RUOTSISSA NAKKIKIOSKIN PITO KANNATTAA !!!! MUUTA RUOTSIIN

Nakkikioskia pitäneen pariskunnan epäillään juksanneen yli 5 miljoonaa

Poliisi epäilee västeråsilaispariskunnan juksanneen jopa 6 miljoonaa kruunua avustuskorvauksina viimeisen kuuden vuoden aikana. Henkilökohtaisen avustajan tarpeessa ollut nainen oli muun muassa väittänyt, että hän ei osaa laittaa ruokaa eikä pysty huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniastaan. Poliisin piilokamerassa kuitenkin näkyy, kuinka nainen työskenteli miehensä omistamassa nakkikioskissa.

Aviopari jäi nalkkiin Ruotsin Kelan ja poliisin valtakunnallisessa yhteisoperaatiossa, minkä avulla pyritään hillitsemään epidemiaksi äitinyttä juksailua vammaisille tarkoitetuilla korvauksilla. Tiistaiaamuna poliisi iski ja kävi noutamassa pariskunnan heidän asunnostaan. Kiinniottoa oli edeltänyt kuukausien mittainen seurantatyö.

Syyttäjän mukaan nainen oli leikkinyt vammaista ja väittänyt tarvitsevansa apua mm ruoanlaitossa ja pukemisessa. Ajoittain hän joutui turvautumaan myös pyörätuoliin.

Poliisin valvontanauhoissa kuitenkin näkyy, kuinka nainen mm myi hampurilaisia asiakkailleen miehensä nakkikioskissa ja liikkui ympäri kaupunkia ilman ongelmia.

Nainen on työllistänyt aviomiestään henkilökohtaisena avustajanaan vuodesta 2005 lähtien ja valde on maksanut viulut. Försäkringskassan arvioi perusteettomia korvauksia nostetun yli viiden miljoonan kruunun edestä.

“Kela oli maksanut korvaukset yksityiselle avustajapalveluja tarjoavalle yritykselle, joka puolestaan tilitti 38-vuotiasta vaimoaan hoivaanneelle miehelle 30.000 kruunua kuussa puhtaana käteen”, valistaa syyttäjä Bengt Kulin, joka aikoo tulevassa oikeudenkäynnissä esittää poliisin videonauhotuksia ja kuvatodisteita.

Pariskunta kieltää syyllistyneensä mihinkään rikolliseen.

Lähde: Expressen Lähde: Vestmanlands Läns Tidning


Nakkikioskipariskunta on saanut syytteet tukijuksausta.

Piilokameran avulla Kelan tarkastaja kuvasi naista myymässä hampurilaisia ja kävelyllä lastenvaunujen kanssa kaupungilla, vaikka lääkärintodistuksen mukaan tämän piti olla lähes halvaantunut.

Todisteita kolmen lapsen äitiä vastaan löytyy on enemmänkin.

“Perheen omistaman grillikioskin työaikakirjanpidosta käy ilmi, että hän on tehnyt siellä täyspitkiä työpäivä. Tälle löytyy myös todistajia”, kertoo syyttäjä Bengt Kulin.

Aviomies on usean vuoden ajan saanut korvausta vaimonsa henkilökohtaisena avustajana työkentelemisestä. Rahat on maksettu avustuspalveluja tarjoavalle firmalle, joka puolestaan on maksanut miehelle palkkaa. Pariskunnan epäillään juksanneen valdelta reilut 5 miljoonaa kruunua vuoden 2005 jälkeen.

Keväällä tukijuksaukista tehty selvitys osoitti, että kiinnijäämisen riski juksauksissa on pieni ja vuosittain useita miljardeja kruunuja valuu aivan vääriin taskuihin.

“Tämä on vain jäävuoren huippu. Nyt on hyvä painottaa sitä, että kyseessä ei ole apua tarvitseviin kohdistuva ihmisjahti. Me metsästämme niitä, joilla ei ole tarvetta korvauksiin”, Bengt Kulin sanoo.

“Viime kädessä kyse on siitä, että näin varmistamme sen, että apua riittää kaikille niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat”.

Päivitys 28.07.2012

Miljoonia kruunuja valdelta tukirahoja juksannut pariskunta on vapautettu syytteistä. Syyttäjä oli vaatinut nakkikioskiyrittäjille rangaistusta törkeästä petoksesta.

Siitä ei ollut epäselvyyttä, etteikö naisen Kelalle jättämät tiedot, joiden mukaan tukea maksettiin olemattomista vaivoista useiden vuosien ajan, olisi olleet valheellisia.

Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että ei voida näyttää toteen, että pariskunta on itse antanut väärät tiedot. Kielipuolena pariskunta oli joutunut näet turvautumaan tulkin apuun, joka kuin sattumalta oli sama henkilö, kenen omistaman avustajafirman kautta nakkikauppiaat valdelta saamat miljoonat kierrätettiin. Tästä syystä oikeus ei voinut varmuudella sanoa, valehteliko nainen, vai olivatko virheelliset tiedot peräisin tulkilta, jonka oman etujen mukaista oli, että rahaa tuli niin paljon kuin mahdollista.

Lääkärintodistuksen mukaan lähes halvaantuneen naisen hoivaamisesta vastasi täysipäiväisesti tämän nakkikauppiasaviopuolisonsa, joka sai uhrauksistaan palkkaa noin 30.000 kruunua kuussa.
Lähde: Sveriges Television
369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muslimeja?

Äänestä
  • Taisivat olla KEPULAISIA!

    Äänestä

Ruotsin pakolaisapu vie voiton vastaavasta suomalaisesta, vaikka täälläkin kaikki mahdolliset keinot ja lakituntemus ovat yhteiskunnan maksamina jokaisen tulokkaan käytössä.
Suomi seuraa sitkeästi perässä, josta kiitos "kyseenalainen" RKP:le ja vihreille/demareille, kokoomuksen siunauksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KNACKKORV kirjoitti:

Nakkikioskia pitäneen pariskunnan epäillään juksanneen yli 5 miljoonaa

Poliisi epäilee västeråsilaispariskunnan juksanneen jopa 6 miljoonaa kruunua avustuskorvauksina viimeisen kuuden vuoden aikana. Henkilökohtaisen avustajan tarpeessa ollut nainen oli muun muassa väittänyt, että hän ei osaa laittaa ruokaa eikä pysty huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniastaan. Poliisin piilokamerassa kuitenkin näkyy, kuinka nainen työskenteli miehensä omistamassa nakkikioskissa.

Aviopari jäi nalkkiin Ruotsin Kelan ja poliisin valtakunnallisessa yhteisoperaatiossa, minkä avulla pyritään hillitsemään epidemiaksi äitinyttä juksailua vammaisille tarkoitetuilla korvauksilla. Tiistaiaamuna poliisi iski ja kävi noutamassa pariskunnan heidän asunnostaan. Kiinniottoa oli edeltänyt kuukausien mittainen seurantatyö.

Syyttäjän mukaan nainen oli leikkinyt vammaista ja väittänyt tarvitsevansa apua mm ruoanlaitossa ja pukemisessa. Ajoittain hän joutui turvautumaan myös pyörätuoliin.

Poliisin valvontanauhoissa kuitenkin näkyy, kuinka nainen mm myi hampurilaisia asiakkailleen miehensä nakkikioskissa ja liikkui ympäri kaupunkia ilman ongelmia.

Nainen on työllistänyt aviomiestään henkilökohtaisena avustajanaan vuodesta 2005 lähtien ja valde on maksanut viulut. Försäkringskassan arvioi perusteettomia korvauksia nostetun yli viiden miljoonan kruunun edestä.

“Kela oli maksanut korvaukset yksityiselle avustajapalveluja tarjoavalle yritykselle, joka puolestaan tilitti 38-vuotiasta vaimoaan hoivaanneelle miehelle 30.000 kruunua kuussa puhtaana käteen”, valistaa syyttäjä Bengt Kulin, joka aikoo tulevassa oikeudenkäynnissä esittää poliisin videonauhotuksia ja kuvatodisteita.

Pariskunta kieltää syyllistyneensä mihinkään rikolliseen.

Lähde: Expressen Lähde: Vestmanlands Läns Tidning


Nakkikioskipariskunta on saanut syytteet tukijuksausta.

Piilokameran avulla Kelan tarkastaja kuvasi naista myymässä hampurilaisia ja kävelyllä lastenvaunujen kanssa kaupungilla, vaikka lääkärintodistuksen mukaan tämän piti olla lähes halvaantunut.

Todisteita kolmen lapsen äitiä vastaan löytyy on enemmänkin.

“Perheen omistaman grillikioskin työaikakirjanpidosta käy ilmi, että hän on tehnyt siellä täyspitkiä työpäivä. Tälle löytyy myös todistajia”, kertoo syyttäjä Bengt Kulin.

Aviomies on usean vuoden ajan saanut korvausta vaimonsa henkilökohtaisena avustajana työkentelemisestä. Rahat on maksettu avustuspalveluja tarjoavalle firmalle, joka puolestaan on maksanut miehelle palkkaa. Pariskunnan epäillään juksanneen valdelta reilut 5 miljoonaa kruunua vuoden 2005 jälkeen.

Keväällä tukijuksaukista tehty selvitys osoitti, että kiinnijäämisen riski juksauksissa on pieni ja vuosittain useita miljardeja kruunuja valuu aivan vääriin taskuihin.

“Tämä on vain jäävuoren huippu. Nyt on hyvä painottaa sitä, että kyseessä ei ole apua tarvitseviin kohdistuva ihmisjahti. Me metsästämme niitä, joilla ei ole tarvetta korvauksiin”, Bengt Kulin sanoo.

“Viime kädessä kyse on siitä, että näin varmistamme sen, että apua riittää kaikille niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat”.

Päivitys 28.07.2012

Miljoonia kruunuja valdelta tukirahoja juksannut pariskunta on vapautettu syytteistä. Syyttäjä oli vaatinut nakkikioskiyrittäjille rangaistusta törkeästä petoksesta.

Siitä ei ollut epäselvyyttä, etteikö naisen Kelalle jättämät tiedot, joiden mukaan tukea maksettiin olemattomista vaivoista useiden vuosien ajan, olisi olleet valheellisia.

Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että ei voida näyttää toteen, että pariskunta on itse antanut väärät tiedot. Kielipuolena pariskunta oli joutunut näet turvautumaan tulkin apuun, joka kuin sattumalta oli sama henkilö, kenen omistaman avustajafirman kautta nakkikauppiaat valdelta saamat miljoonat kierrätettiin. Tästä syystä oikeus ei voinut varmuudella sanoa, valehteliko nainen, vai olivatko virheelliset tiedot peräisin tulkilta, jonka oman etujen mukaista oli, että rahaa tuli niin paljon kuin mahdollista.

Lääkärintodistuksen mukaan lähes halvaantuneen naisen hoivaamisesta vastasi täysipäiväisesti tämän nakkikauppiasaviopuolisonsa, joka sai uhrauksistaan palkkaa noin 30.000 kruunua kuussa.
Lähde: Sveriges Television

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu