Apua ei annettu!

Vihti, Nummela

Naisen hätä Nummelassa perusturvatoimen ulko-ovella 19.07.2012.

Poistuin itse kyseisestä paikasta noin klo 11.15. Toimiston aukioloaika on arkisin 10.00-12.00.

Neuvonnassa oli paikalla noin 4-5 työntekijää. Eli sisälle olisi pitänyt päästä. Paikalla ei ollut normaalista poiketen vartijoita. Perässäni tuli yksi työntekijöistä vilkkaasti sulkemaan oven perästäni "lukkoon".

Ulkopuolella nainen jutteli kaiuttimeen jonkun kanssa. Päästyäni autolle naisen itku ja huuto kiinnitti huomioni. Jäinpä seuraamaan tilannetta, aavistaen lopputuloksen.

Hän olisi tarvinnut maksutositteen vuokravakuudesta seuraavaksi päiväksi eli perjantaiksi. Nainen huusi ettei ehdi maanantaina, asunto menee alta, jos hän ei saa sitä nyt. Puhelimessa vakuus oli myönnetty.
Henkilö rukoili, anoi armoa, sitä lappusta hän ei saanut. Puhelukin varmaan suljettiin, koska nainen sai sielua jäätävän raivokohtauksen.

Hän rupesi potkimaan ovea, kirkuminen oli kuin kauhuleffasta. Kukaan ei tullut auttamaan. Kun hän sen tajusi, lähti juoksemaan. Sain hänet kiinni, sanoen anna minun auttaa, olen puolellasi.
Nainen oli niin hysteerinen ettei kuunnellut, sanoi lyövänsä jos kosken häneen. Ymmärsin häntä täysin.

Miksi tälle naiselle ei voitu sitä paperia tai kopiota antaa.

Työntekijöistä tai asiakasruuhkasta ei ainakaan voinut olla kiinni. Jonkun olisi pitänyt auttaa tätä ihmistä! Nyt jos hän menetti asunnon tämän laiminlyönnin takia tai jos hälle jotain sattuu, kenen on vastuu?

Jokaisella ihmisellä on perustuslakiin kuuluva oikeus tässä maassa saada ihmisarvoinen kohtelu ja apu. Kyllä Karviainen mainostaa itseään isoin plakaatein, kun on hätä me autamme.
Tulihan se taas kerran todistettua.

Jos Karviaisen työntekijät pelkäävät ihmisiä, joita heidän kuuluisi auttaa, niin alanvaihtoon.

Että saikin tämä tapahtuma taas sydämen kiihtymään ja mielen mustaksi.
Paikalla oli toinenkin henkilö, joka vakavana seurasi tapahtumaa. Hän sanoi, että nainen tarvitsisi nyt apua.
Hän ei ollut paikkakuntalainen ja toivottavasti kertoo tästä kohtelusta eteenpäin.

Hävetkää kaikki, jotka Karviaisen kirjoilla olette. (Ainakin melkein kaikki).

P.R.


- kopioin tämän kirjoituksen Vihdin Uutiset 29.7.2012 lukijoilta -palstalta

3

418

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä

      Siinähän se vastaus tuli:ei ollut vartijoita. Nykyään sosiaalin väkeä uhkaillaan niin silmittömästi, ettei ole varaa leikkiä turvallisuudella. Valitettavasti.
      Nainen oli selkeästi tasapainoton, ei mikään ihme että henkilökunta laittoi oven säppiin. Todennäköisesti tunsivat hänet ennalta.

    • jeepssd

      Taas joku hakatalojen asukki.

    • sadisteja ne on

      sosiaaliviranomaiset nauttivat näiden reppanoiden alistamisesta, se on nähty myös täällä lohjalla...

      Ei siis ihme jos joku näitä akkoja joskus uhkailee, en ihmettele!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1732
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      105
      705
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      654
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      575
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      18
      549
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe