Eikö meillä osata tai pystytä pitämään eiden pintoja kunnossa???

automatkailija123

Juuri Ruotsista ja Saksasta automatkalta palanneena en voi kuin ihmetellä meidän teiden, jopa uusimpienkin valtateiden, pintojen huonoa kuntoa. Auto heittelehtii kuin myrskyssä kun tien pohjat ovat niin epätasaisia ja pinnoitteetkin, varsin uudetkin, ovat pääsääntöisesti epätasaisia. Ruotsissa oli jonkin verran harrastettu myös pinnoitteen jyrsimistä ja uudelleen paikkausta ja siellä paikan ja vanhan pinnoitteen rajat olivat aivan tasainen toisin kun meillä.
Kyllä näki, että naapurissamme ja varsinkin Saksassa on satsattu teiden ylläpitoon. Turha on täällä tieviranomaisten valittaa esim. routimisesta, onhan olosuhteet Ruotsissa likimain samat. Uskon ettei meidän päällystysurakoitijoilta ammattitaitoa puutu, vaan vika on teiviranomaisissa jotka lepsusti valvovat työtä ja laskevat lopputarkastuksessa (jos niitä yleensä edes tehdään) ihan millaisen työn tahansa läpi.
Meidän autoilijoiden tulisi lähestyä päättäjiä ja vaatia teiden ylläpidon tason korottamista ja tiukempaa valvontaa päällystystöiden lopputuloksen parantamiseksi.

4

264

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lupsuttelija

      Uusilla valtateillä ei syynä yleensä ole rakenteiden huonous vaan silkka kiire. Puoli vuosisataa sitten, kun päätieverkkoa rakennettiin, työtä tehtiin hitaasti ja rakenteet ehtivät asettua ennen liikenteelle ottamista. Päällystystäkin oli tapana lykätä vähintään yhden talven yli maatöiden valmistuttua. Hitaudella on huonotkin puolensa, mutta tässä suhteessa tulokset olivat hyviä.

      Nykyisin pääoma pitää saada nopeasti tuottamaan. Rakenteet tuupataan äkkiä kasaan ja tie päällystetään syksyllä. Usein tehdään uutta vanhan päälle ja viereen, jolloin tulee hankalia saumakohtia. Tiivistyminen on puutteellista ja lisäksi tulee routiminen. Suunnittelussa ja mitoituksessa tapahtuu aina virheitä ja väärinarviointeja, mutta ne havaitaan nykysysteemissä vasta seuraavana keväänä eli liian myöhään. Uusi tie saadaan uudenveroiseksi vasta toisella päällysteellä eli pari vuotta myöhemmin. Aina ei silloinkaan.

      Vanhojen teiden osalta syynä on silkka rahoituksen puute. Tiet yksinkertaisesti rappeutuvat nopeammin kuin niitä voidaan uusia. Päättäjät kyllä tietävät tämän, mutta heitä ei kiinnosta. Kun on taskussa Finnairin vapaalippu, jolla pääsee Rovaniemelle tunnissa, vain ilmakuopat tuntuvat omassa perseessä.

      • Epäilempä vaan

        Ja Ruotsissa muka ei ole kiire? En oikein usko että heikeläisten parempi työnjälki johtuu kiireettömyydestä.


      • Tarjouslaskija
        Epäilempä vaan kirjoitti:

        Ja Ruotsissa muka ei ole kiire? En oikein usko että heikeläisten parempi työnjälki johtuu kiireettömyydestä.

        Siellä on käytettävissä rahaa ihan eri tavalla. Pitkän päälle se näkyy tieverkon kunnossa kaikkialla.


    • pekkuvjdvhdvhhvf

      Suomessa käytetään ihan turhaa paljon rahaa teiden varsien heinän niittämiseen joka vuosi. Esim hki-turku moottoritie on niitetty tosileveästi ja keskialue myös, kävin keskieuroopassa ja siellä ei ole niitetty kuin kaupunkien lähialueet. esim moottoritie munchenistä wieniin ei ollut niitetty ollenkaan. Niiton ymmästää sellaisiissa kohdissa jossa kasvaa pajukkoa, mutta sitäkään ei tarvitse jka vuosi leikata. mutta pekkkä heinän niittäinen on ihan turhaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1593
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      305
      850
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      602
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe