Suomi ja Ruotsi yhdistettävä lopultakin

Nyt olisi aika yhdistää yli 200 vuotta erillään olleet valtakunnan puolikkaat yhteen ja tehdä Venäjän karhun juonet tyhjiksi. Siinä syssyssä voisi erota eurosta ja ottaa kruunun käyttöön, tai vielä parempaa, luoda uudestaan vanhan riikintaalerin, joka oli käytössä ennen valtakunnan jakautumista. Saisimme kuninkaan ja kaikkea kivaa. Yhdessä olisimme vahvemmat.
977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ei perkele

Äänestä

Suomi kuuluu Venäjän auonomiaan, paras vaihtoehto.

Äänestä

Ennen EU:ta ei tullut kenenkään mieleen että Suomen pitäisi liittyä johonkin, nyt näyttää itsenäisyys on mennyt, päätökset tehdään

Äänestä

sUOMI ON PARAS ITSENÄISENÄ MAANA.

EMME KAIPAA KENENKÄÄN MÄÄRÄYSVALLAN ALLE.

LUKEKAA MINKÄLAISTA OLI OLLA SUOMALAINEN RUOTSIN TAI

VENÄJÄN IKEEN ALLA.

EI IKINÄ ENÄÄ.

Äänestä
  • "LUKEKAA MINKÄLAISTA OLI OLLA SUOMALAINEN RUOTSIN TAI

    VENÄJÄN IKEEN ALLA."

    Ruotsi piti meitä orjinaan, noin 600 vuotta. Koulukirjat kertoivat Ruotsi-Suomesta, jota ei oikeasti koskaan ollutkaan. Oli vain Ruotsi, joka oli paljon nykyistä suurempi. Onneksemme Venäjä voitti sotansa ja pääsimme Ruotsista eroon. Venäjä toi lukutaidon ja sivistyksen. Viimeinen tsaari yritti venäläistää suomalaiset, mutta huomattuaan vastustuksen, luopui suunnitelmasta.

    Äänestä

  • Antivainolainen kirjoitti:

    "LUKEKAA MINKÄLAISTA OLI OLLA SUOMALAINEN RUOTSIN TAI

    VENÄJÄN IKEEN ALLA."

    Ruotsi piti meitä orjinaan, noin 600 vuotta. Koulukirjat kertoivat Ruotsi-Suomesta, jota ei oikeasti koskaan ollutkaan. Oli vain Ruotsi, joka oli paljon nykyistä suurempi. Onneksemme Venäjä voitti sotansa ja pääsimme Ruotsista eroon. Venäjä toi lukutaidon ja sivistyksen. Viimeinen tsaari yritti venäläistää suomalaiset, mutta huomattuaan vastustuksen, luopui suunnitelmasta.

    Ruotsi ei pitänyt orjinaan, Suomi oli osa varsinaista Ruotsia, joka sitten miehitti kyllä muita alueita. Varsinaisessa Ruotsissa oli kaikkialla samat lait. Miehitetyillä alueilla, kuten Hallandissa ja Skånessa nykyisessä Etelä-Ruotsissa oli ankarammat lait ja kova verotus.

    Koulukirjat eivät juuri kerro Ruotsi-Suomesta.

    Kun Venäjä miehitti Suomen pysyvänluonteisesti, loppui lähinnä venäläisten hävitystoimet Suomessa . Iso-Viha on nykymittapuun mukaan kansanmurha.

    Venäjällä ei ollut kansalla lukutaitoa eikä sivistystä. Suomessa toteutettiin snelmannilainen sivistysprojekti täysin omin voimin, eikä Venäjä liity siihen mitenkään.

    Viimeinen tsaari yritti venäläistää suomalaiset, eikä luopunut suunnitelmista, vaan aloitti sen uudelleen. Toinenkin sortokausi keskeytyi Venäjän vaikeuksiin (maailmansota) ja sodan jälkeen yritettiin liittää Suomi takaisin Venäjän yhteyteen bolshevikkivallankumouksen avulla.

    Äänestä

Ei vittu ikinä enää.

Äänestä

Maantieteellisesti Venäjä olisi parempi kumppani.

Äänestä

Mikä tarve meillä on liittyä mihinkään, minä olen elänyt koko ikäni itsenäisessä

Suomessa , poislukien tämä typerä eu ja euroaika ja siihen aikaan olen

tyytyväinen, mitä meillä on nyt muuta kun jatkuva huoli euron selviämisestä,

ja muiden maiden rahoittamisesta.

Itsenäisyys takaisin, ne jotka eu:ssa haluavat olla voivat muuttaa kreikkaan,

mutta me emme sinne ketään elätä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Heja Sverige kirjoitti:

Nyt olisi aika yhdistää yli 200 vuotta erillään olleet valtakunnan puolikkaat yhteen ja tehdä Venäjän karhun juonet tyhjiksi. Siinä syssyssä voisi erota eurosta ja ottaa kruunun käyttöön, tai vielä parempaa, luoda uudestaan vanhan riikintaalerin, joka oli käytössä ennen valtakunnan jakautumista. Saisimme kuninkaan ja kaikkea kivaa. Yhdessä olisimme vahvemmat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu