Spede elokuvantekijänä?

huippuhauskaa

Mitä sanotte Spedestä elokuvantekijänä?

6

942

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ma(i)steri

      Spede oli kiistaton lahjakkuus. Elokuvissa oli vain se vika, että ne olivat hutaisten ja kiireellä tehtyjä. Vitsit jauhettiin ja selitettiin monesti niin, etteivät ne naurattaneet ketään.

      Jos Spedellä olisi ollut mahdollisuus jättää tekemättä kaksi elokuvaa kolmesta tai edes joka toinen elokuva, olisi hän voinut keskittyä paremmin elokuviensa viimeistelyyn. sekä taiteelliseen että tekniseen

      Parhaat elokuvansa Spede teki 1966 - 1971. Esimerkkeinä voisi mainita elokuvat Noin 7 veljestä, Pohjan tähteet ja Speedy Gonzales - noin 7 veljeksen poika. X-paroni on yliarvostettu, johtuen kanssaohjaajista. Spedestä voisi sanoa vielä sen, että monet hänen elokuvansa ovat niin huonoja, että ne ovat suorastaan hyviä. esimerkkinä finnwestern Hirttämättömät, joka on ilmeisesti tehty täysin ilman käsikirjoitusta.

      Turhapurot olivat selvää rahastusta, mutta on niissäkin ideaa. Turhapurojen suosio sai aikaan Spedellä taantumista. Hänen ei enää tarvinnut keksiä uusia ideoita,kun vanha konsepti toimi. Parhaat Turhapurot olivat ne, joiden tekemiseen käytettiin eniten aikaa ja vaivaa eli Armeijan leivissä ja Epsanjassa, mutta myös Lottovoittaja naurattaa vimeistelemättömyydestään ja alkeellisesta teknisestä toteutuksesta huolimatta.

      Jopa 1980-luvun ns. kakkosfilmeissä on jotakin ideaa.

    • ertti asanen

      Sanokaapas kriittinen mielipide Spedestä ja leffojen tekemisestään. Jo 11 vuotta kuolemasta taiteilijan aikaa. Elokuvissa oli aina sitä slapstick-kohellusta ja juoni jäi toissijaikseksi vaikka kyllähän ne hauskoja olivat. Oliko Spede nero?

      • kieli gonzales7

        Ei voi tehdä saman aikaisesti (teknisesti) hyvää elokuvaa ja kertoa hyviä vitsejä. Ne sivuutatavat pakosta toinen toisensa. Kyllä Spede kai teki ihan oikein, ei ne niin suosittuja olisi olleet jos niitä olisi vuosikausia hiottu. En siitä neroksi julistamista tiedä, ennenkaikkea Spede oli ns.kansanmies, joita ei enää elokuvassa juuri ole. Ja näkeehän se miksi suomielokuva on Speden kuoltua mennyt, ei minä ainakaan niitä kyynikon kylmettämiä voi katsoa... Ei kaikki Speden tekeleet kulje samassa rivissä, mutta kyllä ne vieläkin naurattavat. Turhapurot olivat oiva vastakohta tälle hullulle ja kaiken hyväksyvälle menolle, 'luterilaiselle työmoraalille' tai jotain sinne päin. Ennen kaikkea Speden työt olivat muistutus löysätä pipoa, joka ei tekisi vieläkään monille pahaa...


    • no ainakin tuota...

      Yleisö tykkäs Speden leffoista ja viihtyi teattereissa.

      • Anonyymi

        Speden saluuna ssä kävi villin lännen miehiä kuten Ville Veikko, Helka ja Esko ja Tani oli rummuissa


    • Anonyymi

      Speden elokuvat ovat täyttä paskaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      243
      2798
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1164
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1131
    4. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      0
      1050
    5. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    6. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    7. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      64
      954
    8. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    9. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      861
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      132
      848
    Aihe