suomessa presidentti tarpeeton suomelle, miksi pidämme ja tuhlaamme veroeuroi tarpeettomaan virkaan, presidentin pienet ympyrät voisi hoitaa hallituksen jäsenet vuorotellen tai ulkoministeri aikansa kuluksi,,,
presidentin valta on jo poistettu suurimmaksi osaksi miksei siis poisteta koko virkaa tarpeettomana,,,
presidentin valta on jo poistettu suurimmaksi osaksi miksei siis poisteta koko virkaa tarpeettomana,,,
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samoin joutaa pois 150 kansanedustajaa, mitä hel vettiä sellainen joukko persuuksiaan kuluttaa isossa talossa, kun "ryhmäkuri" velvoittaa jopa napinpainalluksessakin, kyllä siellä riittää yksi ääliö painamassa sitä nappia, päätöksestä keskustelkoot omissa puoluetiloissaan.
Samoin joutaa pois 200 kansanedustajan avustajaa.
Demokratian asetukseen kuuluu Presidentin toimivalta, niin mikä on tampereen poliisin esityskanta kokonaisuudessaan, onko se yhä liittää Suomi Venäjän vallan alaisuuteen, vaiko kommunismin rakentaminen, tai mahdollisesti kansallinen Monarkia, että suomesta löytyisi oikea Kuningas.
Terveisiä vaan tampereelta, ja Kapteeni Kuolijo kansikuvan esityksessä voitte huomioida että Tammerkosken virta on täyttymässä helvettiin menevistä sieluista, jotka koittaa temmata mua vieläkin ranteesta.
http://www.comicbitsonline.com/2008/08/06/kapteeni-kuolio-ja-suomen-salainen-kuningas/
Ja selvennyksenä mainittakoon että tuo yläpuolella olevassa esityksessä olevat valokuvat eivät suinkaan esitä aitoa Kapteeni Kuolijo henkilöä, vaan sarjakuvan kertomukset ovat jossainmäärin Robert Pallarin eli "hallava_hevosen" oma elämänkerrallisia tapahtumia sarjakuvan muodossa esitettyinä.
Haluan vielä tarkentaa että valokuvissa esiintyvä Kapteeni Kuolijo fanina toimiva Pekka A. ei todellakaan ole sama henkilö kuin aito Kapteeni Kuolijo henkilö, eli Robert Pallari "Suomen salainen Kuningas"
ressan talon kulut vuodessa noin 60milj joka matkustelee aikansa kuluksi kun valta on viety niin sanottu suojatyö keskus.