Miten vl-usko suhtautuu homoseksuaalisuuteen? Kristillisissä yhteisöissä on pääsääntöisesti kahta suhtautumistapaa: 1. halutaan auttaa homoa, että pääsisi taipumuksestaan eroon. Mutta suhtautuminen henkilöön itseensä on myönteistä.
2. hyväksytään homo sellaisenaan. Ja annetaan tuki myös mahdolliselle parisuhteelle.
On arveltu, että 1 - 5 % ihmisistä on homoseksuaaleja. Bi-seksuaaleja on vielä enemmän. Ja tutkijat sanovat, että homoseksuaalisuus johtuu sikiönraskaudenaikaisesta hormonialtistuksesta tietyssä raskauden vaiheessa, jos lisäksi on sopivat perintötekijät. Mutta nykykäsityksen mukaan yksilö itse ei ole vastuussa taipumuksensa syntymisestä.
2. hyväksytään homo sellaisenaan. Ja annetaan tuki myös mahdolliselle parisuhteelle.
On arveltu, että 1 - 5 % ihmisistä on homoseksuaaleja. Bi-seksuaaleja on vielä enemmän. Ja tutkijat sanovat, että homoseksuaalisuus johtuu sikiönraskaudenaikaisesta hormonialtistuksesta tietyssä raskauden vaiheessa, jos lisäksi on sopivat perintötekijät. Mutta nykykäsityksen mukaan yksilö itse ei ole vastuussa taipumuksensa syntymisestä.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Ehdottomasti vaihtoehto 2:
2. hyväksytään homo sellaisenaan. Ja annetaan tuki myös mahdolliselle parisuhteelle.
homouteen on vl:lla Raamatun mukainen kanta. Katsopa sieltä jos kiinnostaa ruskean reiän haju.
Oletko noin tyhmä vai ilkeä vaan. Ei homous ole sairaus. Ja homous ei tarkoita anaaliseksin harjoittamista. Sitä muuten harrastavat monet heteroseksuaalitkin.
Edellinen kirjoittaja onkin oikea lähimmäisen rakkauden apostoili. ja hyvin kasvatettu sellainen. Tällaistako kieltä uskovainen puhuu? Tämän opinko sait kotoa. Olette te metsäläisporukkaa.
Vanhoillislestadiolaisuudessa homoseksuaalisuutta pidetään perverssinä, häpeällisenä, luonnottomana, säädyttömänä ja kauhistuttavana asiana.
Pidetäänkö homoutta samanlaisena perversiona kuin pedofiliaa? Joo, samantyyppisestä seksuaalisuuden vinoutumasta siinä tosiaan on kysymys.
Homoseksuaalit savustetaan ulos liikkeestä, mutta koskaan missään ei ole mainittu, että lasten hyväksikäytön vuoksi olisi tekijä joutunut ohjatuksi ulos "Jumalan valtakunnasta".
Pedofiliaa pidetään paljon pahempana
Lapin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lastensa seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyvät ns. "tavalliset heterot", joiden elämäntilanne ajaa heidät siihen. Tästä "elämntilanteesta" yhtenä esimerkkinä mainitaan uskonnollisuus, joka suosii lasten hyväksikäyttöä ja tuomitsee avoliiton ulkopuoliset suhteet ja jopa itsetyydytyksen.
Lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyvät pääosin pornon suurkuluttajahimorunkkarit, kuten sinä. Runsas itsetyydytys ei vähennä seksuaalista halua, vaan päinvastoin. Vastaavalla tavallahan kaikkein makeannälkäisimpiä ovat liikalihavuudesta kärsivät ihmiset. Pornon suurkuluttajat ovat innokkaita "toteuttamaan" seksuaalisuutta monipuolisesti, yhtenä kokeilunaan ja joskus jopa intohimonaan lapsenraiskaus. Peitelläkseen lastenraiskausharrastustaan pornon suurkuluttajahimorunkkarit yrittävät selitellä, miten lapsenraiskaajat muka olisivatkin normaaliheteroita. Usein näilllä lapsia raiskaavilla pornon suurkuluttajahimorunkkareilla rehottaa jalkovälissä lapsenraiskauksen lisäksi klamydia, joskus tippuri ja pahimmillaan jopa AIDS. Sukupuolitautejaan nuo likaiset oliot pitävät ihailtavana rohkeutena.
Ugh! SRK on puhunut.
Montako sukupuolitautiasi olet hoidattanut yhteiskunnan laskuun, sinä likainen olento? Vielä yököttävämpää kuin sukupuolitautien hankkiminen on kuitenkin lapsenraiskausharrastuksesi.
Tuota tasoako on SRK:n kommentit nykyään?
Olet tällä palstalla käyttänyt jopa tuhansia kertoja ilmausta "vl-lastenraiskaus rehottaa ihan valtoimenaan". Tarkoittaako siinä "vl" samaa kuin "vain liberaali"?
Vuoden 2011 hyväksikäyttörikostilastot pomppasivat tavanomaisesta noin tuhannesta 1700:aan!
KRP:n komisarion mukaan kysessä ovat nämä "lehdistäkin luetut" tapaukset...
Tutkimuksethan ne valehtelevat ja maallikkosaarnaajat omaavat "oikean" tiedon:)
Tässäkin viestiketjussa kukoistaa kristillinen lähimmäisenrakkaus.
Voisinpa sinua auttaa,
sydäntäsi lohduttaa.
En tahtoisi satuttaa,
ihmistä masentaa.
Asuuko meissä mitään hyvää,
vainko syntiä syvää?
Mitä Rttu tarkoittaa,
Paavali kirjoittaa?
Kenenkä lihassa hyvää oisi,
millä kerskata voisi.
Liha ja henki, aina sota,
taistelu kova.
Jumalan Sanaa katsoa,
vaiko noudattaa omaa tahtoa.
Erottaa kuitenkin Jumalan luoma
ja hekuma synnin tuoma.
Ihminen arvokas, rakas,
voi palata takas.
Tahtonsa luovuttaa,
Jumalalle alistaa.
Armon varassa joka päivä,
karkottaa pimeyden häivä.
Heikkonakin toivoa,
lupa vahvasti uskoa.
Luulet, ettei hän sinua siedä,
ei taisteluasi tiedä.
Varattu on aseet taivahan,
varustus Jumalan.
Pue ne päällesi aina,
pelastuksen kypärä päähäsi paina.
Elä hetki kerrallaan,
Hän huolehtii omistaan.
BK
Jasso olisiko ilkeä ja heittäisi yhden VL saarnaajan joka tykkää myös pojista:))
Yleensä puhujaksi ei seurakunta kutsu perheetöntä miestä.
On ikävää että niin moni vl homomies on valinnut kulissiavioliiton. Se johtaa useimmissa tapauksissa kummankin osapuolen kärsimykseen.
Taasko tuota samaa höpinää! Väliäkö sillä, miten vl-liike suhtautuu. Mene seurakuntailtaan, pyydä mikrofoni ja kerro olevasi homo. Sittenpähän näet kaunistelematta ja ilman palstan vääristelyjä.
Se voitaisiin tulkita uskonrauhan rikkomiseksi. Siksi en aio sellaista tehdä. Mutta asiallisia kommentteja haluaisin.
Kerronpa aivan tosiasioita omasta elämästäni. VL-lapsuuteni ja nuoruuteni ystävissä oli useita homoseksuaaleja. He olivat koko nuoruutensa hätää kärsimässä kun piti pakolla näytellä heteroa, vääntää halventavia homovitsejä (erittäin suuressa suosiossa vl-nuorison keskuudessa), ivata muiden mukana homoseksuaaleja ja kauhistella heidän "takatuupparielämäänsä".
Ei sellaisessa valheessa voi kukaan elää. JOKAINEN heistä on erotettu tai lähtenyt itse vl-jumalan valtakunnasta, sillä ei kenenkään psyyke kestä tuollaista elämänmittaista valheessa elämistä.
Tee niin kuin muutkin Vanhoillislestadiolaiset pysy kaapissa ja nauti homoudestasi. Lestadiolaisuus on poliittista valtaa jota hyödyntäen voit luoda omaisuuksia ja Gay tapahtumissa komerot kannattaa tutkia niistä voi löytyä monentasoisia seurapuhujia.
Avaajalle, saat kysymyksiisi vastauksia tästä.
http://suomenkuvalehti.fi/files/library/attachments/2210878.pdf
t. Efva
PS. Myös tässä blogissa on asiaa:
http://freepathways.wordpress.com/2010/08/30/pentikainen-tasavertaisuus/
"Vanhemmilleni olen kuin kuollut – vanhoillislestadiolainen homo toivoo keskustelua liikkeen sisälle"
http://freepathways.wordpress.com/2010/03/29/peilissa-kahdet-kasvot/
SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki Hesarissa: "Homoseksuaalisuus on siveettömyyttä ja sellaisenaan synti."
Siinäpä viestiä vl-perheen lapselle, joka painii seksuaalisuutensa kanssa...
Yli 90% tutkimuksessa haastatelluista vanhoillislestadiolaisista ei hyväksy homoseksuaaleja missään tapauksessa. Tieto Hanna Salomäen herätysliikkeitä vertailevasta tutkimuksesta.
YLEn uutisissa:
http://arenan.yle.fi/tv/1280041
Miten mahtaa homoseksuaalisuus suhtautua vanhoillislestadiolaisuuteen?
Ei mitenkään. Homoseksuaalit usein sen sijaan suhtautuvat jyrkkiin uskonnollisiin liikkeisiin kriittisesti.
Käyn seuroissa, muissa tilaisuuksissa ei biseksuaalisuus tee minusta sen syntismpää, kuin kestään toisestakaan ihmisestä.
Eipä tuu heti ensimmäiseksi esiteltyä tai tehvehdittyä: olen biseksuaali vl tämä se...
ei missään tarvitse aina kaikkia kertoa!!!
Miksi on niin että hetero saa kertoa kun on löytänyt sen oikean, saa kihlautua ja kaikki osallistuvat siihen iloon.
Mutta sitten kun on ei-hetero, yhtäkkiä kaikki asiat pitääkin salata. Jopa hävetä sitä millaisena on synytnyt.
Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Se on Jumalan itsensä lausuma viisaus.
Niin kuule kun en oikein saanut ajatustani ulos, yritän vielä.
Etkai esim. me onnikkaan ja sano: hei minä olen nn, biseksuaali ja kotosin --
Eikä sub tarvitse mennä ry:llä mikkiin kuuluttaan kuka oikeasti oot.... ei ne heterotkaan kaikkea kerro.
Useimmat ihmiset pitävär haastavista ihmisistä, jotka ei kerro ja kaikke heti likoon laita jne.
Yritä nyt saada kiinni siitä mitä minä täälä hetkellä saan naputeltua, ei luista, väsyttää... unisille kuville siis.
Kuten eräs puhuja seuroissa sanoi homokeskustelun ollessa taas kiivaana: "Meissä uskovaisissa ei ole sellaisia homoja. Niitä on vain jumalattomassa maailmassa, me saamme täällä armovaltakunnassa olla vapaana sellaisesta synnistä."
Me muutamat hieman muljauttelimme silmiämme toisillemme...
Vl-puhujalla on ollut väärä puhe, ei siinä Pyhä henki puhunut. Koska kukaan ihminen ja mikään ryhmä ei tässä maailmassa ole "vapaasynnistä", ei mistään synnistä.
Homoseksuaalisuus tai biseksuaalisuus ei ole synti. Se on yhtä luonnollinen asia kuin heteroseksuaalisuus. Ihminen ei voi itse valita, mikä suuntautuneisuus hänestä tulee, koska se määräytyy varhaisessa sikiövaiheessa.
Noista tutkimuksista enkä niiden tieteellisyydestä koskien homoseksuaalisuutta en tiedä.
Itse suuntautuneisuus, sillä ei pidä lyödä toista. Helppoa ei varmasti ole muutenkaan.
Ärsyttää kuitenkin, kuinka homoutta mainostetaan joka tuutissa, ja sillä itse asiassa brassaillaankin. Joku hetero voi hairahtua ajattelemaan, entäpä jos olenkin homo, alkaa ruokkia itseään homoseksuaalisilla ajatuksilla ja miettii, jospa kokeilen. Ajattelee kenties, että aika näyttää....
Henkilökohtaisesti tunnen useitakin homoseksuaaleja. En minä heitä ihmisinä voi tuomita, vaikka en heidän tapaansa ilmaista seksuaalisuuttaan kristittynä voi
hyväksyä. En minä ymmärrä kyllä heteroseksuaalienkaan moraalitonta elämäntapaa.
Jumalan Sanassa on ihanne, ei siitä tarvitse luopua, vaikka ihmiset tekisivät mitä.
Olipa kova ja ilkeä puheenvuoro
BK
Sanotaan, että homoutta ei mainosteta, vaan homot eivät ole tasa-arvoisia meidän nyky-yhteiskunnassa vieläkään. Siksi on olemassa tämä kummallinen suhtautuminen homouteen. Sitten kun homo ja hetero ovat tasa-arvoisia, niin "homovouhotus" loppuu. Nyky-yhteiskunta kun pyrkii kaikessa tasa-arvoon.
VAIN vl-yhteisössä on noin sivistymättömiä ihmisiä!
Homoksi ei todellakaan muututa näkemällä homoseksuaaleja ihmisiä. Ainoastaan vl-seuroissa maallikkosaarnaaja-polot noin saarnaavat. Nämä vl-uskonnon "kaikkien alojen asiantuntijat"...
Vihtahousu kuiskuttelee, että rakkaaksi käyneet synnit saa ottaa mukaan taivaaseen. Yllätys tulee tuomiopäivänä.
Sitä tuomionpäivää tässä on odoteltu. Milloin se oikein tulee? Matteuksen mukaan sen piti tulla vielä opetuslasten eläessä, siitä on jo 2000 vuotta. Onko jumala dementoitunut ja vuodet päässeet lipsahtamaan käsistä?
Kaikki muuttuu ja yhteiskunta on jatkuvassa muutostilassa. Eilinen ei enää palaa.
Kun Hemesti taannoin kertoi, että homoseksuaalina saa elää jumalanvaltakunnassa ihan vapaasti synnin poispanijana, kysyin häneltä, että montako vl-uskovaista homoseksuaalia hän tuntee. Mutta vastausta ei kuulunut koskaan. Eli e yhtään.
Tilastollisesti 70.000:n ihmisen vl-yhteisössä pitäisi olla yli 3000 homoseksuaalia, mutta kukaan ei tunne yhtäkään. Mistä se kertoo? Siitä, ettei heitä ole vai sitä, että he outuvat painostuksen vuoksi näyttelemään heteroa?
Kyllä meitä on tranvestiitejä ja homoja mutta ei siitä voi yleisesti puhua, olta ns kaapissa Mut sen kyllä tietystä merkistä tuntee,niitä on ollut jonkin verran näkyvissä jos osaa katsoo
Jäättekö siis heteroa näytteleviksi vanhoiksipojiksi ja -piioiksi?
Vai menettekö naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa ja näyttelette heteroa näin?
eletään ns kämppiksinä
Homoseksuaaleille halutaan saarnata kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja rukoilla, että he jaksaisivat elää Jumalan tahdon mukaan tässäkin asiassa.
Ei ole olemassa mitään Jumalan tahtoa, koska ei ole Jumalaakaan.
Niin ja nykyään tuntuu siltä, että Jumala haluaa myös homojen elävän usein parisuhteessa oman sukupuolensa edustajan kanssa. Tämän on esivalta mahdollistanut lainsäädännöllä. Ja esivalta tulee Jumalalta. Näin sanoo Herra. Tätä todistavat myös monet uskonnolliset auktoriteetit kuten Luther.
Vaikka monet synnit, kuten aviorikokset tai homosuhteet, eivät ole rikoksia esivallan edessä, ne ovat ja pysyvät synteinä Jumalan edessä.
Homosuhde ei ole synti!!!
Rukoile hyvä ihminen heteroidenkin puolesta, homo on syntynyt tänne homona ja hetero heterona, kummallekin kuuluu elää Jumalan tahdon mukaan. Jumala on luonut homonkin, jos toinen rakastaa toista niin mikä sinä olet sanomaan sitä synniksi. Raamattu kieltää makaamasta miehen kanssa siten kuin naisen kanssa maataan, kun sanatarkasti näin Raamattua luetaan niin naista ei kielletä makaamasta naisen kanssa siten kuin makaa miehen kanssa. Kaikki tulkinta joka ihmisestä lähtee ei kestä Jumalan edessä, homojen suhde on heidän asiansa Jumalan kanssa, kenelläkään ei ole asiaa mennä heidän väliinsä eikä varsinkaan makuuhuoneeseensa.
SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen rinnasti kahden aikuisen välisen avioliiton ulkopuolisen suhteen ja lasten raiskaamisen. Mitä tämä kertoo vl-opista?
Homous ei ele itsessään synti jos ihminen on sellaiseksi syntynyt.Ihmistä eisaa siksi vieroksua että on homo.Raamatun mukaan ei miehet miesten kanssa ,eikä naiset naisten kanssa saa elää tai nykyaikaisesti sanoen olla parisuhteessa.se on riettautta.
Niin ei taida Raamatusta sellaista kohtaa löytyä jossa Jumala antaisi homoudelle siunauksen, ilmiselvä puute muuten niin jumalattomassa ja riettaassa painoteoksessa. Insestille kyllä löytyy ymmärrystä ja Jumalan siunaus, 1. Moos. 17:15-16, 20:11-12, 22:17 .
voihelvetti että te lestadiolaiset ja muut uskovaiset ootte ahdasmielisiä.. kaikki on ihmisiä ja ette te oo mitää etuoikeutettuja pilkkaamaan jotai homoja esimerkiksi.. ja teinä en pilkkais muita ku ootte sitäpaitsi seinähulluja. raiskaatte omia lapsianne ja lyötte niitä ja rajotatte niiden elämän sairaalloiseks.:DD:D:D:D
JOKAINEN homoseksuaali savistetaan pihalle vl-yhteisöstä, mutta lastenraiskaajat saavat uskoa itsensä keskelle taivasta.
Se kommentti tuli taas sairaasta mielestä kumpuavana. Hommaa lääkitys.
Ei sairaasta mielestä vaan sairaalle mielelle osoitettu.
Kertokaas miksi luoja loi homot ja transut ku sille ei tuu virheitä?Oliko se huumori tuulella vai tuliko sitkin sutta ja sekundaa? Mutta raamattu sanoo että jeesuksen luo voi tulla kaltaisenaan.