Kiinnostus aseiden hankintaan on kasvanut Coloradossa Yhdysvalloissa pian Auroran ampumistapauksen jälkeen, kertovat viranomaiset.
Aseen hankkimisen edellytyksenä Coloradossa on hakijalle tehtävä taustatutkimus. Kolmena murhenäytelmää seuranneena päivänä taustatutkimukseen haluavien määrä nousi reilut 40 prosenttia edelliseen viikonloppuun verrattuna. Yhteensä lähes 3 000 ihmistä halusi luvan aseen hankintaan.
Viranomaisten aselupia seuraava sähköinen järjestelmä ei kuitenkaan kerro, kuinka monta asetta on myyty.
Erään lähellä Auroraa aseita myyvän kauppiaan mukaan aseiden myynti on kasvanut, ja myös ammunnan harjoittelua on pyydetty lisää. Asekauppiaan mukaan suurin osa asiakkaista on ollut naisia.
(MTV3 - STT - Reuters)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Colorado on kiristänyt aseen luovutusta asekauppaitten osalta tuon kohun takia muualla Jenkkilää tykin saa vaivatta sen osto on vaivatonta ja perusteeksi riittää kotiturva nykyään USA:n ulkopuolisetkin saa pyssyn ostettua pelkkää passiaan näyttäen mutta sellaisille tehdään tuo taustatarkistus jos on rötöstelyjä Amerikan maalla tykkiä on vaikeaa saada enää joten kannattaa olla siivosti siellä jos on
Hankkivathan ne naiset Suomessakin pyssyjä koteihinsa
Yhdysvalloissa vaikuttaa "Pink Pistols" -liike, jonka tavoitteena on jokaisen homoseksuaalin aseistaminen.
Homoille huuteleminen kuulemma loppuu, kunhan jokaisella homoseksuaalilla on järeä käsiase vetää esiin vitu-tuksen noustessa.
Suomessa itsepuolustus ei ole hyväksytty aseenhankinnan peruste. Mutta kukaties kuitenkin, jos seksuaalisella tois-suuntauksella perustelisi.