En kiellä Raamatun ja Jeesukseen uskovien keskenäisen yhteyden pidon tärkeyttä mutta..
Itse olen tullut uskoon n. 10 vuotta sitten, omalla ainutlaatuisella tavallani. Aluksi kävin enemmänkin kirkossa ja raamattupiirissä mutta arjen pyörityksen keskellä minun rukouskammiokseni muodostui kotikeittiö.
Kaikki Jeesukseen uskovat eivät tee työtä "uskovaisten piirissä". Siinä sitä vasta uskoa koetellaan kun kaikkea muuta kuin saman henkisiä pyörii ympärillä, tarkoitan työpaikkaa.
Kun vielä mies pettää, tulee avioero, oma isä kuolee melko nuorena syöpään ja äiti meinaa "vetää turpaan" ahdistuksissaan viikkoa ennen hautajaisia, siinä Jumalaa tarvitaan, meinaan hengissä pysymiseen.
Ja kun ei ole huolta vaan omasta psyykkeestä, myös lasten !!
Kaikesta huolimatta Risti on kaulassani pysynyt ja ilman uskoa paremmasta en olisi kaiketi selvinnytkään.
Tällä hetkellä tuntuu hyvältä, asiat alkaa järjestyä ja uskon, ettei Jumala minua ole hylännytkään.
Olemme henkisessä tasapainossa kaikki, lapset ja minä.
Siinä kaikessa sotkussa meinasi Raamattu välillä nurkkaan lentää ja pari tupakkia silloin tällöin tuli poltettua.
Ajattelin, ettei tollasta Jumalaa ole olemassakaan joka tällaista saastaa omansa päälle kaataa.
Itse olen tullut uskoon n. 10 vuotta sitten, omalla ainutlaatuisella tavallani. Aluksi kävin enemmänkin kirkossa ja raamattupiirissä mutta arjen pyörityksen keskellä minun rukouskammiokseni muodostui kotikeittiö.
Kaikki Jeesukseen uskovat eivät tee työtä "uskovaisten piirissä". Siinä sitä vasta uskoa koetellaan kun kaikkea muuta kuin saman henkisiä pyörii ympärillä, tarkoitan työpaikkaa.
Kun vielä mies pettää, tulee avioero, oma isä kuolee melko nuorena syöpään ja äiti meinaa "vetää turpaan" ahdistuksissaan viikkoa ennen hautajaisia, siinä Jumalaa tarvitaan, meinaan hengissä pysymiseen.
Ja kun ei ole huolta vaan omasta psyykkeestä, myös lasten !!
Kaikesta huolimatta Risti on kaulassani pysynyt ja ilman uskoa paremmasta en olisi kaiketi selvinnytkään.
Tällä hetkellä tuntuu hyvältä, asiat alkaa järjestyä ja uskon, ettei Jumala minua ole hylännytkään.
Olemme henkisessä tasapainossa kaikki, lapset ja minä.
Siinä kaikessa sotkussa meinasi Raamattu välillä nurkkaan lentää ja pari tupakkia silloin tällöin tuli poltettua.
Ajattelin, ettei tollasta Jumalaa ole olemassakaan joka tällaista saastaa omansa päälle kaataa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
melkin siis täydellien ... oon aina uskonut että joku vielä jaksaa uskoa oikeesti. eikä vaan saarnata. MENESTYSTÄ SINULLE ja perheellesi.
:)))
Minä olen ollut uskossa 23 vuotta. Mieheni oli silloin dialyysissä, kun tulin uskoon. Hänelle tehtiin kaikkiaan 3 munuaisen siirtoa. Hän kuoli 44-vuotiaana. Joskus minullekin tuli ajatuksia sen kaiken tuskan keskellä, että missä Jumala on, kun en jaksa. Päivä kerrallaan menin eteenpäin, kun mieheni eli, peläten kuolemaa, joka väijyi aina nurkan takana. Kuitenkin minäkin tiesin, etten ilman Jumalan apua olisi selvinnyt niistä 14 vuodesta, jotka mieheni sairasti.
Olet kokenut paljon sellaista, missä ihmisen sietokyky on kovilla. Me joudumme kokemaan joskus niin kovia, että meidän voimamme on äärirajoilla. Me emme pysty kaikkia asioita käsittämään täällä maan päällä, mutta kuitenkin uskon sen, että Jumala on ollut sinunkin jokaisessa kivun hetkessä mukana. Minä uskon, että Jumala on niin vahva, että Hän kestää myös meidän kaikki kiukun purkauksemmekin. Hän rakastaa meitä ja uskon, että Hän haluaisi meidän olevan rehellisiä Häntä kohtaan. Ei Hän tee meistä puupökkelöitä ilman tunteita.
Minua on lohduttanut Joen Hallikaisen laulu: Isä tule vastaan, täältä tulen minä. Silloin, kun suru täyttää sydämeni, laulan tätä hiljaa ja ajattelen itsekseni, että minä juoksen Taivaan Isän syliin ja saan siinä särkyneenä itkeä.
Toivon sinulle Taivaan Isän siunausta ja jaksamista.
Koin kipeän avioeron 4 vuotta sitten. 3 vuotta siiten kuoli äitini ja kuukauden hänen kuolemansa jälkeen, kuoli paras ystäväni. Elämäon tehnyt todella kipeätä. Mutta kiitän Jumalaa siitäkin. Kaikki kipu ja tuska on saanut minut särkymään ristin juurelle. Se on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut. Kiitos Jeesus!
Todellista asiaa puhut. Totta eiväthän terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.
Siis miksi käydä pönkittämässä omaa sielunelämäänsä muiden joukossa jos omassa elämässäkin on tarpeeksi "elettävää".
Ei Jumala hylkää vaikka välillä tulisi hieman maallisestikin elettyä.
Itselläni sama juttu. Koen tekeväni Jumalan työtä läheisten parissa, olemalla esimerkkinä ja auttamalla kaikkia. Jos sieluni kaipaa välillä hoitoa painun kirkkoon tai johonkin kokoukseen kuuntelemaan sanaa, mutta monesti keskustelu kahden Jumalan kanssa auttaa.
Minäkö hyljännyt Jumalan, ei. Ei Jumala hylkää minua enkä minä Jumalaa.
Hieno kirjoitus.
Siunausta;))))
Tämä aika kaipaisi juuri näitä sielun pelastajia jotka omien tekojensa ei niinkään sanojensa kautta todistaisivat Jumalan valtakunnasta.
Muistan erään Raamatun lauseen, en tarkalleen mistä kohdasta:
"Hänessä me elämme, liikumme ja olemme."