Milloin sianlihasta tuli sallittua pakanakristityille?

Hugo Boss

Raamatun mukaan Jumala jakoi puhtaat ihmisravinnoksi kelpaavat eläimet, ja epäpuhtaat ihmisravinnoksi kelpaamattomat eläimet, kun Jumala antoi ihmisille luvan syödä lihaa vedenpaisumuksen jälkeen.

Jumala siis määritteli, mitkä eläimet ovat puhtaita eli syötäviä, ja mitkä epäpuhtaita eli ihmisravinnoksi kelpaamattomia.

Ihmisravinnoksi kelpaavaksi tarkoitetut eläimet ovat märehtijöitä, joilla on kokonaan halkinaiset sorkat, kuten lehmä, härkä, lammas, vuohi, poro, hirvi ja peura.

Epäpuhtaita ihmisravinnoksi kelpaamattomia ovat muun muassa kameli, jänis, sika, kissa, koira, hiiret, rotat, käärmeet ja muut epäpuhtaat pikkueläimet. Lintujen kohdalla ihmisravinnoksi kelpaavia ovat kana ja kalkkuna.

Epäpuhtaita ihmisravinnoksi kelpaamattomia ovat petolinnut, jotka ovat myös raadonsyöjiä, kuten kotka, haukka, pöllö, huuhkaja, lepakko, kaarne, varis, kurki, sääksi, haikara ja lokki. Kalojen kohdalla kaikki suomulliset ja evälliset kalat ovat syötäviä, epäpuhtaita ihmisravinnoksi kelpaamattomia ovat ne, joilla ei ole eviä ja suomuksia kuten ravut, äyriäiset ja kotilot (3. Moos.11:1-47).

Sika on eläin, mikä tekee vanhasta paskasta uutta paskaa, syö röhkien raatoja ja jätteitä.

Jokainen historiaa osaava tietää, että keskiajalla köyhä pakanakristitty rahvas söi trikiinejä ja Yersinia-bakteeria sisältävää sianlihaa.

Jokainen kirkkohistoriaa osaava tietää, että keskiajalla juutalaiset diasporassaan Euroopassa eläessään sairastuivat ruttoon paljon vähemmän kuin pakanakristitty valtaväestö, koska juutalaiset noudattivat Vanhan testamentin käskyjä, elämänohjeita ja ihmisravinnoksi kelpaavista eläimistä olevaa ruokavaliota, sekä huolehtivat henkilökohtaisesta hygieniastaan pesemällä kätensä ennen ruokailua.

Koska juutalaiset pysyivät terveinä, niin heitä pidettiin syyllisinä ruttoon, mikä surmasi suurin määrin epidemiana pakanakristittyjä, ja juutalaisia alettiin vainota.

Näin suomalaisena ortodoksiluterilaisena antijudaistisena lakto-ovo-vegetarististina pakanakristittynä sianlihan, kuin myös jäniksenlihan, sekä yleensä epäpuhtaan liharuuan syömättä jättämistä voitanee pitää perusteltuna.

Antoiko Jeesus Kristus pakanakristityille luvan syödä epäpuhtaan eläimen lihaa?

Milloin sianlihasta tuli sallittua pakanakristityille?

Antoiko Jeesus Kristus pakanakristityille luvan syödä epäpuhtaan eläimen lihaa?

Milloin sianlihasta tuli sallittua pakanakristityille?

225

1514

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hugo Boss

      Henkilökohtaisesti minun lakto-ovo-vegetaristiseen ruokavaliooni eivät kuulu liha- ja kalaruoka.

      • Se siitä !

        Jeesus söi sekä lihaa että kalaa.

      • .
        Se siitä ! kirjoitti:

        Jeesus söi sekä lihaa että kalaa.

        Mutta Jeesus ei syönyt sikaa.

      • body
        Se siitä ! kirjoitti:

        Jeesus söi sekä lihaa että kalaa.

        Hengellisyydessä vallitsee kumulatiivinen "synti"..

        Joku menneisyyden haamu ei sietänyt kalaa ja teki siitä synnin, joku toinen ei sietänyt lihaa ja teki siitä synnin, siellä joku oli homo , ei nauttinut tavallisesta seksistä ja määritteli sen synniksi, joku toinen eli selibaatissa (seilibaatissa) ja määritteli perheen perustamisen lopunajan merkiksi ja rajoitteiden kirjo jatkuu ja jatkkuu.
        Uskonnoista on tehty rajoitteitten viidakko ja menneisyyden typeryydet jatkavat eloaan.

        Olis jo aika pyyhkäistä nuo menneisyyden synnit pellolle ja ihmisten itsenäistyä pakanuuden perimistä.

        Joka nauttii masokistisesta elämästä,, se hänelle suotakoon, mutta sillä ei saa toisia hallita.

      • . kirjoitti:

        Mutta Jeesus ei syönyt sikaa.

        * Jeesus ei tietenkään voinut syödä sianlihaa, eikä muitakaan saastaiseksi nimettyä eläintä Jeesus oli lainalainen, täytti lain viimeistä piirtoa myöten, niin eihän olisi ollut mitään mahdllisuuttakaan rikkoa lakia, millään tavalla.

        * Pakanoilta taas ei ole koskaan kiellettykään sinalihan syöntiä, ainoastaan verensyönti on pakana kristityiltä kielletty. Lakia ei ole koskaan annettukaan pakanoille, vasta Kristuksessa voimme tulla lain kanssa kosketuksiin, ja silloinkin vain ja ainoastaan Kristuksen täytetyssä laissa, ja Hän on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo. Vanhanliiton lain määräykset ei koske meitä pakanoita millään tavalla, paitsi Jeesuksessa, niin kuin jo sanoin.

        * Kun Pietari oli Korneliuksen luona, hänen käskettiin syödä kaikkia, iljettäviäkin eläimiä, jotka hänelle tarjottiin näyssä. Ja sanottiin, " Älä sano saastaiseksi sitä, jonka Jumala on puhdistanut". Paavali kehoittaa syömään kaikkia mitä lihakaupassa myydään. on aivan joutavaa pohtia sianlihan syömisen oieketusta, koska sitä ei koskaan ole pakanoilta edes kielletty.

      • 1234567...
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        Ei ymmärrä Mohikaanikaan näkyä joka Pietarille näytettiin. Liinavaatteella laskettiin kaikenlaisia iljettäviä lieroja ja matelijoita. Matelijoitahan ovat: Kastemadot, käärmeet, trikiinimadot näitä luikertijoitahan löytyy vaikka kuinka paljon.

        Jeesuskin puhui aina vertauksilla, mutta ei ymmärrä Mohikaani ja kumppanit näkyjä ja vertauksia tämä on tullut elämäni aikana todetuksi monen monta kertaa.

        Mohikaani ja kumppanit eivät ymmärrä Vanhaa, eika Uutta Liittoa.

    • No me kristityt lähdemme siitä, että se tapahtui kohdassa Apostolien teot, 11. luku:

      11:5 "Minä olin Joppen kaupungissa ja rukoilin; silloin minä näin hurmoksissa näyn: tuli alas astia, ikäänkuin suuri liinavaate, joka neljästä kulmastaan laskettiin taivaasta, ja se tuli aivan minun eteeni.
      11:6 Ja kun minä katsoin sitä tarkasti, näin minä siinä maan nelijalkaisia ja petoja ja matelijoita ja taivaan lintuja.
      11:7 Ja minä kuulin myös äänen, joka sanoi minulle: 'Nouse, Pietari, teurasta ja syö.'
      11:8 Mutta minä sanoin: 'En suinkaan, Herra; sillä ei mitään epäpyhää eikä saastaista ole koskaan minun suuhuni tullut.'
      11:9 Niin vastasi ääni taivaasta toistamiseen ja sanoi: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi.'

      • 1234567...

        Vastine KTS:sälle
        Ymärtääkö KTS mitä tämä näky tarkoittaa ? Ei suinkaan sitä, että nyt saa syödä kaikkia saastaisia eläimiä.
        Jumala vertaa tässä näyssä jumalattomia pakanoita saastaisiin eläimiin. Kun Jumala puhdistaa jumalattoman pakanan, niin ei hän enää ole epäpyhä.

        Kaikista ei ole näkyjen ymmärtäjiksi ja selittäjiksi. Jeesuskin puhui aina vertauksilla.

      • KTS (Ei kirj.)
        1234567... kirjoitti:

        Tässä näyssä oli kaksoismerkitys. Hukkapätkät eivät sitä tietenkään tajua.

      • 1234567... kirjoitti:

        Vastine KTS:sälle
        Ymärtääkö KTS mitä tämä näky tarkoittaa ? Ei suinkaan sitä, että nyt saa syödä kaikkia saastaisia eläimiä.
        Jumala vertaa tässä näyssä jumalattomia pakanoita saastaisiin eläimiin. Kun Jumala puhdistaa jumalattoman pakanan, niin ei hän enää ole epäpyhä.

        Kaikista ei ole näkyjen ymmärtäjiksi ja selittäjiksi. Jeesuskin puhui aina vertauksilla.

        * Kyllä, näkyhän liittyi juuri siihen, että pakanatkin voivat pelastua, ja tulla oaslliseksi Pyhästä Hengestä, tajuan kyllä, koska Pietri epäili mennä pakanan kotiin julistamaan Jeesuksen pelastavasta ristintyöstä.

        * Mutta kyllä tuossa elikoiden syömiseen kehoittavassa näyssä on osoitus siitäkin, että kaikki on puhdasta puhtaille, ja voidaan syödä sianlihaakin saastumatta, jopa juutalaiset, joille asia olikin tärkeä.

    • Itse en pidä niin huolta, onko saastaista vai ei.
      eräs kohta mihin Tosi-uskovat vetoavat on tämä:

      Mark. 7:19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

      Isäni, eli Jumala Kaikkivaltias sanoi ja ilmoitti mitä mieltä Hän on.
      Isäni ei muuta jatkuvasti mieltää eikä asennetta.
      juutalaiset vakuuttavat että SE ON LAKI.
      Laki ei muutu tai katoa.

      Jeesus sanoi että siitä vaan

      Apostoli Paavali sanoi että miten haluat, syö tai et, sama se.

      selvää opetusta. hhmmm
      -----

      Saattaa olla että ei löydä toista kohtaa vahvistamaan Herrani Jeesuksen sanoja ?

      ja sitten lyhyt versio.
      ei ole muutettu eikä se ole puhdasta

      • Ulostat Jeesuksen!

        Mark. 7:19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

        Onko nauttimasi ehtoollinen Jeesuksen liha ja veri?
        Vaikka tiedät että se menee vatsaan ja ulostuu niin eikö sinua yhtään häiritse se että ulostat Jeesuksen vessapönttöön?

      • Punainen Gerbera
        Ulostat Jeesuksen! kirjoitti:

        Mark. 7:19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

        Onko nauttimasi ehtoollinen Jeesuksen liha ja veri?
        Vaikka tiedät että se menee vatsaan ja ulostuu niin eikö sinua yhtään häiritse se että ulostat Jeesuksen vessapönttöön?

        Olet käsittänyt pahuuttasi täysin väärin ehtoollisen merkityksen. Jeesus sanoo, että aina kun te syötte tai juotte tehkää se minun muistokseni.

        Siis Ehtoollisessa leipä ja viini kuvaavat sitä suurta tekoa, minkä Jeesus teki meidän puolestamme, kuoli ristillä vuodattaen pyhän verensä, voittaen synnin ja kuoleman ja nousi kolmantena päivänä ylös kuolleista ja kuka ikinä hänet vastaanottaa, saa iankaikkisen elämän taivaassa ja se siunattu elämä alkaa jo täällä maan päällä kaikilla Jeesus-uskovaisilla.

      • --------------------

        laki on laki, mutta lakiapa ei kukaan ole pystynyt noudattamaan, paitsi Jeesus. Jos haluat tulla lain kautta vanhurskaaksi, niin pidä sen joka kohta, äläkä tee väärin missään. Muuten olet rikkonut lakia.

    • pekoni-man
    • ei kristityille

      Jeesus Kristus ei ole antanut sianlihaa syötäväksi yhdellekkään ihmiselle.

      Pakanat opettavat kristityille omia pakanallisia tapojaan ja syömisiään.

      • KTS (ei kirj.)

        Me tuossa porukalla kaivettiin Raamatusta kohdat esille, joissa asia on pihvi. Myös sianlihapihvi.

        Itse vain aloit tapasi mukaan änkyröimään etkä kaivanut YHTÄÄN Raamatunkohtaa esille.

        Case closed!

      • pekoni-man
        KTS (ei kirj.) kirjoitti:

        Me tuossa porukalla kaivettiin Raamatusta kohdat esille, joissa asia on pihvi. Myös sianlihapihvi.

        Itse vain aloit tapasi mukaan änkyröimään etkä kaivanut YHTÄÄN Raamatunkohtaa esille.

        Case closed!

        Komppaan KTSsää.

        Kinkku tekee uskovalle hyvää. Pata Negraa sen olla pitää.

      • ei löydy

        KTS kuulepas tämä.
        En löydä raamatusta yhtään kohtaa, jossa sianpotkaa sanotaan ruuaksi.
        En myöskään löydä yhtään kohtaa, jossa Pietari olisi teurastanut tai syönyt sikkaa.
        Vaikea on silloin laittaa mitään raamatunkohtaa, kun ei ole mistä laittaa. En näe raamatussa kohtaa, jossa Jeesus olisi saastaista sikkaa suuhunsa laittanut.

    • terence.hill

      Me pakanat emme ole juutalaisia. Ei juutalaisten ruokasääntöjä ole meille missään koskaan määrätty.

      • KTS (Ei kirj.)

        Ja jopa Pietari, joka oli juutalainen, vapautettiin Vanhan Testamentin kahleista. Jumala tuumasi että Pietarille tekee hyvää vähän laajentaa ruokavaliotaan kun on kerran kristitty.

        HYVÄ!

      • 1234567...

        Vastine terence.hilille.
        Jumala on antanut säädökset puhtaista ja saastaisista eläimistä. TV-seiskassa Israel ohjelmassa eräs juutalainen evankelioi Suomalaisia sanomalla: Suomalaistenkaan ei tulisi syödä sianlihaa koska se ei kuulu syötäväksi ruuaksi.
        Tottelemattomat pakanat eivät Jumalan ohjeista piittaa, he eivät piitanneet Vanhanliiton aikana senkummemmin kuin Uudenliiton aikanakaan.
        Pakanat syövät ja myövät minkä kiinni saavat.

        Lehdistöstä lainattua 8.4.2011 Skotlantilainen ravintola on ottanut ruokalistalleen oravan. Ravintoloitsijan mielestä se on äärimmäisen eettistä ruokaa. Orava on tehnyt hyvin kauppansa.

        Käärmekeittoa Hongkongissa. Käärmekeittoa syödään kaikkialla Kiinassa.
        13.1.12. Koiria salakuljetettiin syötäväksi. Thaimaan viranomaiset onnistuivat pelastamaan satoja koiria, joiden oli määrä päätyä aterioiksi Vietnamilaisiin ruokapöytiin.

        Kellä viisaus ja ymmärrys on !

      • Luepas Paavalia!!

        room.9:
        30 Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta;
        31 mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut.
        32 Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,

        Room.10

        2 Sillä minä todistan heistä (juutalaisista), että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
        3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
        4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
        ...
        19 Minä kysyn: eikö Israelilla ole ollut siitä tietoa? Ensiksi jo Mooses sanoo: "Minä herätän teidän kiivautenne kansan kautta, joka ei ole kansa, ymmärtämättömän kansan kautta minä teitä kiihoitan".
        20 Ja Esaias on rohkea ja sanoo: "Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet; minä olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua kysyneet".
        21 Mutta Israelista hän sanoo: "Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden".

      • TV7:n toinen evankel
        Luepas Paavalia!! kirjoitti:

        iumi

        Ei se juutalainen TV7:ssa evankelioinut vaan LAKIoi. Hän oli selvästikin kuin Paavalin jälkeen Galatiaan tulleet lain opettajat.

      • ???????????.

        Kuinka tänäpäivänä meillä Suomessa löytyykö tottelemattomia ja uppiniskaisia ?

      • Lisää Paavalia!!!
        TV7:n toinen evankel kirjoitti:

        iumi

        Ei se juutalainen TV7:ssa evankelioinut vaan LAKIoi. Hän oli selvästikin kuin Paavalin jälkeen Galatiaan tulleet lain opettajat.

        Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.

        Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa, me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne. Ja nuo, joita jonakin pidettiin-millaisia lienevät olleet, ei kuulu minuun; Jumala ei katso henkilöön-nuo arvossapidetyt eivät velvoittaneet minua mihinkään enempään,

        Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?

        Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee". Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta".

        Heillä on intoa teidän hyväksenne, mutta ei oikeata; vaan he tahtovat eristää teidät, että teillä olisi intoa heidän hyväksensä.

        Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.

        olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton. Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;

      • Lisää Paavalia!!!
        Lisää Paavalia!!! kirjoitti:

        16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
        17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
        ...
        20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
        21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
        22 -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
        23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

      • Paavalia lissääääää

        Lissää lissää Paavalia olisitte niinkuin hänkin ettekä menisi enään naimisiin !

      • 1234567...
        ???????????. kirjoitti:

        Kuinka tänäpäivänä meillä Suomessa löytyykö tottelemattomia ja uppiniskaisia ?

        Löytyy tottemattomia koska laittomuus on vallassaan. Löytäneekö Jeesus uskoa maanpäältä kun Hän tulee.
        Kun laittomuus pääsee valtaan kylmenee useimpien rakkaus.

      • Paa vali
        1234567... kirjoitti:

        Löytyy tottemattomia koska laittomuus on vallassaan. Löytäneekö Jeesus uskoa maanpäältä kun Hän tulee.
        Kun laittomuus pääsee valtaan kylmenee useimpien rakkaus.

        Lain saarnaaminen armon asemesta johtaa todella laittomuuteen. Judaismisi siis yleistyy viimeisinä aikoina.

        "Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan. "

        "Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta, "

        Fil. 1:11
        täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.

        ARMO JA JEESUS saa meissä aikaan hyvää!

        LAINOMAINEN suorituskristillisyys TUOTTAA MÄTÄÄ JA PAHAA HEDELMÄÄ!

      • potuttaakos Paavali?
        Paavalia lissääääää kirjoitti:

        Lissää lissää Paavalia olisitte niinkuin hänkin ettekä menisi enään naimisiin !

        no mutta! Ottaako Paavalin julistama Jumalan sana sinua päähän, oi lainkiivailija!? Etkö pidä suorista RAAMATTUSITAATEISTA?

        OLen luullut, että helluntailaisillekin Raamattu olisi opillinen auktoriteetti.

      • 1234567...
        Paa vali kirjoitti:

        Vastine Paa valille. Laittomuuden mukainen elämä tuottaa paljon itkua ja tuskaa ihmiselle itselleen. Kuinka monet naiset itkevät tekemiään abortteja joita tehdään sadoittain, näin tulee paljon pahaa hedelmää ja pahaa oloa.

        Monet laittomuudessa elävät laskevat vankilassa tiilenpäitä vuosikymmeniä murhista ja muista laittomuuden tekosistaan tuottamalla mätää ja pahaa hedelmää esim. Reivik surua ja murhetta lukemattomiin koteihin.
        Parempi olla vaan lain alla kuin vankilassa tiilenpäitä lukemassa.

        Jos sinä todellakin muuten eläisit kuin täysin paatunut rikollinen, niin sitten sinun kannattanee olla lainkiivailija omassa kilvoittelussasi!! Mutta älä sinä roisto pilaa oman pahuutesi takia kristityn vapautta meiltä kunnollisilta ja rehellisiltä armon varassa eläjiltä!

      • vali tettavasti
        potuttaakos Paavali? kirjoitti:

        no mutta! Ottaako Paavalin julistama Jumalan sana sinua päähän, oi lainkiivailija!? Etkö pidä suorista RAAMATTUSITAATEISTA?

        OLen luullut, että helluntailaisillekin Raamattu olisi opillinen auktoriteetti.

        Laki on hellareille paljon korkeammassa kurssissa kuin armo. Mooses on heille tärkeämpi kuin Kristus.

      • parannus elämäksi
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Ja jopa Pietari, joka oli juutalainen, vapautettiin Vanhan Testamentin kahleista. Jumala tuumasi että Pietarille tekee hyvää vähän laajentaa ruokavaliotaan kun on kerran kristitty.

        HYVÄ!

        KTS on ymmärrtämätön. KTS yrittää tumpata raamattuun uudet ruokavaliot pakanoitten tapaan, jotta syömällä pelastuisi ihminen ilman parannusta, ilman Jeesusta. Voitko laittaa raamatun paikan, jossa Pietari syö sikaa?
        KTS ei halua ymmärtää armon sanomaa ja parannuksen tekoa.

        Kallisarvoinen lahja koituu pelastukseksi niille, jotka rakastavat häntä ja pitävät hänen käskynsä. Joka ei usko ei voi rakastaa Jeesusta Kristusta ylösnoussutta Vapahtajaa.

        Tämän armon sanoman Pietari ymmärsi, että pakanatkin voivat pelastua parannuksen kautta, uskomalla syntien sovittajaan. kuten hän itsekin.
        Ap. 11:17 Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
        18 Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi".

        Kerro tarkemmin mistä vanhan testamentin kahleesta Pietari vapautettiin? Tuliko Jeesus vapauttamaan vanhan testamentin kahleista vai synnistä? Millain on KTS:n lyhyt evankeliumi? Onko se siten, että Jeesus tuli pelastamaan ihmiset vanhan testamentin kahleista ja näin voi pakana ja juutalainen pelastua, kun hylkäävät vanhan testamenentin?

      • huomattu on
        Paavalia lissääääää kirjoitti:

        Lissää lissää Paavalia olisitte niinkuin hänkin ettekä menisi enään naimisiin !

        Valitettavasti helluntalaiset eivät halua olla kuten Paavali.
        Ehdoin tahdoin hinkuavat naimisiin, jopa useaan kertaan.
        Ei helluntalaiset välitä Paavalin sanoista.

        Helluntalaisille on symiset ja juomiset tärkeämpiä.

      • Kierrätkö vankilat
        Paa vali kirjoitti:

        Jos sinä todellakin muuten eläisit kuin täysin paatunut rikollinen, niin sitten sinun kannattanee olla lainkiivailija omassa kilvoittelussasi!! Mutta älä sinä roisto pilaa oman pahuutesi takia kristityn vapautta meiltä kunnollisilta ja rehellisiltä armon varassa eläjiltä!

        kaukaa?
        Nimimerkkki: Paa vali
        Miksi et julista armon sanomaa paatuneille rikollisille?
        Ihmetyttää, että pysyt kunnollisena ja rehellisenä (lain kuuliaisena kansalaisena) ja kuitenkin armon varassa olevana, kun joskus satut lipsauttamaan valheen.

        Tarkoitatko, että lainkiivailija on sellainen joka rikkoo toistuvasti lakia ja ei häpeä sitä? Ja heidän pitäsi pysyä kaukana sinusta, ettei vapautesi horjuisi hänen rikoksiensa tähden?

      • KTS (Ei kirj.)
        parannus elämäksi kirjoitti:

        KTS on ymmärrtämätön. KTS yrittää tumpata raamattuun uudet ruokavaliot pakanoitten tapaan, jotta syömällä pelastuisi ihminen ilman parannusta, ilman Jeesusta. Voitko laittaa raamatun paikan, jossa Pietari syö sikaa?
        KTS ei halua ymmärtää armon sanomaa ja parannuksen tekoa.

        Kallisarvoinen lahja koituu pelastukseksi niille, jotka rakastavat häntä ja pitävät hänen käskynsä. Joka ei usko ei voi rakastaa Jeesusta Kristusta ylösnoussutta Vapahtajaa.

        Tämän armon sanoman Pietari ymmärsi, että pakanatkin voivat pelastua parannuksen kautta, uskomalla syntien sovittajaan. kuten hän itsekin.
        Ap. 11:17 Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
        18 Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi".

        Kerro tarkemmin mistä vanhan testamentin kahleesta Pietari vapautettiin? Tuliko Jeesus vapauttamaan vanhan testamentin kahleista vai synnistä? Millain on KTS:n lyhyt evankeliumi? Onko se siten, että Jeesus tuli pelastamaan ihmiset vanhan testamentin kahleista ja näin voi pakana ja juutalainen pelastua, kun hylkäävät vanhan testamenentin?

        Totta kai me hylkäämme Vanhan Testamentin sillä:

        Hebrealaiskirje:
        8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

      • kaikkia ei kiinnosta
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Totta kai me hylkäämme Vanhan Testamentin sillä:

        Hebrealaiskirje:
        8:13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.

        Raamattu ja sen sanoma.
        KTS Uudessa liitossa ei ole sikaa annettu syötäväksi, joten KTS ei ole kiinnostunut uudesta. eikä vanhasta liitosta.

    • sika10

      "Milloin sianlihasta tuli sallittua pakanakristityille?"

      Silloin kun tuli nälkä.

    • tode*

      uusi liittohan sen teki mahdolliseksi, että voimme pistellä poskeemme vaikka kissoja. Tosin hellari-kissaa en söisi, onhan se sentään perheenjäsen.

      Raamatun ruokasäädökset ovat vain Israelia varten, ei valtiota, vaan juutalaisia tarkoitan, eivätkä ne tietenkään koskeneet silloisia pakanakansoja.

      Koska asia ei valjennut alkuseurakunnalle heti, oli Jumalan näytettävä Pietarille koko homma ikäänkuin opetusfilminä.

      • Andreas!

        Paavali käsitti sen, että lain määräykset eivät enää kuulu uskovalle:

        1. Kor 10:

        23. "Kaikki on luvallista", mutta ei kaikki ole hyödyksi; "kaikki on luvallista", mutta ei kaikki rakenna.
        24. Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta.
        25. Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
        26. sillä: "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on

      • ei tässä vielä kaikk
        Andreas! kirjoitti:

        Andreas! Paljon on pakanoilla syötävää muutamia mainitakseni, kissat, koirat, käärmeet, sammakot, sisiliskot, ravut, etanat, siat, hevoset, karhut, kilpikonnat, lohikäärmeet, niin ja kyykäärmeet, oravat, lepakot, pääskyset, madot, muurahaiset ja kaikki muut pikkuötökät, sudet, ahmat, kirahvit, krokotiilit, mateet, virtahevot, leijonat, norsut, lutikat, torakat jne.....Ei pääse pakanoita nälkä yllättämään.

      • Ajatelkaa joskus

        25. Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden.

        Mitähän lihakauppaa Paavali tässä meinaa - No tietysti lihakauppoja Israelissa!!!

        No onko niissä sikaa, käärmettä, äyriäisiä ym myytävänä? NO EI TAKUULLA OLE!!!

      • Raamatun ruokavalio
        Ajatelkaa joskus kirjoitti:

        Puhtaat ja epäpuhtaat eläimet tunnettiin jo Nooan päivinä, kun Jumala antoi ihmiskun­nalle luvan syödä lihaa. Myöhemmin, Mooseksen päivinä, Jumalan antama Toora määrittelee, mitkä eläimet ovat puhtaita eli syötäviä ja mitkä saastaisia eli ei syötäviä.

        Niitä eläimiä, jotka luettelo määrittelee epäpuhtaiksi eli saastaisiksi, ei Jumala ole tarkoittanut ihmisille syötäviksi. Maaeläinten joukossa syötäviksi tarkoitetut eläimet ovat märehtijöitä, joilla on kokonaan halkinaiset sorkat, kuten lehmä, härkä, lammas, vuohi, poro, hirvi ja peura sekä erilaiset sirkkalajit. Saastaisiksi lueteltiin esim. kameli, jänis (kantavat usein jäsnisruttoa), tamaani ja sika.

        Suomalaistenkin rakastamassa sianlihas­sa on löydetty vaarallisia trikiinejä ja noin kaksikymmentä muuta erilaista matoa. Lisäksi siasta on löydetty mm. jääkaapin vii­leydessä hyvin viihtyviä yersinia-bakteereja, jotka vuosittain aiheuttavat kymmenille tuhansille suomalaisille erilaisia tulehduksia, kuten ripulia, niveltulehduksia ja reumaa.

        Vuosittain muutamia ihmisiä joutuu aina rullatuoliin saakka sianlihassa olevan yersinia-bakteerin aiheuttaman tulehduksen takia. Tämä yersinia-bakteeri ei ole haitallinen ainoastaan sianlihassa, vaan jopa sian lietelannalla lannoitetuilla pelloilla kasvatetut vihanneksetkin saattavat aiheuttaa yersinia-tulehduksia. Ei ole siis mikään ihme, että Jumala kielsi israelilaisia syömästä sikaa, tuota tunkioiden tonkijaa, samoin­kuin erilaisia käpäläeläimiä, kuten kissoja, ilveksiä ja koiria, jotka ovat usein epähygieenisten raatojen syöjiä. Samoin myyrät (kantavat usein myyräkuumetta), hiiret, rotat, käärmeet ja muut saastaiset pikkueläimet kuuluvat ei syötäviin epäpuhtaisiin eläimiin.

        Lintujen kohdalla syötäviä ovat esim. kana ja kalkkuna. Saastaisista voi mainita erilaiset petolinnut, jotka ovat raadonsyöjiä, kuten kotka, haukka, pöllö, huuhkaaja, lepakko, kaarne, kurki, sääksi, haikara, lokki ja pelikaani. Periaate lintujenkin kohdalla on sama kuin maaeläimissä. Raadonsyöjät tai muuten epäterveelliset linnut eivät ole ihmiselle syötäviksi tarkoitettuja. Jumala tarkoitti ihmiselle ravinnoksi vain niiden eläinten lihaa, joka on mahdollisimman puhdasta ja taudeista vapaata. Jos ihminen kapinoi tätä vastaan, hän saa kantaa seuraukset huonompana vointina ja terveytenä, niinkuin nykyajassa melkein kaikki ihmiset ovatkin jollakin alueella sairaita. Raamatullinen ruokavalio ei tietenkään ole ainut tae terveyteen, mutta sitä noudattamalla on paremmat mahdollisuudet pysyä terveenä ja voida hyvin. Herra kielsi myöskin määrättyjen eläinten ja niiden raatojen koskettelemisen, etteivät erilaiset taudit tarttuisi ihmisiin (kuten jänisrutto, myyräkuume ja ilmeisesti apinoista peräisin oleva AIDS, asiasta ei kuitenkaan ole varmuutta).

        Kalojen ja vesieläinten kohdalla kaikki suomulliset ja evälliset kalat ovat syötäviä. Epäpuhtaita ovat ne, joilla ei ole eviä ja suomuksia. Ravut, äyriäiset, kotilot yms. eivät kuulu syötäviin, sillä ne ovat järvien, merien, jokien ja muiden vesistöjen saasteiden ja jätteiden syöjiä. On jopa tehty kokeita radioaktiivisten jätteiden puhdistamisesta merien ja muiden vesistöjen pohjalta erilaisten rapujen, kotiloiden ja äyriäisten avulla. Herra ei kuitenkaan halua, että ihminen söisi vesistöjen saasteita ja jätteitä syöviä eläimiä, sillä se ei ole ihmiselle terveellistä.

        www.kolumbus.fi/gematria/apsrk23.html

        Ajattele todella, mitä kirjoitat!

        "Mitähän lihakauppaa Paavali tässä meinaa - No tietysti lihakauppoja Israelissa!"

        Paavali kirjoitti tuon ohjeen KORINTTOSSA!!!!

        Järjen käyttö ei ole kielletty!

        Muuten, Genetsaretin järven rannassa Gedarassa, oli suuri SIKALA, ja noihin sikoihin
        Jeesus ajoi riivaajahenget. Tämä vaan todistaa, että juutalaisetkin
        söivät sianlihaa!

      • Höpsistä

        No en tosiaankaan usko, että Paavali tarkoitti, että uskovat saisivat syödä epäterveellistä, saastaista sianlihaa.

        Siassahan on paljon myrkkyjä, sillä se ei hikoile ollenkaan, joten sen liha on myrkkyä ihmiselle sekä trikiinien ja yersinia-bakteerin takia Jumala kielsi sen syömisen ihmisiltä.

        Muuten, sanot, että sikalan omistaja oli juutalainen ja että juutalaisetkin söivät sianlihaa - En Tosiaankaan usko että näin oli, sikalan omistaja oli kyllä takuulla pakana, sillä onhan se jo juutalaisilla ihan takaraivossa, etteivät mitenkään voi syödä sikaa, se on heille oksettava iljetys koko elukka!

        Sitäpaitsi onhan Israelissa aina asunut myös pakanoita, nytkin heitä asuu Israelissa melkoinen joukko.

      • tode*
        Raamatun ruokavalio kirjoitti:

        Puhtaat ja epäpuhtaat eläimet tunnettiin jo Nooan päivinä, kun Jumala antoi ihmiskun­nalle luvan syödä lihaa. Myöhemmin, Mooseksen päivinä, Jumalan antama Toora määrittelee, mitkä eläimet ovat puhtaita eli syötäviä ja mitkä saastaisia eli ei syötäviä.

        Niitä eläimiä, jotka luettelo määrittelee epäpuhtaiksi eli saastaisiksi, ei Jumala ole tarkoittanut ihmisille syötäviksi. Maaeläinten joukossa syötäviksi tarkoitetut eläimet ovat märehtijöitä, joilla on kokonaan halkinaiset sorkat, kuten lehmä, härkä, lammas, vuohi, poro, hirvi ja peura sekä erilaiset sirkkalajit. Saastaisiksi lueteltiin esim. kameli, jänis (kantavat usein jäsnisruttoa), tamaani ja sika.

        Suomalaistenkin rakastamassa sianlihas­sa on löydetty vaarallisia trikiinejä ja noin kaksikymmentä muuta erilaista matoa. Lisäksi siasta on löydetty mm. jääkaapin vii­leydessä hyvin viihtyviä yersinia-bakteereja, jotka vuosittain aiheuttavat kymmenille tuhansille suomalaisille erilaisia tulehduksia, kuten ripulia, niveltulehduksia ja reumaa.

        Vuosittain muutamia ihmisiä joutuu aina rullatuoliin saakka sianlihassa olevan yersinia-bakteerin aiheuttaman tulehduksen takia. Tämä yersinia-bakteeri ei ole haitallinen ainoastaan sianlihassa, vaan jopa sian lietelannalla lannoitetuilla pelloilla kasvatetut vihanneksetkin saattavat aiheuttaa yersinia-tulehduksia. Ei ole siis mikään ihme, että Jumala kielsi israelilaisia syömästä sikaa, tuota tunkioiden tonkijaa, samoin­kuin erilaisia käpäläeläimiä, kuten kissoja, ilveksiä ja koiria, jotka ovat usein epähygieenisten raatojen syöjiä. Samoin myyrät (kantavat usein myyräkuumetta), hiiret, rotat, käärmeet ja muut saastaiset pikkueläimet kuuluvat ei syötäviin epäpuhtaisiin eläimiin.

        Lintujen kohdalla syötäviä ovat esim. kana ja kalkkuna. Saastaisista voi mainita erilaiset petolinnut, jotka ovat raadonsyöjiä, kuten kotka, haukka, pöllö, huuhkaaja, lepakko, kaarne, kurki, sääksi, haikara, lokki ja pelikaani. Periaate lintujenkin kohdalla on sama kuin maaeläimissä. Raadonsyöjät tai muuten epäterveelliset linnut eivät ole ihmiselle syötäviksi tarkoitettuja. Jumala tarkoitti ihmiselle ravinnoksi vain niiden eläinten lihaa, joka on mahdollisimman puhdasta ja taudeista vapaata. Jos ihminen kapinoi tätä vastaan, hän saa kantaa seuraukset huonompana vointina ja terveytenä, niinkuin nykyajassa melkein kaikki ihmiset ovatkin jollakin alueella sairaita. Raamatullinen ruokavalio ei tietenkään ole ainut tae terveyteen, mutta sitä noudattamalla on paremmat mahdollisuudet pysyä terveenä ja voida hyvin. Herra kielsi myöskin määrättyjen eläinten ja niiden raatojen koskettelemisen, etteivät erilaiset taudit tarttuisi ihmisiin (kuten jänisrutto, myyräkuume ja ilmeisesti apinoista peräisin oleva AIDS, asiasta ei kuitenkaan ole varmuutta).

        Kalojen ja vesieläinten kohdalla kaikki suomulliset ja evälliset kalat ovat syötäviä. Epäpuhtaita ovat ne, joilla ei ole eviä ja suomuksia. Ravut, äyriäiset, kotilot yms. eivät kuulu syötäviin, sillä ne ovat järvien, merien, jokien ja muiden vesistöjen saasteiden ja jätteiden syöjiä. On jopa tehty kokeita radioaktiivisten jätteiden puhdistamisesta merien ja muiden vesistöjen pohjalta erilaisten rapujen, kotiloiden ja äyriäisten avulla. Herra ei kuitenkaan halua, että ihminen söisi vesistöjen saasteita ja jätteitä syöviä eläimiä, sillä se ei ole ihmiselle terveellistä.

        www.kolumbus.fi/gematria/apsrk23.html

        eedenin porukka ei syönyt lihaa ennen syntiinlankeemusta. Sitä ennen popsittiin kaikkinaisia ruohoja ja hedelmiä ja marjoja, sieniä eritoten. Kärpässienet eivät olleet myrkyllisiä tai niitä ei ollut ollenkaan. Jumala kehitteli ne myöhemmin.

      • 1234567...
        Andreas! kirjoitti:

        Ajattele todella, mitä kirjoitat!

        "Mitähän lihakauppaa Paavali tässä meinaa - No tietysti lihakauppoja Israelissa!"

        Paavali kirjoitti tuon ohjeen KORINTTOSSA!!!!

        Järjen käyttö ei ole kielletty!

        Muuten, Genetsaretin järven rannassa Gedarassa, oli suuri SIKALA, ja noihin sikoihin
        Jeesus ajoi riivaajahenget. Tämä vaan todistaa, että juutalaisetkin
        söivät sianlihaa!

        Andreas! Aina kautta aikojen on ollut tottelemattomia, jotka eivät Jumalan antamista ohjeista ole piitanneet.

      • tode* kirjoitti:

        eedenin porukka ei syönyt lihaa ennen syntiinlankeemusta. Sitä ennen popsittiin kaikkinaisia ruohoja ja hedelmiä ja marjoja, sieniä eritoten. Kärpässienet eivät olleet myrkyllisiä tai niitä ei ollut ollenkaan. Jumala kehitteli ne myöhemmin.

        todè
        " Jumala kehitteli ne myöhemmin. "

        voi, voi todè miten se nyt menikään, että Jumala kehitti kärpässienet myöhemmin:=0
        olisiko vinkkia antaa, että miksi kehitteli ja miksi kehitteli myös myrkkyseitikit?

        olisko niin jotta kun Jumala ei voine itse maistella seitikkejään, niin loi ihmisen niitä maistelemaan ihan vain nähdäkseen kuinka ne vaikuttavat ihmisen käytökseen ja pystyykö ihminen kuivista kärpässienistä olemaan erossa.

        tässä Jumalan testaus labrassa oli myös Jeesus mukana, kun Jumala ei itse voinut tulla ihmiseksi niin Hän lähetti Poikansa edustamaan itseään ihmisenä ihmisten joukkoon. Jumala kun ei voi edes näyttäytyä ihmiselle, niin Hänellä täytyi olla edustaja maanpäällä.
        Siitä, söikö Jeesus seitikkejä, ei ole tietoa.

      • tode*
        pakis__ kirjoitti:

        ei tietenkään Jeesus seitikkejäö syönyt, Hänhän oli ihminen siinä, missä muutkin. Tässä Raamatun. Tässä tilanteessa on kysymys samasta asiasta:

        Luuk.4:9 Niin hän vei hänet Jerusalemiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas;
        4:10 sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta, että he varjelevat sinua',
        4:11 ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.'"
        4:12 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sanottu on: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.'"

        Vielä yksi tärkeä oikaisu.... Jeesus ei ollut Jumalan edustaja maan päällä, vaan Hän tuli itse Jeesuksen muodossa tänne.

        "Jeesus ei ollut Jumalan edustaja maan päällä, vaan Hän tuli itse Jeesuksen muodossa tänne. "

        Hän tuli itse Jeesuksen muodossa... noh, sittenhän sen aikalaiset ovat nähneet Jumalan vaikka Raamattu sanoo...kukaan ei voi Häntä nähdä...!

        Kun kaikkivaltias Jumala ei voinutkaan pysyä näkymättömissä vaan oli niin utelias, että täytyi tänne maailmaan ihmisten keskuuteen tulla tutustumaan miten ihmiset kokevat esim kivun ja säryn, niin mikä se sellainen Kaikkivaltias on?.. kun ei olekaan Kaikkivaltias? koska olikin ihminen ihmisten joukossa, ja oli luonnut itse itsensä sillä sanotaan, että Jumala loi ihmisen kuvakseen ja nyt tämä kuva onkin Jeesus eli ihmisen näköinen Jumala.

        Voi, voi, voi yli ymmärryksen menee... tarvii vissiin pää täyttää kuivatuilla sienillä, jos siitä valkenisi...

        Milloin tulet täällä käymään? jotta päästään kaffeelle:)

      • body
        Ajatelkaa joskus kirjoitti:

        1. Kor 10:

        25. Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden.

        Mitähän lihakauppaa Paavali tässä meinaa - No tietysti lihakauppoja Israelissa!!!

        No onko niissä sikaa, käärmettä, äyriäisiä ym myytävänä? NO EI TAKUULLA OLE!!!

        "syökää kaikkea mitä lihakaupassa myydään..."

        "mitähän lihakauppaa Paavali tässä tarkoitti."

        Miten sitten muuta Paavalin oppia ahdetaan tänne kuin käärmettä pyssyyn.

        Miksi luette Paavalin kirjeitä korinttolaisille, roomalaisille, galatalaisille,, sillä sehän rikollista toimintaa.

        Olen samoilla linjoilla, Paavalin kirjeet eivät meille kuulu, joten ne saa viedä nyt museoon.

      • 1234567...
        body kirjoitti:

        body .Paavali sanoikin olevansa syntisistä SUURIN. Jos tulee epäselvyyttä Paavalin kirjeissä, niin kaikkein luotettavimpia ovat Jumalan ohjeet ja käskyt.
        Jeesus sanoi: Isäni käskyt minä olen pitänyt. Isä on minua suurempi.

        Jumalan käskyt menee aina ihmiskäskyjen edelle.

      • to..
        tode* kirjoitti:

        eedenin porukka ei syönyt lihaa ennen syntiinlankeemusta. Sitä ennen popsittiin kaikkinaisia ruohoja ja hedelmiä ja marjoja, sieniä eritoten. Kärpässienet eivät olleet myrkyllisiä tai niitä ei ollut ollenkaan. Jumala kehitteli ne myöhemmin.

        ..mutta mikäänhän ei voinut kuolla, sienen tai ruohokasvin jos poimii , syö ja sulattaa se on sitten kaput. Kiviä ne söivät ja joivat vettä päälle -tosin vesikin piti tislata ja kivet myös huuhtoa, jotta pieneliöt eivät olisi kupsahtaneet aatamin ja eevan masuhapoisssa.

      • Susi76
        Andreas! kirjoitti:

        Ajattele todella, mitä kirjoitat!

        "Mitähän lihakauppaa Paavali tässä meinaa - No tietysti lihakauppoja Israelissa!"

        Paavali kirjoitti tuon ohjeen KORINTTOSSA!!!!

        Järjen käyttö ei ole kielletty!

        Muuten, Genetsaretin järven rannassa Gedarassa, oli suuri SIKALA, ja noihin sikoihin
        Jeesus ajoi riivaajahenget. Tämä vaan todistaa, että juutalaisetkin
        söivät sianlihaa!

        Ei tasan tarkkaan todista sitä että Juutalaiset olisivat syöneet Sian lihaa. Perehdyhän Andreas Raamattuu MEDIA 7 järjestää ilmaisia Raamattu kursseja suosittelen niitä lämpimästi sinulle.

      • Maan matonen
        ei tässä vielä kaikk kirjoitti:

        Andreas! Paljon on pakanoilla syötävää muutamia mainitakseni, kissat, koirat, käärmeet, sammakot, sisiliskot, ravut, etanat, siat, hevoset, karhut, kilpikonnat, lohikäärmeet, niin ja kyykäärmeet, oravat, lepakot, pääskyset, madot, muurahaiset ja kaikki muut pikkuötökät, sudet, ahmat, kirahvit, krokotiilit, mateet, virtahevot, leijonat, norsut, lutikat, torakat jne.....Ei pääse pakanoita nälkä yllättämään.

        ei tässä vielä kaikki . Siili unohtui epäpuhtaista eläimistä.

      • mathetes
        Ajatelkaa joskus kirjoitti:

        1. Kor 10:

        25. Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden.

        Mitähän lihakauppaa Paavali tässä meinaa - No tietysti lihakauppoja Israelissa!!!

        No onko niissä sikaa, käärmettä, äyriäisiä ym myytävänä? NO EI TAKUULLA OLE!!!

        Hiukan kommenttia sinulle - Ajatelkaa joskus!

        Me elämme nyt "uudenliiton aikaa"! Hengen uudessa tilassa, emme siis lainkirjaimen vanhassa! Uudessaliitossa määrittellään ja ymmärretään syötävät ruoat hieman eritavoin kuin miten vanhanliiton ruokamääritelmät! Olet toki oikeassa ettei Israelilaisessa lihakaupassa kenties ollut sianlihaa kaupan, ja tuo kyseinen jae -(1Kor 10:25)- sinäänsä ei puhu mitään lihakaupasta, vaan siinä alkutekstin mukaan määritellään - "kaikki sekalainen syötävä sallituksi - omantunnon kautta"! Tämä on siis tuon kyseisen Raamatunkohdan sanoma, samoin kuin pakanatkin jotka ovat Jumalalle kelpaavia uskon kautta yhtälailla kuin juutalaisetkin!

        Jo järkihän sen sanoo (ainakin pitäisi sanoa) mitä kukin suuhunsa pistää!
        Kana ja kalakin ovat hyvin epäterveellisiä jos ne tulee huonosti valmistettua! Taikka mikä muu syötävä tahansa ovat pahasta ihmiselle jos valmistaminen on tapahtunut nuonosti! Uudenliiton uskova Kristitty elää Kristuksen hengen johdatuksessa, ei siis lainkirjaimen johdatuksessa! - (2Kor 3:4-6)!

        Kristittyä ohjaa Jumalan Pyhä Henki, ei lain kirjain!

        Siunausta ja Kristusvaloa elämääsi! :)

        Terv, mathetes

      • henget koetellut !
        mathetes kirjoitti:

        mathetekselta löytyy ainakin vastahenki Jumalan käskyjä ja ohjeita vastaan. Kapinahenkinen mathetes !

      • mathetes
        henget koetellut ! kirjoitti:

        mathetekselta löytyy ainakin vastahenki Jumalan käskyjä ja ohjeita vastaan. Kapinahenkinen mathetes !

        Vastausta sinulle - henget koetellut!

        Juu olen "kapinahenkinen", mutta vain turhia lakeja vastaan jotka vievät vapauden ilon niiltä jotka Kristus on omalla ristin uhrillaan vapauttanut vanhoista juutalaisista lainsiteistä oman henkensä vapauteen! Soisin sitä samaa sinullekin veliseni! :)

        Jeesus sinulle runsaasti sanaansa valaiskoon ettet eksyisi syvemmälle lainsiteisiin ja siten pois Kristuksen armosta ja hänen uhrinsa ja henkensä lahjoittamasta vapaudesta! - (2Kor 3:4-6)!

        Siunausta ja Kristusvaloa elämääsi! :)

        Terv, mathetes

    • tode*

      käsittiväthän sen kaikki muutkin, kun asian ytimen lopulta ymmärsivät. Uusi liitto oli aika tavalla käänteentekevä juutalaiskristityille. Ei siis ihme, että Paavalikin vielä vuosia myöhemmin oli itse kiinni ko. kulttuurin tavoissa ja säädöksissä.

    • EI verimakkaraakaan

      Pakana-kristityiltä kielletty verinen liha ja veri-ruokien syöminen

      Apt 15:

      19 Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,

      20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.

      • sdfvdf

        Oletko syönyt neulamuikkuja, joista ei veri ole laskettu.

      • Susi76

        Veren syönti kielto on vaikeasti tulkittava kielto Raamatussa. Silloin kun se tuli mm Kiinassa syötiin mm eläintä yleensä apinaa joka kaulasta elävänä lukittiin pöytään tämän elävän apinan aivot syötiin lusikalla yhä hengissä olevalta eläimeltä. Suomen presitentti Kekkonen on mm kirjoittanut aiheesta. Raamatussa oleva veren syönti kielto tarkoittaa älkää syökö elävää eläintä. Huomaa miten Juutalaiset teurasti eläimet.

    • bgrebg

      Työntäkää ne makkarat hanuriinne ja lopettakaa turha jauhaminen.

      • huo kaus

        On tämä idioottien palsta. Onneksi olkoon, helluntailaiset!

    • KTS (Ei kirj.)

      Olen ikäni syönyt sianlihaa ja terveys on valurautaa!

      • oljenkorsi...

        Jumalan edessä rauta on kuin oljenkorsi.
        lm. 15:3 Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas.

        2 Makk. 7:1. Tapahtui myös, että seitsemän veljestä yhdessä äitinsä kanssa otettiin kiinni ja että kuningas antoi vitsoilla ja hihnoilla ruoskia heitä pakottaakseen heidät syömään laissa kiellettyä sianlihaa.
        2. Mutta yksi heistä, joka puhui kaikkien puolesta, sanoi: "Mitä sinä meiltä kyselet ja tiedustelet? Sillä me olemme valmiit mieluummin kuolemaan kuin rikkomaan isiemme lakeja."
        3. Silloin kuningas julmistui ja käski kuumentamaan pannut ja kattilat.
        4. Kun ne olivat kuumentuneet tulikuumiksi, käski hän heti leikata kielen siltä, joka oli puhunut heidän kaikkien puolesta, reväistä irti hänen päänahkansa sekä silpoa häneltä kädet ja jalat toisten veljien ja äidin silmien edessä.
        5. Sitten kuningas käski viedä tuon kokonansa silvotun miehen, joka vielä oli hengissä, tuleen ja paistaa pannussa. Pannun käryn levitessä yltympäri veljet yhdessä äidin kanssa kehoittivat toisiansa kuolemaan jalosti ja sanoivat näin:
        6. "Herra Jumala näkee tämän ja totisesti armahtaa meitä, niinkuin Mooses on julki lausunut siinä virressä, jossa hän peittelemättä todistaa kansaa vastaan, kun hän sanoo: 'Ja hän armahtaa palvelijoitansa'."
        7. Sittenkuin ensimmäinen tällä tavoin oli saanut surmansa, vietiin toinen häväistäväksi. He vetivät irti hänen päänahkansa hiuksineen ja kysyivät tahtoiko hän syödä, ennenkuin hänen ruumiinsa silvottaisiin jäsen jäseneltä.
        8. Mutta vastaten isiensä kielellä hän sanoi: "En". Siitä syystä tämäkin vuorostaan sai kärsiä samat kidutukset kuin ensimmäinen.
        9. Ollessaan jo aivan viimeisillään hän sanoi: "Sinä konna, sinä riistät meiltä tämän ajallisen elämän, mutta maailman kuningas herättää meidät, jotka kuolemme hänen lakinsa puolesta, uuteen, iankaikkiseen elämään."
        10. Tämän jälkeen otettiin kolmas häväistäväksi. ...
        11. ja sanoi ylväin mielin: "Taivaasta minä olen nämä jäsenet saanut, ja Hänen lakinsa tähden minä katson ne vähäarvoisiksi, ja minä toivon saavani ne Häneltä jälleen".
        13. Sittenkuin tämäkin oli heittänyt henkensä, kidutettiin ja häväistiin samalla tapaa neljättä.
        14. Ja ollessaan kuolemaisillansa hän sanoi näin: "On lohdullista, kun niillä, joiden täytyy kuolla ihmiskäden kautta, on Jumalalta se toivo, että hän taas herättää heidät. Sillä sinulla ei ole mitään ylösnousemista elämään."
        15. Sitten tuotiin heti viides kidutettavaksi.
        16. Mutta kun hän katsoi kuninkaaseen ja sanoi: "Kun sinulla ihmisten keskuudessa on valta, niin sinä teet, mitä tahdot, vaikka sinä olet katoavainen; mutta älä luule, että Jumala on hyljännyt meidän kansamme.
        17. Odota hetkinen, niin saat nähdä hänen suuren valtansa, kuinka hän kiduttaa sinua ja sinun jälkeläisiäsi."
        18. Sen jälkeen tuotiin kuudes, ja kun hän oli kuolemaisillansa, niin hän sanoi: "Älä jatka itsesi pettämistä. Sillä me saamme kärsiä näitä omasta syystämme, koska olemme tehneet syntiä Jumalaamme vastaan. Me olemme ansainneet tämän ylen oudon kohtalon.
        19. Mutta älä luule välttäväsi rangaistusta, sinä, joka olet ruvennut taistelemaan Jumalaa vastaan."
        20. Mutta erittäinkin oli äiti ihailtava ja ansaitsee, että häntä kiittäen muistetaan. Sillä vaikka hän sai nähdä seitsemän poikansa menettävän henkensä yhden ainoan päivän kuluessa, niin hän kesti sen rohkealla mielellä, koska hän pani toivonsa Herraan.

        23. Niinpä on siis maailman Luoja, joka on muodostanut ihmisen ja jonka tiedossa kaikkien olentojen synty on, armollisesti antava teille jälleen sekä hengen että elämän, niinkuin he nyt pidätte itsenne vähäarvoisina hänen lakinsa tähden."

        Äiti sanoo pojalleen
        29. Älä pelkää tätä pyöveliä, vaan osoittaudu veljiesi arvoiseksi ja käy rohkeasti kuolemaan, että minä saisin sinut yhdessä veljiesi kanssa takaisin, kun armahduksen aika tulee."

        Poika sanoo
        35. Sillä et sinä vielä ole päässyt kaikkivaltiaan ja kaikkinäkevän Jumalan tuomiota pakoon.
        36. Sillä meidän veljemme saavat nyt, kärsittyään lyhyen tuskan, Jumalan liitossa ollen juoda ikuisesti virtaavaa elämää; mutta sinä saat Jumalan tuomitsemana kärsiä ansiosi mukaisen rangaistuksen pöyhkeydestäsi.
        37. Minä uhraan nyt, niinkuin veljenikin, henkeni ja elämäni isäimme lakien puolesta rukoillen, että Jumala pian armahtaisi meidän kansaamme, mutta pakottaisi sinut tuskain ja kuritusten alla tunnustamaan, että hän yksin on Jumala,
        38. ja että Kaikkivaltiaan viha, joka oikeudenmukaisesti on kohdannut meidän koko kansaamme, pysähtyisi minuun ja minun veljiini."
        39. Silloin kuningas vihastui suuresti ja kohteli tätä vielä julmemmin kuin toista, koska oli niin katkeroitunut hänen pilkastaan.
        40. Niin tämäkin siirtyi pois elämästä puhtaana, pannen kaiken luottamuksensa Herraan.
        41. Viimeiseksi, poikiensa jälkeen, sai äitikin surmansa.

      • sika alas jyrkänteel

        KTS n terveys murenee ..lue Jes 66: 17 t. benkku

    • Viisaus ja ymmärrys

      Näin se on oljenkorsi.
      Viisas mies rakensi kallioperälle, tyhmä hiekalle. Kun myrskytuulet puhalsivat ja raivosivat viisaan miehen rakennus kesti myrskyt, mutta tyhmän miehen rakennus sortui.

      • Aamen !

        Aamen aamen !

      • KTS (ei kirj.)

        Tuon vertauksen kallioperä ei taatusti ole mikään ruokavalio, vaan KRISTUS!

        Niin että se siitä...

      • kallioperä
        KTS (ei kirj.) kirjoitti:

        Tuon vertauksen kallioperä ei taatusti ole mikään ruokavalio, vaan KRISTUS!

        Niin että se siitä...

        KTS olet oikeassa siinä, että vertauksen kallioperä on Herra; Jeesus Kristus. Ei siinä käsitellä kaikkia syötäviä tai ei syötäviä eläimiä, jotka kuuluvat tai ei kuulu ruokavalioon. Vaan uskollisuutta Herralle.

        Herra, ylösnoussut Vapahtaja on Sanassa sanonut:
        jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra. (Jes. 66:17).,

      • KTS (Ei kirj.)
        kallioperä kirjoitti:

        Ei ole sanonut noin vaan näin:

        Markuksen evankeliumi:
        7:19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

        HYVÄ!

      • 1234567...
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Ei ole sanonut noin vaan näin:

        Markuksen evankeliumi:
        7:19 Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

        HYVÄ!

        KTS Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi, mutta huom! saastaiset eläimet, kuten sika eivät ruokiin kuuluneet.

        Kaikille ei vaan mene järkeen vaikka rautalangasta vääntäisi.

        Muslimeiltakin löytyy enemmän järkeä ruoka-asioissa kuin monilta kristittynä itseään pitäviltä.

    • Susi76

      Hugo vastaus siihen milloin sianlihan syönti sallittiin uskoville? Ei milloinkaan se Raamatun kielto on yhå voimassa.

    • gauhistus

      Söin just uunimakkaraa. Saattoi siinä sikaakin olla ripaus seassa.

    • gauhistus

      Kyllä on taas ruokavalionsa palvojia paljon liikenteessä. Perustavat pelastuksensa johonkin ruoalla näpertämiseen. Herra armahda!

    • perämela

      Uusi liitto eipuhu sanaakaan sianlihan eikä muunkaan lihan syömäkelvottomuudesta koskien pakanauskovia.

      • gauhistus

        Ei niin, mutta kyllä moni muistaa asettaa lainkahleita vapautettujen niskaan.
        Se on heidän näkyvin armolahjansa. Muusta eivät juuri puhukaan, kuin juutalaisten ruokavalioista ja joulun per'keleellisyydestä.

      • .
        gauhistus kirjoitti:

        Se on hyvin yksinkertaista jopa helluntalaisille.

        Jos syötte sikaa, palatte helvetissä!

        Te ette pääse sitä faktaa karkuun vaikka kuinka kiertelette.

      • älä koske sikaan

        Perämelalle....Pietarin liinavaatenäky kertoo ettei apostolit syöneet saastaisia eläimiä:

        Herra, en syö" sanoi Pietari.

        Evankeliumi on rakennettu " apostolien ja profeettain perustukselle, kulmakivenä itse Kristus Jeesus Ef 2: 20

        Joten jos opetuslapset eivät syöneet sikaa ja muuta saastaa, se on edellen voimassa!

        Pakanoillehan julistetaan evankeliumia Jumalan tutkimattomasta rikkaudesta Ef 3: 8...jae 9 ..talouden hoito myös on sieltä.. apostoleista! terv. benedi

      • Susi76
        . kirjoitti:

        Se on hyvin yksinkertaista jopa helluntalaisille.

        Jos syötte sikaa, palatte helvetissä!

        Te ette pääse sitä faktaa karkuun vaikka kuinka kiertelette.

        Kerran esittelin tutun haudankaivajan kaveri piirilleni sanoin "hän on se joka toisille kuoppia kaivaa" eli mitä opimme tästä se joka sikoja grillaa keran itsekkin grilliin päätyy.

    • gauhistus

      Kyllä se laki tosiaan synnyttää vihaa. Sen huomaa lain alla olevista mukakristityistä ja heidän "evankeliumistaan", jota he vihan vimmassa julistavat. Liha siinä puhuu, ei mikään muu. Omaa lain synnyttämää tuskaansa purkavat foorumeilla ja haluavat muutkin orjuutta uudelleen.

      • KTS (Ei kirj.)

        Juuri näin. On tietty pieni, äkäinen lössi, joka haluaa laittaa käskyä käskyn päälle ja läksyä läksyn päälle ja oikein erottuakseen joukosta käyttää Jeesuksestakin muotoa Yeshua tai jos oikein friikki haluaa olla niin Yeehoshushushuashas tai jotakin sinne päin.

        ANNA MUN KAIKKI KESTÄÄ!
        :O

      • hulluntai-laiset

        Muistan kauan sitten erään veljen nimittäneen helluntailaisuutta hulluntailaisuudeksi. Tälläkin palstalla huomaa, että oikeassahan hän oli.

      • pekoni-man
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Juuri näin. On tietty pieni, äkäinen lössi, joka haluaa laittaa käskyä käskyn päälle ja läksyä läksyn päälle ja oikein erottuakseen joukosta käyttää Jeesuksestakin muotoa Yeshua tai jos oikein friikki haluaa olla niin Yeehoshushushuashas tai jotakin sinne päin.

        ANNA MUN KAIKKI KESTÄÄ!
        :O

        Saako uskova kääriä pekonisiivuja arafat-liinaan?

      • KTS (Ei kirj.)
        pekoni-man kirjoitti:

        Saako uskova kääriä pekonisiivuja arafat-liinaan?

        Kyllä saa kunhan laittaa foliopaperia väliin niin ettei tahraa liinaa.

      • pekoni-man
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Kyllä saa kunhan laittaa foliopaperia väliin niin ettei tahraa liinaa.

        Folio ei tee hyvää pekonille, vaan pekoni on käärittävä liinaan ilman sitä. Muuten pekonin aromit ja tuoksut eivät pääse esiin arafat-liinan seasta.

        :)

      • saastaa paljon

        gauhistus, juu niinpä seitsemän veljestä ja äiti mestattiin, kun ei sikaa popsineet, kauhea mikä viha siitä synty.
        Monenlainen ällömöllö syntyy heidän keskuudessaan, joiden mielestä kaikki on syötävää. He eivät mielellään anna julistaa raamatun Sanaa, vaan haluaisivat, että hiljaa, hys, hys. jos vaikka joltain menee ruokahalu saastaan!!!

    • silavainen sika

      Sianliha tuli sallituksi viime viikon keskiviikkona. Katsoin wikipediasta.

    • Silloin kuin Jeesus vapautti Uskovainen Laista !! Elikä abaout 2000v sitten..

      • Ihmettelijä !

        savonarola Missä on helluntailaisten järki kun Raamatun sana ei kelpaa ?

    • perämela

      mitähän ryöväri oli syönyt kun pääsi ykköspaikalle taivaaseen ?

      • näin se on

        Herran lihaa ja verta. Tietysti vain uskon kautta, kuten jokainen uskova asian ymmärtää. Kyse ei ole kannibalismista vaan hengellisestä totuudesta, vaikka ei kerkeäisi ehtoollista nauttia.

      • 1234567...

        perämela. joka tekee tahallansa syntiä sitä kohtaa hirvittävä tuomio ja tulen kiivaus.
        Ryöväri näki Jeesuksen puhtauden ja oman suuren syntisyytensä ja pyysi armahdusta.
        Moni suuri syntinen on pyytänyt armahdusta ja syntiensä anteeksi antoa, eikä ole senjälkeen kumonnut yhtäkään Jumalan ohjetta ja käskyjä, vaan pitänyt niitä kasvattajana Kristukseen.

    • KTS (Ei kirj.)

      Tunnen satoja helluntailaisia ja kaikki syövät mm. sikaa yhtä kasvissyöjää lukuunottamatta.

      Toki tänne nettiin eksyy kaiken maailman provoja, trolleja ja hengellisiä hukkapätkiä.

    • perämela

      Se on kyllässatua että syömisen tai juomisentakia minua kohtaan minkäänlainen kiivaus tai tuomio.

      kyllä se kuulkaa tulee vähän eri asioista kuin läpi suolen kulkevasta massasta.

      senkö takia olisi JUmala lähettänyt Poikansa häh ?

      ei pidä olla vauvoja ymmärrykseltään.

      • 1234567...

        perämela
        Jesaja jatkaa 66:18. Minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa. Aika tulee, että minä kokoan kaikki kansat ja kielet, ja he tulevat ja näkevät minun kunniani.

      • erggtre

        Mitä se luotilanka täällä mouhottaa?

    • onsejoo

      sianlihaa on mukava paistaa pannulla nam nam.

      • ilosi on lyhyt...

        Sianlihan syöminen voi viedä ihmisen kadotukseen, ei saastan syömisillä kannata kerskata.

        Syöpäriski
        Sianlihan runsas käyttö lisää paksusuolen, haiman ja virtsarakon syöpää.
        Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolen tulehduksen (colitis ulcerosa) riski

        Tällaisia sairauksia ovat Crohnin tauti ja haavainen paksusuolen tulehdus eli colitis ulcerosa. Olen referoinut meta-analyysin tarkemmin täällä.

        Tietysti trikiinimato saattaa aina löytyä ja ne elävät hyvin ihmisen sisällä... , jotkut jopa paistavat matoja syödäkseen tai toukkia.
        http://www.stanford.edu/class/humbio103/ParaSites2002/ascariasis/image012.jpg

      • luulevat ainakin
        ilosi on lyhyt... kirjoitti:

        Nimimerkille ilosi on lyhyt.
        Mutta tuossa kuvassahan oli niitä lieroja joita Pietarille liinavaatteella laskettin siis matelijoita. Nämähän ovat joidenkin Uudenliiton uskovien herkkuja joita he luulevat puhdistetuiksi.

      • 1234567...
        luulevat ainakin kirjoitti:

        Nimimerkille ilosi on lyhyt.
        Mutta tuossa kuvassahan oli niitä lieroja joita Pietarille liinavaatteella laskettin siis matelijoita. Nämähän ovat joidenkin Uudenliiton uskovien herkkuja joita he luulevat puhdistetuiksi.

        Monet luulevat niin, että kaikki lierot ja matelijat on puhdistettu, mutta siinä he erehtyvät kun eivät ymmärrä ja osaa selittää näkyä joka Pietarille näytettiin.

    • perämela

      vai että suomisellä kadotukseen ?

      oletteko tye ihan pöhköjä.Jeesus sanoo ettei se mikä menee suusta sisään saastuta, vaan se joka tulee suusta ulos.

      eikö tuon nyt järkikin sano että hmisen syömiset ja juomiset eivät ole mitään muuta kuin ajallista ruumiin ravintoa.

      terveelliset ovat toki oma asiansa, ja jokin ruoka saattaa todella viedä hautaan ennen aikojaan, mutta ei se kadotukseen vie.

      • aika näyttää !

        Ootko perämela varma ?

      • usko tai älä

        Perämela, paljon sinulta on tullut suusta ulos. Sanot, että ei ole väliä kiinnittää huomiota raamatun Sanaan, jossa Herra laijittelee eläimet syötäviin ja ei syötäviin.

        Ei ruoka kadotukseen vie, mutta saasta saatapi viedä.

    • perämela

      kyllä, ainoastaan on sanottu että älkää syökö lihaa josta verta ei ole laskettu, siinä oli pakanuskoville ohje uudenliiton puolella.

      siinä on koko syömisen malli. en toki syö torakoita enkä kaikenmailman nilviäisiä, mutta se on enempi eettinen ja yök-kysymys kuin hengellinen.

    • rillisikaonhyvää

      "Pakanat" ovat syöneet aina sianlihaa. Kerrotaanhan raamatussa sikopaimenista ja sikalaumoista yms. joten joku niidenkin lihan on syönyt, tuskin niitä ihan lemmikkeinä pidettiin?

    • ms piggy
    • lt

      "Milloin sianlihasta tuli sallittua pakanakristityille? "

      Silloin kun Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaaksi. Se ei silti tarkoita, että kaikki on terveellistä.

      • 1234567...

        It
        Kristityt eivät syö sianlihaa samoin kuin ei Jeesuskaan syönyt sianlihaa.

        Pakanat ovat syöneet sianlihaa kautta aikojen, niin Vanhan kuin Uudenkin liiton aikana. Eivät kaikki ohjeista ja Jumalan käskyistä välittäneet aikojen alkuaikoinakaan. Paljon hukkui vedenpaisuksessa. Eivät he arkkiin suojaan tulleet koska heiltä puuttui usko. Nauroivat vain Nooalle kun kuivalle maalle arkkia rakensi.

        Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi huom! ruuat mutta ei saastaisia eläimiä koska ne eivät ruokiin kuuluneetkaan.

        Terveyden kannalta ei ole hyvä syödä saastaisia eläimiä, mutta niiden syöminen ei ole synti. Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

      • 1234567...
        lt kirjoitti:

        Terveyden kannalta ei ole hyvä syödä saastaisia eläimiä, mutta niiden syöminen ei ole synti. Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

        Jes.66:17. Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu "SANOO HERRA". Tämä on Herran sana.

        Jumala sanoo sanassaan myös: En minä liittoani riko, enkä muuta sitä mikä on minun huuliltani lähtenyt.

        Sinun mukaasi avionrikkojat pitäisi sitten myös kivittää?

      • 1234567...
        lt kirjoitti:

        Sinun mukaasi avionrikkojat pitäisi sitten myös kivittää?

        It
        Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
        15. Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja HUORINTEKIJÄT ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

        Jumala antaa tuomionsa, ellei ihminen parannusta tee.

        Jumalahan käskee ihmisten kivittää avionrikkojat vanhassa testamentissa. Miksi et noudata tätä, kun kerran noudatat sianlihan syöntikieltoa?

        3.Moos.20:10

        Jos joku tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, jos hän tekee aviorikoksen lähimmäisensä vaimon kanssa, niin heidät, sekä avionrikkoja mies että -nainen, rangaistakoon kuolemalla.

        Toinen kuolema on ilman muuta rangaistuksena jos ei tee parannusta synneistään.
        Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu sanoo Herra.
        Mikä loppu? Toinen kuolema tulijärvessä myöskin avionrikkojille elleivät parannusta tee.
        Ei ole iankaikkista elämää tulijärvessä, vaan loppu tulee. Tuli tekee lopun ja kukin saa tekojensa mukaan maistaa tätä tulta.

        En lähde kivittelemään ketään Jumala näkee mitä kukin ihminen tekee minä en, joten Jumalalle jätän rankaisun.

        "Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu sanoo Herra."

        Tämä on vanhaa liittoa, Jeesus teki selväksi, että minkään ruuan syöminen ei ole synti.

    • perämela

      Mikä siassa on huonoa ?

      sehän kasvaa kuin apteekissa nykyisin.

      onko silläkin perisyntiongelma

      • 1234567...

        Hyvin ne kasvaa kissat ja koiratkin nykyään. Kaupoissa hyvät ruuat ja lääkkeet.
        Lehdestä luettua 13.1.12. Koiria salakuljetettiin syötäväksi. Thaimaan viranomaiset onnistuivat pelastamaan satoja koiria, joiden oli määrä päätyä aterioiksi Vienamilaisiin ruokapöytiin.

        Pakanat syövät niin siat kuin kissat ja koiratkin.

    • perämela

      Kyllä voin lopettaa possun syömisen ei se siitä ole kiinni.

      minä vain tulen lukeneeksi itseni siihen joukkoon jolle sanottiin aikanaan,että kunhan välttävät haureutta ja lihaa josta ei ole verta lasketu, niin heidän käy hyvin.

      en silti syö mitä tahansa nelijalkaisia, en tuoleja en pöytiä, kissoja koiria sammakoita enkä paljon muutakaan. nautaa ja possua lammastakaan en viitsi syödä kun se on kuin isävainaan villapaitaa.

    • Kannattaa lopettaa

      possun syöminen, joka ei kuulu syötäviin eläimiin.
      Perämela hyvin käy, jos palvelet taivaan ja maan Luojaa/Jeesusta Kristusta ylösnousutta Vapahtaa, etkä palvele epäjumalia, joita ei edes ole olemassa.

      Paavali ei tee pakanoista kääntyville uutta syötävien ja ei syötävien eläimien listaa. Jumala on Sanassaan kertonut mitkä eläimet ovat hänen kansalleen syötäväksi sopia.

      Ymmärrä ja lue:
      1. Kor. 8:4 Mitä nyt epäjumalille uhratun lihan syömiseen tulee, niin tiedämme, ettei maailmassa ole yhtään epäjumalaa ja ettei ole muuta Jumalaa kuin yksi.

      . Kor. 10:19 Mitä siis sanon? Ettäkö epäjumalanuhri on jotakin, tai että epäjumala on jotakin?
      20 Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista.

      5. Moos. 32:17 He uhrasivat riivaajille, epäjumalille, jumalille, joita he eivät tunteneet, uusille, äsken tulleille, joista teidän isänne eivät tienneet.

      Ilm. 2:14 Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että SÖISIVÄT EPÄJUMALILLE UHRATTUA JA HAUREUTTA HARJOITTAISIVAT.
      20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan HAUREUTTA JA SYÖMÄÄN EPÄJUMALILLE UHRATTUA.

      1. Kun. 16:31 Ei ollut siinä kylliksi, että hän vaelsi Jerobeamin, Nebatin pojan, synneissä, vaan hän otti myös vaimokseen Iisebelin, siidonilaisten kuninkaan Etbaalin tyttären, ja rupesi palvelemaan Baalia ja kumartamaan sitä.
      Juud. 1:11 Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!
      2.Pietarin kirje 2:15 He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa,

      4. Moos. 31:16 Katso, nehän ne olivat, jotka Bileamin neuvosta saivat israelilaiset antautumaan uskottomuuteen Herraa vastaan Peorin vuoksi, niin että vitsaus kohtasi Herran seurakuntaa.

    • perämela

      Joo hyviä kohtia Raamatussa, mutta eivät nyt vaaan liity possun syömisen millään tavalla.

      Uden liiton Sanassa ei käy sanallakaan ilmi pakanauskoville ruokalistaa muuta kuin jo edellä mainittu asioiden välttäminen.

      • lakipuhtaista jasaas

        perämela .Viisaille ei tarvitse kovin montaa kertaa toistaa samoja kun he ymmärtävät jo puolestasanastakin.
        Ei ole tarvetta Uudessaliitossa moneen kertaan, siis toistaa kyllä riittää kun lukee 3.Moos.11 luku. Ja HERRA PUHUI jne....

      • jahas..

        Perämela, Millä tavalla tämä liittyy siihen, että saat possua syödä?
        ""minä vain tulen lukeneeksi itseni siihen joukkoon jolle sanottiin aikanaan,että kunhan välttävät haureutta ja lihaa josta ei ole verta lasketu, niin heidän käy hyvin.""

      • lt
        jahas.. kirjoitti:

        Sillä tavalla, että tuossa ei kielletä sian syömistä. Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi. Jumala kielsi vanhassa testamentissa eräiden eläinten syömisen terveyssyistä, sen suurempaa hengellisyyttä näissä kielloissa ei ollut. Jeesus teki tämän selväksi sanoessaan, ettei ihmistä saastuta(hengellisesti) mikään ruoka. Israelilaiset ovat saaneet erikoisaseman ja näkivät paljon ihmeitä ja kokivat siunauksia, sen takia heidän lakinsa vaati myös heiltä paljon ja rangaistukset olivat kovia. Mutta nämä Jumalan käskyt oli annettu elämän suojelemiseksi ja että ihmiset olisivat terveitä ja onnellisia. Tänä päivänäkin kannattaa syödä terveellisesti , niin välttää sairaukset ja jaksaa ym. Mutta minkään ruuan syöminen ei ole synti.

        Mark.7:18-23

        Ja hän sanoi heille: "Niinkö ymmärtämättömiä tekin olette? Ettekö käsitä, ettei mikään, mikä ulkoapäin menee ihmiseen, voi häntä saastuttaa?
        19. Sillä se ei mene hänen sydämeensä, vaan vatsaan, ja ulostuu." Näin hän sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.
        20. Ja hän sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
        21. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,
        22. aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
        23. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen."

        On tullut selväksi, että pakanat syövät hiiret, rotat, siat, myyrät, oravat, hevoset. Heille käy kaikki, mutta Raamattua he eivät ymmärrä.

        Harvat ovat ne, jotka sen tien löytävät. Portti on ahdas ja tie kaita.

    • perämela

      Sinä et ymmärrä lukemaasi.

      luuletko tosiaan, että Jumala lähetti poikansa pelastamaan ihmiset syömästä sikaa ?!

      ei pidä olla hölmö. Mistä sinä voit tietää mitä ryöväri oli syönyt viimeisinä viikkoinaan ?

      • 1234567...

        Ryöväri näki oman syntisyytensä, ja synnittömän Jeesuksen ja pyysi armahdusta.

        Jeesus eli tosiaankin synnittömän elämän. Jeesus piti Isän käskyt ja ohjeet.

      • ketjua ihmetellyt
        1234567... kirjoitti:

        Ryöväri näki oman syntisyytensä, ja synnittömän Jeesuksen ja pyysi armahdusta.

        Jeesus eli tosiaankin synnittömän elämän. Jeesus piti Isän käskyt ja ohjeet.

        Oletko juutalainen vai adventisti?

      • 1234567...
        ketjua ihmetellyt kirjoitti:

        Oletko juutalainen vai adventisti?

        Nimimerkille ketjua ihmetellyt.
        Eivätkö adventistit ole Uudenliiton juutalaisia ? ja mikä sinä sitten olet
        ja mihinkä kansanheimoon sinä sitten olet oksastettu ?

        Mikä on Jumalan Israel ja keitä siihen kuuluu ?

      • ei kaikki ruokaa

        Perämela muistuuko mieleesi Jumalan kielto syömästä tietystä puusta?
        Mitä käärme tänä päivänä kuiskii?

      • ihmetys on suuri
        1234567... kirjoitti:

        Nimimerkille ketjua ihmetellyt.
        Eivätkö adventistit ole Uudenliiton juutalaisia ? ja mikä sinä sitten olet
        ja mihinkä kansanheimoon sinä sitten olet oksastettu ?

        Mikä on Jumalan Israel ja keitä siihen kuuluu ?

        En ole adventismiin ikinä tutustunut. Onko sielläkin miehet ympärileikattuja?
        Jumalan Israel koostuu uudestisyntyneistä Jeesuksen Kristuksen lunastamista seuraajista, sydämen ympärileikatuista. Niistä jotka ovat kokeneet lain täyttämisen mahdottomaksi ja huutaneet avukseen Jeesusta Kristusta.

      • 1234567...
        ihmetys on suuri kirjoitti:

        Nimimerkki ihmetys suuri.
        Opettelepas veisaamaan tätä virttä. Luterilaisen virsikirjan virsi 1700 luvulta.
        Virsi 135. 1. Nää käskysanaa kymmenen, ne meille kautta Mooseksen Jumala itse ilmoitti, ja Siinailla kirjoitti. Ah Herra armahda.

        Virsi 136. 1. Ken tahtoo olla kristitty ja kristittynä kuolla, ei sille outo peitetty, saa Herran laki olla, jonk' antoi itse Jumala.

        Olen entinen Luterilainen siksi, koska ovat vaihtaneet pyhäkseen sunnuntain viikon ensimmäisen päivän ihmiskäskyn sapatin tilalle, joka on lauantai viikon seitsemäspäivä. Jumalahan siunasi/pyhitti seitsemännenpäivän sapatin Pyhä/lepopäiväksi Jeesuksen sanojen mukaan ihmistä varten.

      • ihmetys on suuri kirjoitti:

        ihmetys suuri. Kenenkä sinä uskot pelastuvan lain täyttämisen kautta ? Eivätkö juutalaisetkin teurastaneet karitsan syntiensä sovittamiseksi, joka viittasi Kristuksen ristinkuolemaan heidän puolestaan. Tätähän se Uudenliiton juutalaisuus ja Israelin kansalaisuus oksastettuna tarkoittaa Uudessaliitossa.

        Ympärileikkaus ei kuulu kristillisiin seurakuntiin, enempää kuin minkäänlainen silpominen, jota kyllä Muslimit harjoittavat vieläkin tietämättömyydessään Kristuksen sovintotyöstä.

        Kristus oli todellinen Uhrikaritsamme, joka pois ottaa maailman synnin.

      • Roomalaiskirje 14
        1234567... kirjoitti:

        Nimimerkki ihmetys suuri.
        Opettelepas veisaamaan tätä virttä. Luterilaisen virsikirjan virsi 1700 luvulta.
        Virsi 135. 1. Nää käskysanaa kymmenen, ne meille kautta Mooseksen Jumala itse ilmoitti, ja Siinailla kirjoitti. Ah Herra armahda.

        Virsi 136. 1. Ken tahtoo olla kristitty ja kristittynä kuolla, ei sille outo peitetty, saa Herran laki olla, jonk' antoi itse Jumala.

        Olen entinen Luterilainen siksi, koska ovat vaihtaneet pyhäkseen sunnuntain viikon ensimmäisen päivän ihmiskäskyn sapatin tilalle, joka on lauantai viikon seitsemäspäivä. Jumalahan siunasi/pyhitti seitsemännenpäivän sapatin Pyhä/lepopäiväksi Jeesuksen sanojen mukaan ihmistä varten.

        1 Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
        2 Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
        3 Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
        4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
        5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
        6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
        7 Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
        8 Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.

      • 1234567...
        Roomalaiskirje 14 kirjoitti:

        Nimimerkille Roomalaiskirje 14.

        Jumalan kirjeet ovat aina ihmisen kirjeiden yläpuolella. Jumala antaa tuomionsa kirjeissään.
        Jumala jaotteli puhtaat ja saastaiset eläimet 3.Moos.11. Laki puhtaista ja saastaisista eläimistä. JA HERRA PUHUI jne....

        Herra sanoo: Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa niistä kaikista tulee loppu.
        Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.
        Joka ei pidä Hänen käskyjänsä joihin sapattikin kuuluu, ei ole Hänen omansa.
        Jumala KIRJOITTI Kymmenenkäskyä kahteen kivitauluun OMALLA SORMELLAAN, ne ovat tauluissa ja pysyvät sapatti mukaan luettuna MUISTA.

        Ilm.14:12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
        Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.

        Lohikäärmeen viha. Ilm.12:17. Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät, Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.

        Ilmankos te olette ihastuneneet noihin Roomalaisiin kun te olette matkalla Roomaan koko joukko sunnuntaipyhinenne.

    • Hugo Boss

      Suomalaiset uskovaisetkin tänäkin kesänä rakastavat oleskelua sianihran käryssä, kun grillissä kärventyy sianraatoa ja mussuttaa mustuneita teurasjätteistä valmistettuja makkaroita mehukattia siemaillen kyytipoikana.

      YÖK!!!

      • lt

        Valitettavasti kaikki uskovaiset eivät syö terveellisesti ja jotkut ovat vielä lihavia. Mutta mitään hengellistä merkitystä tällä ei ole eikä syöminen ole syntiä, joten aihe ei kuulu tälle palstalle.

      • ei sikaa

        it oliko syöminen Eevalle syntiä?
        Onko it täysin pakana?
        Jumalalle on tärkeää, että ihmiset tulevat ravituiksi.
        Kaikki ei ole ravinnoksi kelpaavaa.
        Pyysi Jumala Nooaakin hankkimaani kaikkinaista ravintoa, syötäväksi kelpaavaa itselleen ja muille arkkiin tulijoille.

        Vieläpä mannaihmeen avulla ruokki kansaansa.

        Sialla ei Jumala ole ikinä ruokkinut kansaansa!

      • lt
        ei sikaa kirjoitti:

        Eevalla oli nimenomainen kielto olla syömättä tästä puusta. Jeesus teki selväksi, että minkään ruuan syöminen ei ole synti. Eri asia, jos syö tahallaan semmoista, että sairastuu, se on syntiä.

      • ei sikkaa

        It oikein sanot, minkään ruuan syöminen ei ole synti, mutta saastaa ei tule syödä, kuten sikaa, joka ei ole ruokaa Jumalan kertoman mukaan. Jesaja on kertonut Herran sanan, joka kuuluu näin kaikki, jotka syövät sikaa tai muuta inhottavaa, kuten hiiriä, niistä kaikista tulee loppu.

        Sikaa, kun yrittää laittaa syötäväksi on haju pahempaa, kun jalkahiki.
        Siksi kai monet turtuttaa hajuaistin miestä väkevämmällä, että pystyy saastaa paistaan.

      • lt
        ei sikkaa kirjoitti:

        Kyllä minä olen sikaa syönyt ruokana ja pidän sitä ruokana. Enemmän kiinnitän huomiota siihen, että vältän lisäaineita ja kaikkea keinotekoista ja pitkälle prosessoitua ja syön luonnollista ruokaa. Esim. margariiniin en koske, mutta voita syön.

        It hankala sitä on tavoistaan luopua, jos sinulle on pienestä lähtien sikkaa syötetty, niin et voi muuten tietää, kun lukemalla raamattua mitkä eläimet on tarkoitettu syötäväksi. Saastaiset ja muut iljettävät eläimet ei raamatun mukaan ole ruokaa, eikä niiden raatoihinkaan saisi koskea. Ei ainakaan paljain käsin.

        Harvat tänä päivänä kiinnittävät huomiota raamatun Sanaan ja monelle ajatus siitä, että joutuisi toisten pilkattavaksi jo hirvittää, mutta pitää muistaa se, että Jeesus on kuoleman kukistaja ja vahvin ja uskovan puolustaja on Pyhä Henki.

        Monet helluntalaiset seuraavat sitä miestä, joka heidän keskuudessaan on ja pyhittäytyvät ja puhdistauvat omia menojaan varten syöden iljettäviä saastaisia eläimiä. Harvat uskaltautuvat nousta Herran sotureiksi.

        Jes. 52:11 Pois, pois! Lähtekää sieltä, älkää koskeko saastaiseen; lähtekää sen keskeltä, puhdistautukaa, te Herran aseenkantajat.

        2. Korinttolaiskirje 6:16 Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
        17 Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
        18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias".

        Missä Raamatussa sanotaan, ettei sika ole ruokaa?

      • ei sikaa
        lt kirjoitti:

        Missä Raamatussa sanotaan, ettei sika ole ruokaa?

        3.Moos. 11:47 että tietäisitte erottaa puhtaat saastaisista ja syötävät eläimet niistä eläimistä, joita ei saa syödä.
        4.5. Moos. 14:3 Älä syö mitään, mikä on kauhistus.
        En minä vaikene, sanoo Herra
        5.Jesaja 65:1 Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen, tässä minä olen!

        It ei Herra vaikene! Kenelle kelpaa ruuaksi sianliha?

        Jesaja 65:4 He oleskelevat haudoissa ja yöpyvät kallionkoloissa, heille kelpaa ruoaksi sian liha, kelvotonta uhrilihaa he keittävät astioissaan.
        6 Minun edessäni on kirjoitus: En minä vaikene! Kaiken minä olen maksanut, ja minä maksan suoraan käteen.

        Tämä on vanhaa liittoa. Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

      • ei sikaa
        lt kirjoitti:

        Tämä on vanhaa liittoa. Jeesus sanoi kaikki ruuat puhtaiksi.

        It Jeesus ei sano Sanassaan sikaa ruuaksi, kuten sinä.

        Kyllä Herra Jeesus on Jesajan välityksellä puhunut siitä uudesta liitostasi.
        Jes. 66:17 Jotka pyhittäytyvät ja puhdistautuvat puutarha-menoja varten, seuraten miestä, joka on heidän keskellänsä, jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra.

        Eipä ole loppua tullut minusta, vaikka olen sianlihaa syönyt 40 vuotta.

      • 1234567...
        lt kirjoitti:

        Eipä ole loppua tullut minusta, vaikka olen sianlihaa syönyt 40 vuotta.

        It. . Loppu tulee tottelemattomille silloin kun tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa jumalattomat ja Jumalan sanan hylkääjät.

      • lt
        1234567... kirjoitti:

        It. . Loppu tulee tottelemattomille silloin kun tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa jumalattomat ja Jumalan sanan hylkääjät.

        Kol. 2:

        16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
        17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
        18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
        19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
        20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
        21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
        22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
        23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

        Tuo sinun uskonnollisuutesi väärän profeetan Ellen G.Whiten seuraajana tyydyttää vain ihmisen lihaa. Henkeä siinä ei ole.

        http://www.jesus-is-savior.com/False Religions/Seventh-Day Adventist/sda_occult.htm

        google kääntäjällä:

        http://translate.google.com/translate?sl=en&tl=fi&js=n&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&layout=2&eotf=1&u=http://www.jesus-is-savior.com/False Religions/Seventh-Day Adventist/sda_occult.htm

        It. . Paavalin kirje Roomalaisille 2:13. Sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
        3.:21. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta ? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
        7:12. Niin laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.

        Paavalin kirje Galattalaisille 3:24. Niinmuodoin laista on tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.

        Moni on menettänyt henkensä kun ei ole kieltoa noudattanut älä koske älä maista.

        Ellen G. White kirjasta "Suuri taistelu" Samalla kun paholainen esiintyy ihmiselle suurena lääkärinä, joka voi parantaa kaikki heidän tautinsa, hän aiheuttaa sairautta ja onnettomuuksia, kunnes väkirikkaat kaupungit tulevat autioiksi ja hävitetyiksi.
        Hän on jo nyt toiminnassa, käyttäen valtaansa kaikkialla, tuhansin eri tavoin, onnettomuuksissa maalla ja merellä, suurissa tulipaloissa, hirmumyrskyissä, pelottavissa raesateissa, rajuilmoissa, tulvissa pyörremyrskyissä, vuoksiaalloissa ja maanjäristyksissä.
        Hän turmelee ilman kuolettavalla saasteella, ja tuhannet kuolevat ruttoon.
        Nämä vitsaukset tulevat yhä lukuisimmiksi ja tuhoavammiksi. Hävitys kohtaa sekä ihmisiä että eläimiä.
        Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu, kansan ylhäiset maassa nääntyvät.
        Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton Jes.24:4-5.

        Kirjasta Suuri Taistelu.

        Minkätakia Ellen G.Whiten haudalla on obeliski, mitä Raamatussa käytettiin mm. Baalin palvonnassa? Ja okkultistit käyttävät tänä päivänäkin.

        1.Kor 10:

        23. "Kaikki on luvallista", mutta ei kaikki ole hyödyksi; "kaikki on luvallista", mutta ei kaikki rakenna.
        24. Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta.
        25. Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
        26. sillä: "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on".
        27. Jos joku, joka ei usko, kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan, kyselemättä mitään omantunnon tähden.
        28. Mutta jos joku sanoo teille: "Tämä on epäjumalille uhrattua", niin jättäkää se syömättä hänen tähtensä, joka sen ilmaisi, ja omantunnon tähden;
        29. en tarkoita sinun omaatuntoasi, vaan tuon toisen; sillä miksi minun vapauteni joutuisi toisen omantunnon tuomittavaksi?
        30. Jos minä sen kiittäen nautin, miksi minua herjataan siitä, mistä kiitän?
        31. Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.

      • 1234567...
        lt kirjoitti:

        Minkätakia Ellen G.Whiten haudalla on obeliski, mitä Raamatussa käytettiin mm. Baalin palvonnassa? Ja okkultistit käyttävät tänä päivänäkin.

        It. Sukuhauta on Ellenin miehen James White puolelta. Ellen oli omaa sukua Harmon.
        Sukuhaudoissa lepää niin uskovat kuin uskomattomatkin. Jumala tuntee omansa.
        Täällä Suomessakin löytyy vanhoilta hautausmailta Obeliskeja.

        Meidän sukuhaudoissa on risti, mutta sekään ei takaa, että kaikki ovat uskossa kuolleet.

      • 1234567...
        lt kirjoitti:

        1.Kor 10:

        23. "Kaikki on luvallista", mutta ei kaikki ole hyödyksi; "kaikki on luvallista", mutta ei kaikki rakenna.
        24. Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta.
        25. Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
        26. sillä: "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on".
        27. Jos joku, joka ei usko, kutsuu teitä ja te tahdotte mennä hänen luokseen, niin syökää kaikkea, mitä eteenne pannaan, kyselemättä mitään omantunnon tähden.
        28. Mutta jos joku sanoo teille: "Tämä on epäjumalille uhrattua", niin jättäkää se syömättä hänen tähtensä, joka sen ilmaisi, ja omantunnon tähden;
        29. en tarkoita sinun omaatuntoasi, vaan tuon toisen; sillä miksi minun vapauteni joutuisi toisen omantunnon tuomittavaksi?
        30. Jos minä sen kiittäen nautin, miksi minua herjataan siitä, mistä kiitän?
        31. Söittepä siis tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.

        It. . .Jeesuksen esimerkkiä seuraten Jeesus ei syönyt saastaisia eläimiä, kuten sika.
        Jeesus sanoikin: Isäni käskyt minä olen pitänyt. Jeesus sanoi myöskin: En ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja.

      • lt
        1234567... kirjoitti:

        It. . .Jeesuksen esimerkkiä seuraten Jeesus ei syönyt saastaisia eläimiä, kuten sika.
        Jeesus sanoikin: Isäni käskyt minä olen pitänyt. Jeesus sanoi myöskin: En ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja.

        Jeesus ei pitänyt isänsä käskyjä sinun näkemyksesi mukaan, koska ei kivittänyt huorintekijää.

    • perämela

      No sen tietää ainakin mitä missä j amilloin kun pistää poskeensa suomalaista possua, mutta Huuko ei tiä ollenkaan mitä ryyppii sisuksiinsa kaikenmailman tuontilitkujen ohessa.

      siellä paljasvarpaiset kerran kesässä pestyt jalat polkevat huukon mehuhedelmiä jotka kavaneet kymmenen kertaa myrkytettynä kaatopaikan vieressä, ja liimaavat purkin kylkeen peltikatoksessa tulostetun kopion olemattomasta sisällöstä.

      siinä se on huukon terveysjuoman salaisuus.

      ei tarvitse mennä piitsille kun myrkkyjuomien aineet tulee nahast aläpi ja värjää rapakon ruskeaksi ja hymykin on kuin liikapiikkiin viikon kuolleena ollella nistillä.

      terve suomalainen ruoka sillä kulkee kuin tojotalla, kaikki.

    • Hugo Boss

      Sianraatoruuan ja teurasjätteistä valmistettujen makkaroiden ystävien kannattaisi olla tarkkoina sianraadon alkuperästä, ja moni sianraadonsyöjä mussuttaa ”suomalaista possua” autuaan tietämättömänä siitä, että sianraadon alkuperämaa onkin Brasilia, missä sikoja lihotetaan kasvuhormoneilla, ja syötetään antibiootteja, jotta eläimet pysyvät terveinä teurastukseen asti.

      Myös riistetään työntekijöitä niin palkoissa kuin työturvallisuus ja työsuojelussa, ja ammattiliittoon kuuluminen on kielletty. Rahanpesu on Suomessa laitonta, mutta ruokaa saa vapaasti pestä kotimaiseksi.

    • perämela

      No äläs höpötä joutavia, takuulla ei ole hormoonikinkkua jos on meolkein naapurissa kasvanut possu.

      äänikin on possulla tuttu, kun iloissaan pistää hiekkapellon viljaa poskeensa ja samalla laskee aamukamman piikkejä montako yötä jouluun.

      Huuko kaataa suuhunsa ties missä vietnamin takana kasvaneita extrasuperalkaatopaikka-alkio pallopäähetelmän mehua eikä huomaa mitään vaikka melkein tulee samantien mahanahoista läpi myrkkyliemet.

      • lukija !

        Olen Huugon kanssa samaa mieltä. Perämelan ajatuksiin en yhdy !

    • &

      Ainakaan merilevä ei ole suomalaista ja eipä taida kannattaa tutkia sen alkuperää millaisista merileväalataista se on kotoisin?

    • pekoni-man

      Suosittelen kaikille Iberian sikaa, joka on saanut elää vapaana tammimetsissä ja syödä ruoakseen tammenterhoja. Kun tällaisen sian kinkku valmistetaan suolaamalla ja ilmakuivaamalla vuoristoilmassa noin vuoden, syntyy suussa sulavaa herkkua, jota voi suositella niin muslimille kuin juutalaiselle, niin uskovalle kuin ateistille, niin köyhälle kuin rikkaalle, niin oppineelle kuin oppimattomalle, niin vegaanille kuin teurasjätteen syöjällekin.

    • Hugo Boss

      Sianraatoihin ja muihinkin raatolihavalmisteisiin käytetään säilöntäaineena natriumnitriittiä ehkäisemään ruokamyrkytyksiä aiheuttavien bakteerien, kuten Yersinia- bakteerien, ja Clostridium botulinum -bakteerin kasvua. Clostridium botulinum- bakteerin erittämä botuliini-hermomyrkky aiheuttaa vakavan myrkytyssairauden. Natriumnitriitille ei ole riittävän hyvin tutkittua korvaajaa raatolihaan.

      Sianraatoihin ja muihinkin raatolihavalmisteisiin lisätään myös natriumnitraattia säilyttämään lihan punainen väri.

      Television mainoksissa raatolihanjalostusteollisuus hehkuttaa nakeista ja makkaroista ”lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä” teurasjätteistä, kuten suolista, peräsuolenpätkistä, verestä, keuhkoista, sydämestä, nahkasta, kamararasta sekä maksaa jauhoista ja selluloosasta valmistettuja nakkeja ja makkaroita.

      YÖK

      • lt

        Kaikenlaisia lisäaineita(myrkkyjä) on lähes kaikessa kaupassa myytävässä tänä päivänä. Luomuruokaa on todella vähän tarjolla.

    • Jeesus ilmoitti, ettei mikään joka menee suusta siään saastuta ihmistä, vaan se mitä sieltä tulee ulos.

      Eikä israelilaisille annetut säädökset ruuista koske ketään enää.

      • sydämestä lähtee

        lappixille jakoa tekstiisi
        Matteus 15:19 Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
        20 Nämä ihmisen saastuttavat; mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä." Ei mainintaa, että saastainen sika olisi tullut ruuaksi.

        Jumalan säädökset koskee Herran valittuja niitä, jotka kuulevat hänen äänensä ja seuraavat häntä, eivät vesitä ja väärennä hänen Sanaansa.

      • sydämestä lähtee kirjoitti:

        sydämestä lähtee nimimerkille:

        Matt. 15:11
        Ei saastuta ihmistä se, mikä menee SUUSTA SISÄÄN; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen."

        Matt. 15:17
        Ettekö käsitä, että KAIKKI, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

        Senkin tekopyhä harhaopettaja. Eli KAIKKI mikä menee suusta sisään, mukaanluettuna sianliha, ei saastuta ihmistä.

    • perämela

      Jospa ottais ja vuolaisis hirven kinkusta jäisiä lastuja pannulle.

      siihen oheen vois tehä saman kyyhkysen rintaa ja teeren täkkää.

      nam nam ja maiskis. ei ole lisäaineita eikä made in zingzongwong

      • cfbxc

        Lyijyhaulit vaan syljeskelöö pois jos hampaisiin sattuu.

      • .

        voi ei, älä viitti kiusata kurjaa kun ei ole nähnyt vuosikymmeniin untakaan tuollaisista herkuista. :(
        Maistuiskohan kaupunki pulut samalle?

    • pekoni-man

      Kyllä kuolleen eläimen liha vaan on kaikkein parhaan makuista. Etenkin kuolleen sian. Ja itse tapetun kuolleen sian liha on kaikista parhaimman makuista.

      • .

        Tuossa minullakin menee se raja, etten elävää eläintä kyllä lähtis syömään ja mielellääns sen tarttis olla jo hetken aikaa olla kuolleena. Hyvin riippunut liha on murreeta.

    • .

      Miten pekoni-man tappaa sian?

      • pekoni-man

        Pulttipyssyllähän sitä poksautetaan päähän ja sitten kurkku auki.

    • false?

      Ei taida noin helpolla onnistua? Kannattaisiko ensin nukuttaa se sika, ettei karkaa naula päässä?

      • pekoni-man

        Noo, aloittelijalle se voi olla hankalaa, mutta kun on tuhansia sikoja teurastanut, kuten pekoni-man, se alkaa sujua.

        Kyllä kuolleen eläimen, etenkin itse tapetun kuolleen sian liha on hyvän makuista.

    • pekoni-man

      Kohta panen vähän pekonia leivän päälle. Kyllä kuollut sika maistuu sitten hyvältä leivän päällä.

    • Hugo Boss

      ♪♫ popsi popsi porkkanaa, nami nami nami porkkanaa ♪♫

    • potkasta muonaa

      Baconiin käärittyä porkkanaa vois koklata.

      ♪♫ I got stripes, i got bacon stripes ♪♫

    • Kyllä näyttää tämä kettjun olevann Jeesuxen korvikkeen uudistajille ja uhraajat tällainen kettju todella olevan namia.

      Mulle se on oxettava ja inhottava ja saa Jumalan viha syttyvän niitä kohti sellaisina raivona joka on ennenkin tuhonut koko Jerusalemin,, mutta nyt ei tietysti Jerusalemia kohtaan tä raivo syntyy.. Vaan Sebaot näyttää kyllä että Hän on sotaherra judaistille merkki siitä miten inhottavia ovat sillä kun vetävät nuoria tietämättömiä uskovia mukaan uhramaan sabattiruokia Jumalalle niinkuin sabatin tarkoitus oli lepyttää Jumala Vanhan Liiton puolella. Onnex me Kristityt ymmärrämme että Jeesus on tullut sabatin tilalle ja me emme enää saa rituaaleissa ja tyhjissä vertauskuvissa elää ninkuin sabatti on ja monen muun sakramenttien harhoissa on ja porskuttelevat..

    • savonarolalla on

      korvikkeet käytössä.

      savonarola ymmärtää raamattua väärin; että Jeesus on tullut sapatin ja syömisen tilalle. Savonarolan ajatus käy näin, jos pidät sapattia hylkäät Jeesuksen ja jos syöt hylkäät Jeesuksen.

      Savonarola ei ymmärrä sitä, että ruumis tarvitsee ravintoa, eli jokapäiväisen leivän ja myös Hengen leivän elävästä lähteestä. Sapatti on annettu ihmistä varten ja se on viikon seitsemäs päivä/lauantai. Kaikille sapatti ei käy, koska sen Herra on Jeesus, joten he mieluummin valitsevat lepopäivänsä itse, koska huomaavat että eivät jaksa ilman lepoa.

      Jollain muotoa ihminen haluaa kumota Jumalan oikeuden (lain), jos ei halua seurata Mestarin jälkiä. Kuomojia löytyy aina.

      Harvemmin löytyy niitä nöyriä, jotka ottavat armon synneilleen Pelastajalta Jeesukselta Kristukselta.

      • Höpö höpö,, sapatti on uhraaminen ja sellaisia sääntöjä ei Jeesus antanut kenelle..

    • Hugo Boss

      Rakkaat ystävät, sisaret ja veljet, miksi syödä sianraatoa tai teurasjätteistä valmistettua makkaraa, tai yleensä raatoruokaa, kun voit syödä terveellistä kasvisruokaa?

      Makkaran ystävänä suosin animal free foods tofu, soijanakkeja tai seitanmakkaraa.

      Tosiuskovana kristittynä lakto-ovo-vegetaristina olen sitä mieltä, että kaalit, porkkanat, lantut, soija sekä pavut ja kasvikset sekä juurekset ovat parasta ravintoa, mitä Jumala on luonut.

      Merikaloissa on dioksiinia, ja sisävesikaloissa on mitattu korkeita cesium-pitoisuuksia ja elohopeaa, ja kaloissa elää lapamadon toukkia, jotka voivat jäädä suolistoon elämään.

      Myös ryöstökalastus tyhjentää meret kalasta, ja nykyisin tonnikalakin alkaa olla uhanalainen kalalaji ryöstökalastuksen takia.

    • pekoni-man

      Kohta panen vähän pekonia leivän päälle. Kyllä kuollut eläin vaan maistuu hyvältä leivän päällä.

    • tähän päätynyt

      Hugo Boss on nostanut mielenkiintoisen aiheen esille.
      On tullut paljon vastauksia, keskustelua.

      Näyttäisi siltä, että sika ei sovi kristitylle, eikä oikein kellekään ravinnoksi.

    • perämela

      jospa vuolaisin taas iltapuhteella kauriin paistista isohkon jääviilun pihakrilllin toiseen reunaan, toiseen vois laittaa hiukka heinäsorsaa ja pikantisti riekon rintaa.

      muutama peruna uutta ja vanhaa, sipulia currysilaus ja rypsiöljyssä hieno käristys.

      on siellä kulkaa tuulen alla paha olla niin tosiuskovan kuin evoluutiohipinkin.

      nam nam j a maiskis kis.

      • nomiehänsevaan

        Nää on kyllä niin helmiä nää jotkut perämelan kommentit. :D Hehhee..

        "evoluutiohipin"

    • naminam

      Söin aivan ihanan possumunkin ja joi kahveeta, nam maisis maiskis. nyt saan lipoa kielelläni pitkään sokeria poskistani ja leuastani niin pitkälle kun kieli ylettyyy..nam nam

    • Sika tuli luvallista syödä kun Jeesus uhrattiin ja kuoli Ristillä. Nyt ei saa enää uhrata laki Jumalalle enääja kumoa Jeesuxen uhrikuolema. Olkaa nyt IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIHAN pikkuisen varovaisia ettei käy huonosti teille..

      • 1234567...

        Savonarola on ulkona kuin lumiukko mitä Raamatun tuntemiseen tulee.

        Monet osaavatkin niin hyvin Raamatun sanan kumota, että ei jää kuin kannet jäljelle, ja uskovat vain ihmiskäskyihin.

      • 1234567... kirjoitti:

        Savonarola on ulkona kuin lumiukko mitä Raamatun tuntemiseen tulee.

        Monet osaavatkin niin hyvin Raamatun sanan kumota, että ei jää kuin kannet jäljelle, ja uskovat vain ihmiskäskyihin.

        Minä ainakin Uskon Jeesuxen Käskyihin ja mitä Hän on tehnyt meidän puolesta . Mutta se että uskotaan näitä lakikäskyihin joka oli takoitus pelastaa ihminen ennenaikainen tuhosta Vanhan Testamentin aikana ja säilyttää ne Juutalaiset Abrahamin helman on nyt naurettava kun meillä on niin paljon enemmän nykyaikana.
        Syö nyt sika vaan ihan täysin Jumalan luvalla niinkuin evankeliumi on tuotu pakanoille..

    • cuppe

      Makkara on herkkuva ja läskisoossi.............

    • Hugo Boss

      Jokainen Raamattunsa hyvin osaava tosiuskova tietää, että Raamatussa puhutaan paljon syömisestä ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan.

      Jokainen tosiuskova on varmaan samaa mieltä siitä, että Jumala ei ole antanut mitään käskyjä tai elämänohjeita, jos niihin ei ole pätevää syytä, ja Jumalan antamia ohjeita ja käskyjä noudattamalla ihminen kaikilla elämänsä alueilla saa siunauksen, ja voi hyvin, mutta kapinoimalla tulee kirous, sairaudet ja vastoinkäymiset (5.Moos.28:1-68), ja niskoittelijat asuvat kuivassa erämaassa (Ps. 68:7).

      Jokainen hyvin Raamattunsa osaava tosiuskova tietää, että luomiskertomuksen mukaan Jumala loi ihmisen kasvissyöjäksi.

      ”Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne.”
      (1Moos.1:29)

      Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala antoi ihmisille luvan syödä lihaa, koska kun vedenpaisumuksen päätyttyä Nooa otti kaikkia puhtaita karjaeläimiä, ja puhtaita lintuja, ja uhrasi niistä polttouhrin Herralle (1.Moos.8:14-22), mikä on esikuva Messiaan, meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen uhrista, niin tässä yhteydessä Jumala antoi ihmiselle luvan syödä kasvisravinnon ohella myös lihaa.

      ”Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit.”
      (1Moos.9:3)

      Jokainen Raamattunsa hyvin osaava tosiuskova tietää, että Jumala jakaa puhtaat, ihmisravinnoksi kelpaavat eläimet, ja epäpuhtaat ihmisravinnoksi kelpaamattomat eläimet, kun Jumala antoi ihmisille luvan syödä lihaa (3. Moos.11:1-47).

      Sika on eläin, mikä tekee vanhasta paskasta uutta p askaa, ja syö iloisesti röhkien raatoja, jätteitä, p askaa, kaikkea saastaa, ja pestykin apteekissakin kasvatettu sika rypee lätäkössä.

      Teurastettuihin sianraatoihin on pakko lihanjalostusteollisuuden käyttää natriumnitriittiä ehkäisemään ruokamyrkytyksiä aiheuttavien bakteerien, Yersinia- ja Clostridium botulinum -bakteerien kasvua. Natriumnitriitille ei ole käytännössä korvaajaa sianraatolihaan.

      Lihanjalostusteollisuus joutuu lisäämään sianraatoihin myös natriumnitraattia säilyttämään sianraatolihan punainen väri, koska raadonsyöjä tuskin haluaa ahmia kitaansa ikävän harmaan väristä sianraatoa.

      Sianlihan, sekä yleensä epäpuhtaan liharuuan syömättä jättämistä voitanee siis pitää raamatullisesti perusteltuna.

      • lt

        Tuossa 1.Moos.9 luvussa ei ole eritelty eläimiä jotka ovat syötäväksi kelpaamattomia, ihan kuten Jeesuskin myöhemmin sanoi kaikki ruuat puhtaiksi. Kristityille on edelleen käsky välttää lihaa, josta verta ei ole laskettu ja tässä sanotaan syy siihen.

        2. Ja peljätkööt ja vaviskoot teitä KAIKKI ELÄIMET maan päällä ja kaikki taivaan linnut ja kaikki, jotka maassa matelevat, ja kaikki meren kalat; ne olkoot teidän valtaanne annetut.
        3. KAIKKI, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myösTÄMÄN KAIKEN.
        4. Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.

        Kaikki liha ei ole kuitenkaan yhtä terveellistä.

    • Hugo Boss

      Mielestäni vegetarismi, ja kasvisruoka yleensä on mitä terveellisintä ravintoa, koska kasvissyöjänä olen voinut kokonaisvaltaisesti erittäin hyvin. Minä olen siis lakto-ovo-vegetaristi, ja jos jättäisin maitotuotteet ja kananmunan pois, niin olisin vegetaristi. :)

      Kasvisvoimalla Suomi juostiin maailmankartalle, koska kestävyysjuoksijat Paavo Nurmi ja Hannes Kolehmainen olivat kasvissyöjiä. :)

      Luettelo tunnetuista kasvissyöjistä alla olevassa linkissä:

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_tunnetuista_kasvissyöjistä

    • cuppe...............

      Huugo, jokainen Raamattunsa hyvin tunteva pitää turpansa kiinni
      eikä kirjoittele tälläisille paskafoorumeille..........................

    • pekoni-man

      Kyllä pekoni on vaan herkullista ravintoa. Kohta laitan vähän pekonia leivän päälle. Kyllä kuollut elän, etenkin itse lahdattu kuollut sika maistuu herkulliselta leivän päällä.

    • Hugo Boss

      Rakkaat ystävät, sisaret ja veljet, miksi niskoitella ja kapinoida Jumalan sanaa vastaan, koska nykyisin suomalaiset ovat sairaampia kuin koskaan?

      Lihapainotteinen ruokavalio voi tutkimusten mukaan altistaa diabetekselle, sydäntaudeille ja aivohalvauksille. Tuoreen tutkimuksen mukaan paljon punaista lihaa nauttivat saattavat myös kuolla nuorempina kuin vähänlaisesti lihaa syövät. Myös metsästystä harrastava tosiuskova voisi kyseenalaistaa jäniksen lihan syömistä.

      http://www.tohtori.fi/?page=8121124&id=2280989

      Kapinoimalla tulee siis kirous, sairaudet ja vastoinkäymiset (5.Moos.28:1-68), miksi siis syödä raatoruokaa, kun voit syödä terveellistä raamatullista kasvisruokaa. Raamatullinen luonnollinen kasvisruoka luomiskertomuksen mukaan on raakakasvisruokavalio.

      Juuri sen takia syön paljon raakakasvisravintoa, pilkon jäävuorisalaattia, oranssia paprikaa, kurkkua, tomaattia, lanttua, naurista, porkkanaa, pähkinää, hedelmiä ja niin edelleen, ja lisään raakaravintoon kylmäpuristettua neitsythamppuöljyä, mikä korostaa kasvisten makua ja vitamiineja, ja mistä saan päivittäiset elimistölleni välttämättömät Omega-6 rasvahapot.

      Iloinen ja hauska rouske kuuluukin keittiöstämme, kun nautimme raikkaista kasviksista, pähkinöistä ja hedelmistä valmistamaamme raakakasvisruokaa. Päivittäiseen raakakasvisravintooni kuuluu myös tumma suklaa.

      Raakakasvisruuasta voi tehdä myös terveellisen pirtelön, missä vain mielikuvitus on rajana. Pirtelöön laitan salaattia, minttua, banaania, taateleita, kotimaisia marjoja, kiiviä, avokadoa ja kaikki tehosekoittimeen, ja pian on terveellinen ja maukas raamatullinen pirtelö valmis. :)

      Nam nam ja maiskis.

    • pekoni-man

      Kyllä sika vaan maistuu sitten hyvältä leivän päällä. Pekonisiivuja ja kinkkua vaan leivän päälle, niin kyllä on hyvän makuista.

    • Hugo Boss

      Suomessa sianlihan tuottaminen on ollut jo pitkään kannattamatonta, mikä on karsinut tuotantoa, ja lihasta syntynee jopa pulaa, eikä kotimaisia joulukinkkujakaan riitä kaikille.

      http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2012/06/06/kohta-ei-ole-enaa-sika-halpaa/201230932/12

      Sianraadon syöjät joutuvatkin turvautumaan tuontisianraatoihin, ja ahmiessaan suihinsa raatolihaa saavat natriumnitriitin ja natriumnitraatin lisämausteeksi kasvuhormoneja ja antibiootteja.

      Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret, raamatullinen kasvisruokavalio on mitä terveellisintä, ja kasvisvoimalla Suomikin juostiin maailmankartalle.

    • perämela

      Mihinkäs Huuko olet ajatellut sen kaiken ilmassa leijuvan roskan päätyvän muualle kuin sinun kasvisruokaasi ?

      siellä on ydinsaasteet ja kaikki mahdolliset myrkyt tuulien ja vesisateiden alas tuomina oikein tiiviissä paketissa, laajalta alalta maasta imettyyn kasvustoon.

      ja KAikenmailman sekamaista tuodut vihannekset ja hedelmät joista ei kukaan ota selvää millä ne on kavatettu ja millä ne myrkytetty ja kuinka moneen kertaan.

      sukulaiseni kävi australiassa hedelmätilalla, ja sanoi ettei ikään enää syö appelsiineja tai muuta hedelmää, sellaista oli käsittely ennen kauppaan saattamaista.

    • perämela

      Ja entäs sitten juomavesi siellä isommassa mailmassa !

      täällä maalla on lähdevedet joita ei tarvitse millään tavalla puhdistaa toisin kuin kaupunkien juomavedet, joissa on ainakin miljoonan naisen hormoonipissojen jäänteet ehkäisypillereiden ja jos minkä tuloksena. Siellä ne on vesistöissä, ja silakan sisuksissa, joita en minäkään söisi.

      Täällä taas puhtaat järvikalat joissa ei ole mitään teollisuuden tai ihmisten jätöksiä pilaamassa lopputuotteen olemusta.

      nam ja maiskis eläköön puhtaat liharuuat ja kalat, ynnäoman kasvimaan tuotteet.

      keitin aamulla oman tontin perunoita, siihen mahtavia sipulinvarsia saksilla pilkottuna, silliä isosta merestä ja leipää ite leivottua !

      nam ja maiskis etten sano ja sanonkin jo.

    • Hugo Boss

      Kyllä sinunkin rakas ♥ uskonveljeni Perämela olisi syytä lopettaa niskoittelu, kapinointi ja pilkkaaminen Jumalan antamia käskyjä ja elämänohjeita vastaan, ja parannuksessa ja katumuksessa tehdä totista totta, koska sianlihan, sekä yleensä epäpuhtaan liharuuan syömättä jättämistä voidaan pitää raamatullisesti perusteltuna.

      • pekoni-man

        Mikään ei maistu paremmalta, kuin itse huolella ja rakkaudella lahdatun kuolleen sian liha. Siitä kun laittaa pekonisiivuja leivän päälle, niin kyllä on herkullista.

      • pekoni-man

        Jeesus muuten söi kalaa ja tarjosi sitä jopa muille ihmisille. Kyllä Jeesuksenkin olisi parempi ollut olla kasvissyöjä. Olisi varmaan ollut parempi voitelu, kun olisi ollut kasvissyöjä.

    • Teidän on parasta sitten myös ympärileikkauttaa itsenne, koska elätte ikivanhoissa israelilaisille annetuissa säädöksissä. Sitten olette täydellisiä aavikkokansalle annettujen käskyjen noudattajia.

    • Hugo Boss

      Jokainen raamattunsa hyvin osaava tosiuskova, jolla on vähänkään Henkeä jäljellä, niin tietää, että Herra Jeesus Kristus söi kalaa ja lihaa samaistuakseen langenneen ihmiskunnan tilaan, eikä se, mikä menee suusta sisään, saastuta ihmistä, vaan se, mikä tulee suusta ulos perisynnin turmelemasta sydämestä.

      Johannes Kastaja söi hunajakuorrutettuja heinäsirkkoja, mutta Herra Jeesus Kristus ei kuitenkaan syönyt sianlihaa, eikä epäpuhtaita eläimiä.

      Rakas uskonveljeni Perämela on toki sataoikeassa siinä, että
      ”ydinsaasteet, ja kaikki mahdolliset myrkyt tuulien ja vesisateiden alas tuomina oikein tiiviissä paketissa, laajalta alalta maasta imettyyn kasvustoon” on suri ongelma myös Suomessa.

      Pelkästään Tšernobylin onnettomuus aiheuttaa suomalaisille 50 vuoden aikana kaikkiaan noin 2 millisievertin suuruisen säteilyannoksen, vaikka kuinka viljelet korvessa luomua omassa ryytimaassasi.

      http://www.stuk.fi/sateilytietoa/sateily_ymparistossa/tshernobyl/fi_FI/laskeuma/

      Merikaloissa on dioksiinia, ja sisävesikaloissa on mitattu korkeita cesium-pitoisuuksia ja elohopeapitoisuuksia. Eikä siinä vielä kaikki, ryöstökalastus tyhjentää meret kalasta, tonnikalakin on uhanalainen kalalaji ryöstökalastuksen takia.

      Jokainen tosiuskova tietää, että näin lopun aikana maapallo muuttuu saastaiseksi ihmisen ahneuden takia.

      Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret, siitä huolimatta raamatullinen kasvisruokavalio on mitä terveellisintä ravintoa, ja kaalit, porkkanat, lantut, soija sekä pavut ja kasvikset sekä juurekset ovat parasta ravintoa, mitä Jumala on luonut.

    • pekoni-man

      Kyllä pekoni maistuu sitten herkulliselta leivän päällä.

    • perämela

      Kohta tirisee heinäsorsan rintapalaa ulkogrillin levyllä.

      nam ja maiskis ja vielä kerran nam.

      Rakkaat sisaret ja veljet, heinäsorsan rintapala ulkogrillin paistotasolla on todellista luojan antamaa herkkua, jota napostellessa ihan taivaan ikävä iskee sytämen seutuville.

      unohtamatta sen oheen folioituja oman pellon perunoita porkkanaa kaalta lanttua ynnä tosimaukkaat sipulit hienoina renkaina.

      sellaisilla rengassilmillä ja tietenkin pollonokalla varustetut ohikulkijat nuuskivat ilmaa eivätkä osaa päättää ovat hereillä vaiko ihan valveilla, ja joko ovat taivaan maassa vaiko perämelan tontin lähellä.

    • Hugo Boss

      Minulle ulkogrillin käristyneen raatolihan katku ja käryt aiheuttavat pahoinvointikohtauksen.

      YÖK

    • Hugo Boss

      Kaikenlainen raatoruuan käristäminen ja grillaus on epäterveellistä, ja hiiligrillien hiilistä ja sytytysnesteestä syntyy palaessaan erilaisia syöpää aiheuttavia yhdisteitä. Ja miksi tunkea suihinsa kärvennettyä raatolihaa saaden natriumnitriittiä ja natriumnitraattia, jo yhdestä grillinakista päivässä lapsi saa maksimiannoksen nitriittiä.

      Terveellisin ihmisravinto on raamatullisesti vegetarismi, koska kasvisruokaa ei käristetä, vaan kuullotetaan, ja haudutetaan miedolla lämmöllä kannen alla. Hauduttamalla valmistettu 40 asteinen kasvisruoka lasketaan raakaravinnoksi.

      Päätin jättää maitotuotteet ja kananmunat pois ruokavaliostani, joten olen vegetaristi.

      Lehmän maito kuuluu lehmän vasoille, eikä ihmisille. Miksi syödä kanan vauvoja?

      Soijamaito on mitä parhain, terveellisin ja raamatullisin maitojuoma ihmiselle.

    • perämela

      Heinäsorsan rintaa kuullotin taas levyllä, oli melkein laitettava pikitien varteen kyltti.

      Keskittykää ajamiseen ihanista tuoksuista huolimatta.

      muuten;

      Soijaviljelmien laajeneminen on lisäksi vaarantanut uhanalaisten lajien säilymistä,
      saastuttanut maaperää ja vesistöjä, tehnyt maasta viljelykseen kelpaamatonta sekä lisännyt metsäpaloja. Uusien soijaviljelmien tieltä on raivattu etenkin Amazonin sademetsää, Cerrado- ja Chaco-savanneja sekä viimeisiä Atlantin rannikkosademetsiä.
      Massiiviset soijaviljelmät eivät ole tuoneet vaurautta, työpaikkoja tai hyvinvointia paikallisyhteisöille. Teolliset soijaviljelmät ovat lisänneet paikallista työttömyyttä ja laadullista nälänhätää. Soijaviljelmien työntekijät ovat usein alipalkattuja eikä heillä ole terveydenhoitoa tai oikeudellista suojaa.
      Suuria soijaviljelmiä raivatessa on käytetty pakkotyövoimaa. Raivaajien työolosuhteet ovat surkeat. Nykyaikainen orjuus, jossa työntekijä pakotetaan ”hyvittämään” ilmaisella työllään työnantajan
      kustantamat vaatteet, ruoan ja majoituksen rehottaa maatalousmaan raivauksessa.

      http://www.wwf.fi/www/uploads/pdf/sademetsaa_lihatiskilla.pdf

    • Hugo Boss

      Alpro soyan ja Provamelin soijatuotteet ovat luomua, joissa on sertifioitu ympäristömerkki takeena ympäristöystävällisestä ja reilun kaupan tuotannosta.

      Myös vegaanikauppojen tuotteet ovat luomua, ja niissä on sertifioitu ympäristömerkki vakuutena raamatullisesta Jumalan luomakuntaa kunnioittavasta aina alkutuotannosta lähtien vegaanikaupan kautta kuluttajan lautaselle.

    • Hugo Boss

      Tuon Perämelan linkin mukaan:

      ”Soijaa tuotetaan rehuteollisuuden tarpeisiin. Yli 80 prosenttia maailman soijasadosta murskataan ja jalostetaan eläinrehuksi.

      Soija- ja karjatalous ovat tiukasti yhteen nivoutuneita. Eläinrehu on soijan tuotannon tärkein lopputuote, ja Etelä-Amerikan soijaviljelmien laajeneminen työntää laidunmaita sademetsiin. Soijan tuotanto on tärkein epäsuora syy, joka aiheuttaa metsäkatoa Amazonilla. Sikojen ja broilerien lisäksi soijarehulla ruokitaan liha- ja lypsykarjaa, munintakanoja sekä kasvatettuja kirjolohia. On arvioitu, että noin 40 prosenttia EU:ssa kulutetusta soijasta käytetään sianrehuna.”

      Tuon Perämelan linkin mukaan siis soijaa tuotetaan karjatalouteen rehuksi, ja juuri karjatalous, ja raatoruuan tuotanto on suurin syy maailman nälänhätään ja ympäristön saastumiseen, ilmaston lämpenemiseen ja niin edelleen, kun hyvinvoivat länsimaalaiset muun muassa suomalaiset syövät yhä enemmän raatoruokaa.

      Suomalaisten uskovaistenkin pihamaalle on pystytetty helluntailaisten rukoushuonetta muistuttava grillikatos, minkä keskellä on alttari, missä voi rauhassa uhrikäryn leijaillessa palvoa rasvaista sianraadon kylkeä ja mustuneita makkarapötköjä.

      Raamatullisesti terveellisin ihmisravinto on vegetarismi, ja jos soijan tuotanto karjatalouden sijaan tuotettaisiin vain ihmisravinnoksi, niin nälänhätä katoaisi maailmasta kokonaan.

      Raamatullinen vegetarismi on Jumalan luomakuntaa kunnioittavaa, ja ratkaisu myös ympäristön saastumiseen, ilmaston lämpenemiseen ja niin edelleen.

    • dshhgd

      Mikäs homosteluketju tää oikein on?

    • KTS (Ei kirj.)

      Toki kasvisruoka kieltämättä edesauttaa myös henkisyyden kasvua ja siksi Danielin kirjan kasvissyöjänuorukaisetkin havaittiin "...kymmentä vertaa etevämmiksi kuin kaikki tietäjät ja noidat,..."

      Toinen henkisyyttä avartava ja tajuntaa laajentava tekijä on pitkä tukka ja siksi muinaiset nasiiritkaan eivät saaneet leikata hiuksiaan vaan antaa vapaasti letin liehua.

      :O)

      • perämela

        No pitkä tukka soittaa miehellä että tajunta on aikaa sitten kuihtunut rusinaksi, ja nasiirilupaus oli taas oma asiansa joka ei kuulu mihinkäänhenkisyyksiin.

        se oli merkki ympäristölle ja muistutus itselle mitä tuli luvattua.

    • perämela

      Jos ajattelemme Paavalin kirjettä korinton seuralunnalle ja siinä olevaa ohjetta syödä kaikkea mitä lihakaupassa on, niin eiköole selviö, että siellä korintossa oli seurakunnassa pakanaisäntien orjia ja kaikenlaista väkeä, jotka mennessään lihakauppaan muistivat vain, syökää lkaikkea mitä siellä on tarjolla !

      eli on kohtuuton vaatimus ajatella että jokainen korinton seurakunnassa joka kuuli ohjeen olisi käsittänyt sen jonkin suodattimen kautta joka automaattisesti olisi rajannut tietyt lihat pois.

      Miksi Paavali ei teroittanut, että muistakaa nyt kun menette kauppaan, ettette osta sianlihaa, ettekä mitään mitään muuta kuin sitä ja sitä ynnä sitä.
      ei siellä seurakunnassa joka iikka ollut viimeisiä raamattukoulun viisauksia ja lain kiemuroita kuullut , vaan oli monenlaista hiihtäjää joille ei annettu sen parempia ohjeit lihakaupan asioinnille.

    • perämela

      Tuolla ylempänä oli tällainen näkökulma;

      >possun syöminen, joka ei kuulu syötäviin eläimiin.
      Perämela hyvin käy, jos palvelet taivaan ja maan Luojaa/Jeesusta Kristusta ylösnousutta Vapahtaa, etkä palvele epäjumalia, joita ei edes ole olemassa.

      Paavali ei tee pakanoista kääntyville uutta syötävien ja ei syötävien eläimien listaa. Jumala on Sanassaan kertonut mitkä eläimet ovat hänen kansalleen syötäväksi sopia. <

      ok !

      No nyt kysynkin, eikö ole vähän epävarmaa olettaa, että korinton seurakunnassa kaikki orjat ja muut uskoontulleet hiipparit tunsivat niin kovin hyvin noita Jumalan oletettuja säädöksiä, joihin viitataan sanomalla, ettei viisaalle ole tarvis toistaa uusilla sanomisille !

      no minä en kyllä usko, että siellä kaikki oli niinviisaita ja tietäviä aikojen alun Jumalan antamista sianlihan syöntikielloista, ja luulis, että Paavali viittaa johonkin edellä sanomaansa samassa yhteydessä kuin sanoo että syökää ja sii sostakaa kaikkea mitä lihakaupassa on myynnissä, paitsi sikaa

      siellä oli varmasti ihmisiä joilla oli heikot tiedot Jumalan antamista muinaisista ohjeista, miksi Paavali ei kertaa niitä tuossa tärkeässä kohdassa.

      ei sika ole minulle mikään muu kuin mietinnän aihe tällä kohtaa, ja sii skiinnostaa mikä on totuus asiassa .

    • 1234567...

      perämelalla on peite silmillä, ei haluakaan ymmärtää Raamatun kirjoituksia oikein !

    • Hugo Boss

      Nyt olisi olisi syytä lopettaa niskoittelu, kapinointi ja pilkkaaminen Jumalan antamia käskyjä ja elämää suojelevia ohjeita vastaan, koska sianraatojen syömättä jättäminen on raamatullista.

      Karjatalous ja lihansyönti olisikin julistettava ympäristöhaitaksi autoilun lisäksi. Raamatullisin ihmisravinto on vegetarismi ja se on ratkaisu maailman nälänhätään kuin myös maapallon saastumiseen ja ilmaston lämpenemiseen.

    • perämela

      Minä taidan nyt olla sitä mieltä, että 1234 .. ei pidäkkään Paavalia varteenotettvana opettajana ollenkaan.

      muuhun tulokseen ei voi tulla.

    • 23 mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe