Psykoottinen mania

Ei voi olla molempia, se on jompikumpi.
Vääriä diagnooseja harvemmin tehdään mutta on kai se mahdollista.

Oletko kuullut skitsoaffektiivinen häiriö nimisesta sairaudesta? Se on kaksisuuntainen mielialahäiriö manialla/masennuksella ja skitsofrenialle tyypillisiä psykoottisia oireita.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00487

Skitsoaffektiivisessa häiriössä saman sairausjakson aikana ilmenee sekä skitsofrenialle ominaisia psykoottisia oireita että vakava masennus- tai maniajakso (ks. «Mielialahäiriö»1). Ennen kuin tilaa nimitetään skitsoaffektiiviseksi häiriöksi, skitsofrenialle tyypillisiä harhaluuloja tai aistiharhoja tulee esiintyä sairausjakson aikana vähintään kahden viikon ajan ilman, että niiden aikana olisi ilmennyt vakavia mielialaoireita. Jos harhaluulot tai aistiharhat liittyvät koko ajan vakaviin mielialaoireisiin, kyseessä on diagnostisesti psykoottinen vakava masennus- tai maniajakso. Skitsoaffektiivista häiriöitä on sekä kaksisuuntaisia että pelkästään masennusoireisia. Kaksisuuntaisessa muodossa sairausjaksossa ilmenee masennusoireiden lisäksi maanisia oireita, masennusoireisessa tyypissä ilmenee pelkästään masennusoireita.

Skitsoaffektiivinen häiriö on jonkin verran harvinaisempi kuin skitsofrenia. Skitsoaffektiivisen häiriön ennuste on sosiaalisen toimintakyvyn kannalta keskimäärin jonkin verran parempi kuin skitsofrenian mutta huonompi kuin vakavista mielialahäiriöistä kärsivien. Yksilölliset erot sairauden kulussa ovat kuitenkin suuria. Tutkimusten valossa skitsoaffektiiviseen häiriöön sairastuneilla on suvussaan keskimääräistä enemmän sekä skitsofreniaan että vakaviin mielialahäiriöihin sairastuneita henkilöitä.

Tästä on jo ketju...

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8324132

Ei toista ilman toista. Tai lähes sama sairaus kyseessä. Maniahan johtaa pahimmillaan hoitamattomana psykoosiin ja psykoosin jälkeen tulee usein syvä pohjaton masennuskausi. Sama tapahtuu maniankin jälkeen, masennus tulee.

En tiedä onko tuota kunnolla ajateltu, kun ihmisille on alettu syöttää masennuslääkkeitä, että ne myös voivat aiheuttaa kaksisuuntaista. Mania tulee ennemmin tai myöhemmin ja edessä voi olla laitoshoito. Se taltutetaan antipsykooteilla ja ihminen on jonkin aikaa lähes zombie. Siitä kun taas järkiintyy ja alkaa ymmärtää mitä on tapahtunut, masentuu. Siihen annetaan lääkettä, joka johtaa ennemmin tai myöhemmin maniaan.

Pystyvätköhän lääkärit niin tarkasti tutkimaan kumpi sairaus kyseessä. Skitsofreniadiagnoosiinhan tarvitaan useita psykooseja, jotka voivat olla myös hoitamattomia manioita. Ja kun samaan soppaan laitetaan vielä ne tyypit, joilla on traumatausta, niin enpä paljon luottaisi lääkäreiden diagnooseihin. Traumoja kokeneethan reagoivat kuten skitsofreeniset joskus, esim. kuulevat ääniä ja kuvittelevat henkensä olevan uhattu. Näihin ei anneta laitoksessa minkäänlaista hoitoa läkkeiden lisäksi. Kukaan ei ole kiinnostunut mitä olet okenut lapsuudessa, vaan he haluavat vaan saada lääkityksen kuntoon, jotta potilas pitäisi suunsa kiinni. Arkaluontoiset asiat ovat kai pelottavia hoitajien mielestä.

Aika mutulla vastaan, mutta miksei voisi. Noin diagnoosit ovat ylipäätään aika epämääräisiä ja luultavasti kaikki variaatot löytyvät, kun vain tarpeeksi kaivetaan. Se on tietysti eri asia, että tällaista ei juuri tutkita, vaan kaikki pyritään tilastoimaan niin, että sopii tuohon viralliseen tautiluokitukseen.

Toisaalta voisi kysyä, miksi se diagnoosi on niin tärkeä? Eikö olennaisempaa ole saada oireisin sopivaa hoitoa kuin jokin nimi oireille?

Diagnoosi on tärkeä koska skitsolle ei anneta mielialaa tasaavia lääkkeitä kuten bipolle.

Mikä siinä diagnoosissa on epämääräistä, skitsofreniassa ja bipolaarissa on selkeästi omanlaisensa oireet?

Mulle on ainakin ollut aina ihan paskan sama mitä jossain diagnoosissa lukee. Vieläkin mulle annetaan psykoosilääkettä risperdal consta injektiona, vaikka en vuosiin ole hamppua kasvattanut ja pari kertaa vähän hasista olen sen jälkeen polttanut. Ainoa mulle tärkeä lääkärin toteamus on ollut et olen pysyvästi työkyvytön ja mulle on eläke toistaiseksi myönnetty. (pysyvä työkyvyttömyyseläke periaatteessa.
Hitto et psykiatritkin on sit niin vitun kaikkitietäviä olevinaan, kun muka osaa ihmiselle neuvoa miten elämässä jatkossa pitäisi menetellä. Sanoin et tajuuko se et paljon mieluummin menen juttelemaan kauniille prostituoidulle ja kysyn maistuuko alkoholin jos saa itse valita paikan ja et saanko tarjota sille juomat?

Mulla eräs läheinen ystävä juuri hiljattain hyppäsi kahdeksannesta kerroksesta luullessaan voivansa lentää. Hänellä on vuosikausia ollut erilaisia masennusoireita ja ajoittain (ssri-lääkkeiden laukaisemia?) maniajaksoja. Ennen tätä kohtalokasta hyppyä ystäväni oli pahassa maniassa ja samana päivänä ennen hyppyä hän oli alkanut puhua oppineensa lentämään. Lopulta tilanne oli kärjistynyt niin, että ystäväni oli pyytänyt muita paikalla olijoita mukaansa "lähtemään lentämään yhdessä" ja lopulta karannut talon katolle ja hypännyt. Selvisi ihme kyllä hengissä hypystään, joskin vakavin vammoin. Tällä hetkellä hän on teho-osastolla hoidettavana.

Halusin kertoa tämän, koska olen väsynyt lukemaan keskustelupalstoilta näitä vähätteleviä kommentteja mielenterveyshäiriöistä, lääkäreiden toiminnasta ja lääkkeiden merkityksestä. Skitsoaffektiivinen mania bipolaarissa (kaksisuuntaisessa) mielialahäiriössä on todellinen, olemassaoleva ja sairastuneelle usein hengenvaarallinen tila, jota ei tulisi aliarvioida. Kaikille tämän diagnoosin (ja mahdollisen lääkityksen) saaneille ja heidän läheisilleen haluan korostaa tätä erityisesti. Bipolaarihäiriö ja psykoottisuus ovat kumpikin jo yksinään aina lääkitystä ja sitä tukevaa muuta hoitoa vaativia tiloja, joten kuunnelkaa ja luottakaa hoitavaan tahoonne. He toimivat teidän ja läheistenne parhaaksi, vaikka joskus hyvän hoitotasapainon saavuttaminen voi viedä kauan, jopa vuosia. Voimia kaikille saman asian kanssa kamppaileville ja heidän läheisilleen!

titania_84 olen pahoillani ystäväsi puolesta, mutta ei pidä lähteä yleistämään ja olettamaan, että kaikki bipo dg:n saaneet olisivat samasta muotista tehtyjä.

Minun masennukseni sai alkunsa työpaikkakiusaamisesta jota jatkui 1½vuotta, sen jälkeen stressi oli vaihtunut masennukseen ja masennus syventynyt psykoosiin.

Minä olin hädissäni, apua en saanut mistään vaikka sitä hain. Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lopputilin ottaminen ja sen jälkeen masennus vain paheni kun mietin toimeentuloa.

Minun bipo dg perustuu siihen, että kiireinen hosuva lääkäri oli aivan johdateltavissa oleva heppu. Minä tiesin, että bipodg heltiää pitkä sairausloma joten itse tätä diagnoosia hänelle ehdotin. Minun oli pakko päästä sairauslomalle, jotta saisin levätä kokemani jälkeen.

Ei minulla mitään maniajaksoja ole, kunhan keksin kaikkea pientä höpöä ja tässä ollaan. Lääkkeitä en tietenkään syö, koska en ole mikään bipo.

Katsotaan nyt mihin tämä tie minut vie. Tuskin olisi koskaan saanut näin pitkää sairauslomaa millään työpaikkakiusaamisjutuilla.

Kokeilinhan minä seroquelia syödä... ja todellakin se on aivan kauhea lääke, omat ajatukset muuttuivat sairaaksi, tunteet katosivat, en jaksanut enää kuin nukkua. Ei ainakaan tuo lääke mitään paranna tai hoida, se lamaannuttaa aivot ja kehon siihen tilaan ettet yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään.. siksi se niin hyvä lääke onkin vauhdikkuuteen, kun se lamaa aivan järkyttävällä tavalla.

Jos joku haluaa ehdointahdoin katkaista itsestään virran ja kulkea huumattuna niin tehkööt sen. Sun muuten kannattaisi lukea myös neuroleptien ja mielentasaajien haittavaikutukset; kovan hinnan maksat siitä että kuljet loppuikäsi huumattuna.

Mulle on aivan turha tulla kenenkään sanomaan, että nuo lääkkeet hoitaa sairautta... haahaaa ne mitään hoida vaan ne tappaa hitaasti, mutta varmasti käyttäjänsä. Luulenpa, että suurempi riski on itsemurhaan lääkkeitä syödessään kuin lääkkeettömänä.

mä sain diagnoosi kanssa aika nopeaan sairaalassa. Entinen diagnoosi olo rajatila Psykiatri kysyi onko minulla ollut suhteita naisten kanssa (olen nainen). Sanoin et ei. "no et sä sitten ole rajatila" ja pisti bipolaarin :D. Manioita ei ole ollut.

Jokainen sairaskertomus on varmasti yhtä ainutlaatuinen kuin jokainen ihminenkin. Mikä pätee toiseen tai auttaa toista ei välttämättä ole oikea vaihtoehto jollekkin muulle. Olen joutunut sivusta seuraamaan 50v ystäväni sairastumisen etenemistä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Sairaus on "ollut hänessä aina" ja nostanut monissa elämänvaiheissa hieman päätään, kuitenkin painuen aina takaisin piiloon. Avioeron ja lasten aikuistumisen myötä sairaus otti vallan. Ehkä tsemppaus ja oma yritys pysyä ns kuosissa herpaantui tyystin koska ei ollut enää ns perheen takia pakko. Diagnoosi tuli melko nopeasti kun aiemmin hillitty ihminen alkoi riekkua öisinkin missä sattuu ja roisisti iskeä nuoria miehiä esim huoltoasemilla. Vastapainona tuli totaalisia pohjalle valumisia. Absolutistista tuli itseensä ja saastaiseen asuntoonsa kääriytynyt haiseva, tahdoton juoppo vetelys. Diagnoosi oli helpotus lapsille, läheisille, eniten sairastuneelle itselle ja mahdollisti tehokkaan hoidon saannin. En ota kantaa lääkkeiden sopivuudesta jokaiselle, mutta tämän ystäväni hengen se kyllä pelasti. Elämästä jää ehkä terävimmät huiput kokematta mutta väittäisin lääkityksen lisäävän kuitenkin elinvuosia ja mahdollistavan näin esim nauttimisen omista lapsenlapsista. Perustan mielipiteeni siihen, että jos autosta poistaa jarrut ei matka ole pitkä. Maanisessa vaiheessa ystäväni oli täysin jarruja ja estoja vailla ja toisaalta kun ymmärrys omasta tilasta löytyi imaisi musta kuilu alakulon ja häpeän mereen jossa ei näy rantoja. Vaikka unohtaisi ihmisen pään ja miettisi vain muuta kroppaa on valtavat vaihtelut syömisessä, juomisessa, nukkumisessa, liikkumisessa tuhoisia. Kroppa ei pysy perässä, sydän ei jaksa. Myöskään ihmissuhteet eivät kestä manian ja masennuksen ristiaallokossa. Lapset, suku ja ystävät kyllästyvät lainaamaan rahaa, toimimaan kuskina, selvittämään sotkuja ja häpeämään niistä aiheutuneita selvityksiä naapureiden, poliisin ym kanssa. Tässä tapauksessa lääkitys on ainut vaihtoehto.