Toivon, että saat surra rauhassa

Mitä sinä itse teit mielestäsi väärin?

näitä tekstejä tässä, sillä jollain tavalla voin sovittaa ne myös omaan elämääni ja joihinkin tilanteisiin, jotka aiheuttavat ahdistusta niiden ratkeamattomuuden vuoksi. Osin se johtuu juuri siitä, että ei olla todellisessa elämässä. En aivan kuitenkaan ymmärrä kummankaan kirjoittajan ajatusta, sillä paljon jää sanomatta.

Jäin miettimään myös sitä, että on toista kohtaan niin ehdoton, että toisen pitäisi toimia tavalla, jota itse odottaa eikä siten kuin tilanne etenee ja se tuntuu kovalta jollain tavalla. Siinä toiselle ei anneta mahdollisuutta olla oma itsensä, eikä häntä hyväksytä sellaisena niin, että keskustelu voisi kuitenkin jatkua. Se tuntuu tuskalliselta. sillä mitään hyvää ei voi sellaisesta seurata. Se johtaa tilanteen lukkiutumiseen.

Todellisessa elämässä vastavuoroisuus tavalla tai toisella on tärkeää, jotta ei mennä eteenpäin pelkästään yhden ehdoilla. Se. joka joutuu aina luopumaan omasta ajatuksestaan ei ehdä pidemmän päälle jaksa.

Keskustelun eteneminen ilman suunniteltua lopputulosta on myös tärkeää, sillä sille tulee jättää tilaa muotoutua. Jos se on yhdessä päätetty, niin sitten hyvä on, mutta ei muuten.

Täällä kaiken voi jättää ilmaan ja roikkumaan, mutta todellisessa elämässä täytyy myös seistä sanojensa takana tai sitten ei, Mutta antaa tällöin toiselle mahdollisuus tehdä omat valintansa. Ei niitä kukaan voi sanella toisen puolesta.

Taisi nyt hiukan kuitenkin kolahtaa, kun tulee paatosta...

Oppilas alarapun: Sinulla on ihana kirjoitus, joka hivelee sieluani. Tiedän että asiat ovat nyt menneet niin, että keskusteluyhteyttä ei enää tule.

Jokainen kerta, kun hän on ollut läsnä elämässäni jollakin tavalla, tunteeni menevät sellaisella vauhdilla onnellisuudesta, epätoivosta ja aallonharjalta suoraan pohjamutiin, että sitä ei vain kestä. Sille täytyy tehdä itse jotakin, pakokauhu, fyysisinä oireina hengenahdistusta, itkua, ennenkaikkea voimakasta vihaa -en saa näistä tunteista selvää, enkä halua että hän vaikuttaa siihen kun yritän elää ns. normaalia hallittua arkea. Jos luet aloitukseni, ymmärrät varmasti mitä tunnen häntä kohtaan pohjimmiltani. Ja kuitenkin hänen näkeminen aiheuttaa tuota. Siis tunnetta.


Elämän matkaaja: Olen luullut pystyväni tämän ihmisen kohdalla siihen, mutta se ei vain onnistu. Muiden kanssa kyllä tulee yhteentörmäyksiä ym. normaalia, ainahan niistä oppii. En vaikka kuinka luulen pystyväni.


Luen miettiliäänä: todella hyvä kirjoitus, näinhän se on. Nyt on vain kyse todellisuudesta ja siitä mahdottomuudesta, jonka hänen näkeminen ja toimiminen nostaa minussa esille. Se on näin. En pysty auttamaan tilannetta, koska hän ei ymmärrä minua. Ja minä koen sen niin että hän ei edes halua, vaan lähinnä hänen toimensa tuntuu kiusanteolta :) Jos oikeasti haluaisi, niin hän toimisi toisin kanssani.. Se on totuus. Uskon että luottamus on menetetty puolin ja toisin niin usein ja tarkoitushakuisuudet kyseenalaistettu, että siitä ei vain pääse eteenpäin tämän ihmisen kanssa.


paljon ajatuksia jäi: Vaikka et vastannutkaan minulle, niin hyvä kirjoitus. Toimi sinäkin sen mukaan.

Surullista :(

"you can run from love
if it's really love it will find you"

Toivon tätä sulle!

Mutta minäpä en sure.

turhaan miinustit ap n kirjotukset, ei ne multa ollu.

Taas näitä suuria jaloja marttyyreita.

tekis hyvää aloittajalle ,jos kerrankin arvostasi itseään, eikä leikkisi niin jaloa, vaan vaikkapa vaatisi toisen selvittämään sen tilanteen. Pitäisi oikeutenaan ja ihmisarvolleen kuuluvana, että asiat puhutaan asioina läpi. Ja lakkaisi korottamasta itseään tai näkemästä itseään erityisen jalona ihmisenä siten, että jättää asiat roikkumaan ja teeskentelee, etteivät ne haittaa. Pieni kiukku siitä, että asiat on solmussa olis enemmän kuin terveellinen reaktio josta sais energiaa sitten kerrankin selvittää ne ja jatkaa elämäänsä, meni se sitten miten tahansa.
Alottaja toivoo sitä kuitenkin salaa, mutta näkee itsensä objektina, ei miellä itseään arvokkaaksi subjektiksi, jolle asian selvittäminen kuuluu aivan yhtä lailla. Selittelee toisen tilannetta, mutta kyllä se suurin tutkailun kohde on ne omat esteet asialle, ei toisen asiat. Ei olisi paljon edes pyydetty kysyä, että voitaisiinko jutella. Sekin olisi jo askel eteenpäin, mutta ei, hän on itse päättänyt, että ei voida. Hän itse haluaa pitää langat käsissään ja määrittää sitä suhdetta omalta osaltaan noin, vaikka toisaalta rivien välistä on luettavissa, että toivoisi sen muuttuvan.

Hän perustelee asioita sillä, ettei toinen halua tai päästä lähelle, mikä se on muu kuin tekosyy. Kyllä tässä elämässä pitää taatusti kohdata vaikeampiakin asioita kuin yhden ihmissuhteen läpipuhuminen. Nostaisi sen kissan pöydälle, sitä hän kuitenkin salaa odottaa, eikä se siitä muuksi muutu, että tilannetta välttelee tai pitkittää tai selittelee syitä sille. Ei salli itselleen sitä helpotusta, minkä asian läpikäyminen tuo. Ei välitä itsestään sen vertaa, että antaa itsensä jatkaa tuossa tilanteessa. Ei suostu ottamaan asiasta oppiakaan, ei haluakaan nöyrtyä, haluaa tehdä yhden ihmissuhteen kiemurasta elämää suuremman asian, josta ei sitten pääse yli eikä ympäri, vaikka maailmassa on kuusi miljardia ihmistä, ja niiden välillä varmasti moninkerroin tilanteita, missä on oikeutus ihmissuhteiden huoltoon edes itsensä takia.

Aloittaja olisi voinut sanoa, mikä nimimerkki hän on ollut ja kenestä nimimerkistä hän kirjoittaa hylkäävästi, ettei tule vääriinkäsityksiä.
Aloitus on todella ilkeää tekevä, ketä se sitten koskeekin.
Ei muuta.

Aloittajan olisi voinut sanoa nimimerkkinsä, jolla hän on kirjoittanut ja henkilön nimimerkki, jolle hän on kirjoittanut, ettei tule väärinkäsityksiä.
Muuten tuollainen armoton kirjoitus on( puskasta ampimusta) ihmistä, joka hämmentyneenä jää miettimään oliko sydämetön kirjoitus hänelle.
Täällä on selvitettävä ongelmat kirjoittajakumppaninsa kanssa, eikä heittää suhdekirjoitustaan koko saitin revittäväksi.

sure itsekin rauhassa hyvän ystävän menettämistä.

Aloittaja on mitä ilmeisin vihakirjoittaja ja haluaa tuhota yhden ihmisen.

Hyvä kirjoitus aloittajalta, koska selkeästi herätti keskustelua. Minäkin otin tämän tavallaan itseeni, koska olen täällä samantapaisen tarinan juuri läpikäynyt. Olin itsekäs suhteessani häneen (mieheen täällä) ja typerillä toimillani aiheutin sen että nyt meitä ei sitten enää ole. Se jos mikä on surullista ja se koskee ja särkee ja sattuu jokaisena aamuna kun herään ja jokaisena iltana tai yönä ennen unen tuloa. Kaikki siinä välillä oleva on yhtä sumua. Rakkauteni häntä kohtaan elää edelleen, mutta hän katkaisi kaikki keskusteluyhteydet välillämme ja se sattuu eniten. Haluaisin hänen tietävän että rakastan edelleen ja haluaisin että hän antaisi minulle mahdollisuuden näyttää sen.

Ps. Minusta aloittajan kirjoitus on kaikkea muuta kuin vihakirjoitusta, se on täynnä rakkautta kaikesta huolimatta.

Onko V tämä mies?

Itsehän kerran yritin, mutta toista ei kiinnostanut. Jätin sitten raukan rauhaan ja kärsin muutaman vuoden. Kai se oli tarkoitettu ettei mitään rakkautta olekaan.

Tulin vanhasta tottumuksesta lueskelemaan ketjuani. Tämä ei ole vihakirjoitus.

"tekis hyvää aloittajalle ,jos kerrankin arvostasi itseään, eikä leikkisi niin jaloa, vaan vaikkapa vaatisi toisen selvittämään sen tilanteen. Pitäisi oikeutenaan ja ihmisarvolleen kuuluvana, että asiat puhutaan asioina läpi. Ja lakkaisi korottamasta itseään tai näkemästä itseään erityisen jalona ihmisenä siten, että jättää asiat roikkumaan ja teeskentelee, etteivät ne haittaa. Pieni kiukku siitä, että asiat on solmussa olis enemmän kuin terveellinen reaktio josta sais energiaa sitten kerrankin selvittää ne ja jatkaa elämäänsä, meni se sitten miten tahansa.
Alottaja toivoo sitä kuitenkin salaa, mutta näkee itsensä objektina, ei miellä itseään arvokkaaksi subjektiksi, jolle asian selvittäminen kuuluu aivan yhtä lailla. Selittelee toisen tilannetta, mutta kyllä se suurin tutkailun kohde on ne omat esteet asialle, ei toisen asiat. Ei olisi paljon edes pyydetty kysyä, että voitaisiinko jutella. Sekin olisi jo askel eteenpäin, mutta ei, hän on itse päättänyt, että ei voida. Hän itse haluaa pitää langat käsissään ja määrittää sitä suhdetta omalta osaltaan noin, vaikka toisaalta rivien välistä on luettavissa, että toivoisi sen muuttuvan.

Hän perustelee asioita sillä, ettei toinen halua tai päästä lähelle, mikä se on muu kuin tekosyy. Kyllä tässä elämässä pitää taatusti kohdata vaikeampiakin asioita kuin yhden ihmissuhteen läpipuhuminen. Nostaisi sen kissan pöydälle, sitä hän kuitenkin salaa odottaa, eikä se siitä muuksi muutu, että tilannetta välttelee tai pitkittää tai selittelee syitä sille. Ei salli itselleen sitä helpotusta, minkä asian läpikäyminen tuo. Ei välitä itsestään sen vertaa, että antaa itsensä jatkaa tuossa tilanteessa. Ei suostu ottamaan asiasta oppiakaan, ei haluakaan nöyrtyä, haluaa tehdä yhden ihmissuhteen kiemurasta elämää suuremman asian, josta ei sitten pääse yli eikä ympäri, vaikka maailmassa on kuusi miljardia ihmistä, ja niiden välillä varmasti moninkerroin tilanteita, missä on oikeutus ihmissuhteiden huoltoon edes itsensä takia. "

Oli lainattava tämä paatostuotos. Osittain pitää paikkansa, mutta kissa on kyllä nostettu pöydälle ja oikein pläjäytetty siihen.

Tämä vain selvennykseksi, jotta jokainen ketjuun vastanneista voi päätellä, mitä outoa on tapahtunut omassa elämässä palstojen ulkopuolella. Aivan selkeitä asioita, jotka eivät ole tulkinnanvaraisia.