En pysty juttelemaan ihmisten kanssa normaalisti. Se ei johdu ujoudesta, vaan siitä, etten keksi sanottavaa tarpeeksi nopeasti. En pysty reaaliaikaiseen keskusteluun, mikäli aihe ei ole minulle hyvin läheinen, tai jos ei keskustella esimerkiksi jostain asiasta, jonka juuri näimme tapahtuvan. Lukiossa myös huomasin, miten muilla oli äidinkielen aineet usein jo kaksoistunnin päätteeksi valmiita, minä olin saanut hädintuskin yhden kappaleen kirjoitettua. Sain kuitenkin yleensä kiitettävän, kun lopulta olin kotona tehnyt aineen valmiiksi.
Minulla ei ole siis mitään tarjottavaa normaaleihin ihmisten välisiin keskusteluihin. Jos ihminen kertoo itsestään jotain, aivoni raksuttavat tyhjää, enkä esimerkiksi osaa tehdä mitään jatkokysymyksiä kuulemani perusteella tai alkaa kertoa omasta samankaltaisesta kokemuksesta. Tämän asian takia pelkään sosiaalisia tilanteita, koska minusta varmaan näkee suoraan, että kamppailen itseni kanssa, kun yritän jutella.
Minulla ei ole siis mitään tarjottavaa normaaleihin ihmisten välisiin keskusteluihin. Jos ihminen kertoo itsestään jotain, aivoni raksuttavat tyhjää, enkä esimerkiksi osaa tehdä mitään jatkokysymyksiä kuulemani perusteella tai alkaa kertoa omasta samankaltaisesta kokemuksesta. Tämän asian takia pelkään sosiaalisia tilanteita, koska minusta varmaan näkee suoraan, että kamppailen itseni kanssa, kun yritän jutella.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Miten matematiikka sujuu?
Niin, ei sitä puhumista varmaan opi muuten kuin puhumalla. Minullekin puhuminen tuotti vaikeuksia pitkään enkä nykyisinkään kovin puhelias ole. Se auttoi, kun löytyi joitakin ihmisiä, jotka jaksoivat kuunnella ja keskustella kärsivällisesti vaikka puhuinkin hitaasti. Olin silloin nuori ja eräs nuorisonohjaaja jaksoi keskustella kanssani. Pikkuhiljaa uskalsin muidenkin kanssa puhua muutaman sanan. Nykyään olen ammatissa, jossa tapaa jatkuvasti ihmisiä ja puhuttua tulee aika paljonkin päivän mittaan, puhutaan niistä työhön liittyvistä asioista.
Jostain täytyisi aloittaa, löytää se yksi ihminen jolle uskaltaa vähän jotain puhua. Siitä sitten pikkuhiljaa alkaa rohkeutta tulla lisää.
sanokaa mikä on viella kun naiseni on DI-insinööri ja tuntuu ,että hän ei ossaa
normaalia sosiaali elämää olleenkaan. Miten voisin tehdä tuollaisen kanssa lapsia. En ymmärrä edellinen nainen oli merkoni ja sosiaalin elämä ym.sellainen
oli täysin hanskassa. Olen alkanut kaipaileen exää kovasti.
hänellä on asperger
No jospa luet nyt kunnolla tähän keskusteluun osallistuneiden viisaat neuvot nii ymmärrät ehkä paremmin nykyistä tyttöystävääsi. Fiksu kaveri antaa toiselle aikaa ja pikkuhiljaa myös tämä nykyinen tyttöystäväsi voi oppia kommunikoimaan rohkeammin. Älä ainakaan missään nimessä arvostele tyttöystävävääsi.
Itse olin ihan lukossa, kun tutustuin exääni. Olen kuitenkin hyvä kirjoittaja ja hän oivalsi, että kirjoittamalla pystyn helpommin kertomaan ajatuksistani. Minäkin hyvin puhelias silloin, kun en ole lukossa..... ujostutti sit vaan nii paljon toisen läsnäollessa. Pikkuhiljaa myös rohkaistuin sanomaan mitä mietin ja hän oli todella ymmärtäväinen. :)
Tai sitten teidän luonteenpiirteet eivät vaan sit nappaa.
"naiseni on DI-insinööri ja tuntuu ,että hän ei ossaa
normaalia sosiaali elämää olleenkaan.edellinen nainen oli merkoni ja sosiaalin elämä ym.sellainen oli täysin hanskassa. "
Mun exä oli levyseppähitsaaja ja aikamoinen huumormies ja huuliveikko. Nykyinen mieheni sähköasentaja puolestaan voi mököttää päiväkausia. Ärrän myyjä -varsinainen supliikkimies- sensijaan on alkanut kiinnostaa.
Vitsillä vedin, mut pointti on tää onko luonteella tosiaan noin paljon mielestäsi loppupeleissä ammatinimikkeen kanssa. Leipurit =iloisia ja leppoisia pullaposkia, verovirkailijat= kuivia ja pikkumaisia, ei kai nyt sentään ?
Sosiaalielämä, sosiaalinen käytös ja puhetaidot on paljolti oma sektorinsa joka ei yksyhteen riipu älykkyydestä. Tyhmempi voi olla hyvä puhumaan ja älykkäämpi huonompi puhumaan.
Ehkä asiaa voi harjoitella. Iän myötä oppii hieman.
Just så. On vaan kurja asianomaiselle, kun ainakin vaikuttaa ns. tyhmältä, eikö. Tää maailma on sanavalmiiden, sosiaalisten ihmisten, jeps.
Tulipa todettua et 2 o o nimipäivät.
Aivot tarvii myös rasvaa.
Mulla on vastaava ominaisuus. Ja vaikka olen vuosia yrittänyt "opetella puhumaan" ei se ole auttanut asiaa. Olen tällainen ja minun on se vain hyväksyttävä.
Hitaus on ylellisyyttä ja kannattaa nauttia siitä!
Moottoritielläkin näkee, miten köyhillä on kiire ja itse posotan vanhalla letukallani aina 80 km/t ja kuuntelen laatumusaa rennosti. Muita kuskeja ottaa pattiin ja otsa punaisena kiilaavat, tööttäilevät ja vilkuttavat valojaan, mihin vain heilautan kättäni kohteliaasti,koettaen ymmärtää, että nykyaika on niin rasittavaa joillekin. Kallistan vain penkkini takanojaan ja relaan, se on kivaa! En koskaan ohita ketään, en edes rekkoja, sillä se toisi turhaa stressiä.
Kuuluuhan rentouteesi päästää työssäolevat (rekka- ja linja-autokuskit) ohi sujuvasti.
Se johtuu siitä että jos ajat kovempaa niin kärrysi vie kaikki tulosi bensiinilaskuina.
Itsellänikin v'ähän samaa vikaa eli ---
Kiitos, tottakai päästän kaikki halukkaat ohitseni liikenteessä, ja kyllä niitä onkin, melkein kaikki haluavat stressiä ohituksistaan. Kieltämättä, on kivaa myös miettiä bensiinisäästöjä, kun kuuntelen rauhallisena ja rentoutuneena stereoista matkamusaa. Usein, jos näen jonkun kiinni takapuskurissa, painan päättäväisesti jarrua ja aiheutan mielelläni lisäpaineita tuollaisissa hölmöilijöissä. Letukkani on oma onni!
Tuohokin on kyllä voinsin sanoa jotain.
Miksi sanot tuota hidaälyisyydeksi. Sinulla on pikemminkin jokin tunnelukko, joka estää sinua kommunikoimasta. Voisit koettaa hakea apua asiaan vaikka hypnoterapeutilta. Nyt tunnelukkosi vain vahvistuu, jos pelkäät sosiaalisia tilanteita.
Sinun pitää vain rohkeasti mennä harrastuksiin joissa on muita ihmisiä, ei väliä vaikka kököttäisit kaksi tuntia sanomatta mitään näkehhän sellaisia persoonia välillä. Ihmiset tottuvat sinuun ja sinuun tullaan ottamaan kontaktia.
Voit ottaa minuunkin yhteyttä S24 profiilini kautta.
Suosittelen aloittajalle Omega-3 kapseleita . On tutkittu että esim . vanhukset jotka syö niitä jatkuvasti ovat tulleet älykkäämmiksi ja pirteämmiksi . Itse aloin heti syömään noita kapseleita ja voin sanoa että tunnen itseni tosi pirteäksi . Silloin jaksaa vaikka aloittaa jonku urheilu lajin tai harrastuksen ja samalla tutustuu uusiin ihmisiin . Kannattaa kokeilla .
Vaikken ole aloittaja,kommentoin kun tuo sama ominaisuus on..
Omega-3:sia olen syönyt monta vuotta eikä ne juurikaan pirteyttä lisää, pysyn vain helpommin hereillä. Ja ilman lääkärintutkintoa voisin sanoa ettei ne älykkyyttä lisää. Kiitos kuitenkin väitteestä, päivän ensimmäinen hymy irtosi :)
Ei, sulla on vaan paska ruokavalio. Jos söisit terveellisesti, et tartteis mitään kapseleita, ne vaan korvaa puutteen ruokavaliossa.
Minulla on sama vika, ja oletan syyn olevan neurologinen. Kun luin kirjan aivovammoista, tunnistin itseni heti. Ei tarvita vaikeaa asiaa, vaan tietylle alueelle vammatutuneen on vaikea joko käsitellä kuulemaansa tai löytää sanat, vaikka kysyttäisiin vain "otatko lisää kahvia". Vastaaminen kestää, vaikka ymmärrän kysymyksen ja tiedän jo, otanko vai en..
Minulla oli aivokasvan oikeassa ohimolohkossa, jonka häiriö kirjan mukaan vaikuttaa juuri kuullun vastaanottamiseen. Kahden kesken keskustelu sujuu, ellei toinen ole puheripulista kärsivä pälpättäjä. Seurueessa keskustelu on yleensä niin vilkasta, että on turha yrittääkään päästä väliin. En kyllä jaksa kuullellakaan kauan sellaista, ajatukset vaeltaa aivan muualle.
Miten nuo ainekirjoitukset, onko sinulla mielikuva mitä kirjoittaisit, mutta et osaa muuttaa sitä sanoiksi? Taustalla ei tarvitse olla vammaa eikä muutakaan rakenteellista poikkeavuutta, se sanoja tuottava aivoalue vain toimii jostain syystä hitaammin. Onko sinulla myös esim. keskittymiskyvyn tai muistin ongelmia? Jos ei alunperin ole ollut kyse ujoudesta ja jännittämisestä, niin tätäkin puolta voisi tutkia.
Itse olen ns. "pälpättäjä" tyyppiä ja keskustelen nopeasti. En tosin aina. Jos joku minua "nopeampi" (tai kärsimätön paremminkin) tyyppi joka on vihainen (tai epäluuloinen) haluaa vastauksen, saatan puhua muuta kuin mitä pitäisi. Eli liika kiire pilaa keskustelun. Vastaus ei tule aina kuin apteekin hyllyltä, jos toinen odottaa sitä liian kiihkeästi samalla sekunnilla.
Miks tähän on laitettu miinus-peukkuja?
Mulla ollee hiukan samaa kuin 'hmmm.' kuvaa.
Minullakin on kauhean nopea kello verrattuna puhekumppaniini, ikäänkuin kuulisin asian liian nopeasti ja olen jo reagoimassa repliikilläni siihen salamannopeasti... niin ettei se toinen ehdi tajuta, että mä edes ehdin jo kuulla jakeluun asti asian. Tämäkin on ongelma!
Pitäisiköhän hitaaltä tai vähempi"älyiseltä" kuin salata omaa nopeuttaan, näin itse ainakin olen tehnyt, salannut. Mutta silloin on vähän tylsää ja aika tulee pitkäks.
Itselläni on myös sama ongelma eli en ole kovin puhelias, mutta en kyllä kutsuisi itseäni myöskään hidasälyiseksi, kyse on enemmänkin tarkkaavaisuudesta eli millä intensiteetillä jaksan seurata kavereiden jutustelua tai keskustelua.
Jos keskustelunaihe on kiinnostava niin jaksan pysyä aiheessa mukana ja keskustella vilkkaastikin, mutta jos puhutaan niitä näitä tai muuten vaan jotakin epäkiinnostavaa niin en kyllä keksi niihin juurikaan sanottavaa, tällöin yleensä kerään ennen pitkää kamani ja poistun.
Pitkään kammosin näitä sosiaalisia tilanteita, joissa en keksi mitään sanottavaa varsinkin tuntemattomien ihmisten seurassa, mutta olen huomannut että se riittää pitkällekin jos vain nyökkään ja hymyilen.
Ajan mittaan esim. työpaikalla ihmiset ovat tottuneet ja hyväksyneet minut joukkoon mukaan vaikka olenkin hiljainen. Lisäksi olen opetellut jotakin tiettyjä keskustelun aloituksia, joilla saan muut henkilöt hoitamaan puhumisen, näillä ollaan selvitty, esim. miten meni kesäloma? Tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa ja löytää ne muutamat rakkaat ihmiset, joiden seurassa voi tuntea itsensä vapautuneeksi ja joiden kanssa juttu luistaa..
Luulen ettet ole hidasälyinen, kirjoitat älykkäästi. Ehkä vaan lukkoon menee, jos ei ole kokemusta tilanteista. Ehkä voit tehdä paperille harjoituksia etukäteen mitä tulee mieleen säästä -huono tai hyvä. Matkustuksesta, harrastuksista jne.
Aihetta voi myös vaihtaa, toisen jälkeen, eikä jäädä yhteen jumiin.
Ihmiset voivat ottaa hiljaisuuden myös tökeryyden merkkinä, joten vaikket keksisi sanottavaa voit nyökkäillä tai hymähdellä. Sain kuulla ulkopuoliselta että erästä ystävääni pidetään ylimielisenä, koska hän on ujo eikä koskaan puhu mitään, vaikka hän on aivan päinvastainen. Siis hymyä peliin ja rohkeasti tilanteisiin! :)
ne on ne sosiaaliset tilanteet,ne opitaan tai jotkut osaavat paremmin kun jo vauvana ihmisten parissa,minä olin aina HULLUN ÄIDIN silmien valvonnassa ja sukulaisiakaan ei nähty kuin 1./10v. ja aina "äiti vahti" ettei paljasta koti-asioita koska se kakka ryösti meidän perhettä äpärä-lapsensa hyväksi,pani isin aina pitkille matka-töille VR:llä..
nii mikä se on se reaaliaikainen keskustelu? en älynnyt
Mäkään en ymmärtänyt. Luultavasti se tarkoittaa sellaista muinaisaikaista tapaa, että keskustelevat ihmiset ovat samaan aikaan samassa paikassa kasvotusten ja puhuvat toisilleen?
Ai siis se ei tapahdu netissä? Huh, järkyttävää!
Tiätsäkö-nimim. osut naulan kantaan kysymykselläs.
Mulla on käynyt niin, että puhelimessa olo on kamalan vaikeeta ja monimutkaista, se keskustelu siinä livenä REAALIAIKAISESTI, hysss!
Niin kovin pajon helpompaa, mukavampaa on feissarit, mailit, tekstarit yms. jotta saa lukee eli KUUNNELLA, kun kerkiää.
Näihin tottumisestako se kuullun ymmärtäminen niin on hidastunut joillakin...
Etsä nyt ainakaan hidasälyinen ole, jos olet lukion aineista saanut kiitettäviä. Ihmiset vaan on erilaisia, toiset tykkää olla koko ajan äänessä ja toiset kuunnella. Toisaalta jos mietit seurassa aina että "mitä mä sanon, mitä mä sanon", niin ei varmasti keksikään mitään sanomista, se on ihan normaalia. Älä aseta itsellesi paineita, olet just niin kuin olet ja se on ihan hyvä niin. Juttua tulee jos tulee, tärkeintä on, että hymyilet ja kuuntelet muita ja osoitat kiinnostusta muita kohtaan.
Olen itse hyvin puhelias, mutta tunnen ihmisiä, jotka eivät juuri juttele. Kuitenkin he viihtyvät seurassa, ovat ystävällisiä ja iloisen oloisia. Minusta se ihan ok.
Onko sinulla oikeasti tuollainen ongelma? Kirjoitat (siis ajattelet) niin hyvin, että minun on vaikea uskoa, että yhtäkkiä voisit olla keskustellessasi niin erilainen. Tuo hidasälyisyyden väite on suorastaan aivan naurettava. Jostain aivan muusta täytyy olla kyse. Voisiko se olla liiallinen itsensä tarkkailu?
Mutta joka tapauksessa toivon, että alkaisit luottaa itseesi ja lopettaisit kamppailut itsesi kanssa. Sellainen on NIIN turhaa.
Ei mullakaan puhe oikein luista, enkä taho sen tähe jaksaa kuunnella itteei. Olen sönkköisyyteni isältä perinyt, sen olen jo aikaa sitten huomannut.. Äidiltäni taas olen perinyt kirjoitustaidon, jonka moni on väittäny olevan aika hyvän; ja kirjoitankin aika mieluusti.
Ei kai sitä tarvi yrittää väkisin olla hyvä jossain, kyllä yleensä enne pitkää löytyy joitain juttuja, joita juuri sinä osaat paremmin ku moni muu. Minäkin sillon joskus yläasteaikoina nostin aina kauheen ressin siitä että keksinkö vaikka sillä kymmenen minsan kotimatkalla mitään sanottavaa taksikuskille jos joudun yksin etupenkille istumaan, siis semmoseen pakettiauto-taksiin. Ehkä se skitsoilu kumpusi vähän siitäkin ku kerran muudan kuski sanoi, että Täälä ei tuppisuita hyväksytä. Voi ristus kuinka noloitti se silloin.
No tuleehan sitä kaikkia mahollisia kolhuja, mutta niitä ei kannata jäähä muistelemaan, keskittyy vaan siihen että kehittää ittiiän siinä missä pystyy. Ei kai kenestäkään maha olla hyötyä muuna kuin omana ittenään. Vaikeaksi tahtoo mennä aina jos rupeaa jotain toista matkimaan.
Mulla on samantyyppinen ongelma. Välillä ajattelen että se on hidasälyisyyttä, välillä taas mietin että olen jollain tapaa todella lukossa.
Joidenkin ihmisten seura saa minutkin pulputtamaan puheellani mutta he ovat kovin harvassa. Valtaosan kanssa ihmisistä taas tuntuu etten keksi mitään sanottavaa. Sitten väkisin vedän jotain small talkia mutta se on itsestänikin niin miellenkiinnotonta että sitten nopeasti yritän päästä tilanteesta pois.
Useimmiten minulle ei ole oma-aloitteisesti mitään sanottavaa tai kerrottavaa ihmisille. Joskus menen puihin jo puhelimen soidessa että mielummin jätän vastaamatta ja soitan itse hetken päästä takaisin, ikään kuin valmistautuneena....vaikken tietenkään tiedä mitä asiaa soittajalla on,.
Inhoan törmätä kaupungilla puolituttuihin koska heidän kanssa varsinkin vaikea keksiä jutun juurta.
Osaan ehkä jotenkin kysellä toisen kuulumisia ja näin "pitkittää" keskustelua, mutta olen joskus saanut palautetta siitäkin että tenttaan tms. ja eikö minulle ole mitään omaa sanottavaa,
Myöskin muutamat tyypit ovat moittineet minua syyttävään sävyyn että en keskustele ihmisten kanssa tarpeeksi tai menen välittömästi lukkoon jos joku lähestyy minua. Se on totta, mutta tuntuu että näistä syytöksistä tulee vain lisäpaineita mikä ei helpota tilannetta.
Ilmeisesti muutoin en anna itsestäni mitään ujoa tai tuppisuu kuvaa. Yritän keventää tilanteita vitsailuilla, niitä keksii aina paremmin kuin mitään järkevää sanottavaa.
Sain myös lukiossa kiitettäviä äidinkielen aineista. Tänä päivänä en taatusti keksisi riviäkään kirjoitettavaa.
Sehän se vasta lukkoon pistää ku joku järkipatto läksii tölväisemään muiden kuullen, että no niin rohkeasti nyt sinäkin sieltä tuu tänne mukaan vaan toisten sekaan, jee! Älä älä karkaa.
Semmosilla tahdittomilla möläyksillä ujo vaan traumatisoituu lisää
Tosta small talkista. Minulla hidas kuulemaan ja hidas ilmaisemaan ystävä, joka tavattuamme usein tekee kauheasti mulle tavanomaisia, joskin mielestäni uteliaitakin kysymyksiä. Onkohan tuo hyvä konsti saada itseltään helposti puhetta, kun kysyy toiselta jotakin tavanomaista, sillai helppo rikkoa se hiljaisuus ja vaikuttaa puheliaalta.
Oot ihan huippu,jokainen on semmonen kun on,tsemppiä :)
Minä taas välttelen esimerkiksi parturiin menoa viimeiseen asti, koska tympii ryhtyä juttelemaan, varsinkin kun en mielelläni kuuntelisi itseäni muiden seurassa. Yksinpuhuminen kyllä onnistuu.
No onneksi se parturi on kumminkin sellainen että ottaa aina asiakseen ikään kuin johtaa puhetta ja polpottelee mieluusti omia juttujaan.
Nyt on yli puoli vuotta viime parturikeikasta (käyn aina samalla) ja hiusta alkaa olla kuin ritari S:llä, mutta on kai mulla joskus ollu yli 9 kk taukoa.
Mielelläni leikkauttaisin aina semmoisen lespo-pituisen siilisängen jotta seuraavaan leikkuukertaan ois mahollisimman pitkä aika, mutta kotiväki ei kuitenkaan kato hyvällä silmällä ihan lyhyttä tukkaa.
