Boikotoimme hiippakuntajuhlia!

Aiomme joukolla boikotoida tämänvuotisia hiippakuntajuhlia. Se on kannanottomme siihen Stellis-farssiin, jonka näimme viime vuonna. Ensin piispa lupasi juhlallisesti, ettei "hiippakunnalla ole mitään aikomusta myydä Stella Marista" ja kappas vain, vain pari kuukautta myöhemmin Stellis oli jo myynnissä.

Stelliksen myyntiin ryhdyttiin kuulemma siksi, että se on tappiollinen. Eikö se sitten ole vielä tappiollisempi nyt, kun se seisoo tyhjänä eikä mitään vähäisiäkään tuloja kerry sen kassaan? Miksi jopa lasten kesäleirit täytyi pitää muualla? Niistä ei olisi tullut varmaankaan mitään lämmityskustannuksia.

Boikotoimme hiippakuntajuhlia myös siksi, ettemme pidä mielekkäänä kahvinjuontia luterilaisten nurkissa samalla aikaa, kun meillä seisoo käyttämättömänä oma leirikeskus, johon liittyy niin paljon myönteisiä muistoja. Hiippakuntaamme ollaan muutenkin luterilaistamassa nykyisen piispan toimesta liikaa.

Lopulta hiippakuntajuhlia boikotoimme siksi, että mitään juhlimisen aihetta ei ole. Hiippakuntamme on mennyt yhtä alamäkeä alas viime vuodet. Syyllisen siihen tiedämme kaikki.
52317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Voi hyvä ystävä, aina on aihetta juhlaan! Iloitkaamme siitäkin vähästä, mitä meillä on. Yhteen hiileen puhaltamalla ja yhdessä olemalla olemme voimakkaampia. Ajattele enemmän kirkkomme opin silältöä, kuin joitakin kiinteistöjä.

Äänestä
  • Luterilaisuuspalstalla katolilaiset vaativat mm. Turun tuomiokirkkoa luovutettavaksi "takaisin" katolilaisten omaisuudeksi (en todellakaan pilaile!). No eipä ihme, kun ei kerran omasta tontista pystytä pitämään huolta. Ryhdistäytykää nyt vähän, katolilaiset. Vai kirkkonne hierarkiako sen estää?

    Äänestä

Itse en ole osallistunut Herran aikoihin noille pakol.... hiippakuntajuhlille. Ei kiinnosta pätkääkään!

Äänestä

Entä sitten?
Hiukan vaikea nähdä mitään suurta tarkoitusta tuolla boikotillanne. Hiippakuntajuhlaan menevät ne joita huvitaa, ja ne eivät mene joita ei huvita. Näin se on aina ollut. Jos teitä ei huvita mennä, se siitä. Ei sitä kukaan huomioi minään manifestaationa.

Niinkin on, että kuka haluaa elää elämäänsä kiukkuisena, eläköön. Haittaa hän tekee vain itselleen ja sille piirille, jonka välittömässä läheisyydessä hän elää. Joku toinen pyrkii näkemään asiaintilan hyvät puolet mieluummin kuin aina valittaa ja äksyilee. Hänellä on luultavasti mukavampaa. Ja ehkä enemmän hyviä ystävyyssuhteitakin.

Äänestä

Tylsät juhlat.
Samat naamat.
Huonot ruoat.
Samat laulut.
Likaiset vessat.
Sama ohjelma vuodesta toiseen.
Innokkaita vastakääntyneitä.
Samat jorinat.
Ei kiitos.
Yhdyn boikottiin.

Äänestä
  • Suurta hämmästystä tuntien olen aistivinani palstalla tiettyä hostaliteettia vastakääntyneitä ihmisiä kohtaan. Mistä moinen? Eikö kristityn tulisi nyrpeän ylenkatseen sijaan iloita jokaisesta uskovasta jonka kaitselmus on saattanut takaisin äiti-kirkon hellään huomaan?

    Äänestä

  • Tylsät juhlat.
    Samat naamat.
    Huonot ruoat.
    Samat laulut.
    Likaiset vessat.
    Sama ohjelma vuodesta toiseen.
    INNOKKAITA VASTAKÄÄNTYNEITÄ
    Samat jorinat.
    Ei kiitos.
    Yhdyn boikottiin.

    - Hetkinen... tämä ihminen (ei tosin edes väittänytkään olevansa katolilainen) lukee kääntyneet negatiiviseen sarakkeeseen. Sopiiko että et sitten enää valita koko elinaikanasi mistään, jos edes lähetyskäskyn toteuttamisen hedelmiä et oksentamatta voi tarkastella? Pliis?

    Äänestä

  • pohtiwa kirjoitti:

    Suurta hämmästystä tuntien olen aistivinani palstalla tiettyä hostaliteettia vastakääntyneitä ihmisiä kohtaan. Mistä moinen? Eikö kristityn tulisi nyrpeän ylenkatseen sijaan iloita jokaisesta uskovasta jonka kaitselmus on saattanut takaisin äiti-kirkon hellään huomaan?

    Mahdoton tilanne, jos sekä vastakääntyneet että samat naamat ärsyttävät..... Ehkä auttaisi, jos vakionaamat, jotka siis eivät voi olla vastakääntyneitä, kävisivät kasvoleikkauksessa? Ja vastakääntyneet odottaisivat muutaman vuoden (tai viikon) intonsa laantumista ja osallistuisivat vasta sitten juhliin?

    Äänestä

  • kehitysideoija kirjoitti:

    Hieno idea, että hiippakuntajuhlien tason nostamiseksi osallistujilta vaaditaan ulkomuotoa oleellisesti muuttava kasvoleikkaus vähintään kolmen vuoden välein. Ja vastakääntyneet aloittakoot juhlimisen vasta muutaman karenssivuoden ja ensimmäisen kasvoleikkauksensa jälkeen.

    Tarvitsemme lisää katolisia plastiikkakirurgeja hiippakuntaan. Piispa ryhtyköön heti toimiin sellaisten hankkimiseksi.

    Äänestä

Liityin kirkkoon 1980-luvun alussa. Muistan hyvin millaisia hiippakuntajuhlat olivat silloin ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Tunnelma oli katossa. Monien kesän kohokohta oli piispan tapaaminen, hän laski leikkiä ja puhui mielenkiintoisista asioista. Saarnat olivat loistavia. Stelliksessä oli mukavaa tavata tuttavia monista seurakunnista.

Minusta tunnelman ovat pilanneet kaksi seikkaa.

Sanottakoon suoraan, ettei minulla ole mitään pakolaisia vastaan ja he ovat tänne täysin tervetulleita, mutta kun he tulivat hiippakuntajuhliin, heidän kanssaan ei muodostunut mitään kanssakäymistä. He olivat vain omissa oloissaan, eivät oppineet kieltä eikä heidän kanssaan voinut siksi juuri puhua. Heidän lapsensa, sitten kun he varttuivat aikuisiksi, olivatkin eri asia.

Toinen seikka on juhlan isännän vaihtuminen. Piispa Paul Verschurenillä oli taito olla "isäntänä" tällaisessa tapahtumassa. Jokainen tunsi itsensä tervetulleeksi ja piispan huomion arvoiseksi. Piispa osasi myös sosiaalisilla taidoillaan tehdä juhlasta todella juhlallisen ja arvokkaan, vaikka kyllä silloinkin pahvilautaset olivat käytössä. Tällaiset taidot ovat puuttuneet piispa Verschurenin seuraajilta, mukaanluettuna nykyinen piispa.

Kuulemma hiippakuntajuhliin osallistuu vuosi vuodelta vähemmän väkeä. Se ei ihmetytä yhtään. Vaikka messu Lohjan kirkossa voi olla kaunis (kuten oli monsignore Vimparin vihkimysmessu), silti minuakaan ei kiinnosta kahvinjuonti luterilaisten nurkissa. Hiippakuntajuhlan tarkoituksena oli olla katolinen juhla, jossa sai aidosti olla toisten katolilaisten seurassa katolisessa ympäristössä. Nyt se on mennyttä.

Minun puolestani nykyisen malliset hiippakuntajuhlat voitaisiin lopettaa kokonaan ja tehdä niistä vaikka pakolaisten virkistyspäivä.

Äänestä
  • Hiippakuntajuhlasta ei tarvitse tehdä pakolaisten virkityspäivää. Se on sitä jo nyt. He saapuvat joukolla paikalle ilmaisella bussikyydillä ilmaisen lounaan ja pikkuohjelman toivossa.

    Äänestä

Olen pahoillani Steliksen myyntiaikeista. Piispan pitäisi kuunnella seurakuntaa.

Mikä tämä luterilaistamismörkö oikein on? Miten koette sen, että katoinen kirkko olisi matkalla kohti luterilaista uskoa tai kirkkoa?

Äänestä
  • Kuuntelepa joskus ekumeenisen Teemu-piispan saarnoja ynnä muita höpinöitä! Hänhän paasaa kuin mikä tahansa luterilainen saarnasmies, katolisesta uskosta ja moraaliopetuksesta ei moisissa jorinoissa ole muuta kuin korkeintaan jokin alaviite.

    Ekumeeninen Teemu-piispa ei olisi ekumeeninen Teemu-piispa, jos hän olisi avoimesti, suoraan ja rohkeasti katolilainen. Mutta mitäkös väliä sillä oikeastaan on? Hänenhän päämäärään on aina ollut piispan hiippa-pahvilakin saaminen omien kutrien peitoksi, ei katolisen uskon levittäminen saatikka puolustaminen.

    Tässä pisteessä nyt ollaan: lastenleirit ja hiippakuntajuhlat pidetään luterilaisten tiloissa. Mitähän seuraavaksi on vuorossa?

    Äänestä

  • Konservatiivinen sie kirjoitti:

    Kuuntelepa joskus ekumeenisen Teemu-piispan saarnoja ynnä muita höpinöitä! Hänhän paasaa kuin mikä tahansa luterilainen saarnasmies, katolisesta uskosta ja moraaliopetuksesta ei moisissa jorinoissa ole muuta kuin korkeintaan jokin alaviite.

    Ekumeeninen Teemu-piispa ei olisi ekumeeninen Teemu-piispa, jos hän olisi avoimesti, suoraan ja rohkeasti katolilainen. Mutta mitäkös väliä sillä oikeastaan on? Hänenhän päämäärään on aina ollut piispan hiippa-pahvilakin saaminen omien kutrien peitoksi, ei katolisen uskon levittäminen saatikka puolustaminen.

    Tässä pisteessä nyt ollaan: lastenleirit ja hiippakuntajuhlat pidetään luterilaisten tiloissa. Mitähän seuraavaksi on vuorossa?

    Kerros yksi esimerkki siitä, että Teemu olisi ottanut luterilaisittain kantaa uskon kysymykseen.

    Monet luterilaiset kirkot ovat vanhoja katolisia kirkkoja. Meidän on pakko lainata suurempia tiloja joskus, kun meillä ei ole suuria kirkkoja. Samoin joudumme lainaamaan kirkkoja, kun meillä ei ole kirkkoja jokaisella paikkakunnalla.

    Äänestä

  • Eräs rivijäsen kirjoitti:

    Muistan takavuosilta monet piispa Paul Verschurenin saarnoista hiippakuntajuhlissa. Niille yhteistä oli, että hän piti tapanaan korostaa hiippakuntajuhlan merkitystä hiippakuntamme katolisen identiteetin ja yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi.

    Minusta piispa Teemu ei ole jälleen kerran ajatellut asioita siirtäessään juhlat pidettäväksi jonnekin luterilaiseen Vivamo-opistoon. Miten luterilaisten tiloissa me mukamas vahvistaisimme katolista identiteettiämme.

    Arvatenkin paikalle tulee muutama luterilaisten edustaja toivottamaan meidät - siis vieraina - tervetulleiksi "kylään". Tämä edustaja voi hyvinkin olla naispappi.

    Jos hiippakuntajuhlia ei voida pitää katolisissa tiloissa, sitten niitä ei kannata pitää ollenkaan. En tule osallistumaan.

    Kerro yksinkin esimerkki siitä, että ekumeeninen Teemu-piispa olisi opettanut selvästi katolista uskoa ja moraaliopetusta. Sellaista ei tule löytymään!

    Äänestä

  • Konservatiivinen sie kirjoitti:

    Kerro yksinkin esimerkki siitä, että ekumeeninen Teemu-piispa olisi opettanut selvästi katolista uskoa ja moraaliopetusta. Sellaista ei tule löytymään!

    Minä haluaisin ihan kokreettisen esimerkin siitä mitä piispa on opettanut katolisen kirkon oppia vastaan? Jos piispa osaa olla ihminen muiden ihmisten joukossa, niin ei kukaan meistä voi mitään näille itse itsensä korottaville kanssakatolilaisille.
    Keskiaika on jo aikoja sitten taakse jäänyt jakso kansamme historiassa - elämme positiivisessa moniarvoisuudessa! Repikää siitä!

    Äänestä

  • En pahoita mieltäni kirjoitti:

    Tämä sinun Teemu-piispasi ei ole opettanut edes puolen sanan vertaa katolista moraaliopetusta, kuten abortti- ja ehkäisykieltoa. Hän ei ole katolilainen.

    Kukaan AIDOSTI katolilainen ei tuollaisia pehmeitä kirjoittaisi.

    Äänestä

  • Patakonservatiivi kirjoitti:

    Tämä sinun Teemu-piispasi ei ole opettanut edes puolen sanan vertaa katolista moraaliopetusta, kuten abortti- ja ehkäisykieltoa. Hän ei ole katolilainen.

    Juuri noin. "Pakolaiset keskellämme" -tyylisiä hömppäseminaareja täällä pidetään ulkomaalaisten vasemmistopappien toimesta, ei mitään oikeasti katolista toimintaa.

    Äänestä

  • Marialainen kirjoitti:

    Muistan takavuosilta monet piispa Paul Verschurenin saarnoista hiippakuntajuhlissa. Niille yhteistä oli, että hän piti tapanaan korostaa hiippakuntajuhlan merkitystä hiippakuntamme katolisen identiteetin ja yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi.

    Minusta piispa Teemu ei ole jälleen kerran ajatellut asioita siirtäessään juhlat pidettäväksi jonnekin luterilaiseen Vivamo-opistoon. Miten luterilaisten tiloissa me mukamas vahvistaisimme katolista identiteettiämme.

    Arvatenkin paikalle tulee muutama luterilaisten edustaja toivottamaan meidät - siis vieraina - tervetulleiksi "kylään". Tämä edustaja voi hyvinkin olla naispappi.

    Jos hiippakuntajuhlia ei voida pitää katolisissa tiloissa, sitten niitä ei kannata pitää ollenkaan. En tule osallistumaan.

    "Minusta piispa Teemu ei ole jälleen kerran ajatellut asioita siirtäessään juhlat pidettäväksi jonnekin luterilaiseen Vivamo-opistoon. Miten luterilaisten tiloissa me mukamas vahvistaisimme katolista identiteettiämme.

    Arvatenkin paikalle tulee muutama luterilaisten edustaja toivottamaan meidät - siis vieraina - tervetulleiksi "kylään". Tämä edustaja voi hyvinkin olla naispappi.

    Jos hiippakuntajuhlia ei voida pitää katolisissa tiloissa, sitten niitä ei kannata pitää ollenkaan. En tule osallistumaan."

    Marialaista kompaten ajattelen, että katolisen identiteetin vahvistaminen on haastavaa luterilaisten tiloissa. Näin ajattelen mm. sen vuoksi, että luterilaisuus on maamme valtauskonto ja normaliteetti, jota pidetään itsestään selvänä mm. mediassa ja arkipuheessa. Jos ei katolilaisilta löydy omia soveltuvia tiloja, viettäisin hiippakuntajuhlaa mieluummin vaikka ortodokseilta lainatuissa tiloissa. Myös ex-katolinen kirkko messun osalta yhdistettynä ei-uskonnolliseen juhlatilaan sopisi minulle oikein hyvin.

    Tyydyn totta kai kuitenkin pappieni ja piispan päätöksiin enkä ole yhtä radikaali loppupäätelmissä tai toimissa kuin Marialainen.

    Äänestä

Hiippakuntajuhlat ovat aikansa elänyt ilmiö, sillä kunhan saadaan myytyä Stellis, mitään hiippakuntaa täällä ei tule enää olemaan, vaan pelkkä joukko seurakuntia.

Kuka olisi uskonut, että tämän hiippakunnan alasajon tulee suorittamaan sen historian ensimmäinen suomalainen piispa?

Äänestä
  • Onko Stellis jo myyty? Käsitykseni mukaan se on vaikeasti myytävä kohde, josta on vaikea saada kohtuullista myyntihintaa.

    Äänestä

  • eräs rivijäsen kirjoitti:

    Onko Stellis jo myyty? Käsitykseni mukaan se on vaikeasti myytävä kohde, josta on vaikea saada kohtuullista myyntihintaa.

    Stellis ei minun tietojeni mukaan ole mennyt kaupaksi. Kuka hullu nyt ostaisi jotakin suhteellisen huonokuntoista kurssikeskusta, johon kuuluu kappeli? Oli järjetöntä kuvitella, että sellaiselle riittäisi ostajia.

    Miksei hiippakuntajuhlia pidetä muuten nyt Stelliksessä, kun se kerran ei ole mennyt vielä myyntiin?

    Äänestä

  • eräs rivijäsen kirjoitti:

    Onko Stellis jo myyty? Käsitykseni mukaan se on vaikeasti myytävä kohde, josta on vaikea saada kohtuullista myyntihintaa.

    Mielestäni typerin mahdollinen teko olisi myydä Stellis polkuhintaan. Tällä hetkellä asuntomarkkinat ovat sellaisia, että tällaiset kurssikeskukset eivät taatusti mene kaupaksi muuten kuin polkuhintaan. Muutaman vuoden kuluttua tilanne voi olla jo toinen, kun maan talous on elpynyt.

    Äänestä

  • Real-isti kirjoitti:

    Stellis ei minun tietojeni mukaan ole mennyt kaupaksi. Kuka hullu nyt ostaisi jotakin suhteellisen huonokuntoista kurssikeskusta, johon kuuluu kappeli? Oli järjetöntä kuvitella, että sellaiselle riittäisi ostajia.

    Miksei hiippakuntajuhlia pidetä muuten nyt Stelliksessä, kun se kerran ei ole mennyt vielä myyntiin?

    "Miksei hiippakuntajuhlia pidetä muuten nyt Stelliksessä, kun se kerran ei ole mennyt vielä myyntiin?"

    Älä muuta virko! Ei tässä piispa Teemun johtamassa hiippakunnassa ole enää päätä eikä häntää!

    Äänestä

  • Tympääntynyt katolil kirjoitti:

    "Miksei hiippakuntajuhlia pidetä muuten nyt Stelliksessä, kun se kerran ei ole mennyt vielä myyntiin?"

    Älä muuta virko! Ei tässä piispa Teemun johtamassa hiippakunnassa ole enää päätä eikä häntää!

    ""Miksei hiippakuntajuhlia pidetä muuten nyt Stelliksessä, kun se kerran ei ole mennyt vielä myyntiin?" Älä muuta virko! Ei tässä piispa Teemun johtamassa hiippakunnassa ole enää päätä eikä häntää!"

    Ei elämä - eikä hiippakunnan johtaminen - ole aina niin kauhean yksinkertaista. Esimerkiksi hiippakuntajuhlien kaltaisten tapahtumien osalta tilavaraukset ja tiedotus on tehtävä ajoissa, eikä suunnitelmiin ole kovin helppo tehdä viime hetken muutoksia. Elämässä voi tulla eteen täysin odottamattomia asioita, joita ei olisi koskaan uskonut mahdollisiksi. Toivon piispallemme ja koko hiippakunnan papistolle, sääntökuntalaisille sekä maallikoille viisautta ja keskinäistä kunnioitusta sekä rakkautta yhteisten asioidemme hoitamiseen. Omalta osaltani haluan olla rukoilemassa heille viisautta, ymmärrystä ja keskinäistä sovinnollisuutta.

    Stella Mariksen kaupaksi menemisen suhteen on hiippakunnassa ehkä oltu liian luottavaisia, mutta toisaalta keskuksen myyminen heti vapautuvana kohteena on ollut osaltaan edesauttamassa sen myyntiä. Minusta siis vaikuttaa siltä, että Stella Marista on todella yritetty saada myytyä, eikä se siis ole ollut vain näennäisesti, "leikisti" myytävänä. Piispan tiedotuksen mukaan varteenotettavia ostotarjouksia ei kuitenkaan ole saatu, joten Stella Mariksen tilannetta täytyy arvioida uudestaan. Itse olen asiasta iloinen, sillä näkisin Stelliksen katolilaisten leiri- ja kurssikeskuksena jatkossakin. Uskon Stellikselle vielä löytyvän entistä aktiivisempaa käyttöä nimenomaan katolilaisten osalta. Me tarvitsemme oman leiri- ja kurssikeskuksen.

    Äänestä

On surullista huomata, että meidän sivuilla on seuraava sävy:

- boikotoimme
- palstalle puhdistus
- helluntailaiset #&%¤%&
- Martin Luther &%#%¤¤
- meidän apostolinen ylivertainen traditio

Olis mukava, jos kääntäisimme keskustelun arvostavaksi ja toisten erilaisuutta, jos nyt ei ihan hyväksyväksi, niin ainakin sietäväksi.

Voisimme palata kristinuskon peruskysymyksiin ja näyttää esimerkkiä siitä, miten arkisessa päivässä rakastamme ja olemme valona yhteiskunnassa.

Kun käväisin muiden kirkkokuntien palstoilla, niin siellä on rauhallisempaa. Tosin jotain häirikköjä sielläkin on ja ateistit notkuvat palstoilla. Mutta keskustelut ovat rikkaampia ja kristillisempiä.

Toivon tänne enemmän kristillisiä keskusteluja uskon eri teemoista. Se rakentaa meitä paremmin

Äänestä
  • Se on luonnollisesti lähtökohta katolisella keskustelupalstalla, että katolisen (ja ortodoksisen) kirkon apostolinen traditio ON ylivertainen. Helluntailaisten ja muiden on tällä palstalla otettava se lähtökohta sellaisenaan, emme me katolilaiset rupea teidän mieliksenne siitä tinkimään tai sitä piilottelemaan.

    Ei-katolilaisten on myös typerää tulla tänne availemaan sellaisia keskusteluita, joiden otsikkona on "Neitsyt Maria on katolilaisille epäjumala" tai "Katolinen kirkko on portto" tai "Paavi on mätämuna". Käyttäytykää te vierailijat asiallisesti, niin todennäköisesti saatte myös asiallisia vastauksia.

    Äänestä

  • toinen konsu kirjoitti:

    Se on luonnollisesti lähtökohta katolisella keskustelupalstalla, että katolisen (ja ortodoksisen) kirkon apostolinen traditio ON ylivertainen. Helluntailaisten ja muiden on tällä palstalla otettava se lähtökohta sellaisenaan, emme me katolilaiset rupea teidän mieliksenne siitä tinkimään tai sitä piilottelemaan.

    Ei-katolilaisten on myös typerää tulla tänne availemaan sellaisia keskusteluita, joiden otsikkona on "Neitsyt Maria on katolilaisille epäjumala" tai "Katolinen kirkko on portto" tai "Paavi on mätämuna". Käyttäytykää te vierailijat asiallisesti, niin todennäköisesti saatte myös asiallisia vastauksia.

    Kärkeviä kantoja esitetään muuallakin. Ei niistä kannata provosoitua.

    Tradition kehumisen sijaan keskittyisin asiakysymyksiin ja rakentavaan keskusteluun.

    Munaamme itsemme, jos puolustamme jotain paavin tekosta, jota ei saa pyyhittyä millään pois.

    Eli joskus pitää olla nöyrä, jos oma kirkkomme on tenhnyt sytiä. Siis anteeksi vain, mutta jos syntiä tekee, niin sitä ei pidä puolustella ja kirkkokin joskus lankeaa siihen, kuten kaikki muutkin kirkkokunnat.

    Äänestä

  • Katolislainen kirjoitti:

    Kirkko ei koskaan lankea syntiin. Kirkko on pyhä ja synnitön, koska kirkko on Kristuksen ruumis.

    Paavi voi langeta syntiin, kuten kuka tahansa kirkon jäsen, kardinaali, piispa, nunna tai maallikko. Ei kukaan katolilainen ole täällä kirjoittanut, että paavi olisi yksityiselämässään erehtymätön tai synnitön.

    Se on sitten toinen asia, että muutama ei-katolilainen on katsonut asiakseen yhä uudelleen avata keskustelun jostakin räikeästä synnistä, johon joku katolisen kirkon pappi, piispa tai jopa paavi on joskus langennut. Miksi tällainen kiinnostaa niin loputtomasti joitakuita? Mitä keskustelemista voi olla jonkun menneisyyden ihmisen synnissä, vuodesta vuoteen? Eikö sellaisessa ole pohjimmiltaan kyse vain siitä, että tämä keskustelun avaaja nostaa itseään? Turhaa, kummallista, typerää.

    "Kirkko ei koskaan lankea syntiin." Tässä on ylpeyttä, josta puuttuu katumusta ja parannuksen tekoa. Paavi Johannes Paavali toinen on suudellut koraania ja siitä on selvä valokuva. Kirkko on silloin tehnyt syntiä, jos sen paavi on tehnyt moista.

    http://www.traditioninaction.org/RevolutionPhotos/A055rcKoran.htm

    http://fatherjoe.wordpress.com/instructions/debates/anti-catholicism/pope-john-paul-ii-kisses-the-koran/

    Vaikka seurakuntalaiset ja papit ovat osa Kristuksen ruumista, niin kaikki me erehdymme ja teemme syntiä. Sitä varten on katumus ja anteeksi antaminen sekä parannuksen teko synnistä.

    Älä nyt hairahdu samaan aivopesuun, mitä aikanaan tehtiin Neuvostoliitossa. Siellä kommunistisen puolueen lehti "Pravda" eli suomeksi "Totuus" kertoi asioista, johon odotettiin jokaisen kommunistin luottavan sokeasti. Monet kommunistit luottivatkin ja kiven kovaa puolustivat puolueen informaatiota ja aatetta.

    Itse kyllä tunnustan luottavan Raamattuun sokeasti. Tosin kirja on kokonaisuus, mutta siitä löytää vastaukset. Tämän valinnan minä olen tehnyt, enkä ole pettynyt.

    Olen kyllä aika ajoin huomannut, että eräiden kirkkokuntien tuhat vuotta sitten tekemät sitovat kannanotot ovat ristiriidassa raamatun kanssa ja en lähde silloin näiden oppien perässä ravaamaan. Nyt muhun ei enää pure puhe siitä, ettei yksittäinen ihminen voi ymmärtää Raamattua ja siihen tarvitaan joku rabbinaatti selittämään lauseita, jotka ovat lukiessa ihan selviä muutenkin.

    Äänestä

Kuulin ystäviltäni tästä boikotista. Ilmeisesti suomalaisia ei ole hiippakuntajuhliin menossa paikalle muita kuin se vakio sinkkuporukka ja muutama vastakääntynyt.

Minun on helppo yhtyä boikottiin, koska hiippakuntajuhlia en ole kunnioittanut läsnäolollani enää vuosiin eli sen jälkeen, kun huomasin millaisesta sinkkufestivaalista on kysymys.

Äänestä
  • Nimimerkit Henrikiläinen, Konservatiivinen sielu ja Johanna L. aikovat "joukolla" boikotoida hiippakuntajuhlaa. On hyvä, että hän on yhtä mieltä itsensä kanssa, koska muuten tilanne olisi hänen kannaltaan kinkkinen, vai sanoisinko skitsoreeninen...

    Äänestä

  • Ehdoton ehkä kirjoitti:

    Nimimerkit Henrikiläinen, Konservatiivinen sielu ja Johanna L. aikovat "joukolla" boikotoida hiippakuntajuhlaa. On hyvä, että hän on yhtä mieltä itsensä kanssa, koska muuten tilanne olisi hänen kannaltaan kinkkinen, vai sanoisinko skitsoreeninen...

    Aika huvittava "boikotti" tuo on muutenkin. Jättää menemättä tapahtumaan, jossa on "heidän" mielestänsä aina samanlaista tylsää: tylsät laulut, aina samat tylsät naamat, tylsät puheet ja tylsää syötävää... Ja liikaa uusia naamoja eli maahanmuuttajia ja uusia käännynnäisiä.
    (En ihan hiffaa, miten he sovittavat yhteen nuo "aina samat tylsät" naamat ja uusien epämiellyttävien ihmisten naamat, mutta ei minun kai tarvitsekaan. Minua ei haittaa nähdä sekä vanhoja että uusia katolilaisia juhlilla).

    Oikein hyvä. Nythän "heillä" on sitten mukavampaa, samoin kaikilla hiippakuntajuhlille menevillä. Erinomainen boikotti kaikkien kannalta.

    Äänestä

  • Ehdoton ehkä kirjoitti:

    Nimimerkit Henrikiläinen, Konservatiivinen sielu ja Johanna L. aikovat "joukolla" boikotoida hiippakuntajuhlaa. On hyvä, että hän on yhtä mieltä itsensä kanssa, koska muuten tilanne olisi hänen kannaltaan kinkkinen, vai sanoisinko skitsoreeninen...

    Vai olenko minä nyt sitten Johanna L.? Viimeksi minun väitettiin olevan Marialainen, L.-M. ja muuta. Säälittäviä teorioita pyörität pikku päässäsi.

    Äänestä

  • Konservatiivinen sie kirjoitti:

    Vai olenko minä nyt sitten Johanna L.? Viimeksi minun väitettiin olevan Marialainen, L.-M. ja muuta. Säälittäviä teorioita pyörität pikku päässäsi.

    Niin, ja kun joku kirjoitti mainion yhteenvedon siitä, miten eri nimimerkkinsä vuosien varrella vaihtoivat roolejaan ja unohtivat ne, pyysit sitten poistamaan sen. Mitäpä jos vain hankkisit elämän, kuka sitten lienetkin. Luulisi olevan noloa naputella tänne milloin milläkin nimellä, kun sinua ja mielipiteitäsi ei kuitenkaan koskaan näy tosielämässä.

    Konservatiivinen sielu, älä välitä tästä ianikuisesta nalkuttajasta. Kysymyksessä on ilmiselvästi joku elämään katkeroitunut sinkku, jonka huvina on toisten hakkuminen, jotta kukaan ei pääsisi huomauttamaan moiselle tämän epäkatolisesta ja -kristillisestä itseriittoisesta ja materialistisesta elämäntyylistä. Nämä ovat niitä samoja, jotka sitten raahautuvat hiippakuntajuhlaan ilmaisten lihapatojen ja ilkeiden juorujen toivossa.

    Äänestä

  • Johanna L. kirjoitti:

    Heh heh heh...

    L.-M. kirjoitti 2.3.2011 09:26

    "Ullanlinnasta", älä välitä tuosta...

    Äänestä

  • Tikulla silmään kirjoitti:

    Heh heh heh...

    L.-M. kirjoitti 2.3.2011 09:26

    "Ullanlinnasta", älä välitä tuosta...

    Tarkkaan katsottu. Pistetään "L.-M.:n" vastaus tähän kokonaisuudessaan, niin yhteys "Johanna L:n" käsialaan saadaan vielä selvemmäksi. Samasta kynästä on, ei meillä kirkossa ole kovin monta sivistymätöntä ihmistä, jotka aina kirjoittaessaan lohduttavat itseään keksimällä "vihollisilleen" ominaisuuksia.

    Tekstianalyysiä harrastaneelle vertailu on todella herkullinen.

    --

    "Ullanlinnasta", älä välitä tuosta ilmeisen paranoidista häiriköstä. Hän ei ole täällä ensimmäistä kertaa. Edellisilläkin kerroilla hän kuvitteli lopuksi kaikkien olevan L.-M.:iä, kunnes pimahti lopullisesti ja häipyi pitkiksi ajoiksi onneksi pois, arvatenkin ammattiauttajien käsiin.

    Äänestä

  • Lyhyet jäljet... kirjoitti:

    Nyt tuotan sinulle ehkä pettymyksen, mutta mainitsemasi viestit eivät ole kielellisesti yhteneviä. Niiden sisältö on toki samankaltainen.

    Huomaat varmasti itsekin muutamat eroista: tästä/tuosta, nämä/hän, moinen/hän, kielikuvien ja tyylin erilaisuus, Johanna L.:n lyöntivirhe.

    Kieli-ihmisenä voin vakuuttaa, että kysymyksessä on kaksi eri kirjoittajaa.

    Äänestä

  • kielen ammattilainen kirjoitti:

    Piti arvata, että veitikkamme yrittää vanhaa kikkaansa, vetoamista asiantuntijuuteen heppoisin perustein.

    Tuotan sinulle pettymyksen, mutta esimerkiksi "moinen" on veitikalle tyypillistä vakiosanastoa, jonka löydät myös hänen käyttämänsä "Johanna L."-nimimerkin käyttämänä täältä useita kertoja, samoin kaikilta muilta veitikan nimimerkeiltä, mutta varsin harvoin muilta. Samoin yhdistävä tekijä on mahdollisimman nopea siirtyminen ominaisuuksien arvailuun, kuten hänen kyttämällään "Konservatiivinen sielu"-nimimerkillä tuossa alla.

    Kieli-ihminen ei ota lyöntivirhettä mukaan tekstianalyysiin, otapa se huomioon kun seuraavan kerran yrität hämätä. Noloa tuollainen hätävalheen kaltainen pelastusyritys.

    Miksi kutsut minua joksikin veitikaksi? Minulla ei ole mitään tarvetta keksiä mitään hätävalheita. Lopetan omalta osaltani keskustelun tähän, sillä en kykene ymmärtämään sinua ollenkaan.

    Sitä en hetkeäkään epäile. "Kielen ammattilainen", joka kuvittelee, että rakenteen lisäksi sanojenkin pitää olla samoja, jotta tyylin yhtenäisyys käy ilmi, tuskin ymmärtää paljoa.

    Äänestä

  • Lyhyet jäljet... kirjoitti:

    Piti arvata, että veitikkamme yrittää vanhaa kikkaansa, vetoamista asiantuntijuuteen heppoisin perustein.

    Tuotan sinulle pettymyksen, mutta esimerkiksi "moinen" on veitikalle tyypillistä vakiosanastoa, jonka löydät myös hänen käyttämänsä "Johanna L."-nimimerkin käyttämänä täältä useita kertoja, samoin kaikilta muilta veitikan nimimerkeiltä, mutta varsin harvoin muilta. Samoin yhdistävä tekijä on mahdollisimman nopea siirtyminen ominaisuuksien arvailuun, kuten hänen kyttämällään "Konservatiivinen sielu"-nimimerkillä tuossa alla.

    Kieli-ihminen ei ota lyöntivirhettä mukaan tekstianalyysiin, otapa se huomioon kun seuraavan kerran yrität hämätä. Noloa tuollainen hätävalheen kaltainen pelastusyritys.

    Vanhana palstalaisena toistan, että sinulle on huomatettu monien taholta jo lukuisia kertoja noista spekulaatioistasi, että ne eivät kuulu tälle palstalle. Eri nimimerkit ovat useasti kumonneet väittämäsi, mutta silti vain jatkat saman toistamista. Väsyttävää.

    Panen merkille myös sen, että kirjoitat muista palstalaisista osittain loukkaavaan ja panettelevaan tyyliin. Toivottavasti sheriffi laittaa toiminnallesi pian pisteen, sillä se ei ainakaan edistä asiakeskustelua, johon meistä muista useimmat pyrimme.

    "Marialainen" ei päätä, mikä tälle palstalle kuuluu, vaan sille kirjoittavat ihmiset. Hän voisi myös opetella perusasioita: kun itsellä on poikkeuksetta toinen silmä kiinni, ei pidä yrittää esiintyä sinä oikeudenmukaisena nimimerkkinä. Jostain syystä esimerkiksi "Johanna L:n" yllä ja "Konservatiivisen sielun" harjoittama panettelu ei häntä haittaa lainkaan.

    Mistäköhän kumman syystä? :)

    "Vanha palstalainen" ei tosiaan ollenkaan huomannut, että nimimerkillä "Konservatiivinen sielu" oli kirjoitettu aivan vieressä erittäin loukkaavaan ja panettelevaan tyyliin. Sheriffi onneksi kuunteli häntä silti ja poisti sen.

    Rehellisyys kunniaan, "Marialainen".

    Äänestä

  • kielen ammattilainen kirjoitti:

    Nyt tuotan sinulle ehkä pettymyksen, mutta mainitsemasi viestit eivät ole kielellisesti yhteneviä. Niiden sisältö on toki samankaltainen.

    Huomaat varmasti itsekin muutamat eroista: tästä/tuosta, nämä/hän, moinen/hän, kielikuvien ja tyylin erilaisuus, Johanna L.:n lyöntivirhe.

    Kieli-ihmisenä voin vakuuttaa, että kysymyksessä on kaksi eri kirjoittajaa.

    Kiitän siitä, että ammatti-ihmisenä otit kantaa tähän asiaan. Minusta tästä samasta asiasta jankuttaminen saa vähitellen riittää. Kyseinen jankuttaja on monella tavalla saanut aikaan ainoastaan keskustelun lamaannuttamisen, ei mitään hyvää. Se lienee ollut hänen tarkoituksensa.

    Äänestä

  • Marialainen kirjoitti:

    Kiitän siitä, että ammatti-ihmisenä otit kantaa tähän asiaan. Minusta tästä samasta asiasta jankuttaminen saa vähitellen riittää. Kyseinen jankuttaja on monella tavalla saanut aikaan ainoastaan keskustelun lamaannuttamisen, ei mitään hyvää. Se lienee ollut hänen tarkoituksensa.

    "Vanha palstalainen" "ei huomaa" hänelle osoitettuja viestejä. Yllättyikö joku?

    Äänestä

Olen monta kertaa unioitumiseni jälkeen toivonut voivani osallistua hiippakuntajuhliin, mutta tähän asti emme ole koskaan olleet siellä Suomessa käymässä niiden aikoihin. Täällä Amerikassa mieheni täytyy yleensä olla jo takaisin töissä elokuun puoliväliin mennessä.

Ikävää, että hiippakuntanne ilmapiiri on tuollainen. Teidän kannattaisi puhaltaa enemmän yhteen hiileen. Täällä Amerikassa Ruthenian Catholic -uniaattiseurakunnassamme osaamme tehdä sen hyvin. Meillä on vaikka minkälaisia happeningejä.

Suomessa käyn aina entisessä ortodoksiseurakunnassani, jonka jäsen virallisesti yhä olen, joten en osaa verrata sitä katolisiin seurakuntiin. Ei sielläkään sosiaalisia tapahtumia juuri ole. Suomalaisille sellainen näyttää olevan vaikeaa.

Äänestä
  • Suomalaisille erottavat asiat ovat aina tärkeämpiä kuin yhduistävät, koska suomalaiset eivät edes ymmärrä, mitä sana katolinen tarkoittaa.

    Äänestä

Katolilaiset näyttävät riitelevän keskenään aivan ihan yhtä innokkaasti kuin luterilaisetkin. Lisäksi teidän täytyy ehtiä haukkua luterilaisia ja ortodokseja. Vaikeaa on teidänkin elämänne!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Henrikiläinen kirjoitti:

Aiomme joukolla boikotoida tämänvuotisia hiippakuntajuhlia. Se on kannanottomme siihen Stellis-farssiin, jonka näimme viime vuonna. Ensin piispa lupasi juhlallisesti, ettei "hiippakunnalla ole mitään aikomusta myydä Stella Marista" ja kappas vain, vain pari kuukautta myöhemmin Stellis oli jo myynnissä.

Stelliksen myyntiin ryhdyttiin kuulemma siksi, että se on tappiollinen. Eikö se sitten ole vielä tappiollisempi nyt, kun se seisoo tyhjänä eikä mitään vähäisiäkään tuloja kerry sen kassaan? Miksi jopa lasten kesäleirit täytyi pitää muualla? Niistä ei olisi tullut varmaankaan mitään lämmityskustannuksia.

Boikotoimme hiippakuntajuhlia myös siksi, ettemme pidä mielekkäänä kahvinjuontia luterilaisten nurkissa samalla aikaa, kun meillä seisoo käyttämättömänä oma leirikeskus, johon liittyy niin paljon myönteisiä muistoja. Hiippakuntaamme ollaan muutenkin luterilaistamassa nykyisen piispan toimesta liikaa.

Lopulta hiippakuntajuhlia boikotoimme siksi, että mitään juhlimisen aihetta ei ole. Hiippakuntamme on mennyt yhtä alamäkeä alas viime vuodet. Syyllisen siihen tiedämme kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu