Kun koiraa pelottaa

rrebel_yell

Vanhemmillani on kohta 9 vuotta täyttävä corgi-neiti. Oikein terhakka ja touhuisa pakkaus, ihan kuten nuorempanakin. Mutta yksi asia saa neitosen kauhun valtaan. Puntit tutisevat ja läähätys kuolalätäköineen alkaa jo hyvissä ajoin ennen kuin ukkonen on edes lähellä. Edes uuden vuoden paukuista ei virka juuri mitään, ukkonen on vihollinen numero 1.

Hän on tottunut nukkumaan omalla pedillään alakerrassa, kun vanhempani ja minä, aina lomilla yöpyessäni, nukumme tahoillamme yläkerrassa. Koira ei siis pääse yöllisille seikkaiuille. Kysymykseni on, että onko koiran hyvä olla ukkostavana yönä yksin alakerrassa, vai onko sen turvallisempi olo, kun joku on lähelä. Tiedän / olen ymmärtänyt, että kun koira pelkää, sitä ei saisi sääliä, ettei se käsitä että nyt onkin syytä pelkoon. Mutta kun olin menossa vessaan ja sulkemassa väliovea, se juoksi oven pieleen ja katsoi että jätätkö sinäkin minut tänne yksin :(

Jos siis käyttäytyy muutoin normaalisti, onko järkeä olla koiran lähellä kun sitä pelottaa, vai pitäisikö se jättää yöksi omiin oloihinsa, kun se on siihen tottunut?

7

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainakin

      itse tekisin sijassanne poikkeuksen. Se on aika järjetön pelko, voi viedä koiralta hengen. Poikkeuksesta huolimatta muilta osin eläisimme aivan kuten normaalisti, ilman pehmoilua ja liiallista sääliä.

    • mun mielest

      nappi ottaa, jos noin luonnollist asiaa pelkää

    • pelosta trauma

      Oma koirani nukkuu yleensä omassa pedissään mutta ukkosella kömpii viereeni nukkumaan, Muuten kokee olonsa turvattomaksi. Asiasta ei ole tehty mitään ekstra numeroa eikä asia ole aiheuttanut kummallekaan mitään traumaa.Eihän pelokasta lastakaan jätetä yksin.

    • ukmirväkopo

      Ottaisin viereen pelokkaan koiran.

      Oma koirani on vieresssa koko ajan. Ukkonen ei paljoa korvaa lotkauta.

      Jos koira pelkää niin kainaloon. Ei koirarukka ymmärrä ukkosta.
      Ei tartte sääliä, mutta pitäisi olla kainalo johon pelokkaan tytön voisi käpertyä.

    • Kanssa

      Siis se ois just hyvä, jos se ukkosella ei olis yksin; muitten rauhallinen käyttäytyminen rauhoittaa myös sitä. Mulla myös toinen koirista pelkää ukkosta. En tiedä, oisko sille tullu joku trauma yksin ollessa.. Pyrkii piiloon jne. Täällä kerrostalossa ok.

    • Herra pommisuojasta

      Olisiko teillä mahdollisuus järjestää koiralle sellainen oma turvapaikka, missä se tuntisi olevansa suojassa ukkosella? Hakeutuuko se esimerkiksi itse johonkin pöydän alle tms? Meillä koira pelkää myös kovasti ukkosta, mutta on keksinyt itselleen "pommisuojaksi" saunan lauteiden alusen. Muuten käyttäydymme aivan normaalisti, käymme välillä iloisesti moikkaamassa sitä, jos vaikka helpottaisi sen pelkoa.

      Voisitte myös kokeilla esimerkiksi sellaista CD:tä, missä on koiran rauhoittamiseen suunniteltua musiikkia. Näitä on saatavilla myös sellaisina versioina, missä miellyttävän musiikin seassa vähitellen kuuluu ukkosen ääniä, jotta koira alkaisi yhdistää ukkosen äänet rauhalliseen tunteeseen. CD:tä tulisi kuunnella säännöllisesti normaalissa arjessa. Meidän koiralla on CD:stä ilotuliteversio. Näitä saa tilattua esimerkiksi Victoria Stilwellin nettisivujen kautta.

    • Meillä vanhempi collie pelkäsi ukkosia, ja luultavasti se johtui siitä, että aina kun alkoi enemän jyristä ja salamoida, lähdimme liikkeelle vetelemään töpseleitä seinästä. Ilmeiseti koira tulkitsi tämän hermostumiseksi, ja se alkoi ajan mittaan hermoilla enemmän ja enemmän. Se vapisi ja hampaat alkoivat kalista, ihan kirjaimellisesti. Ensin yritimme rauhotella sitä juttelemalla ja silittelemällä, mutta kun ei auttanut, otimme oppia cesar millanilta ja yksinkertaisesti jätimme sen pelon täysin huomiotta. Koira oli edelleen meidän kanssamme, mutta kun tutina ja kalina alkoi, emme välittäneet siitä. Muutamien ukkosten jälkeen se lakkasi kalisemasta, ja vähän myöhemmin myös tärinä ja muu hermoilu loppui.

      Koirasi on osoittanut, että sen olo on turvallisempi sinun seurassasi. Anna sen olla luonasi, mutta älä reagoi sen pelkoon. Kohtele sitä niin kuin missä tahansa normaalioloissa. Jos se säheltää, käske sen rauhoittua. Se tehosi ainakin meillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4371
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2380
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1941
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      16
      1530
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1525
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1483
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      10
      921
    8. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      798
    9. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      65
      778
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      777
    Aihe