Pitäisikö vaihtaa parturia? :) Jotkut tuon alan ihmiset osaavat myös ottaa huomioon sen, jos joku ei halua kertoa omista asioistaan. Esim. minä olen löytänyt (sattumalta) sellaisen paikan, jossa ei välttämättä tarvitse keskustella. Kohteliaisuuden vuoksi on muutama sana sanottava, mutta en halua vieraalle ihmiselle kertoa omista asioistani vielä toisten asiakkaiden siinä vieressä kuunnellessa.
Just så. Koskaan minkäänlainen työntekijä ei saisi liika puhua Asiakkaalle! Se nyt on etikettivirhe. Ajatelkaa esim. hierontatilannetta, jossa asiakas haluaisi olla hiljaa ja hieroja pälpättää omia juttujaan. Kerran eräässä hoitotilanteessa mä jouduin aina kuuntelemaan hoitajan perhejuttuja, hänen kivasta perhe-elämästään ja reissuistaan. Minusta se oli kauheaa, itsellä kun ei perhettä edes ole. Kävin hoitosarjan loppuun pitkin hampain enkä palaa hänelle.
Tietysti, PITÄISI pystyä sanomaa rehellisesti, että sorry, mutta haluan nyt olla ihan hiljaa ja miettiä omia asioitani. Eiks noin voisikin sanoa. Pitäisi sanoa.
Ei käy, että parturit ja muut käyttävä asiakkaitaan seuralaisinaan! Asiakkaan ehdoilla - aina! Asiakas maksaa käyttämästään ajasta!
Sattui foorumi nostamaan tämän ketjun jostain syystä ja satuin klikkaamaan, vaikkei tuo otsikko kovin kuvaava ollutkaan, mutta tuttua asiaahan tuossa oli.
Minulla on ollut aina sama tilanne, että olen miettinyt (pariinkin kertaan) mitä sanon, ennen kuin sanon ja pukkaapi se tilanne olemaan siinä vaiheessa jo ohi ja vasta jälkeenpäin tulee mieleen mitä fiksua siinä tilanteessa olisi pitänyt sanoa. Samoin kirjoittaminen ottaa hieman enempi aikaa ja samoja kokemuksia on ainekirjoituksista, että tunnissa tai parissa ei tapahtunut mitään, mutta vapaasti kirjoittaen tuli kiitettävää ja muutenkin sain kyllä usein kehuja siitä, että mietin myös mitä kirjoitan. Toisaalta tämä ehkä lisää tarvettani analysoida sitä mitä teen, sanon tai kirjoitan.
Opiskeluahan tuo hieman haittasi ja varsinkin vieraiden kielten opiskelua, sillä sanojen kääntäminen ja lauserakenteiden miettiminen kestää.. en ymmärrä miten omat lapseni voivat kääntää minulle lennosta netistä lukemaansa tekstiä tai vaikka televiosta vieraskielistä ohjelmaa.. ja tämä on heistä vieläpä hauskaa ja helppoa. Minulla menee sekaisin hyvin yksinkertaisetkin lauserakenteet.
Joka tapauksessa kävin kouluni ja sijoituin työelämään, hieman sattumien kautta ja olen tehnyt asiantuntijatöitä jo parikymmentä vuotta. Saan kehuja siitä, että osaan selittää monimutkaiset asiat kansantajuisesti, mutta minua pidetään ujona ja hiljaisena. Osa työkavereista on ollut kärsivällisempiä ja heidän kanssaan on tullut keskusteltua joskus enemmänkin, mutta hekin selvästikin tiedostavat, että kun kahvipöydässä alkaa olla useampi henkilö, niin minä en halua osallistua keskusteluun.. se etenee aivan liian nopeasti asiasta toiseen. Työssäni tämä "hitaus" (miksi kukakin haluaa sanoa) on kuitenkin etu, sillä olen tarkempi, määrätietoisempi, loogisempi ja siten tehokkaampi kuin työkaverini.
Alkoholistiperheen lapsena en edes kuvitellut, että palkka ja elintasoni olisivat tällä tasolla kuin se nyt on ja ne harvat tilanteet kun toinenkin osa puoli on sanaton, on kun joku vanha koulukaveri tapaa minut töissä tai missä tahansa, jossa käy ilmi etten ihan looseri kuitenkaan ole, vaikka peruskoulussa minua täytenä typeryksenä pidettiinkin (niin oppilaiden kuin opettajienkin toimesta). Tuota vanhempien alkoholinkäyttöä olen itse epäillyt näin vanhempana iällä tämän aiheuttajaksi, eli aivovaurio tai jotkin sosiaaliset lukot (väkivallan uhka oli aina olemassa ja oli parempi olla näkymätön ja hiljaa).
Ongelma korostuu naisten kanssa, eli en pysty keskustelemaan naisen kanssa, johon olen ihastunut. Käytännössä jos ihastuin naiseen (onneksi äärimmäisen harvoin), saa hän minut sanattomaksi viattomalla hymyllään ja onpa jokunen näistä alkanut ihan tosissaan flirttailemaan kun ovat saaneet minut ensin hämilleen.. viatonta leikkiä heille, mutta saavat minut tuntemaan itseni idiootiksi. Ja tuo on syy, miksi en voinut koskaan lähestyä viehättäviä tyttöjä, vaan piti lähestyä sellaisia, jotka eivät olleet erityisen sanavalmiita, eivätkä osanneet flirttailla pojille. Otsikko siis sopii itselleni siinä mielessä, että olen tavallaan yksin parisuhteessa, sillä vaimo ei saa tunnemaailmaani koskaan samalla tavalla sekaisin kuin muutamat satunnaiset tuttavuudet ovat tehneet.
Itsekin olen valinnut parturin sen mukaan missä leikkaajat osaavat hoitaa small talkin "itsekseen" tai jotka saattavat jopa kokea hyväksi, ettei joka asiakkaan kanssa tarvitse jutella samoja sääkeskusteluja. Toisaalta minulla on lasien voimakkuuskin sitä tasoa, että jos otan lasit pois, tuntuu että kuulokin menee kun ei näe nokkaansa pidemmälle.. tämä pahentaa keskustelu ongelmaa, kun en näe toisen kehon kieltä (psykologista ja juontuu lapsuudestani).
Voisin jatkaa näitä esimerkkejä vaikka kuinka, sillä minulla on hetkiä.. näin yömyöhäsellä varsinkin, jos ei nukuta ja tulee istuttua koneella.. että sitä tekstiä tulee ilman mitään suodattavaa kerrosta. Kaksoispisteiden käyttö tekstin seassa on typerää, mutta jos alan tarkistella tätä tekstiä, niin tämä ei valmistu tunnissa eikä parissa.
Elämäni aikana olen tainnut tavata viisi täysin tuntematonta ihmistä ja yleensä matkustellessa (keinoni poistaa ujouttani, vaikken osaa edes tankeroenglantia), joiden kanssa olen pystynyt sen yhden ainoan tapaamisen aikana keskustelemaan heti kuin olisi tunnettu aina.. jälkeenpäin olen aina ihmetellyt mistä keskustelu lähti ja miten pystyin keskutelemaan kuin normaali ihminen.. ikäänkuin olisin nähnyt unta ja ehkä nuo selittyikin pitkälti sillä matkaväsymyksellä, eli en jaksanut kontrolloida ajatuksiani.
Miksi surffaan keskellä yötä netissä? Minulla on työvuosia vielä n. 20 jäljellä ja haluaisin käyttää ne tehokkaammin ja hyödyllisemmin. Niinpä koitan miettiä onko minulla.. luonteineni tai vikoineni.. mahdollisuutta oppia enää uutta ammattia, sillä lasten varttuessa olen alkanut tuntemaan itseni aika typeräksi ja varsinkin internetin myötä.. olen toki ylpeä siitä, että lapset puhuvat sujuvasti kolmea vierasta kieltä, mutta se nostaa minulle kynnystä lähteä opiskelemaan, jos tuo on se taso missä koulussa tosiaan mennään. Omat opiskeluaikani olen unohtanut ikävinä mielestäni.
Koen että mikäli minun nuoruudessani vanhemmat, koulu, kaverit tai kuka tahansa tästä yhteiskunnasta, olisi ymmärtänyt tilanteeni, niin minusta olisi kasvanut fiksumpi ja sosiaalisesti hyväksyttävämpi ihminen.
Kirjoittamiseen meni noin tunti, kun en kelannut taaksepäin kuin sen verran, että sain katkaistua tekstin (tyhmähän en ole kuitenkaan koskaan ollut, vaikka vähän hidas) ;)
Alkoholia en sattumoisin käytä, koska pelkään sitä tilaa, jota humalaksi sanotaan ja ehkä myös mahdollista riippuvuutta.. mutta kokeeko muut alkoholin helpottavan vai pahentavan tilannetta?
Kun tulin nykyiseen työpaikkaani eräs henkilö heti ekana tai oliko tokana päivänä kysyi, että "Puhutko sä yleensä koskaan mitään?" Nojoo, joskus kyllä, mutta aika vähän kerrallaan ja vain jos ei ole liikaa ihmisiä siinä ympärillä.
Joskus harvoin olen tavannut joitakin ihmisiä, joiden kanssa heti tuntuu luontevalta puhua ja puhetta tulisi vaikka kuinka paljon. Jotkut kemiat siinä varmaan osuu kohdalleen kun joidenkin ihmisten seurassa on niin helppo olla.
Alun ihmettelyn jälkeen ihmiset meillä töissä on sopeutuneet ajatukseen, etten puhu kovin paljoa.
Sekin helpottaa puhumista, jos ei ota siitä liikaa paineita. Lapsena minua yritettiin saada puhumaan käskemällä, mutta mitä enemmän käskettiin sitä hiljaisemmaksi muutuin. Puhuminen luonnistuu parhaiten kun on turvallinen ilmapiiri, siis sellainen tunne ettei puhuminen ole velvollisuus.
Kiitos "Tampio" !
Annoit mulle ajateltava. Veipä aikaa lukea - oon hidas lukemaan :) .
Just kuin minun tarina. Hyvä että tajuat tilanteesi, se on jo puoli voittoa. Eli eikun korjaamaan ja harjoittelemaan näitä asioita mitä et ole kerennyt vielä oppia. Meillä on koko ihmisikä aikaa oppia,koskaan ei ole liian myöhäistä! Jätä menneisyys ja pettymykset, anna aivoillesi aikaa oppia omaan tahtiinsa.
Täälläkin sama ongelma. Oon huomannut, että uudessa porukassa pidetään enemmän kuin usein hieman vajaana. :D Itse oon ajatellut, että sellaisiin ihmisiin, joilla ei ole kärsivällisyyttä tutustua kunnolla ja ymmärtää erilaisuutta ei tarvitsekaan tutustua. Pää-asia, että tajuaa itse, ettei ole mikään vajakki. Itseluottamus on kuitenkin isona osana tuonkin asian korjaantumisessa.
Yleensä ihmiset haluavat kertoa itsestään, vaikka toisella olisi kuinka paljon sanottavaa tahansa. Pahimpia ovat ihmiset, jotka alkavat kertomaan omia kokemuksiaan.
Esim. Joku kertoo jotain surullista, on saanut potkut töistä tms. ja siihen sitten puhekaveri alkaa kertomaan päälle omia latteita kokemuksiaan.
Ehkä tuo sinun "hitautesi" on lahja.
Jos haluat seuraa, kuuntele mitä toinen sanoo, älä mieti mitä sinun pitäisi sanoa. Sano vain oikeassa paikassa joo tai kyllä, se varmaan onnistuu:) Sinut on luotu tuollaiseksi ja se ei välttämättä ole huono juttu. Ei itseään pidä alkaa väkisin muuttamaan.
Se "latteuksien" sanoja voi olla juuri se "hidasälyinen" joka haluaa yrittää opetella keskustelemaan...
Ei aloittajaa vaivaa mikään muu kuin narsismi. Hän ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan ja näin ollen toisen kertoessa itsestään hän ei keksi mitään sanottavaa.
Tyypillistä tätä päivää. Jos et osaa olla sosiaalinen, tuomitaan heti jotenkin huonoksi ihmiseksi. Miksi teet juuri tämän narsismi-diagnoosin? Siksikö, että se on helppo keino painaa toista alaspäin? Eikö mieleesi juolahda yhtään toista selitystä? Esim. että kirjoittajalla ei ole vastaavia kokemuksia, mitä hänen keskustelukumppaneillaan on? Tai että hän prosessoi kuultua ja puhuttua hitaammin kuin muut? Tällainen tuomitsevuus tekee minut surulliseksi.
Samasta haitasta kärsin minäkin. Ajatus kyllä toimii ja toisten jutut menee heti perille. Tiedän mitä haluan sanoa, mutta ne sanat ei tahdo tulla suusta ulos.
Olenkin aina porukan kuuntelija, joskus saan sanottua jotakin jos samasta aiheesta puhutaan pidempään.
Muutama vuosi sitten minulla todettiin fibromyalgia, oireita oli ollut, mutta kun ne oli niin epämääräisiä ja vaihtelevia, jopa pävittäin saattoi muuttua.
Onneksi satuin lääkärille, joka tiesi asiasta ja jolla oli aikaa syventyä oireisiin.
Tähän oireyhtymään kuuluu myös joillakin puheen ja tekstin tuottamisen vaikeus. Ajan kanssa saa jotain aikaiseksi mutta nopeasti se ei aina tapahdu.
Tämäkin vaihtelee, joskus ei irtoo mitään ja toisinaan sillä samalla sekunnilla.
Älyssä ei ole vikaa vaan siinä miten saa ajatukset sanalliseen muotoon.
On muitakin sairauksia joissa on sama vaikeus ja joskus oireet voivat olla ihan lieviä. Pientä haittaa elämässä.
Hyvä filosofian maisteri, sinulla on borrelioosi, fibromyalgia on vain sen oire ja myös puhumisvaikeudet kuuluvt siihen koska kyseessä on aivosairaus. Borreliabakteeri siis on valloittanut aivot ja keskushermoston.
Ei kannata yhdistellä kaikkien tautien oireita kaikkeen, silloin me kaikki oltas sairaita. Sille on vaan yksi doagnoosi;: luulosairaus. Ei sekään ole hyvä, jos on koko ajan äänessä. Sellaiselta narsistilta kun on kovin vaikea saada puheenvuoroa. Nimim. sellaisen lähellä elänyt koko elämän. Saati sitten että sitten un puhut sanomallasi olisi jotain merkitystä kun on narsisti läsnä. Viisas on se, joka ei turhia höpötä.
Itse olen myös tuollainen hidasälyinen, ja samoin kuin joku muukin jo kirjoitti, itsekin olen tavannut joskus "joitakin ihmisiä, joiden kanssa heti tuntuu luontevalta puhua ja puhetta tulisi vaikka kuinka paljon". Vaimonikin oli yksi heistä. Tosin tuo luontevuus on vuosien varrella alkanut katoamaan, mikä sitten on puolestaan alkanut aiheuttamaan parisuhteeseen jonkinlaista kireyttä.
Vaikea sanoa mistä tuo johtuu. Tuskin mikään fyysinen vika tai sairaus kuitenkaan, koska riippuu ihmisistä ja tilanteesta, miten vahvasti hitaus ilmenee, ja parhaimmillaan voi kuitenkin olla aika "normaali" juttelija. Muuten sitten tulee yleensä vain reagoitua jollain nyökyttelyllä, "mmm" muminalla tms. mitään sanomattomilla "mitäs tässä"-kommenteilla, ja sitten myöhemmin joskus tulee mieleen, mitä silloin ja silloin olisi ollut hyvä sanoa. Töissä ja muutenkin kun on jotain ns. "oikeaa asiaa", tämä ei ole niinkään ongelma, mutta nimenomaan sitten kun pitäisi alkaa vääntämään jotain diibadaaba-smalltalkia.
Alkoholismia ja näkymättömänä olon tarvetta oli kyllä omassakin lapsuudenkodissani. Tai ei oikeastaan näkymättömänä olon tarvettakaan välttämättä, mutta kuitenkin olin todennut näkymättömyyden jotenkin parhaimmaksi tavaksi toimia, ja toisaalta joidenkin sanomisieni jälkeen ajatellut, että kunpa olisin pitänyt turpani kiinni.
Neuvokaa, Aloittaja ja muut samanlaiset!
Mielenkiintoisen ja tärkeän asian olette ottaneet esille.
Minulla on hyvä ystävä, jonka kuullun käsittäminen on erittäin hidasta ja myös, varsinkin nyt keski-ikäisenä, ulosanti teettää kovasti taukoja, kun sanat ja ilmaisut katoavat entistä enemmän (siis mikä-se-nyt-onkaan-stopit). Aina ollut verbaalisesti "jakeluun menossa" erittäin hidas.
Itse oon kanssa miettinyt, mikä olisi tarkempi "diagnoosi" tälle ilmiölle.
Kysymys: Miten puhun kanssaan? Minusta tuntuu ikuisuudelta odottaa hänen reaktioonsa juuri sanomaani lauseeseen. Yritän antaa hälle aikaa, ja sitten minusta tuntuu että aikaa kuluu ihan hirveästi hänen hyväkseen ja itse jään kuin ilman. Kun olen replikoinut jonkin asian (mielellään tutusta, jo puhutusta, juu), niin hetken päästä hän kysyy just siitä samasta, minkä jo sanoin. Toistoja tarvitaan ainaki kolme. Tyyliin "..aattele, minunkin sisko on jo 55 täyttänyt...", johon tämä ystäväni replikoi "kuinka vanha se sun siskos on?". Tämä usein on täysin käsittämätöntä. Kun olen vamiiksi jo kertonut hänelle mahdollisesti kiinnostavan kohdan puhumastamme asiasta, niin hetken päästä hän kysyy just sen asian. Aivan kuin hän kuulisi ja tajuaisi sen hämärästi jossakin taustalla, minkä vuoksi sitten osaakin kkysyä just sitä asiaa.
Arvaan, että neuvona on, että annan hälle aina paljon aikaa ja olemme vain hänen ehdoillaan. Sillai se sujuu ja hän myös pitää minusta näin, tietenkin. Joskus mulla on pakahduttava tarve kertoa jotakin omasta elämästä. Kun puhun sitä asiaa pötköön, tajuan ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta pysyä juonessa mukana, mutta hän peittää sen. Olen ottanut tilanteen niin, että minä sain kuitekin tilaisuuden puhua, vaikkei hän saanutkaan kertomustani vastaanotettua. Auttoi hitusen kuitenkin mun puheen tarpeessani.
Joskus väsyn ja tuiskaisen kesken kesustelun "no, mähän just sanoin!". En tiedä miten tuon kokee tai ymmärtää. Korostan, että meillä on aika mukavaa ja pidän hänestä ja katson, että onhan tärkeää että hänellä on kärsivällinen ystävä minusta; itsekin saan siitä, on kuitenkin paljon yhteistä elämäntapaa.
Aloittaja, ja muutkin, ilmaisitte tosi hyvin (vaikken kaikkia jaksanut lukea :) just vaikeuden EHTIÄ mukaan keskustelussa. Niin siinä just kävisi minun ja ystäväni kanssa, ellen just minä pitäisi huolta, että hän saa tilaa. - Uskon, että on kärsimystä olla hidas ulosanniltaan tai hidas tajuamaan, mitä toinen puhuu!
Lisäystä... Ninim. 'neur.potilas' kirjoitti:
"Ei tarvita vaikeaa asiaa, vaan tietylle alueelle vammatutuneen on vaikea joko käsitellä kuulemaansa tai löytää sanat, vaikka kysyttäisiin vain "otatko lisää kahvia". Vastaaminen kestää, vaikka ymmärrän kysymyksen ja tiedän jo, otanko vai en.."
Tuokin on hyvin kuvattu! Hmmm? Ystäväni kohdalla enemmänkin ajattelen sen olevan, jotta hän ei ymmärrä, mitä puhutaan.
Musta tuntuu, että hänellä ei olisi kyseessä "vain" tuo, että kuitenkin tajuaa mitä puhutaan, muttei löydä sanoja.... Hmm?
Ystävälläsi voisi olla afasia. Tai ainakin ohjeet miten kommunikoida affaatikon kanssa voivat olla avuksi sinulle. Hakukoneella löytyy tietoa, mm. tällainen esite http://www.aivoliitto.fi/files/606/kommunikointi_afasia.pdf
Kiitos linkistä! Luen mielelläni, kiinnostavaa ja tarpeellista.
Nyt ihan kaikiltakin vielä kysyn, että kun ihminen ei löydä sanoja, kun pyrkii jotakin selittämään, kun puuttuu asioiden ja ilmiöiden ihan tavallisia nimiä,
niin kumpi on parempi, ODOTTAA vai AUTTAA hetken päästä antamalla puuttuvan ilmaisun ?
Riippuu varmaan vähän persoonasta ja miten hän itse kokee asian. Iäkäs ystäväni suhtautuu huumorilla heikkenevään muistiinsa ja on mielissään, jos autan. Joku voi taas loukkaantua siitä.
Vielä tuohon, kun sanoit että hän ei kuuntele. Keskittymiskyvyn puutetta? Sama vika, en jaksa kuunnella pitkiä repliikkejä ja unohdan jo alun ennenkuin puhelias ihminen on päässyt sanottavansa loppuun. Ei voi mitään, vaikka yritänkin kuunnella niin ajatukset lähtee helposti harhailemaan, vaikka asia kiinnostaisikin. Sopiva määrä taukoja ja jos vastapuoli heitää väliin kysymyksen minulle, mielenkiinto pysyy paremmin yllä.
Vielkin jatkan... Usein minusta kuitenkin vaikuttaa ystäväni kohdalla, että hän ei kertakaikkiaan ollenkaan kuuntele, mitä toinen sanoo! Vaikuttaa, kuin viis veisaisi toisen puherepliikeistä, on niinku omissa maailmoissaan? Ei niinku paneutuisi ollenkaan siihen toisen puheenvuoroon, ei varsinkaan silloin, kun se ei millään lailla koske hänen omia asioitaan, vaan on joko minun asiaa tai yleistä maailman asiaa. Tämä minua usein tuppaa loukkaamaan ja raivostuttamaan.
Mutta, onkohan kyse tästä? Siis tahtokysymys vaan?
Jos mul ois valta, huutaisin hälle, että kuuntelisit edes, niin ei tarttis kolmeen kertaan toistaa samaa informaatiota sinulle.
Mitäs te asianosaiset sanotte tähä?
Hmm.. En nyt oikein tiedä osaanko neuvoa "Mielenkiintoista". Itselläni ainakaan ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää toisten puhetta, joten voin olla väärä henkilö neuvomaan. Toisaalta luulen että ehkä toisten mielestä voin vaikuttaa siltä kuin en oikein ymmärtäisi, jos en saa mitään oikein järkeviä kommentteja tulemaan ulos.
Mutta joskus, kuten joku muukin totesi, tosiaan vain ei tule mieleen mitään sopivaa sanottavaa, siis ei mitään, pelkkää tyhjää vaikka kuinka yrittäisi keksiä jotain. Ja silloin jos toinen tuntuu vaativan jotain kommenttia, se voi olla jotain typerää, tai sitten vain pelkkä "mmm" tms. sen typerän kommentin välttämiseksi. Ja sitten myöhemmin, ehkä minuutin tai tunnin päästä, tai seuraavana iltana, mieleen tulee jotain, mutta silloin tilanne on jo ohi.
Kuitenkin ymmärrän kyllä, mitä toinen puhuu, ja yleensä kuuntelen mielelläni. Toivoisin ettei puhuja välttämättä vaatisi aina jotain kommentteja esim. jotain asiaa kertoessaan vaan kertoilla pälättäisi vaan ja antaisi minun kuunnella. Ja toisaalta sitten taas ei pahastuisi siitä, jos palaan johonkin asiaan josta aiemmin on puhuttu, tai siis hän on puhunut.
Tuota "otatko lisää kahvia" vastaamistakin ehkä joskus epäröin. Yleensä itselleni on aika samantekevää, saanko sitä lisäkahvia vai en, mutta ymmärrän että olisi aika tökeröä vastata niin, "ihan sama" tms.. No yritän miettiä, ehkä vähän vilkuilla ympärilleni, näenkö kahvinkeittimen? Onko siellä vielä kahvia, vai joutuuko kysyjä keittämään uutta, jos haluan lisää? Onko pöydässä muita, jotka ehkä myös haluavat lisää? Riittääkö sitä kahvia vielä sittenkin? Olisiko ehkä kuitenkin kohteliasta haluta toinen kuppi, viestiä näin että kahvi oli hyvää? jne. jne. ja sitä rataa. Yksinkertainen kysymys, ja yksi tollo jää pohtimaan ihmetellen samalla miten vaivattomasti toinen vieressä vastaa kyllä tai ei, ja livauttaa ehkä jonkin kivan selityksen lisäkahvista kieltäytymiselleen.
Liikkistä kuvausta taas sinulta.
Semmoista mietin vielä, että onko kyse LUOVUUDESTA? Tavallaan luovuuden nopeudesta. Puhuessammehan me yleensä luomme uutta, joidenkin kanssa enempi, joidenkin kans vähempi.
Olen ihan niinkin ajatellut, että minun ja ystäväni välinen ero on akselilla, hän konkreettinen ja simple, ja minä abstraktinen asioista uutta luova.
Aivan kuin hän käsittäisi nopeammin konkreettisen asian "sinulla on kauniit verhot", tosin hän sitten toistaa siihenkin, että "kauniitko, vai?". Tuossa kohden voisi myös luoda mielellään jotakin uutta kerrontaa minulle, vaikka miten päätyi tulokseen just näiden verhojen hankinnasta.
No tuon konkreettisuuden ainakin jollain tavalla tunnistan itsessäni. Esimerkiksi kun vaimon kanssa on suunniteltu kesäloman viettoa, olen usein ikään kuin eksynyt pohtimaan kaikenlaisia käytännön järjestelyjä esim. hänen ehdottamiinsa matkoihin liittyen, jonka seurauksena osallistumiseni keskusteluun on ollut sitten taas jotain epämääräistä mutinaa. Sitten jossain vaiheessa vaimo on kiukustunut siihen, kun hänen mielestään en ole kiinnostunut mistään, on kuin puhuisi seinille jne.. Vaikka oikeastaan kyllä olinkin kiinnostunut monestakin ehdotuksesta, en vain ollut saanut sitä hänelle ilmaistua.
Minulla on vähän samaa ongelmaa. En useinkaan keksi mitään sanottavaa sosiaalisissa tilanteissa, ja jos sitten jotakin sanon, menevät muut hiljaiseksi ja jatkavat siitä mihin ennen minun kommenttiani jäätiin. En tiedä johtuuko tämä siitä, että sanomani oli jotenkin hölmöä, vaiko siitä, että se on epäkiinnostavaa tai menee aiheen vierestä. Yleensäkin, teen tai sanon asioita, jotka ovat muitten mielestä "hölmöjä" tai omituisia. Olen siis hölmö ja omituinen, eikä minulla ole sen vuoksi yhtään ystävää, lukuunottamatta joitakin tuttavia, jotka ovat siis vain tuttavia, eivätkä esim. pitäisi siitä, jos soittaisin heille henkilökohtaisten asioitten tiimoilta. Eikä tässä kaikki. Koska olen aina yksin, eikä minulla ole ketään kenen kanssa "hengailla" tuomitsevat ihmiset minun epäsosiaaliseksi, huonoksi ihmiseksi. Ihmiset tekevät tätä nykyään todella mielellään, tuomitsevat muita tällä nimikkeellä, todistaakseen oman sosiaalisuutensa ja ylentääkseen itseään. Opiskelen kuitenkin yliopistossa, ja olen taiteellisesti melko lahjakas, joten tämä on minulle mysteeri, että miksi olen "hölmö" ja siksi hyljeksitty. Kaikki olen tutkinut, autismit sun muut, mutta mikään ei sovi. Joten ehkä siis vain kärsin lievän aivovamman muinaisessa imukuppisynnytyksessäni, ja osa sosiaalisesta älystäni katosi...
On varmaan aika monta hölmöä ja omituista kohtaa tässäkin postissa... Olen usein huomannut, että keskustelupalstoilla en saa vastauksia. Ihmiset tuntevat empatiaa vain niitä kohtaan, jotka eivät herätä sosiaalista torjuntaa. Jos olet hölmö ja omituinen, jäät yksin syöpä & muine kipuinesi. Kyllä ihminen on julma.
Ja tämä EI ole trolli. Vaan omituisen tyypin postaus. :)
VAI IIIN
Kas kas. Ensimmäinen ilkeä kommentti tässä ketjussa, ja minulle osoitettu! Etkö usko, että en ole trolli? Vai inhottaako sinua, että valitan hölmöyttäni ja yksinäisyyttäni, vaikka opiskelen ihan yliopistossa ja olen jopa lahjakas? :)
Kyllä se yksinäisyys ja hyljeksityksi tuleminen koskee, vaikka olisi kuinka koulutettu ja lahjakas!! Samanlaisia ihmisiä me kaikki ollaan.
Tää oli kyllä ihan sun oma tulkintasi. VAI IIN on tunnettu trolli, eikä sillä ole mitään järkevää sanottavaa mihinkään
Voiko ihminen olla sosiaalisesti tyhmä/vähemmän älykäs, vaikka on muuten kohtalaisen älykäs, ilman, että kärsii autismista tai Aspergerin oireyhtymästä? Onko kellään viisaalla tähän mitään kommenttia?
Hups. Taisipa olla tuo nimimerkkini "Akateeminen hölmö" olla niiiin hölmö ja omituinen, että turha odottaa vastauksia... :) En tajunnut heti... Välähti vasta nyt, puolentoista tunnin viiveellä... En tiedä. Kannattaisiko mennä psykologin vastaanotolle mittaamaan ÄO ja silleen???
Noh, onneksi taideyliopistossa ei tarvitse olla kovin korkeita arvoja... Tjeh...
Kumma juttu kerrassaan. Saan hyviä arvosanoja ja kirjoitan kaikki esseetkin ihan sujuvasti ja sitten teen tällaista. APUA!
Ja nyt tietysti hävettää...
No minulta puuttuivat lapsena (ei siis pikkulapsena vaan kouluiässä) lähes kaikki sosiaaliset taidot, enkä oikein osannut keskustella muiden ikätoverieni kanssa. Nyt aikuisena asia on korjaantunut, ja omaan mielestäni ihan ok sosiaaliset taidot. Pärjäsin älykkyystestissä hyvin, vaikka pelkäsin aiemmin olevani tyhmä. Olen korkeakoulutettu.
Luulen että omalla kohdallani tuo keskustelukyvyttömyys johtui rankan koulukiusaamisen aiheuttamasta stressistä ja ahdistuksesta; jos on jatkuva paha olo päällä ja pitää miettiä minkä kulman takaa ja millä taas kohta heitetään, ei oikein pysty keskittymään muiden juttuihin. Kotikasvatuksenikin oli aika ahdistava ja tukahduttava. Nyt kun en ole enää koulussa eikä vanhempien kanssa tarvitse asua, voin vain sanoa että mikäpä tässä on ollessa. En sitten tiedä miten asiat ovat aikuiten "puhekyvyttömien" kanssa, johtuisiko tuokin osittain stressistä, paineista tai ujoudesta?
Sitten hieman off topic: itseäni ärsyttää, että kun joskus puolitutussa ulkomaalaisessa seurassa keskustelemme kielellä joka on minulle järjestyksessä kolmas, jotkut kyselevät koko ajan että ymmärsitkö, ymmärsitkö? Pitäisikö minun siis koko ajan itse johtaa keskustelua todistaakseni että ymmärsin? Harvemmin tällaista tentataan äidinkieltään puhuvalta. Ei minusta rentoa keskustelua tarvitse seurata silmät lautasen kokoisina joka sanaa tarkkaavaisesti kuunnellen. Minusta on aivan normaalia, että jos on useampia puhujia, jotkut voivat välillä olla aktiivisemmassa roolissa, ja toiset välillä vaikka hieman puolittainkin mukana. Eihän siitäkään tule mitään jos kaikki huutavat toistensa päälle.
täällä kanssa (taide-)akateminen retardi! Paitsi että itse olen niin tyhmä ja juntti, että tiedän että tuo VAI NIIN tyyppi kommentoi ihan sattumanvaraisesti eri viesteihin juuri noilla sanoilla. Mitään henkilökohtaista se ei ole, ja vaikka olisikin niin mitä sitten, yhdellä ihmisellä tuhansista on herne nenässä sun postauksesta, so what.
Ihmettelen kyllä sitä, ettet ole taideyliopistossa kaltaisiasi kohdannut. Ehkä sun kannattaisi pyrkiä isompaan kaupunkiin?
Toisaalta ihmisillä on niin kova kiire jakaa OMIA kokemuksiaan, etteivät ne usein jaksa tai viitsi kommentoida muiden postauksia, itsekin olen tällainen.
Koen itseni usein ylimääräiseksi ja vaivaantuneeksi jos seurassani on enemmän kuin yksi ihminen, siitä on seurannut hyvinkin kummallisia ja noloja tilanteita.
Itse en siitä juuri välitä, elämäni on hyvää sillä olen hyväksynyt itseni.
Olen hankkinut laiskan ja hyvää vauhtia läskistyvän labradorin noutajan ja koirankusettajien kanssa tulee ihmeen paljon juteltua. Viimeksi kun olin kahden erään tutun ja hänen koiransa kanssa, ilmestyi joukkoon kolmas koirineen ja minä mykistyin tietysti täysin. Koirat oli vapaana ja omani yritti epätoivoisesti lyllertää kahden nopeamman koiran perässä. Itseironisesti totesin, että juuri tuolta mustakin tuntuu sosiaalisissa tilanteissa, roikun vain surullisena perässä, johon kaunis ja sosiaalisen oloinen barbi tuttavani vilpittömästi hihkaisi, että niin mustakin!
En olisi kyllä ikinä uskonut, mutta siinähän taas näki omat ennakkoluulonsa.
Neuvoksi kaikille kaltaisilleni vammaisille antaisin sen, että yrittääkää hankkiutua ihmisten seuraan. Pian ne tutut tottuu siihen, että yksi kummajainen hengaa matkassa, ellet nyt ihan kusipäitten seuraan kaipaa. Matkustelkaa, opiskelkaa ulkomailla, heittäytykää sosiaalisiin tilanteisiin joita pelkäätte. Olkaa avoimia niillekin ihmisille jotka eivät tunnu tyyppisiltänne (oi miten monesti olen ihmisitä erehtynyt, ja positiivisella tavalla).
Ei voi, silloin kärsii aspergerista.
No, kiitos vastauksesta. Mutta oletko ihan varma? Voisiko kyse olla jonkinlaisesta aivovammasta? Tai esim. tilasta, jota englanniksi kutsutaan nimellä "Remnants of ASD"? Tämä voisi istua minuun. Isäni veli on autistinen, hänellä on todennäköisesti ASD ja isälläni monia siihen viittaavia piirteitä. Itselläni voisi olla tämä remnants-tila, sillä olen juuri niin kuin edellisessä postissani määrittelin.
olen 49v. Puhelen kyl ihmisten kanssa mutta jos on esim. 4 tai enempi se saa hiljaiseksi ja vaikka olen kokenut yhtä ja toista on keskusteluja joihin en voi sanoa mitään koska en tunne aihetta.Rohkeesti vaan pitää yrittää ja lukea lehtiä nettiä pysyy ajan hermolla ja voi keskustella lukemistaan aiheista niin ne muutkin tekee ei tarvii keksiä itse.
mitä jos vaan tekis tuon testin http://www.tunnelukkosi.fi/testi.php eiköhän silläkin selviä mistä on kyse