Nightwish tarjosi maailmanluokan show’n Kuopiossa

Paikalla olleena voin vain todeta, että tässä maikkarin raportissa ei ole yhtään ylisanaa - meininki oli tosi mahtava! Youtube-videot ovat kuin lehmän henkäys todellisuuteen verrattuna. Porukkaa Väinölänniemellä oli lauantain festareilla lähes 12.000, joista varmasti suurin osa kuunteli NWn konsertin.

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musiikki.shtml/1587614/nightwish-tarjosi-maailmanluokan-shown-kuopiossa--katso-kuvat
12260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Olin kaverini kanssa siellä, oltiin niin lyhyitä, että ei oltais nähty mitään niin päästiin miksaajien puolelle seisomaan semmosen laatikon päälle. Sitten kun alkoi se Last ride of the day niin noustiin seisomaan siihen laatikolle (aiemmin oltiin polvillaan) ja heilutettiin käsiä ihan älyttömästi:)

Äänestä

En ole mikään Anette-fani. Katselin Youtube-pätkiä ja nostan hänelle hattua kun on kehittynyt ja kehittynyt ja keikka tuntui ihan ok:lta kaikinpuolin verrattuna moneen Youtube-pätkään. Keikasta voisi antaa arvion, että se vaikutti mukavalta.

Sitten menin kuitenkin taas katsomaan vanhoja Tarjan aikaisia live-esityksiä Youtubesta ja tuo yllämainittu keikka tuntuikin taas jotenkin kesyltä ja lattealta, vaikka olikin varmasti hyvä keikka.

Loistokkuus, dramaattisuus, karsima; se puuttuu nyky-NW:stä vaikka on edelleen hyvä bändi!

Äänestä
  • Nyky-NWstä puuttuu kireys ja "vierailevan tähtisolistin" palvonta, tilalle on tullut hyvä yhteishenki ja leppoisa fiilis, joka heijastuu yleisöönkin. No tietysti Tarja oli upea, karismaattinen ja dramaattinen solisti, mutta musiikki kokonaisuutena on edelleen todella hyvää ja muuttunut kokeilevampaan suuntaan - mitä Tarjan kanssa ei luultavasti olisi voinut tapahtua.

    Äänestä

??????????????????KLOPAALILUOKAN SOU???????????KUOPIOSSA????????????????????MISSÄ HELVATASSA ON "KUOPIO"????????????????????????JA MITEN SINNE LÖYTÄÄ "maailmanluokan show"????????????????????????????????????????????????????

Peeäsh: kuinka joku tampio sai positiivisen kuvan "juujuutuupista"??????aniitta-tädin levinnyt mahtava peräsin vei kaiken huomion nekaatioon päin!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Et ole tainnut liiemmälti kuluttaa koulun penkkiä... Ja Anetten peräsin on nykyisin ihan normaalimitoissa (joista sinulla ei ole mitään käsitystä).

    Äänestä

Onneksi laulajien ei tarvitse olla missien mitoissa. Kyllä Anettella on kapoinen takapuoli verrattuna esimerkiksi Adelen ahteriin, puhumattakaan Susan Boylesta.

Äänestä

Luin juuri, että Nightwish tulee esiintymään kesällä 2013 Wacken Open Airissa.

Äänestä
  • Harmi, etteivät olleet paikalla 2012. Katselin eilen saksalaiselta tv-kanavalta zdf.kultur tämän vuoden taltiointia. Neljä tuntia menoa, mukana Saxon, Scorpions kuulemma vika keikallaan, jne. Odotellaan siis vuotta 2013.

    Äänestä

Ai joku vi...tun NW SAXON rinnalla ? No onpas pissa nousu hattuun. No vit...uu

Äänestä

Musiikkimaku on niin henkilökohtainen, että omaa makua on turha yleistää yleismaailmalliseksi standardiksi. Musiikki joka toiselle on nautinto voi olla toiselle kauhistus, sama koskee muutakin taidetta.

Äänestä

Ittekkin olin Kuopiossa, hyvä keikka

Äänestä

Kuopion kalakukot kokee "maailmanluokan meininkiä" kun peräti kitteeltä asti tullaan ampumaan raketteja ja esiintyypä siellä sellainen bändiki jonka laulaja on ihkaoikea ruottalainen.. ajatella :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vänäri kirjoitti:

Paikalla olleena voin vain todeta, että tässä maikkarin raportissa ei ole yhtään ylisanaa - meininki oli tosi mahtava! Youtube-videot ovat kuin lehmän henkäys todellisuuteen verrattuna. Porukkaa Väinölänniemellä oli lauantain festareilla lähes 12.000, joista varmasti suurin osa kuunteli NWn konsertin.

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musiikki.shtml/1587614/nightwish-tarjosi-maailmanluokan-shown-kuopiossa--katso-kuvat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu