Viherälykkö Soininvaara etsiskelee jo syntipukkia.

Vihreän liiton suurena älykkönä pidetty Osmo Soininvaara sanailee yhdessa lukemattomissa blogeissaan tähän malliin:

http://yle.fi/uutiset/soininvaara_euro_kaatuu/6228415
»» "Soininvaara kirjoittaa, ettei usko enää euron pelastumiseen,"
"- Pelkään, että luisumme tielle, jota Timo Soini on esittänyt
pitkään. Se pieni lohtu tässä on, että saamme nähdä kuinka
huono on Soinin esittämä vaihtoehto, Soininvaara kirjoittaa. " »»

Kyllä todella alamittaisella järkeilyllä koettaa älykkö Soininvaara nyt pestä omaa hölmöläisten kansoittamaa viherpesäänsä puhtaaksi.

Vihreät on viimeiset 2.5 vuotta ollut äärimmäisenä kannattajana kaikilla mahdollisille EU-tukemisien muodolle. Perussuomalaiset ja Soini on on viimeiset 2.5 joka välissä perustellut, että älkää haaskatko pienen Suomen rahoja sinne, se on pohjaton kaivo, eikä se toimi.

Silti Kokoomus ja Vihreät ovat jääräpäisesti ajaneet samaa kuiluun vievää tietä eteenpäin.

Nyt kun ollaan autoinemme kuilun partaalla syöksymässä rotkoon, Soini toteaa että "no niin, nyt sitten saamme nähdä kuinka huono Soinin esittämä vaihtoehto on."

Eikö joku voisi jo piirtää poliittiseksi pilakuvaksi tällaisen??
14133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuttua Soininvaaraa. Sinnemäen ollessa puheenjohtajana Soininvaara oli niin mielin kielin Sinnemäen suuntaan. Kehua lipaisi vielä että Sinnemäki on ainoa hänen tietämänsä kansanedustaja joka ymmärtää miten valtionosuusjärjestelmä toimii.

Mutta auta armias kun tuli viime kesän puheenjogtajaäänestys. Yllättynyt Sinnemäki löysi vaalin jälkeen myös Soininvaaran naismaisen puukon omasta selästänsä.

"Minäkin äänestin äänestyksen voittanutta Ville Niinistöä, vähän raskain sydämin" toteaa Soininvaara.

Äänestä

Varsinainen "neronleimauskommentti" viher-soinivaaralta, sillä Soinihan vain on sanonut, mitä erittäin todennäköiisesti tulee tapahtumaan, ei mitenkään myötävaikuttanut sen toteutumiseen. Vihersakki itsehän siellä Yärkeänä kokoomuksen nuolijana ja apupuolueenä on päsmännyt. Tuollainen porukkako "toimittajien" suosikki? Kyllä kiinnostaisi kovasti tietää toimittajien "taso"...

Äänestä

>>"toimittajien" suosikki? Kyllä kiinnostaisi kovasti tietää toimittajien "taso"...

Ne mainitut "toimittajat" ovat entisiä Vasemmistoliittolaisia ja nykyisiä Vihreitä.

Suuri osa heistä on myös matkalla kohti Kokoomuksen jäsenyyttä ja jäsenkirjan ottamista.

Tyyliin Merikukka Forsius. Joka Merikukka on nykyään kadonnut tutkan kuvaruudulta täydellisesti. Ehkä se vaan elelee kansanedustajan eläkkeellänsä jossakin Vihdin alueella.

Äänestä

tämä sama soininvaara, jonka tuoksahtavasta aivomassasta on ennenkin pörähdellyt muhkeita aivopieruja.

Kuten vaikkapa sekin, että väitti romanien pienehkön määrän suomessa johtuneen siitä että suomessa maksettiin mustalaisentapporahaa.

Kun totuus on se, että ruotsin valtakunnassa on muinoin maksettu romaneista tapporahaa. Ei suomen valtiossa missään vaiheessa.

Nämä soininvaaran laukomat selvät valeet kuvastavat hyvin hänen kieroutunutta ajatusmaailmaansa ja suomi-vihaansa.

Äänestä

>> siitä että suomessa maksettiin mustalaisentapporahaa.

Kyllä, Soininvaaran päässä oleva eri alojen tietämys ja niiden tietojen todenperäisyys, tiedon suuri virheettömyys ja aukottomuus on ällistyttävää.

»» "Ei voida ajatella, että esimerkiksi Saksan ei tarvitsi kantaa romanikysymyksestä vastuuta, koska se poisti oman romanikysymyksensä savuna ilmaan 1940-luvulla. Saksaa paremmaksi pani paljon aikaisemmin kuitenkin Suomi, joka maksoi tapporahaa romaneista. Siksi romaneja on meillä niin vähän."»»
http://www.soininvaara.fi/2010/05/27/kerjaamiskielto/

Hyi hävetkää Suomen Kansa, kun tuolla tavalla, kiistattomasti tapporahan voimalla lahtasitte Osmo Soininvaaran omaa nimikkokansaa, eli Suomen mustalaisia.

Äänestä

Mahtaa Soininvaaraa kyrsiä, kun huomaa euron kaaduttua, että ei se maailmanloppu tullutkaan, vaan hetkellisen markkinamyllerryksen jälkeen juna puksuttaa taas ja aurinko nousee idästä vanhaa malliin...

Äänestä

Soininvaara pesee liberaalitaustastaan huolimatta kätensä kuin ex-stalinistit konsanaan. Pilakuvassa Soini voisi istua valtakunnanoikeudessa vastaajana ja Soininvaara tämän asianajajana:"Ei paha ole kenkään ihminen vaan yks on heikompi toista".

Äänestä

"Se pieni lohtu tässä on, että saamme nähdä kuinka
huono on Soinin esittämä vaihtoehto, Soininvaara kirjoittaa. "


Ja väärin meni tämäkin, eihän sitä vaihtoehtoa voida enää nähdä, koska Soinin vaihtoehdossa ei olisi annettu yhtään tukpakettia ja Suomella ei olisi 40 miljardin takausvastuita

Äänestä
  • Hyvä pointti!

    Äänestä

Vihreä ylimys Osmo Soininvaara on älykkö vain itsensä ja muiden viherpiiperöiden mielestä.

Äänestä

Näinhän se on. Timo Soini on KAIKISTA SYYTTÖMIN TÄHÄN SOPPAAN.
Joitakin kymmeniä miljardeja suomalaisten verorahoja olisi säästynyt, jos Soinin varoitukset olisi otettu vakavasti.

Äänestä

Naurettavaa pelleilyä tuo politiikka. Vihreät pistivät soininvaaran "viisaana miehenä" toteamaan päivänselvyyden. Demareiden riveistä "viisaita" lausuntoja antavat sivuroolihenkilöt.

Äänestä

Ne nuoruuden pössyttelyt (huonoa kamaa) alkavat vaikuttaa vasta nyt todenteolla.

Äänestä

Jokuhan puolueesta aina laitetaan mörönsyötiksi. Paljonkonhan soinivaaralle maksettiin tuosta vihreiden paidanpesuyrityksestä?
Naurettava puolue muutenkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Älykön irvikuva kirjoitti:

Vihreän liiton suurena älykkönä pidetty Osmo Soininvaara sanailee yhdessa lukemattomissa blogeissaan tähän malliin:

http://yle.fi/uutiset/soininvaara_euro_kaatuu/6228415
»» "Soininvaara kirjoittaa, ettei usko enää euron pelastumiseen,"
"- Pelkään, että luisumme tielle, jota Timo Soini on esittänyt
pitkään. Se pieni lohtu tässä on, että saamme nähdä kuinka
huono on Soinin esittämä vaihtoehto, Soininvaara kirjoittaa. " »»

Kyllä todella alamittaisella järkeilyllä koettaa älykkö Soininvaara nyt pestä omaa hölmöläisten kansoittamaa viherpesäänsä puhtaaksi.

Vihreät on viimeiset 2.5 vuotta ollut äärimmäisenä kannattajana kaikilla mahdollisille EU-tukemisien muodolle. Perussuomalaiset ja Soini on on viimeiset 2.5 joka välissä perustellut, että älkää haaskatko pienen Suomen rahoja sinne, se on pohjaton kaivo, eikä se toimi.

Silti Kokoomus ja Vihreät ovat jääräpäisesti ajaneet samaa kuiluun vievää tietä eteenpäin.

Nyt kun ollaan autoinemme kuilun partaalla syöksymässä rotkoon, Soini toteaa että "no niin, nyt sitten saamme nähdä kuinka huono Soinin esittämä vaihtoehto on."

Eikö joku voisi jo piirtää poliittiseksi pilakuvaksi tällaisen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu