Lontoossa alkoivat aidot Cola-kisat. Ennen niistä käytettiin Olympiakisojen nimitystä.
Nyt on Lontoossa kielletty kaikkien muiden tuotemerkkien esille tuominenkin kisojen aikana.
Toinen suojeltu tavaramerkki on joku pottulastufirman merkki.
Jos aiot viedä kisapaikalle väärän merkkisen perunalastupussin, niin ei kun pussi tyhjäksi muovipussiin ja väärä pussi roskikseen, pilaamasta sponsorin imagoa.
Lontoon kukkakaupatkaan eivä saa juhlistaa kisoja näyteikkunoissaan, kukista tehdyillä Olympiarenkailla. Ne renkaiden symbooli- arvot kun on nykyisin kallisarvoista kauppatavaraa.
Näin sitä tervettä ruumiinkulttuurin ja ystävyyden sekä rauhan kisoja juhlitaan vuonna 2012
Kaikki on nykyään kauppatavaraa.
Viimeiset oikeat kisat olivatkin vissiin suomen kisat 1900 luvulla.
Onko urheilulla enää mitään muuta arvoa kun kaupallinen miljardibisnes.
Coca-Cola kisat alkoivat
22
81
Vastaukset
- O`lumpus
Ei ole, eikä ole ollut enään pitkiin aikoihin.
Eikä minua kiinnosta tippaakaan.
Joka-aamuinen aviisinikin olisi parempi ilman urheilusivuja. 20-luvulla, kun sodan jälkeen, perinteisesti, kiihtyi rakentaminen, liike-elämä, sodan tuomin varoin, sekä yltäkylläinen elämä, jolloin maailma tuntui olevan auki taivasta myöden, jo silloin alkoi pinnallisuus, liitoineen, siirtyi kuningashuoneiden huolettomuus tavikseenkin.
Kaikenlaista jazzia ja be-bobia kehittyi ja silkkisukat pyörivät miesten mielessä ja naisten jaloissa.
Silloin viisaat suvut raottivat sukanvarttaan, samat suvut jotka toisen maailmansodan jälkeen ottivat kultansa esiin ja alkoivat jakaa maailmaa, WWII:n jälkeiset, taaskin perinteisen boomin, mainingeissa.
Ja täydet sukanvarret holveissa lisääntyivät, ja niin ne viisaat suvut jatkavat maailman ohjaamista tänäkinpäivänä.
Nyt he äyttävät kultaansa taviksien sinisilmäisyyteen, onhan se hienoa kun tavis ostaa mäkkäriä, applea, podeja ja padeja, merkkifarkkuja ja pullisteluautoja, taviksellekin kun sotaboomeista kertyi puolisen sukanvartta, koska tasa-arvo ja Demokratia pääsivät lipsahtamaan yli-kierroksille.
Johtajamme pehmenivät vähän liikaa.
Menneiden aikojen liike-merkit eivät tavista kiinnostaneet, he kaipasivat Brändejä joihin samaistua.
Ja saamansa piti, viisaat suvut ymmärsivät yskän.
He ymmärsivät myös että Brändiä pitää puolustaa, jotta se pitää arvonsa ja merkityksensä.
Nokialta tuo unohtui, insinöörivetoisena se vajosi liike-merkin tasolle ja alkoi kadota kuvasta, tämä esimerkkinä.
Ja niin saavat kaikenlaiset Olympiakomiteat ja muut hypetykset rahansa Brändinsä puolustajilta.
Hypetys voittaa, kun tavis tallaa heidän perässään ja viisas sijoittaja voitaa, kun heidän perässään tallustaa puoli maailmaa.
Ja niin se sitten on, tase-pappa ja HUNKSZ ovat ainoat havaittavissa olevat syylliset koko hommaan.
Ja jokunen muukin vielä.
Ja arvostavat asioita arvomaailmansa mukaisesti.
H.Viihdearvo, siksihän sitä seurataan.
Ja mitä tuohon olympiabisnekseen tulee, ehdotin jo aikoja sitten että kisat järjestettäisiin pysyvästi Kreikassa. Kun ovat joskus tuhansia vuosia sitten sen brändinkin luoneet, ei tarvitsisi maksaa tukea valtiolle kun se saisi tuostakin työpaikkoja elättääkseen itse itsensä.
Viimeiset oikeat kisat olivat siellä Kreikassa joskus kauan sitten, joko viimeiset vanhan ajan tai ensimmäiset uuden ajan, tosin niissäkin oli jo rajusti muutetut säännöt..."yo-huuhkaja"
Tase on oikeassa, tänäpäivänäkin tunnustetaan että 1952 Olympialaiset Suomessa, olivat viimeiset "epäkaupalliset" kisat, vaikka Cokis siellä tulikin Suomen markkinoille, mutta niin tuli kotimainen Gini-lonkerokin.
H.hunksz kirjoitti:
"yo-huuhkaja"
Tase on oikeassa, tänäpäivänäkin tunnustetaan että 1952 Olympialaiset Suomessa, olivat viimeiset "epäkaupalliset" kisat, vaikka Cokis siellä tulikin Suomen markkinoille, mutta niin tuli kotimainen Gini-lonkerokin.
H.Haetaan me vaan meille Olympialaiset, Öljymaiden, Kiinan ja muun vinkuintian Olympiakomiteoiden jäsenille annetaan turvallisen teknologiamaan järvenrantatontit ilmaiseksi Saimaalta.
Ja ilmaiset mokkulat.
Ei siihen muuta tarvita.
Luomme sitten turvallisuus ja puhdas luonto- brändin, teemme pankeistamme radikaalisti sulkeutuneimpia, niin johan olemme kohta kuin pohjolan Sveitsi.
Norja turpoaa Öljyllä ja me rahalla, voi Ruotsi parkaa, se turpoaa sit vaan pakolaisista, terroristeistä ja rikollis-liigoista.
Voimme silloin joutua Ruotsin kanssa poikkeuksillisiin raja-muodollisuuksiin, tilapäisiin rajoituksiin pohjoismaisten sisäisestä vapaasta liikkuvuudesta, mutta tietenkin vain kuten autonkäyttömaksumme, tilapäisesti. :)
Ruotsissa kun Rautaa riittää, vaan ei rajoille, muuten kuin ylitysmielessä.
Jokamiehenoikeus siinä kyllä menee, mutta sehän on pieni asia rahamassojen rinnalla.
Ja..tota..tietysti kesämökit joudumme sitten laittamaan soramonttujen kuoppien reunalle tai ihan kuivalle maalle.
Mutta, Jenkeissäkin kaivavat aina uima-altaan, ja meillä puhdasta kraanavettä riittää niihinkin.
H.hunksz kirjoitti:
"yo-huuhkaja"
Tase on oikeassa, tänäpäivänäkin tunnustetaan että 1952 Olympialaiset Suomessa, olivat viimeiset "epäkaupalliset" kisat, vaikka Cokis siellä tulikin Suomen markkinoille, mutta niin tuli kotimainen Gini-lonkerokin.
H.Väärässähän hän on, soihdunkin toi stadikalle kaveri joka oli ammattilainen jo ennen kuin sellaisesta ketään edes ymmärrettiin epäillä...
yohuuhkaja kirjoitti:
Väärässähän hän on, soihdunkin toi stadikalle kaveri joka oli ammattilainen jo ennen kuin sellaisesta ketään edes ymmärrettiin epäillä...
"yo-huuhkaja"
Minä laitoin epäkaupalliset lainausmerkkeihin.
Ja niinhän Nurmelle kävi, doping-paljastus tuli, Ruotsalaisilta, tietenkin.
H.- ounx
hunksz kirjoitti:
"yo-huuhkaja"
Minä laitoin epäkaupalliset lainausmerkkeihin.
Ja niinhän Nurmelle kävi, doping-paljastus tuli, Ruotsalaisilta, tietenkin.
H.Muistisi pätkii pahasti. Nurmen aikaan ei koko dopingia edes tunnettu. Hänet julistettiin ammattilaiseksi. Sen takia Nurmi ei voinut osallistua maratonille Los Angelesissa.
ounx kirjoitti:
Muistisi pätkii pahasti. Nurmen aikaan ei koko dopingia edes tunnettu. Hänet julistettiin ammattilaiseksi. Sen takia Nurmi ei voinut osallistua maratonille Los Angelesissa.
"ounx"
Noh, sehän oli taas yksi käyttämistäni tehostekeinoista ja kielikuvista.
Ja kuka sanoo, etteikö raha olisi hyvä doping-keino?
Painija Pertti Ukkola sanoo, uutisten mukaan (iltalehti.fi) että jos hän olisi saanut Teemu Selänteen mukaista vuosipalkkaa, olisi hän nyt mukana Lontoon Olympialaisissa.
Kenties Lasse Virenkin. :)
H.
- limukkapullo
Mitä uutta siinä on?
Johan 60 vuotta sitten pidetyt Helsingin olympialaisetkin olivat mainitun yrttijuoman juhlaa.
"Olympialaiskesästä tuli sateinen ja juomien myynti ei ollut odotetunlaista. Pakkaa tuli vielä sekoittamaan Coca-Cola, joka oli ollut virallinen kisajuoma jo vuodesta 1928 lähtien. Suomeen saapuikin lahjoituksena 1.7.52 laivalastillinen eli 720 000 pulloa Coca-Colaa. Juomien ohessa tuli myös kaikki muu tarvittava myyntirekvisiitta."
http://www.kolumbus.fi/webweaver/kola.html"limukkapullo"
"vaikka Cokis siellä tulikin Suomen markkinoille"
Noinhan minä jo kirjoitin, aikaisemmin.
H.- limukkapullo
hunksz kirjoitti:
"limukkapullo"
"vaikka Cokis siellä tulikin Suomen markkinoille"
Noinhan minä jo kirjoitin, aikaisemmin.
H.Josko järkytykseltäsi voisit sisäistää, KAIKKI eivät lue sinua?
Minäkin olen vuosien saatossa kirjoittanut paljon, yhtä mitätöntä. limukkapullo kirjoitti:
Josko järkytykseltäsi voisit sisäistää, KAIKKI eivät lue sinua?
Minäkin olen vuosien saatossa kirjoittanut paljon, yhtä mitätöntä."limukkapullo"
Niinhän ne kaikki aina sanovat.
H.
- RosaLiiin
Olympiakisat ovat aikansa lapsia nekin.
Olympia-aate on jo aika päiviä sitten hautautunut jonnekin juhlapuheiden tasolle, hybermarkkinatalous se jyllää näissäkin kemuissa. Se on vahinko.
Maiden ja kansojen rauhan ja ystävyyden ajatus, joka kisoihin perinteisesti on liitetty, sitäkin varmistetaan tänä päivänä kymmenillä tuhansilla turvamiehillä. Se kertoo myös jotain surullista tästä ajasta.
Pelko ja raha hallitsevat tämän ajan kisoja.
Innokkaana penkkiurheilijana tulen näitäkin kisoja seuraamaan turvallisesti oasta keinutuolistani. Yksi positiivinen asia se että YLE lähettää edelleen nämä karkelot.
Näin nekin "jotka eivät koskaan katso Yleä" näkevät nämä kisat ilman jotain hiton kortteja.
Epäilemättä turvallisuus huolettaa tosi monia kun ei tarvi kerrata mitä Munchenissa tapahtui 1972, vaan Lontoolla on ihan omakin historiansa terrorismin saralta.
Silti jotenkin herää kysymys että onko urheilukisat ihan sen arvoisia että pitää varustautua samalla tapaa kuin sotaan Lentotuki-aluksineen ja Ilmatorjunta ohjuksineen ?
No oli miten oli niin yhden lajin televisionti ei ole oikein auennut itselle vaikka telkusta näitä tullut nähtyä Roomasta alkaen v. 1960.
Purjehdus on se laji josta saateaan joskus näyttää jopa startti, ja sen jälkeen tulee muutaman sekunnin välein pätkiä sieltä ja toinen täältä.
Kääntöpoijulla saattaa erottua jopa joku Italia tai Saksa mutta onko ne sijalla 4-5 taikka 14-15 ei vahingossakaan mainita.
Jos sattuu olemaan edes joku selostaja niin sekin selostaa lähinnä jotain pistetilannetta tai muuta höpinää ?
Sen rinnalla on 50 km:n kävely jopa kiinnostavaa seurattavaa vaikka Tahko Pihkala sanoikin aikanaan siitä lajista, että se sama kuin että:
"Kilpaillaan siitä kuka kuiskaa koviten"
Tämä pätkä ei ole olympialaisista ilm. mutta yhtä pihalla on tässäkin siitä miten kilpailu etenee ?
http://www.youtube.com/watch?v=sSSQxk4LIqINooo, Tahko Pihkala on keksinyt lajin jota tuskin koskaan olympialaisissa nähdään, ja jos nähdään, ei Suomi selviä edes siihen karsinnoista...
Viihdettähän ne ovat, nämä kisat, ja mielestäni valtion ei pitäisi laittaa rahaa senttiäkään urheilun tukemiseen. Olympiakomitea asettaa tulosrajat, ja niiden ylittäneet voisivat rahoittaa matkansa joko itse tai kerjätä sponsoreiltaan. Voisivat organisoitua joukkueeksi ihan keskenään, ilman yhtään verorahoin maksettua johtajaa.
Kyllä olin minäkin ihmeissäni kun jossain ohjelmassa, liekö olleet uutiset tuosta kaikesta kerrottiin.
On siellä melko sotatilan tuntuiset nuo oltavat.
Juokoot hyö coca-colansa ihan rauhassa. Mulle mokoma juoma tuo niin pahan olon etten juo sitä ikinä.
Taitaa tuokin juoma kuulua niihin joihin tulee riippuvuus, kun sitten seurailen ihmisiä jotka sitä juo niin aina ja joka paikassa sitä pitää olla.yohuuhkaja kirjoitti:
Kofeiini addiktoi...
Aha sen sitten ymmärtää koska itse kahvia juon.
Koskaan en ole tuon juoman aineisiin perehtynyt, seurannut vaan ihmisiä jotka juo coca-colaa.tulisilla kirjoitti:
Aha sen sitten ymmärtää koska itse kahvia juon.
Koskaan en ole tuon juoman aineisiin perehtynyt, seurannut vaan ihmisiä jotka juo coca-colaa.Itse en juo kahvia ollenkaan, näitä kofeiinipitoisia virvoitusjuomia joskus jos pitää yrittää valvoa väsyneenä, nykyisin sellaista tarvetta ei juuri ole.
yohuuhkaja kirjoitti:
Itse en juo kahvia ollenkaan, näitä kofeiinipitoisia virvoitusjuomia joskus jos pitää yrittää valvoa väsyneenä, nykyisin sellaista tarvetta ei juuri ole.
Itse kun olen lapsesta asti kahvia juonut niin ei sillä juurikaan ole väsymykseen vaikutusta.
Voin juoda kahvia juuri ennen nukkumaan menoa ja nukkua erittäin hyvin.
Valvomiseen apua en juurikaan ole löytänyt, edes noista virvoitusjuomista.
Kun sellainen yö niin pilkkimällä se menee, kun on pakko pysyä hereillä niin tuskan kautta sitten.
Mutta joskus kun olen yrittänyt lopettaa kahvin juonnin niin tulen erittäin kiukkuiseksi ja armoton päänsärky tulee.
Joten mieluummin juon kahvin kun kärsin vieroitusoireista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005167733- 2312682
- 262581
- 1611940
- 1141788
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?51502Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21376- 761203
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621178IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41155