1) Uutistoimisto Reutersin haastatteleman
analyytikon mukaan eurokriisi on
tulenarassa vaiheessa Espanjan takia.
Markkinat pelkäävät maan päätyvän
täyteen maksukyvyttömyyteen.
2) Irlannin poliisi on pidättänyt
Anglo Irish Bankin entisen
toimitusjohtajan Sean FitzPatrickin.
Tätä syytetään kerran kovin mahtavan
pankkinsa suurtappioiden pimittämisestä
ennen laitoksen kansallistamista 2009.
Pankille koitui
lähestulkoon 30 mrd. euron tappiot.
Romahtamaisillaan ollut pankki tuli
veronmaksajille ylettömän kalliiksi
päädyttyään valtion haltuun, ja vuonna
2010 Irlanti joutui kääntymään
taloushuolissaan EU:n puoleen.
analyytikon mukaan eurokriisi on
tulenarassa vaiheessa Espanjan takia.
Markkinat pelkäävät maan päätyvän
täyteen maksukyvyttömyyteen.
2) Irlannin poliisi on pidättänyt
Anglo Irish Bankin entisen
toimitusjohtajan Sean FitzPatrickin.
Tätä syytetään kerran kovin mahtavan
pankkinsa suurtappioiden pimittämisestä
ennen laitoksen kansallistamista 2009.
Pankille koitui
lähestulkoon 30 mrd. euron tappiot.
Romahtamaisillaan ollut pankki tuli
veronmaksajille ylettömän kalliiksi
päädyttyään valtion haltuun, ja vuonna
2010 Irlanti joutui kääntymään
taloushuolissaan EU:n puoleen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vaahtoaa kuin sdp kokouksessa " muilla ei ole mielipiteitä, minä vaan osaan "
Demarien taholta.
Toden totta !