Tuoksuherkät koetaan häiriköiksi:

että näin

Tuoksuherkät koetaan häiriköiksi:


Joka toinen meistä alkaa voida pahoin, väsyy tai saa päänsärkyä ja muita yleisiä ruumiillisia oireita ympäristömme tavallisista tuoksuista kuten tupakansavusta, tunkkaisesta sisäilmasta, lakan, maalin, kopiokoneen, pesuaineen, pakokaasun tai työtoverin parfyymin, partaveden tai hien tuoksusta. Tällaisella herkkyydellä ei ole toistaiseksi vakiintunutta termiä. Termi tuoksuherkkyys kuvaa ilmiötä ehkä parhaiten. Kyseessä ei ole allergia, vaikka herkkyys usein sekoitetaankin siihen.

Työtehoa heikentävä tuoksu voi olla niin heikko, ettei sitä edes huomata.

Tuoksuherkkyys on perinnöllinen ominaisuus. Se on hyödyttänyt esi-isiämme varoittamalla pilaantuneesta ruoasta, villieläimistä ja muusta epätavallisesta ja mahdollisesti vaarallisesta asiasta ja taannut siten paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä. Herkkyyttä ei pystytä mittaamaan objektiivisin keinoin eikä siihen ei ole toistaiseksi käytettävissä kunnollista hoitokeinoa. Antihistamiinit auttavat usein ainakin jonkin verran, mutta aivan liian moni joutuu oireittensa voimakkuuden takia käpertymään kotinurkkiinsa uskaltamatta lähteä edes kauppaan. Työpaikat onnistutaan tavallisesti saamaan siedettävän tuoksuttomiksi mutta nipottajan ja häirikön maineelta ei suojaa mikään.

5

309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väsynyt valittamaan

      Olen työpaikallani jo jonkin aikaa joutunut toistuvasti mainitsemaan työkavereilleni hajuvesien käytöstä ja lopputulema on, että aivan turhaan. Saattaahan se olla, että ne työkaverit vain eivät ymmärrä, että miten huono olo niistä tuoksusta tulee - vaikka siitä on sanonut useampaan kertaan: ääni käheytyy, kurkkua kutittaa niin vietävästi - astmainhalaattoreista ei juurikaan apua, päinvastoin taitavat vain pahentaa oloa.

      Olen yrittänyt pyytää monesti etteivät käyttäisi arkisin vahvoja tuoksuja ja tupsuttelisi niitä tuoksuja työpaikalla, mutta jotenkin ei mene vain perille, että niistä hajuista voi joku saada oireita - no toisaalta yritän myös ymmärtää tuoksujen käyttäjiä, sitä, miten tuoksut vaikuttavat heidän olemukseesa ja itsevarmuuteensa - onhan se vahva tuoksu myös yksi vallankäytön muoto - otetaan tila niinsanotusti haltuun. Ja ovatpa työkaverit muutaman kerran kysyneet, että onko flunssa tulossa kun äänesi on noin käheä, ja nenäsi vuotaa... olen vain todennut asialliseen sävyyn, että taitaa johtua tuoksuista, joille olen yliherkkä! - Hiljaisuus. Ja sitten muminaa, että onko sinun pakko olla noin tyly ja negatiivinen - huoh.

      Pohdin välillä, että onko se tuoksu todella niin pakollinen osa elämää. Itse yritän selvitä työpäivistäni kunnialla ja joskus se ironia kyllä auttaa: Pääasia on, että työkaverilla on hyvä ja varma olo v*tut muista! Patisetaanhan tupakoijatkin nykyisin ulos, niin miksi ei sitten noita hajuvesien tupsuttelijoita voitaisi velvoittaa ulos.

    • lumbricusterrestris

      Keinohajujen käyttö on tosi syvälle juurtunut ihmisten korvien väliin, edes oma sairastuminen astmaan tms ei sitä pysty päihittämään. Meillä menee kaikki vapaa-aika ja rahat hajujen torjumiseen, jatkuvaan pyykinpesuun, antihistamiineihin, lääkäreihin... Ja sitten joku tulee kylään tai töihin hajupilven kanssa ja loukkaantuu, jos hänelle siitä sanotaan. Kun haisija saisi nämä vaivat edes yhdeksi päiväksi niin että tajuaisi mistä ne johtuvat, olisin mielelläni kärpäsenä katossa katsomassa. Nytkin yksi työkaveri selosti, miten kivaa oli laivalla valkata tuoksuja rauhassa. Kun sanoin, että minähän saan niistä vaan migreenin, niin työkaveri katsoi 5 sekuntia suu auki, ja aloitti sitten saman kehumisen uudelleen. Kastematokin olisi fiksumpi.

    • j

      Itse olen sanonut suoraan työkaverille, jos on laittanut hajusteita. On mennyt perille.

      • N51

        Olen myös kuullut kuittailua, jos en käy kyläilemässä.


      • Hajusteintolerantti
        N51 kirjoitti:

        Olen myös kuullut kuittailua, jos en käy kyläilemässä.

        Mene Suomen Hajuste- ja Kemikaaliyliherkät ry:n nettisivulle, linkistä (vasen reuna) "Suomennettua tietoa" löytyy mm. suomennettuna Klaus Ferlown artikkeli hajusteraaka-aineista, kannattaa lukea!

        Hajusteet sisältävät yleensä myös ftalaatteja. Luin tänään IS:stä tutkimuksesta, missä kosmetiikan ftalaattien on tutkimuksessa todettu aikaistavan naisten vaihdevuosia keskimäärin parilla vuodella. Tutkijoiden mukaan vaihdevuodet saattavat joissain tapauksissa aikaistua jopa 15 vuodella normaaliin verrattuna.

        Tutkimuksen tulokset julkaistiin American Society of Reproductive
        Medicine -yhdistyksen konferenssissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      238
      2709
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1144
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1098
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      841
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      41
      817
    9. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      815
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      127
      793
    Aihe