tyytyväisiähän me olemme, intiimiin puoleenkin

dane ...

tPerinteisesti tätä aihepiiriä monetkin palstan kirjoittajat vieroksuvat, siitäkin huolimatta, että se pulpahtaa varsin usein esille. Tässä sitä kuitenkin tarkasteltaisiin tilaston valossa. Kyseessä on nimittäin seksi.

Taannoin oli eräässä iltapäivälehdessä artikkeli tutkimuksesta, joka koski ihmisten seksin harrastamisen useutta . Oli haastateltu eri ikäluokkien edustajia ikähaarukan ollessa 20-80 vuotta. Kyseessä olivat ilmeisesit parisuhteessa elävät.

Yleisesti tunnettu tosiasia paljastui siinä, että seksin harrastus vähenee iän noustessa, Toisaalta taas varakkaammat harrastavat sitä enemmän kuin köyhemmät. Lisäksi vanhimman ikäluokan parissa tyytyväisyys seksiin on korkein.

Kannattaa mainita, mitä meidän seniori-ikäluokastamme oli todettu. Viikoittain meistä harrastaa seksiä 41 %. Noin 3 prosenttia on sellaisia, joiden osaksi sitä ei tule lainkaan. Tyytyväisiä seksiinsä on kuitenkin 67%, enemmän kuin missään muussa ikäluokassa.

Virhemarginaali on 2 prosenttiyksikköä.

uomiota herättää tuo tyytyväisten suhteellisen suuri osuus. Kyllä me taidamme olla elämään aika tyytyväisiä, vai mitä, muussakin meitä läheisesti koskevassa?

Ehkä sittenikin on yksi poikkeus tuossa tyytyväisyydessä: suhtautuminen Euroopan unionin eräiden jäsenmaiden avustamiseen. e onkin tosin aika kaukana edellä käsitellystä aiheesta.

69

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tytytyytyväinen

      Mikäs on seksileikkejä harrastaessa, kun ei työnteko stressaa, ei kukaan kuuntelen ovientakana , ei ehkäisystä tarvitse huolehtia. On mielikuvitusta , kokermusta ja estottomuutta ilmaista halunsa ja toiveensa. On aikaa ja varaa huolehtia hyvin ulkonäöstään ja kunnostaan. Saa loikoilla sängyssä aamuisin pitkään. Aamullahan mies on useimmiten juhlakunnossa,niin mukava unenlämpöisenä siinä kyljessä ensin kiehnätä. Joskus pelkäsin, miten tätä iloa riittää pitkän avioliiton loppuun, mutta turhaan pelkäsin.

    • Hyvä, että

      voidaan keskustella terveellä tavalla tästä aihepiiristä.

      Se on ollut jollain tavalla tabu,

      ja siksi kai noita sairaita v-sanoja viljellään niin paljon.

      Kaikkein kauheimmalta ne kuulostavat mummon suusta,

      se on täälläkin huomattu.

      Mutta kauniita eivät kirosanojen tapaan käytettyinä

      ole nuorten tyttöjenkään sanomina.

      Sellaistakin on kuultu.

    • vieraiden kanssa hö

      Minusta taas aihe on niin kaunis ja intiimi, etten, vaikka lämmin seksuaalisuus kuuluukin tyyppiini, en halua lukea k intiimielämästä, koska se aiheuttaa kuumenemista.
      En halua, enkä kaipaa kiihoitusta netissä, se aiheuttaa kaipuuta ja levottomuutta, kun on yksin.

      Kumma halu teillä on puhua, ettekö kuumene jo ajatuksesta? Ne asiat ei minulle ole julkisia, edes "terveesti keskustellen" niinkuin tässä joku sanoo, ne voin vain kuiskata rakkaalleni.

      • pannu kuumana

        ei onneksi tarvii vain ajatuksen tasolla kuumentua. voisin vinkata hyvän hellepäivän huvin, jossa hikipisarat ei tipu naamalle vaan selkään.Suihkun kautta tietenkin ennen ja jälkeen.

    • toinen tytsy+tapsa

      Kylmältä vaikuttaa ja ennen kaikkea kateelliselta tuo hö. Pitipä vaan osallistua ja paheksua noin ilmiselvästi onnellissta ja luonnollisen viestin kirjoittajaa . Kiva tyty...meillä menee samoin, paras aika oikeastaan nyt.

      • Terveellisyyttä lisä

        Hyvä, että voidaan keskustella terveellä tavalla tästä aihepiiristä.

        Se on ollut jollain tavalla tabu,
        ja siksi kai noita sairaita v-sanoja viljellään niin paljon.

        Kaikkein kauheimmalta ne kuulostavat mummon suusta,
        se on täälläkin huomattu.
        Mutta kauniita eivät kirosanojen tapaan käytettyinä
        ole nuorten tyttöjenkään sanomina.
        Sellaistakin on kuultu.

    • Ajattelemme itse :

      Jotkut ajattelevat nuorisoonkin hiukkasen pikku hiljaa

      vaikuttavan terveen keskustelun täälläkin,

      kotien kautta, isovanhempien kautta.

      Mut voihan sitä ajatella ihan vain itseäänkin aina.

    • vierailleko? ei

      No en varmaan kadehdi, enhän toki, sen minkä itsekin on saanut kokea aivan siihen asti kun puolisoni kuoli ei kovin kauan sitten, suon toki toisillekin.
      Kirjoitin aivan totuudenmukaisesti, ei paheksuen, vain miten ajatus saa kuumenemaan.

      Nauttikaa te toki kumppaninne kanssa, ilomielin sen suon, vaikka ei koskaan tullut mieleenkään silloin muille niin kertoa:D

      • Sinulla onkin aivan

        eri tilanne, olet täällä ollut omalla nimelläsi, ja käytät omia tunnuksiasi. Ilmeisesti olet juuttunut omaan itseesi.

        Anonyyminä keskustelu joka asiasta on hyväksi.

      • nuohan kertovat

        ilman nikkiä ja nimiä, tämä hö kertoo nikillään jopa kuolinvuoteen keskinäiset sanat. Se jos mikä on intiimiä.
        Minusta on kiva kuulla tuosta aamun avauksesta, niin meilläkin silloin ennen.

      • Sinulla onkin aivan kirjoitti:

        eri tilanne, olet täällä ollut omalla nimelläsi, ja käytät omia tunnuksiasi. Ilmeisesti olet juuttunut omaan itseesi.

        Anonyyminä keskustelu joka asiasta on hyväksi.

        Minuako tarkoitit ?

        jos käytän omia tunnuksiani niin, sehän on rehellisyyden merkki, eikä se asiaa muuta.

        juu, ajattelen kyllä ensin itseäni, kuin esim, sinua.

      • lukija
        nuohan kertovat kirjoitti:

        ilman nikkiä ja nimiä, tämä hö kertoo nikillään jopa kuolinvuoteen keskinäiset sanat. Se jos mikä on intiimiä.
        Minusta on kiva kuulla tuosta aamun avauksesta, niin meilläkin silloin ennen.

        Hieman hienotunteisuutta voisi odottaa kommentoijalta, sanojahan siinä kuolinvuoteen kertomassa ei todellakaan ollut.

      • kävin lukemassa
        lukija kirjoitti:

        Hieman hienotunteisuutta voisi odottaa kommentoijalta, sanojahan siinä kuolinvuoteen kertomassa ei todellakaan ollut.

        miten olisi voinutkaan kun kuoleva ilmeisesti jo puhekyvytön. Kylläpä vaan kertoi omat sanomisensa, mutta kuka mitäkin intiiminä ja yleiselle palstalle sopivana kerrottavana pitää.

      • texsanell ek
        kävin lukemassa kirjoitti:

        miten olisi voinutkaan kun kuoleva ilmeisesti jo puhekyvytön. Kylläpä vaan kertoi omat sanomisensa, mutta kuka mitäkin intiiminä ja yleiselle palstalle sopivana kerrottavana pitää.

        Eiköhän aloituksen teemana ollut kaunis kuoleman maa? Kaunein muisto lähdöstään,..sorry jos se kiusasi sinua, motiivina oli aloittaja ajatus kauneudesta, noinkin voi lähtö olla :)

      • Mustalais-Monicaa
        monica kirjoitti:

        Minuako tarkoitit ?

        jos käytän omia tunnuksiani niin, sehän on rehellisyyden merkki, eikä se asiaa muuta.

        juu, ajattelen kyllä ensin itseäni, kuin esim, sinua.

        en tarkoitanut älä ole niin itserakas.

      • Mustalais-Monicaa kirjoitti:

        en tarkoitanut älä ole niin itserakas.

        Sinulla näyttäis olevan harha-aistimuksia, en kuulu heimoosi. Tämä nim. Mustalais-Monica

    • rehellisyyttä

      Ihmisillä on eri herkkyyksiä, kenenkäs kautta voi kokea nuo asiat jos en itseni?
      Silti irtoan aiheesta mielihyvin, koska neutraalisti tai arkipäiväisesti en kykene asiasta puhumaan.

      Annoin vain hieman ajateltavaa tästä yksinäisten näkökulmasta!
      En kaipaa vastausta, kiitos että sain sanoa mielipiteeni!

    • Anonyymi

      irti itsestämme ja toisistamme.
      Voimme keskustella asioista asioina,
      elämänkokemuksemme valossa.

      Nimensä esilläpito tuntuu itsekeskeiseltä.

    • 1234...5

      Kyllä tallaiset jatkuvat seksijutut ovat siihen kykenemättömien miesten juttuja,
      luulevat että toisetkin ovat aikansa eläneet....eheiiii ei ole!

      • u-atu

        Mitkä ihmeen "jatkuvat seksijutut"? - Aloituksessa oli selvästikin kyse luotettavista tilastoista.

        "...luulevat että toisetkin ovat aikansa eläneet ..." - Mitä tuolla haluttiin sanoa?Jokainenhan meistä on oman aikansa elänyt.

    • Tässä keskustelussa muistuu mieleeni nimimerkki maalaismies*, joka ainoana palstalla jakoi kanssani sublimoitumisen merkityksen ihmisen kehitykseen!

      Hän oli niin monipuolisesti sekä lukenut, että elämää ymmärtänyt, että tiesi tuon valtavan energian, jota sanotaankin Intian filosofiassa Kundaalienergiaksi, voitavan liittää korkeimpiin tavoitteisiin kuin oman fyysisen mielihyvän saavuttamiseen.
      Sitä muistelen kiitollisuudella vieläkin, olen saanut kokea tuon usein ennen,...siinä jos missä jää tuo *itse* sivuseikaksi, siinä kokonaisuudessa mitä kullakin on antaa ominaisuuksistaan toisille.

      • Milloin hän

        jakoi kanssasi?

      • sinunko kanssasi

        jakoi, vain sinunko, miksihän ? Olet aika uusi tulokas, Maalaismies oli pitkään ja sai paljon tosi ystäviä. Ei vaan tulisi mieleenkään tulla leuhkimaan sillä pitkäaikaisella palstaystävyydellä ja monilla jaetuilla asioilla, joita hänen kanssaan on ollut...ja muutamien muidenkin.

    • Keskustelussa palstalla, oli puhe maailman vanhimmasta eepoksesta Gilgamesh'istä, jossa ihmisen ääni kuului 6000 vuotta sitten teksteistä.
      Siinä yhteydessä tuli tuokin sublimoituminen esiin, ja iloitsin, koska käsityksemme siitä olivat yhtenevät -

      • että tyhmäkin ymmärt

        Sublimoituminen

        Tämä artikkeli käsittelee fysiikkaa. Psykologian käsitteestä katso sublimaatio.
        Yksinkertainen sublimointilaite. Vesi, yleensä kylmä, liikkuu putkessa sen kammion sisällä, jossa sublimoitava aine on.
        1 Jäähdytysvesi sisään. 2 Jäähdytysvesi ulos. 3 Venttiili. 4 Sublimaatiokammio. 5 Sublimoitunut aine (kaasutilassa). 6 Sublimoituva aine. kiinteässä muodossa. 7 Ulkoinen lämmitys.
        Kaaviokuva olomuotojen muutoksista ja niiden nimityksistä.

        Sublimoituminen (lat. sub 'alla' limen 'kynnys' > sublimis 'leijaileva') on fysiikassa olomuodonmuutos suoraan kiinteästä kaasuksi ilman nestemäistä välitilaa.[1][2] Sitä tapahtuu, kun lämpötila ja kaasun osapaine ovat kolmoispisteen alapuolella. Sublimoitumisen vastakohta on härmistyminen, muutos kaasusta kiinteään.

        Tunnetuin "normaaleissa" olosuhteissa sublimoituva aine on hiilidioksidi, joka sublimoituu suoraan "hiilihappojäästä" höyryksi.

        Myös lumi sublimoituu usein aurinkoisina kevättalven päivinä, kun lämpötila on pakkasen puolella. Samaa tapahtuu pyykille, joka ripustetaan pakkasella ulos kuivumaan: vesi jäätyy, jää sublimoituu vesihöyryksi, ja jäisestä pyykistä tulee suoraan kuivaa.

        Pikakahvin ja muutamien muiden elintarvikkeiden pakastekuivaus perustuu sublimoitumiseen.

        Nykyisin myös esimerkiksi kangastulosteita tehdään sublimaatiotekniikalla. Tulostettu paperi prässätään (sublimoidaan) kankaaseen.

      • åminne
        että tyhmäkin ymmärt kirjoitti:

        Minnoon jakanu maalaismiehen kaa mansikkamaidon ja valkovuokkometsän.

      • kunnioituksella

        Tieteellä ei tässä yhteydessä ole mitään psykologesen sublimoitumisen kanssa tekemistä, joskus tiede pilkkoo asiat ainesosiinsa, mikä lie välttämätöntä päästäkseen tuloksiin, jos
        kus kyllä rikkoo harsonohuita intution oivalluksia, selittämättömiä tieteelle.
        Albert Einstein otti hienosti mukaan mystiikkan merkityksenkin, tajusi tieteen rajoitukset, personallisuudellaan. omalla käsittämättömällä viisaudellaan.

      • u telias

        olet nyt tex ymmärtänyt väärin koko aloituksen.Nyt ei ole kysymys muinaisesta kuninkaasta. Sinun tulisi tilittää tähän sukupuoliasioistasi. Esimerkiksi kertoen ajatuksestasi särjenpaistosta, kertoen kastuuko vielä pöksysi näitä asioita ajatellessa.

      • jotkut ne vastaa
        että tyhmäkin ymmärt kirjoitti:

        Sublimoituminen

        Tämä artikkeli käsittelee fysiikkaa. Psykologian käsitteestä katso sublimaatio.
        Yksinkertainen sublimointilaite. Vesi, yleensä kylmä, liikkuu putkessa sen kammion sisällä, jossa sublimoitava aine on.
        1 Jäähdytysvesi sisään. 2 Jäähdytysvesi ulos. 3 Venttiili. 4 Sublimaatiokammio. 5 Sublimoitunut aine (kaasutilassa). 6 Sublimoituva aine. kiinteässä muodossa. 7 Ulkoinen lämmitys.
        Kaaviokuva olomuotojen muutoksista ja niiden nimityksistä.

        Sublimoituminen (lat. sub 'alla' limen 'kynnys' > sublimis 'leijaileva') on fysiikassa olomuodonmuutos suoraan kiinteästä kaasuksi ilman nestemäistä välitilaa.[1][2] Sitä tapahtuu, kun lämpötila ja kaasun osapaine ovat kolmoispisteen alapuolella. Sublimoitumisen vastakohta on härmistyminen, muutos kaasusta kiinteään.

        Tunnetuin "normaaleissa" olosuhteissa sublimoituva aine on hiilidioksidi, joka sublimoituu suoraan "hiilihappojäästä" höyryksi.

        Myös lumi sublimoituu usein aurinkoisina kevättalven päivinä, kun lämpötila on pakkasen puolella. Samaa tapahtuu pyykille, joka ripustetaan pakkasella ulos kuivumaan: vesi jäätyy, jää sublimoituu vesihöyryksi, ja jäisestä pyykistä tulee suoraan kuivaa.

        Pikakahvin ja muutamien muiden elintarvikkeiden pakastekuivaus perustuu sublimoitumiseen.

        Nykyisin myös esimerkiksi kangastulosteita tehdään sublimaatiotekniikalla. Tulostettu paperi prässätään (sublimoidaan) kankaaseen.

        toisten valmiita tekstejä kopioiden

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sublimoituminen

      • en tykkää
        u telias kirjoitti:

        olet nyt tex ymmärtänyt väärin koko aloituksen.Nyt ei ole kysymys muinaisesta kuninkaasta. Sinun tulisi tilittää tähän sukupuoliasioistasi. Esimerkiksi kertoen ajatuksestasi särjenpaistosta, kertoen kastuuko vielä pöksysi näitä asioita ajatellessa.

        Et taida olla siinä asemassa, että saisit tietää! Kuolaa ite vaan :D

      • eikös hää
        en tykkää kirjoitti:

        Et taida olla siinä asemassa, että saisit tietää! Kuolaa ite vaan :D

        sanonut että kuumentaa nämä jutut kun joku miehensä aamuerektiosta puhui.
        Kyllähä se kateus kuumentaaki, kiehuu kiukusta ja piti se suplimaati ja maalaismies siihen vetää.

      • jotkut ne vastaa !
        jotkut ne vastaa kirjoitti:

        toisten valmiita tekstejä kopioiden

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sublimoituminen

        Miksi sitten toistat samaa asiaa otsikkohan oli," että tyhämäkin ymmärtää" Etkö sitten ymmärtänyt ?

      • hyvä veto
        jotkut ne vastaa kirjoitti:

        toisten valmiita tekstejä kopioiden

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sublimoituminen

        oli tuo kopsaaminen sublimaatiosta, kun tuo tulee leuhkimaan että vain yksi palstan kautta aikain suurin älykkö on hänen tasollaan ollut.

    • kissankello.

      Hän ymmärsi kissankellon kilkatuksen ja horsman höpinät, kuusen kuiskeen ja laineen laulun, ihmisen ikävän toisen luo.

    • dane .

      Mitä tähän sublimoituminen kuuluu? Kannattaa lukea aloitus tarkkaan, että sen ymmärtää.

      Näkee että jonkun ajatusmaailmalle aloituksen sisältö on aika vierasta. Ainakin eräs kuuluu epäilemättä siihen 3 prosentin luokkaan, kun varsin yksiselitteisesti antaa niin ymmärtää.

    • Aloittaja, huom.!

      Ei useus kerro mitään seksin ihanuudesta!

      • Vain orgasmi on se

        jokin. Ainakin naisille.

    • Mutta eikös ne

      muslimit silvo jo tyttövauvoilta pois sen mahdollisuuden,
      orgasmin. Sitten voivat käyttää naisia itsetyydytysvälineinään.

    • leskimies...

      miten "dane " nuo sinun omat sexi kokemuksesi. Harrastatko jatkuvaa sukupuoliyhteyttä, vai joudutko tyytymään onanisointiin. Kiinnostaisi tietää.
      Kysyisin vielä ,kun tunnut olevan asiantuntija näissä nainti hommissa, niin ,kasvaako karvat kämmeneen jos joutuu harrastamaan itse tyydytystä vuosikausia.

      • "Jatkuvaa supukuoli-

        yhteyttä"- mitä oikein puhut?... en saanut selvää. Entä leskmies ite, onko karvaiset kämmenesi?

        Vastasin nyt, vaikka et minulta kysynytkään.

        Dane vastatkoon omasta puolestaan, jos katsoo sellaiseen voivansa alentua.

      • ja wolf
        "Jatkuvaa supukuoli- kirjoitti:

        yhteyttä"- mitä oikein puhut?... en saanut selvää. Entä leskmies ite, onko karvaiset kämmenesi?

        Vastasin nyt, vaikka et minulta kysynytkään.

        Dane vastatkoon omasta puolestaan, jos katsoo sellaiseen voivansa alentua.

        Ei pervot omista kokemuksistaan kerro ne saa orgguja lukiessaan toisten kokemuksia.

      • dane -

        Ei sentään ihan jatkuvaa sellaista.
        Joskus on nimittäin syötävä ja joskus käytävä potalla.

    • kuumenee ne

      naisetkin kun lukee muitten sp juttuja.

    • hilema ..

      Aloittajahan kertoi tilastoista. Se ei velvoita häntä enempää kuin muitakaan täällä kertomaan omista asenteistaan ja kokemuksistaan.

      Ken haluaa, voi ja saa sen tehdä - ja niin on tehnytkin. illähän voi hyvin perustella omia näkemyksiään ja sitä, miten normaali on tilastojen valossa.

    • Täällä ei ole

      montakaan normaalia, ja kun tutustuvat niin lähtevät.
      Parhaat ovat jo lähteneet, eivätkä takaisin kaipaa.

      Näppäilyä nyt muulla tavalla, kun sen on todettu terveyttä edistävän.
      Silti en siihen usko, vaikka lääkärini tekemä terveyskansio alkaakin "Nainen yli 70-vuotias, ei yhtäkään pysyvää sairautta." Kuulen, näen hyvin, nyt yritän hankkimiani lukulaseja opetella käyttämään, mutta vielä en useinkaan niitä ota, vain hämärässä olen kokeillut,
      kävelen 10 km silloin kun pelaan aivan kevyesti, lihaksistani yritän pitää hyvää huolta liikkumalla ja kuntosalilla.
      uskon silti, että sormien, silmien ja aivojen koordinaatio voi näppäilystä saada jotain virtaa. Vain oma olettamukseni.
      Haluaisin hoitaa itseni loppuun asti, ja se voi tarkoittaa vielä 25 vuotta, parhaassa tapauksessa enemmänkin.
      Mutta
      miksi tulisin tänne mieltäni pahoittamaan. Se voi olla epäterveellistä.

      Voidaanpa hyvin! Iloa päiviinne!

      • 3 27

        Tuolle on erityisesti syytä toivottaa hyvää vointia.
        Siihen elämään ei muuten näy toista sukupuolta mahtuvan.

      • niinaina
        3 27 kirjoitti:

        Tuolle on erityisesti syytä toivottaa hyvää vointia.
        Siihen elämään ei muuten näy toista sukupuolta mahtuvan.

        ne parhaat ovat lähteneet, niinkuin tuo Täällä ei ole -nikki sanoo. Hän ei siis parhaisiin katso lukeutuvansa.Varmaan palaa halusta että joku kysyy, mikä se on tuollainen peli jossa kevyt muotosisältää 10 km kävelyä. Et halua tulla pahoittamaan mieltäsi rupusakin joukkoon, mutta tulit kuitenkin.
        Eikö ole montaakaan normaalia täällä, etkö edes itse ?
        Samaa mieltä 3 27 kanssa.

    • u-atu

      Jos kiinnitetään nyt huomiota ketjun aloitukseen, niin suhteellisen normaalina on tilastollisesti ja prosenttimäärien valossa pidettävä sitä, joka kuuluu siinä mainittuun 41%n joukkoon.

    • KYLLÄ kyllä

      tyytyväisiä ollaan uudessa suhteessa, kuin ihmeen kautta syntyneessä, tämänkin ikäisenä voi vielä rakastua palavasti, se on se ihme.

    • hymyhuulet'

      Ihme pikemminkin heh, jos ei rakastuttais!

      • saahan sitä

        rakastua, eri asia saako vastarakkautta.

    • vanhuksen ajatuksia

      Aihe ei kiinosta, koska seksi elämä on jo takanapaäin, puoliso on poissa, me seitkyt kuolemme myös piakkoin, jotkut voi elää vielä ehkä keskimäärin kymmenen vuotta mutta ei ole olleenkaan taattua kenekään elämän pituus,
      emme ole enään perheenperustamis ijässä emmekä sukukypsiä,
      olemme yli-kypsiä
      mädännäisyyksiä,
      pois menevää haisevaa homeessa elävää vanhuuden höperöitä jo jokaikinen meistä,
      vaikka muutamat dementikot tietenki elävät uutta nuoruutta, ku se muisti reaali todellisuudesta on jo kadonne ja reaali ikä unohtunu.

      • Kiitos edelliselle kommentille.
        Minun mielestäni se hekumointi,joka siellä peitonalla joskus tapahtui ei todellakaan kuulu tänne irtailijoden sairaaloiselle palstalle.
        Ne ihanat muistot siivittävät ja vievät tätä elämää sinne pilvenreunalle.
        Joku pervo hakee kiksejä näinkin näkyvästi,vaikka puskiksena esiintyykin,sairasta

      • 21 3
        rituliini_38 kirjoitti:

        Kiitos edelliselle kommentille.

        Jos ketju ei miellytä, niin miksi tulla tänne kirjoittamaan tuollaista?
        Tuohan päin vastoin osoittaa, että ketju kiinnostaa asianomaista suuresti.

      • masturpointi
        rituliini_38 kirjoitti:

        Kiitos edelliselle kommentille.
        Minun mielestäni se hekumointi,joka siellä peitonalla joskus tapahtui ei todellakaan kuulu tänne irtailijoden sairaaloiselle palstalle.
        Ne ihanat muistot siivittävät ja vievät tätä elämää sinne pilvenreunalle.
        Joku pervo hakee kiksejä näinkin näkyvästi,vaikka puskiksena esiintyykin,sairasta

        Eihän siitä kauaa ole rituliini_38 kun kerroit palsatalla siitä sormipelistäsi.

      • dane ..

        Epäilemättä "vanhuksen ajatuksia" ja synkimmästä päästä.

        Emme me muuten mitään uutta nuoruutta elä, mutta emme halua vajota vanhuuden toivottomuuteen ja synkkyyteen-

        Nuoruudessakin on paljon säilyttämisen arvoista. Joillekin se ei vain onnistu.

      • kiva tietää
        dane .. kirjoitti:

        Epäilemättä "vanhuksen ajatuksia" ja synkimmästä päästä.

        Emme me muuten mitään uutta nuoruutta elä, mutta emme halua vajota vanhuuden toivottomuuteen ja synkkyyteen-

        Nuoruudessakin on paljon säilyttämisen arvoista. Joillekin se ei vain onnistu.

        dane.. se jaksaa kuulutella naimisen perään. Kerro nyt ihmeessä dane..monastiko runkaat viikossa. Vittua et kyllä saa se paistaa kirjoituksestasi.

      • Onpa ruma ja rivo

        nainen käytökseltää,, ei mitään rajaa siinä suhteessa

    • liekö koskaan

      Huh huijaa, miten synkältä jonkun elämä vaikuttaa! Iroonista ja kamalan alemmuudentunteen kyllästämää!
      Älä ihmeessä samaista kaikkia käsityksiisi!
      ---------------------------------------------------------

      Huomenna näet ehkä toisin, ei kai noin voi tosissaan ajatella omasta elämästään naisena? vaikka asia ei kiinnostaisikaan!

      • kutittelee

        miksi avaaja dane ..ei useista pyynnösitä huolimatta kerro kuin monasti viikossa hän onanio. Herkuttelee vaan lukemalla toisten viestejä...

      • 3 21
        kutittelee kirjoitti:

        miksi avaaja dane ..ei useista pyynnösitä huolimatta kerro kuin monasti viikossa hän onanio. Herkuttelee vaan lukemalla toisten viestejä...

        Näköjään sen kolmen prosentin edustaja on edellä asialla.

    • u-atu

      Asiasta ja asian vierestä ketjussa on kirjoiteltu, mutta lohdullista on ainakin todeta sellainen seikka, ettei kukaan ole asettanut aloituksessa ilmoitettuja lukuja ja tietoja kyseenalaisiksi.

    • Jaa ah

      "dane" ei sitten monestakaan pyynnöstä huolimatta ole tullut kaapista.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      550
      2112
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      386
      1709
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1539
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1408
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1116
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      56
      1092
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      118
      1077
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      858
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      12
      833
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      823
    Aihe