paitsi ehkä lisää ongelmia. En vaan jaksa enää uskoa huomiseen.
Noh kerron sitten mitä huominen tuo mukanaan. Huomenna nousen ylös joskus klo 14, kuitenkin väsyneenä. Ehkä yritän soittaa kaverille, jolla on kuitenkin parempaa tekemistä kuin viettää aikaa kanssani.
Noin viikon päästä on lääkäritapaaminen liittyen masennuslääkkeen vaihtoon, olen syönyt mirtazapiinia 30mg jo kaksi kuukautta ja tunnen pelkkiä haittavaikutuksia. Eli teidossa on vieroitus oireita ja uuden lääkkeen sivuvaikutuksia kuukaudeksi tai pariksi.
Kuukauden päästä alkaa 4. lukuvuteni yliopistolla, mikä tarkoittaa, etten saa nukkuttua tarpeeksi, koska illalla on nukahtamisvaikeuksia ja aamulla joutuu herämään aikaisin. Lisäksi joudun olemaan usein julkisilla paikoilla, mikä on minulle erittäin epämielyttävää.
Parin vuoden päästä kun/jos valmistun joudun muuttamaan nykyisestä solusta pois ja nykyiset kämppikset, joiden kanssa puhun aina välillä unohtavat minua ja jään täysin yksinäiseksi.
Valmistumisen jälkeen joudun tekemään paskaduunia ainakin vuoden tai pari koska nykyään ilman työkokemusta ei voi saadaa koulutusta vastaavaa työpaikkaa.
Sitten joskus kolmekymppisenä toivottavasti löydän rohkeuden ja viisauden lopettaa elämäni.
Noh kerron sitten mitä huominen tuo mukanaan. Huomenna nousen ylös joskus klo 14, kuitenkin väsyneenä. Ehkä yritän soittaa kaverille, jolla on kuitenkin parempaa tekemistä kuin viettää aikaa kanssani.
Noin viikon päästä on lääkäritapaaminen liittyen masennuslääkkeen vaihtoon, olen syönyt mirtazapiinia 30mg jo kaksi kuukautta ja tunnen pelkkiä haittavaikutuksia. Eli teidossa on vieroitus oireita ja uuden lääkkeen sivuvaikutuksia kuukaudeksi tai pariksi.
Kuukauden päästä alkaa 4. lukuvuteni yliopistolla, mikä tarkoittaa, etten saa nukkuttua tarpeeksi, koska illalla on nukahtamisvaikeuksia ja aamulla joutuu herämään aikaisin. Lisäksi joudun olemaan usein julkisilla paikoilla, mikä on minulle erittäin epämielyttävää.
Parin vuoden päästä kun/jos valmistun joudun muuttamaan nykyisestä solusta pois ja nykyiset kämppikset, joiden kanssa puhun aina välillä unohtavat minua ja jään täysin yksinäiseksi.
Valmistumisen jälkeen joudun tekemään paskaduunia ainakin vuoden tai pari koska nykyään ilman työkokemusta ei voi saadaa koulutusta vastaavaa työpaikkaa.
Sitten joskus kolmekymppisenä toivottavasti löydän rohkeuden ja viisauden lopettaa elämäni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Rehellisesti ajattelt noin, mutta elämäsi voi kyllä saada ihan erilaisenkin käänteen. Oletko nastanut riman liian korkealle? Mikä sinulle on sitä paskaduunia?
Paska duuni on sellainen missä ei tarvita minkäänlaista koulutusta ja työnantaja kohtelee myös niin kuin paskan tekijään, eli esimerkiksi siivooja, kassamyyjä tai puhelinmyyjä.
Olin tänä kesänä töissä hotellisiivoojana ja oli muuten huono kokemus, työnantaja antaa paljon duunia, yritän tehdä sen parhaani mukaan. Eli hiki otsassa 10 tuntia putkeen yhdellä 20 min ruokataolla. Ja päivän päätteksi haukutaan hitaaksi ja vieläpä maksaa suuniteltujen tuntien mukaan eli sain 10 tunnista 7,5 tunnin palkan.
Mutta huono kohtelu ei jäänyt siihen. Kerran hotelli ravintolan kokki piti meille puolen tunnin luennot siitä, ettei saa ottaa enempää kuin kolme karkkia aterian yhteydessä. Ja sanoi ettei ravintolalla ole mikään pakko tarjota siivojille "edullista" ruokaa. Eli porukat unohtivat siellä että ruokataolla olemme heille asiakkaita, eikä siivoojia.
Rima lian korkealla? Missä kohdassa? Että odotan menettäväni viimeisen ihmiskontaktin vasta parin vuoden päästä? Vaiko että oletan kaverini edes vastaavan puhelimeen.
tuttuja tuntemuksia anonyymi_88. Kun sinulla on kuitenkin hoitokontakti, kerro heti seuraavalla kerralla ainakin univaikeuksista, niin on yksi ongelma vähemmän. (Kun tiedät niitä joka tapauksessa tulevan lukuvuoden aikana.) En oikein osaa auttaa muulla tavoin, koska olen hyvin samanlaisessa jamassa. Kouluttaudun vieläpä alalle, jolle en alunperinkään tuntenut suuria intohimoja, puhumattakaan siitä että olisi töitä tiedossa. Mitä olen parilta kaveriltani kuullut mutkien kautta, ketään esimerkiksi viime vuonna alaltani valmistuneista ei ollut työllistynyt kuin siivoojaksi tms. (Opiskelen myös yliopistossa, eikä kommenttini tarkoitus suinkaan ollut halveksia siivoojia, lannistaa vaan "hiukkasen", kun opiskeluiden jälkeen tiedossa on aina vain lisää kesätyöhommia, joihin pääsisi vaikka suoraan peruskoulusta.)
Ei motivoi ei...tämä tulevaisuus, helpointa olisi itsekin näillä aika vakavillakin diagnooseilla hakeutua kuntoutustuille ensin kymmeneksi vuodeksi, josko eläke lohkeaisi joku päivä. (Masennuksen lisäksi esimerkiksi useimpien ihmisten kanssa olo saa minut äärimmäisen ahdistuneeksi. Nytkin olen eräällä kurssilla, jonne mennessä olen joka päivä saanut hillittömän itkukohtauksen, romahduksen, koska kurssilla pitää olla paljon esillä ja keskustella aina uusien ihmisten kanssa ja esim. luokan edessä.)
Mutta kun "pitäisi yrittää"...huoh...mitä ja ketä varten? Itseäni ei ole kiinnostanut elää yli vuosikymmeneen, en jaksa enää uskoa ihmeisiin. Kaikki stressaa ja ahdistaa minua liiaksi, asiat joihin muut ihmiset kykenevät ja suoriutuvat vieläpä mainiosti.
Sinähän opiskelet yliopistolla eli et todellakaan valmistu mihinkään "paskaduuniin". Itse olen sinua puolet vanhempi ja teen ns. paskaduunia ja silti ajattelin jatkaa elämääni.
Menneisyys on mennyt, tulevaisuus tulee ajallaan.
Nykyhetki on ainoa aika, mikä meillä todellisuudessa on.
Nyt, tässä, tänään.
Haluaisitko tehdä jotain kivaa juuri nyt, tänään. Jotain, mikä sinua ilahduttaa. Olet sen ansainnut.
Huolissaan oleminen on turhaa. Tulevaisuuden suunnittelua tilalle.