Yllättävän vähälle huomiolle jää se silmiinpistävä todiste Hyväntahtoisesta Älykkäästä Suunnittelijasta, jonka tarjoaa ihmisen seksuaalisuus kaikessa monipuolisuudessaan.
Keskeisimmät seksuaalisuuteen liittyvät todisteet, joita puhdas lisääntymisbiologia ei selitä ovat:
1. Ihmisen poikkeuksellinen seksuaalinen aktiivisuus
Ihminen on harvinainen poikkeus eläinkunnassa, kun se harrastaa seksiä "huvikseen". Eläinkunnassa naaraat eivät ole yleensä kyvykkäitä saati halukkaita harrastamaan seksiä paitsi silloin, kun hedelmöittyminen on mahdollista. Ihminen on poikkeus. Naiset ovat kyvykkäitä ja ilahduttavan usein myös halukkaita seksiin niin ns. varmoina päivinä kuin hedelmällisinä päivinäkin. Edes raskaus ei lopeta naisen halukkuutta (joidenkin mukaan päinvastoin) ja myöskin vaihdevuosien jälkeen useimpien naisien seksuaalinen halukkuus ja kyky nauttia seksistä säilyy.
2. Masturbointiin ihanteellinen anatomia
Edes partnerin puute ei estä ihmistä nauttimasta seksistä. Ihmisen anatomia on selvästi suunniteltu myös sooloseksiin. Miehen siitin on mitä sopivimmin (sananmukaisesti) käsillä ja käteen sopivaa kokoa. Siittimeen kekseliäästi suunniteltu liikkuva esinahka mahdollistaa miehelle masturboinnin missä ja milloin vain ilman liukasteita tai muita apuneuvoja. Yhdynnän kannaltahan esinahalla ei ole mitään virkaa.
Myös naisella seksuaalisen nautinnon kannalta keskeiset osat ovat helposti saavutettavissa ja sormeiltavissa. Lisääntymisen kannalta herkimmät alueethan voisivat olla jossain syvemmällä ja vain siittimen tavoitettavissa, mutta älykäs suunnittelija on selvästi halunnut mahdollistaa naisille myös ns. "oman kivan".
3. Homoseksuaalisuuteen sopiva anatomia
Kaikki se mikä pätee masturbointiin ihanteelliseen anatomiaan, pätee myös homoseksuaalisuuden mahdollistamiseen. Siinä kun omia erogeenisia alueita on helppo hyväillä, myös samaa tai eri sukupuolta olevan parterin hyväily ja tyydyttäminen on helppoa. Parin kyseessä ollessa käsien lisäksi myös suu sopii erinomaisesti tuomaan niin naisen kuin miehen seksuaaliseen tyydyttämiseen (riippumatta suun omistajan sukupuolesta).
Miehille on kaiken lisäksi suunniteltu eturauhanen sellaiseen paikkaan, että miesten välinen anaaliyhdyntä voi tuntua nautinnolliselta myös "vastaanottavasta" osapuolesta. Mikä muu voisi olla peruste eturauhasen älykkäälle sijoittamiselle?
Hyvät ID-veljet ja -sisaret (ja kaikki te jotka koette olevanne siinä välillä): eikö tämä jos mikä todista, että ihminen on Hyväntahtoisen Älykkään Suunnittelijan tuotos? Odotan erityisesti ID:n kannattajien kommentteja.
Nautinnollista kesää!
Ihminen on älykkäästi suunniteltu seksiin
31
253
Vastaukset
Eikö uskovaisista tunnu häiritsevältä että lisääntyäkseen ns. luonnollisella tavalla ihmisen on hässittävä suurinpiirtein samalla, ja ehkä vähän epäpyhältäkin tuntuvalla tavalla kuin muidenkin nisäkkäiden?
- Pastori Silli
Älykäs suunnittelijahan on rakentanut myös paljon hienotunteisimpia lisääntymistapoja.
Partenogeneesi on yksi tällainen malli ja vieläpä siitä erinomainen, että se minimoi "rappeutumisen" vaikutukset. Jos hyödyllisiä mutaatioita ei ole, niin niiden rikastumisen mahdollistava suvullinen lisääntyminenhän on muutenkin turhuutta.
Joillain niveljalkaisilla suvullinen lisääntyminen hoidetaan paljon vähemmällä fyysisellä kontaktilla. Koiras jättää siististi siittiöpakettinsa tarjolle naaraalle ja naaras sitten poimii sen käyttöönsä, jos haluaa. Näin uusi sukupolvi saa alkunsa ilman limakalvokontaktia, hikistä ähellystä ja tunkeutumista toisen ruumiinaukkoihin.
Ihmiselle tämä on kuitenkin suunniteltu toisin ja meillä fyysinen seksi kiihkeine yhdytöineen ja esileikkeineen kuuluu lisääntymiseen ja onneksi myös kaikenlaiseen muuhun hauskaan yhdessäoloon, jolla ei ole mitään tekemistä lisääntymisen kanssa. Kiitos Hyväntahtoiselle Älykkäälle Suunnittelijalle. - Uskovainen Uskis
Seksiä usein kritioisdaan ja ihan syystäkin. Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, niin kohtanan meillä on homoja, eläimiin sekaantujia ynnä muuta roskaa.
Uskovainen Uskis kirjoitti:
Seksiä usein kritioisdaan ja ihan syystäkin. Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, niin kohtanan meillä on homoja, eläimiin sekaantujia ynnä muuta roskaa.
>Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, niin kohtanan meillä on homoja, eläimiin sekaantujia ynnä muuta roskaa.
Hieno esimerkki siitä kuinka uskonkiihkolla voi täysin korvata tiedon! Mahtavaa, Uskis!
Nimittäin vastoin raamatullista luuloasi eläimeen sekaantumisen yleisyys korreloi vapaan ihmisseksin kanssa käänteisesti eikä suoraan. Mitä helpompaa on saada ihmispartneri, sen harvinaisempaa eläimeensekaantuminen on. Vastaavasti sodomia on ollut tavallista yhteisöissä joissa nuorten seksuaalisuutta on pidetty tiukassa (yleensä uskonnollisessa) kontrollissa.- TJ
Uskovainen Uskis kirjoitti:
Seksiä usein kritioisdaan ja ihan syystäkin. Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, niin kohtanan meillä on homoja, eläimiin sekaantujia ynnä muuta roskaa.
Uskovainen uskis
Minä olen harrastanut seksiä ihan ilman lupaa (paitsi tietenkin partnerilta olen kysynyt) vaikka kuinka monen ihmisen kanssa. Olisiko johonkin virastoon pitänyt anomuskaavake lähettää, vai mitä melskaat? - Pastori Silli
Uskovainen Uskis kirjoitti:
Seksiä usein kritioisdaan ja ihan syystäkin. Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, niin kohtanan meillä on homoja, eläimiin sekaantujia ynnä muuta roskaa.
"Seksiä usein kritioisdaan ja ihan syystäkin."
Miksi Hyväntahtoinen Älykäs Suunnittelija loi ihmiselle jatkuvan kiiman, jos seksiä pitäisi välttää? Panda-naaras on halukas parittelemaan kahtena päivänä vuodessa ja jos noina päivinä sattuu tlemaan tiineeksi, niin se ei kaipaa seksiä useaan vuoteen. Nainen on seksuaalisesti halukas ympäri vuoden eikä edes raskaaksi tulo lopeta haluja. Kai tällä suunnitteluerolla on joku tarkoitus? Miten ihmeessä se voisi olla muu kuin se, että ihminen on täsmäsuunniteltu seksikoneeksi?
Miksi ihmisen anatomia on niin erinomaisen sopiva "huvin vuoksi" harjoitettavaan hetero- homo- ja sooloseksiin, jos meidän olisi tarkoitus välttää "turhaa" seksiä? Eikö meidän pidä nauttia siitä, mihin meidät on suunniteltu? Uskovainen Uskis kirjoitti:
Seksiä usein kritioisdaan ja ihan syystäkin. Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, niin kohtanan meillä on homoja, eläimiin sekaantujia ynnä muuta roskaa.
>>Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, niin kohtanan meillä on homoja, eläimiin sekaantujia ynnä muuta roskaa.
- tieteenharrastaja
Uskovainen Uskis kirjoitti:
Seksiä usein kritioisdaan ja ihan syystäkin. Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, niin kohtanan meillä on homoja, eläimiin sekaantujia ynnä muuta roskaa.
Sinulla on liian väljä lupa:
"Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa,.."
Eihän tuollaista lupaa voida antaa. Enintään voi harkita lupaa kahdelle tarpeeksi aikuiselle lupa harrastaa toisia häiritsemättä keskenään seksiä, jos kumpikin sitä tahtoo. Muuten tulee kyllä kaikenlaisia epäkohtia, vaikka ei ihan niitä, joita luettelit. - Pastori Silli
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, niin kohtanan meillä on homoja, eläimiin sekaantujia ynnä muuta roskaa.
Hieno esimerkki siitä kuinka uskonkiihkolla voi täysin korvata tiedon! Mahtavaa, Uskis!
Nimittäin vastoin raamatullista luuloasi eläimeen sekaantumisen yleisyys korreloi vapaan ihmisseksin kanssa käänteisesti eikä suoraan. Mitä helpompaa on saada ihmispartneri, sen harvinaisempaa eläimeensekaantuminen on. Vastaavasti sodomia on ollut tavallista yhteisöissä joissa nuorten seksuaalisuutta on pidetty tiukassa (yleensä uskonnollisessa) kontrollissa."Nimittäin vastoin raamatullista luuloasi eläimeen sekaantumisen yleisyys korreloi vapaan ihmisseksin kanssa käänteisesti eikä suoraan."
Ymmärtävätköhän nämä uskovaiset itse, miten kummallisen kuvan heidän ajatusmaailmasta saa kun heidän kommenttejaan lukee. Ei kai monikaan terve ihminen tarvitse Raamattua neuvomaan, että seksi on kiinnostavampaa ja hauskempaa ihmisten kanssa kuin vaikkapa lampaiden? - Uskovainen Uskis
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, niin kohtanan meillä on homoja, eläimiin sekaantujia ynnä muuta roskaa.
Hieno esimerkki siitä kuinka uskonkiihkolla voi täysin korvata tiedon! Mahtavaa, Uskis!
Nimittäin vastoin raamatullista luuloasi eläimeen sekaantumisen yleisyys korreloi vapaan ihmisseksin kanssa käänteisesti eikä suoraan. Mitä helpompaa on saada ihmispartneri, sen harvinaisempaa eläimeensekaantuminen on. Vastaavasti sodomia on ollut tavallista yhteisöissä joissa nuorten seksuaalisuutta on pidetty tiukassa (yleensä uskonnollisessa) kontrollissa.Vaan kun minä en puhunut pelkästä eläimiinsekaantumisesta, pässi.
Uskovainen Uskis kirjoitti:
Vaan kun minä en puhunut pelkästä eläimiinsekaantumisesta, pässi.
Ei puhuunut Repekään, vai etkö ymmärrä mitä 'sodomialla' tarkoitetaan?
- Uskomaton Uskis
Uskovainen Uskis kirjoitti:
Seksiä usein kritioisdaan ja ihan syystäkin. Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, niin kohtanan meillä on homoja, eläimiin sekaantujia ynnä muuta roskaa.
Koskas olet muuten viimeksi saanut? Kumpi tuntui paremmalta, vasen vai oikea käsi! Mällin irrotessa sanot varmaan "Voi luoja ..."
- * * * * *
kekek-kekek kirjoitti:
>>Jos ihmiselle annetaa lupa harrastaa seksiä kenen kanssa tahansa, niin kohtanan meillä on homoja, eläimiin sekaantujia ynnä muuta roskaa.
Näinhän se taitaa olla.
Kreationistit paneskelisivat ilmeisen mielellään elukoiden kanssa, ellei se olisi kiellettyä.
Meitä muita taas ei pätkääkään kiinnosta eläinseksi, ei vaikka se olisi miten sallittua.
1. Eikös simpanssitkin harrasta seksiä huvikseen?
2. Äitini koira ainakin jyystää haluissaan vanhaa peittoa, ei sillä ole käsiä optimaalisella etäisyydellä siittimestä. Muistaakseni Raamattu myös kehottaa repimään esinahan irti vaikka se on niin täydellisesti paikalleen pistetty?
3. Eläimet homoja jne. Tämähän oli kiellettyä myös?- Pastori Silli
"1. Eikös simpanssitkin harrasta seksiä huvikseen?"
Sen mukavampaa simpansseille. Bonobot ainakin lesboilevat huvikseen.
"2. Äitini koira ainakin jyystää haluissaan vanhaa peittoa, ei sillä ole käsiä optimaalisella etäisyydellä siittimestä."
Tässä näkee miten oivallinen ihmisen anatomia on. Äitisi koiraparka voi nylkyttää peittoa vaikka miten pitkään ja tuskin pystyy tuottamaan itselleen siemensyöksyä vaikka olisi mitenkä ahkera puuhassaan.
"Muistaakseni Raamattu myös kehottaa repimään esinahan irti vaikka se on niin täydellisesti paikalleen pistetty?"
Jos pitää valata kätevän masturbointimahdollisuuden ja Raamatun välillä, niin minä valitsen ensimmäisen. Ei kai Hyväntahtoinen Älykäs Suunnittelija ole suunnitellut meille mitään turhaa?
"3. Eläimet homoja jne. Tämähän oli kiellettyä myös?"
Aniharvalle eläimelle homoilu on niin helppoa ja sitä voi harrastaa niin monipuolisesti kuin ihmisellä. Pastori Silli kirjoitti:
"1. Eikös simpanssitkin harrasta seksiä huvikseen?"
Sen mukavampaa simpansseille. Bonobot ainakin lesboilevat huvikseen.
"2. Äitini koira ainakin jyystää haluissaan vanhaa peittoa, ei sillä ole käsiä optimaalisella etäisyydellä siittimestä."
Tässä näkee miten oivallinen ihmisen anatomia on. Äitisi koiraparka voi nylkyttää peittoa vaikka miten pitkään ja tuskin pystyy tuottamaan itselleen siemensyöksyä vaikka olisi mitenkä ahkera puuhassaan.
"Muistaakseni Raamattu myös kehottaa repimään esinahan irti vaikka se on niin täydellisesti paikalleen pistetty?"
Jos pitää valata kätevän masturbointimahdollisuuden ja Raamatun välillä, niin minä valitsen ensimmäisen. Ei kai Hyväntahtoinen Älykäs Suunnittelija ole suunnitellut meille mitään turhaa?
"3. Eläimet homoja jne. Tämähän oli kiellettyä myös?"
Aniharvalle eläimelle homoilu on niin helppoa ja sitä voi harrastaa niin monipuolisesti kuin ihmisellä.> Äitisi koiraparka voi nylkyttää peittoa vaikka miten pitkään
> ja tuskin pystyy tuottamaan itselleen siemensyöksyä
> vaikka olisi mitenkä ahkera puuhassaan.
http://www.barnlove.com/movie/33261/his_favourite_shirt#.UBD4fVJLviQ
http://www.barnlove.com/movie/34703/dog_gives_blowjob_to_himself#.UBD4qlJLviQ- spällymälöö
naapurin.kissa kirjoitti:
> Äitisi koiraparka voi nylkyttää peittoa vaikka miten pitkään
> ja tuskin pystyy tuottamaan itselleen siemensyöksyä
> vaikka olisi mitenkä ahkera puuhassaan.
http://www.barnlove.com/movie/33261/his_favourite_shirt#.UBD4fVJLviQ
http://www.barnlove.com/movie/34703/dog_gives_blowjob_to_himself#.UBD4qlJLviQKekseliäitä kavereita näissä luontodokumenteissa. Jälkimmäinen osoittaa myös ettei käsiä tarvita kun on taipuisa selkäruoto ja pitkä kuono. Luoja on selvästi osannut suunnitella joka lajille omanlaisensa konstit!
- Masturbaattori1
" 2. Masturbointiin ihanteellinen anatomia"
Eikä pidä unohtaa siittimen päässä olevaa nuppia, joka estää hekumallisuuden huipulla käden lipsahtamisen siittimestä irti. Ilman nuppia, olisi mahdollista, että masturboija ei ehtisikään pysäyttää vartalosta ulospäin suuntautuvaa liikettä, vaan nyrkkiin puristunut käsi osuisi laajan kaaren jälkeen masturboijan omaan otsaan, aiheuttaen vakavan kiputilan.
Kyllä suunnittelija vaan on osannut miettiä kaikenlaista!- Pastori Silli
Erinomainen huomio. Olisi noloa lähteä aamulla liikkeelle hirveä kuhmu (tai useampi) otsassa, kun kaikki arvaisivat mistä se kuitenkin on tullut. Kiitos ja ylistys HÄSsille (HÄS = Hyväntahtoinen Älykäs Suunnittelija).
PS. Ihme että niin kärkkäästi ID-todisteita etsivät kristityt veljemme eivät ole lainkaan kommentoineet tätä ketjua? Luulisi heidän olevan iloisia näin vastaansanomattomista todisteista? - Masturbaattori1
Pastori Silli kirjoitti:
Erinomainen huomio. Olisi noloa lähteä aamulla liikkeelle hirveä kuhmu (tai useampi) otsassa, kun kaikki arvaisivat mistä se kuitenkin on tullut. Kiitos ja ylistys HÄSsille (HÄS = Hyväntahtoinen Älykäs Suunnittelija).
PS. Ihme että niin kärkkäästi ID-todisteita etsivät kristityt veljemme eivät ole lainkaan kommentoineet tätä ketjua? Luulisi heidän olevan iloisia näin vastaansanomattomista todisteista?Saati sitten, jos lipsahduksen tuloksena olisi musta silmä. Yritä siinä sitten selitellä tutuille ja tuntemattomille, kuinka kaapin ovi sattui vahingossa eteen! :(
Erityisesti kiinnostaisi SamiA:n kommentit asiaan, yleensähän hän pölähtää paikalle kuin kutsuttuna, jos on puhetta aiheesta joka vähänkään viittaa seksiin tai homoseksuaalisuuteen. Liekö sitten asioita, jotka on tukahdettuina lähellä sydäntä... - mdma
Pastori Silli kirjoitti:
Erinomainen huomio. Olisi noloa lähteä aamulla liikkeelle hirveä kuhmu (tai useampi) otsassa, kun kaikki arvaisivat mistä se kuitenkin on tullut. Kiitos ja ylistys HÄSsille (HÄS = Hyväntahtoinen Älykäs Suunnittelija).
PS. Ihme että niin kärkkäästi ID-todisteita etsivät kristityt veljemme eivät ole lainkaan kommentoineet tätä ketjua? Luulisi heidän olevan iloisia näin vastaansanomattomista todisteista?"PS. Ihme että niin kärkkäästi ID-todisteita etsivät kristityt veljemme eivät ole lainkaan kommentoineet tätä ketjua? Luulisi heidän olevan iloisia näin vastaansanomattomista todisteista?"
Taitaa olla niin, etteivät he itsekkään uskoneet noin vastaansanomattomia todisteita löytyvän.
- MakkeMauri
1. Simpanssit, bonobot, sekä delfiinit harrastavat ihmisen lisäksi nautinnon vuoksi seksiä. Joidenkin teorioiden perusteella tämä on biologinen ominaisuus joka vahvistaa lauman keskinäisiä sosiaalisia suhteita ja seksi voi toimia esim. vaihtokaupan välineenä.
2. Monilla kädellisillä on samanlainen anatominen rakenne.
3. Sama kuin edellisessä.
Johtopäätös: Esittämäsi faktat ovat perusteltavissa muilla teorioilla ja ihminen ei ole aivan niin ainutkertainen olento. - Koko
" "2. Äitini koira ainakin jyystää haluissaan vanhaa peittoa, ei sillä ole käsiä optimaalisella etäisyydellä siittimestä."
Tässä näkee miten oivallinen ihmisen anatomia on. Äitisi koiraparka voi nylkyttää peittoa vaikka miten pitkään ja tuskin pystyy tuottamaan itselleen siemensyöksyä vaikka olisi mitenkä ahkera puuhassaan."
VÄÄRIN TAAS. Voi teitä kreationistejä. Meidän koira voi nylkyttää vaikka ilmaa niin se kyllä mällää ihan innolla. Ja kerran meidän beagle nuoli sen penistä ja kyl se alko ihan kunnolla jöpöttää ja mällithän sieltä lensi niin että huhhui! - a'la vako
Eläinmaailmaa, johon me ihmisetkin kuulumme, liikuttaa neljän perusvoiman lisäksi tämä erikoisen vahva panovoima. Ei siis painovoima, vaan panovoima.
Että ei muuta kun jyystämään ja naattimaan. Välillä kannattaa kuitenkin syödä ja nukkua, ja sitte taassh! On se vaan niin kivaa, että! - uuvvelleensyntyny
Ray Comfortinkin persaus on älykkäästi just banaanin mentäväksi suunniteltu. Tarvittaessa maapähkinävoilla liukastettuna.
- * * * * *
Nyt en kyllä ymmärtänyt MILLÄ TAVALLA mainitsemasi seikat oikein TODISTAVAT älykkäästä suunnittelijasta? Ihmisen seksuaaliseen poikkeavuuteen (useimpiin muihin eläimiin nähden) on erittäin helppo löytää syyt evoluutiosta.
- * * * * *
Sitten olisi vielä tällainen hauska linkki: http://www.tiede.fi/artikkeli/1255/seksin_luonnonhistoria_20_minuutissa
- minä se olen
--"Odotan erityisesti ID:n kannattajien kommentteja."
Jos kannatat ID:tä, niin kuka mielestäsi on se Jumala joka on suunnitellut kaiken?
--"3. Homoseksuaalisuuteen sopiva anatomia"
Raamatun Jumalan mukaan homoseksuaalisuus on väärin, edelleenkin kuka on se jota pidät Jumalana? Miksi ihminen ei voisi väärinkäyttää omaa ja toisten ruumista, jota ei koskaan ole tarkoitettukaan käytettäväksi niin?- Uskovainen Uskis
En haluaisi että tätä tietoa levitellään sitten palstan ulkopuolisille, mutta rippileirillä me pojat vasta runkkaamaan opittiin. Tyttöjen puucee oli samankaton alla kuin meijänkin ja kyllä me pää pöntössä niitten ulkosynnyttimiä ihmeteltiin ja iltaisin runkattiin ja muisteloitiin. Isoset ei kyllä oikeen tykännet siitä. Mutta kyllä siis uskiksillakin seksiä on. Luoja on sen mahdollisuuden meille suuressa hyvyydessään suonut ja noinhan me sitä sitten harrastimme.
Kovasti olen uskonsisaria katsellut "sillä silmällä" mutta ilmeisen rujo ulkomuotoni ei heitä kiinosta.EI, vaikka henkisyydenhän pitäsi olla se liima joka saattaisi meidät yhteen. Vasemman käteni nimi on muute Julia ja oikea on Johanna. Teen siis hiukka väärin kun harrastan seksiä molempien kaa. - minäkin se olen
--"Miksi ihminen ei voisi väärinkäyttää omaa ja toisten ruumista, jota ei koskaan ole tarkoitettukaan käytettäväksi niin?"
Miten voit perustella, ettei ruumista ole tarkoitettu käytettäväksi mainitulla tavalla? Millä perusteella uskot Raamatun olevan tässä asiassa paras tiedonlähde? Onko pikkuruiseen mieleesi juolahtanut, että Raamattu saattaa olla hiukan vanhentunut?
- Uiskovainen Uiskis
www.barnlove.com tarjoilee lyhyitä luontodokumentteja, joista käy ilmi että osa luomakunnan karvaisista jäsenistä harjoittaa turmiollisia paheita aivan itsekseen. Ainoa mahdollinen johtopäätös on, että Jumala on halunnut koiraspuolisten eläinten pystyvän nauttimaan seksistä myös ilman partneria.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2152828
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo531947Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4671666Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1531523Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3671447Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641318Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen281310Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H151269- 621113
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S23968