Oletko joutunut

Vaara vaanii

Vaarallisiin tilanteisiin elämässäsi?

14

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämäpä sattu!

      Just tänään sain tietää että ryöstömurhasta vankilassa istunut, mulle vapauduttuaan tappotuomion antanut on vapautunut. Syyttää minua tuomiostaan, vaikka minulla ei ole mitään syytä hänen tekemäänsä rikokseen. Olin vain todistajana oikeudessa siitä, että olen nähnyt ko. ryöstömurhaajan murhaamansa henkilön seurassa teon tapahtumailtana.
      Oikeudessa, ja sitä edeltävissä kuulusteluissa todistin ryöstömurhaajan anastaneen uhrin henkilökohtaista koti-irtaimistoa ja omaisuutta.
      Opiskelin toisella paikkakunnalla, elikkä silloisella tapahtumapaikkakunnalla teon tapahtuma-aikana, ja olin julkisella paikalla töissä, missä tämän tapaamisen tiesin varmasti tapahtuneen.
      Piti lähteä nyt iltasella jonnekkin omille reviireille, mutta menemättä jää! En todella uskalla, ja kun olen julkisella sektorilla töissä, niin todella pelottaa.
      Pitää huomenna varmistaa onko se vapautuminen totta, kun varmalta tuttavataholta soittivat nähneensä ryöstömurhaajan livessä.
      Pelottaa todella, eihän ole kummoinenkaan keino saada henkilön osoitetietoja.
      Tämä on TOTTA JOKA SANA. Kertokaa jos tiedätte mistä apu, pelko valtaa. Pitääkö soittaa virkavallalle heti, vai mitä helketissä teen? Kaikkeen sitä joutuu!

      • Suomen laki.

        Vain jos henkilö ilmestyy näköpiiriisi selvästi vainoten tai jopa uhkaillen sinua, voit hakea lähestymiskieltoa. Muuten ei ole mitään jakoa. Hän on vapaa. Suunnittelemaan vaikka uusia murhinkeja. Siitä kun ei rangaista. Se on laki.


      • Tämäpä sattu
        Suomen laki. kirjoitti:

        Vain jos henkilö ilmestyy näköpiiriisi selvästi vainoten tai jopa uhkaillen sinua, voit hakea lähestymiskieltoa. Muuten ei ole mitään jakoa. Hän on vapaa. Suunnittelemaan vaikka uusia murhinkeja. Siitä kun ei rangaista. Se on laki.

        Mistäs mä voin tietää minkä kulman takana se kurkkii? Suunnittelustahan ei tuomiota saa, vaan siitä että on näyttöä siitä että uhkailee, ja se ei riitä jos minua uhkailee, ja minulla ei todistajia tai todisteita uhkailusta.
        Siis pelottaa todella, sen henkilön tiedetään vankeusaikanaan kertoneen tuon minun tappotuomioni. Olen ammatissa missä näitä vapautuneita, ja ongelmaihmisiä joudun auttamaan, mutta nyt olen itse pulassa. Kai parasta että menen jonkun toisen luoksi yöksi, tai pyydän jonkun luokseni.
        Kauhulla odotan tulevia päiviä. Puhelinnumeroni on salaisia, ja osoitteeni pitäs olla työni vuoksi peitossa, mutta noilla venkuloillahan on monia yhteyksiä millä hakevat haluamansa henkilön esille.


    • Kyllä vain olenkin. Työssäni avopuolella useinkin tulin uhatuksi teräaseilla ja jopa piilukolla..vai mikä lie torrakko se olikaan..Aina...(onnekseni) sain kuitenkin tilanteen laukeamaan ja uhkailijat riisutuksi ns aseista...;o)...

      • Tämmösilläkö

      • ;)))

        Seuraavan kerran yritä ohjata niitä huuhaalle :) Sano, että sieltä löytyy ystävä :)


      • Mitä pitää
        ;))) kirjoitti:

        Seuraavan kerran yritä ohjata niitä huuhaalle :) Sano, että sieltä löytyy ystävä :)

        ohjata huuhaalle?



      • ;))) kirjoitti:

        Seuraavan kerran yritä ohjata niitä huuhaalle :) Sano, että sieltä löytyy ystävä :)

        Voe mahoton..Tuskin enää muistan koko huuhaata...:o/...


    • No kerran meinas ajaa poliisi päälle, mutta saivat pysäytettyä autonsa.

    • kyl kerran oli sit tosi paha paikka! ne kun meinas tual tyäkkäris tarjota mul töitä??? mää oli sit nii kauhiast järkyttyny tommoset ajatuksest et sit mittä määrää;((. kyl hiuka vanhempana on sit rauhottunu, mitä ny kerran yks naiseks luakiteltava ehrotti et mennä naimisi, mä siihe sanosi et emmää enää viitti ko tullu ni laiskaks. ni et simmotti meil...
      Raisin my family-steve kekana-http://www.youtube.com/watch?v=PJ2TJUZL1I8

      • tyhmyyttäsi


      • kommenttinen
        lainaatko kirjoitti:

        tyhmyyttäsi

        Sinulle ei tarvitse lainata, olet tyhmä muutenkin kommentteinesi.


    • toni.

      pikkupoikana meni linja-auto jalkaterän yli, oli työläisauto ja meni mua väistäessä vielä ojaankin mutta ei kaatunut kun iso puu piti pystyssä, siis lähdin juoksemaan tien yli kun kuorma-auto meni edestä ohi mutta kuorma-auton takaa tuli se linja-auto ja tunsin vain kun joku heitti mut selälleen tielle, jalkaa kirvelsi ja juoksin rantaan jalkaa järvessä hautomaan, ei jalassa muuta näkynyt kuin pieniä reikiä kun sora puhkaisi ihon, kuljettaja ja matkustajat hakivat mua mutta eivät löytäneet, isä kyllä keskusteli kuljettajan kanssa myöhemmin ja sanoi mulle että kuljettaja jarrutti ja väisti ojaan mutta kerkisin silti saada tällin, porukat olivat kontallaan auton lattialla

      3 kertaa on ammuttu, alkoi känniläinen ampua hirvikiväärillä rannasta kun olin soutelemassa, ei voinut muuta kuin hypätä järveen, pääsin uimalle ja sukeltelemalla niemeen kivien taakse suojaan, olkapäästä tuli verta kait siihen luoti raapaisi

      toisen kerran olin vanhan saunan nurkalla istumassa ja katselin järvelle niin yhtä äkkiä jysähti ja naapurin isäntä ampui seinään kun oli harjoittelemassa hirvikoetta varten, tuli siinäkin hihaan reikä

      joskus pikkupoikana kaveri ampui vahingossa mua persauksiin ilmakiväärillä ja lääkäri kaivoi luodin pois

      joten ei kovin ihmeellistä mulle ole sattunut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      146
      5297
    2. KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!

      Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa
      Hybridi- ja sähköautot
      18
      4391
    3. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      174
      3235
    4. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      12
      3121
    5. Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu
      Maailman menoa
      197
      2717
    6. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      87
      2571
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      14
      2137
    8. Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella

      Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/
      Ikävä
      184
      1766
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      46
      1709
    10. Bussipysäkki katos!

      Mitäpä mieltä uudesta katoksesta?
      Suomussalmi
      73
      1595
    Aihe