Kun luen näitä tarinoita ja varsinkin niihin vastanneiden järkevien ihmisten viestejä en voi kuin ihmetellä että miten meitä voi olla näin paljon yksin - näin suuressa joukossa. Tutustuminen on vaikeaa ja luottaminen on vaikeaa ja tilannetta pahentavat tietenkin ne joille on hauskaa ajanvietettä kiusata masentuneita loistavilla kommenteillaan. Minä en tiedä mitä huominen tuo tullessaan, masennuin niin totaalisesti että jätin työni enkä usko sitä vieläkään että tällaista voi tapahtua noin vain. ei ole mitään mistä ottaa kiinni, olen kuin vene virran vietävänä ja airot hukassa..ehkä huomenna kuitenkin tiedän edes suunnan mihin lähden kulkemaan. Yhdessä joukossa on suurempi voima voittaa tuska ja vastukset kuin yksin...tsemppiä kaikille.
miten meitä on niin monta yksinäistä?
lastu lainehilla
6402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
toivon voimia ja jaksamista elämäsi tiellä.. olisin itse voinut kirjoittaa sen, joten tiedän miten kipeää se tekee. meitä on monta, mutta kuinka löydämme toisemme?
no ei oo kellään helppoo, sama juttu se on kaikkialla, ettei sitä voi tutustua helposti kehenkään.
yksin synnyttiin
yksin elettiin
yksin kuoltiin
Minulla on ympärillä ihmisiä...Lapsiani rakastan yli kaiken.Tänään tuntui niin tyhjältä...Olen tavallaan kotona vankina...Tuntuu vain niin pahalta,kun en kelpaa oman mieheni mukaan minnekään.Hänen maailmansa pyörii vain nuorien ja kauniiden ihmisten kanssa...Joskus tuntuu,että voisi olla parempi asua vain lasteni kanssa...Tunnen itseni hölmöksi...ehkäpä minun kannattaisi lähteä ulos...mutta kun minä tykkään olla kotona...kapakoissa ei tapaa kuin pintaliitäjiä...ja ne eivät tuo minulle ystävyyttä.Ystävän löytäminen on onnea tässä kylmässä ja kovassa maailmassa.PÄÄLLE PÄIN olen varmaan itsekin pintaliitäjä ja ilmeisesti siitä johtuen en voi syyttää kuin itseäni kaikesta...OLEN YKSIN...
-yksin yksin yksin yksin yksin-
yksin on paha olla
ja yksin on hyvä olla, mutta
yksinäisenä tuntuu kyllä olo
jotenkin vajaalta, eikä se oo
kai normaalia? Mä oon epänormaali?
-yksin yksin yksin yksin yksin-
Kiitos kommenteista, olen sen verran sisukas etten aio heittää pyyhettä kehään vaan pinnistelen täältä pohjalta ylöspäin. Tehkää te kaikki samalla lailla. Manita, minulla on ihan samantyylisiä ongelmia ja myönnän että niihin ei löydy helppoja ratkaisuja. Mutta jos kääntää ajattelunsa syyllistymisestä ja toivottomuudesta kasvamiseen, huomaa kuten minäkin ettei ole järkeä elää elämäänsä ovimattona, se tuntuu jotenkin vieraalta ajatukselta, itsekkäältäkin minäkö muka voisin vaatia parempaa...eikös pitäisi tyytyä siihen mitä on...ajattele teet sitä koko elämäsi ja mikä on kiitos?
lapsesi ja lapsenlapsesikin pitävät sinua ovimattona-rakkaana sellaisena ehkäpä- mutta ovimattona kumminkin.
täällä varattu mukava herrasmies seuraksesi kehitellään jotain mukavaa ajankulua yhdessä?