Kun Marski sai kuulla NL:n katkaisseen diplomaattiset suhteet Suomeen 29.1. 39, hän soitti pääministeri Cajanderille ja haukkui tämän perusteellisesti. Samasa huoneessa ollut kenraali Oesch kertoi, ettei ollut koskaan kuullut ketään niin haukuttavan.
Kun sota sitten syttyi 30.11. 39, Marski meni yleiseiskuntaan perehtymään tilanteeseen ja ilmoittautui sitten preidentille ylipäällikön tehtävään.
Iltapäivällä presidentti julisti maan sotatilaan ja antoi asetuksen ylipäällikkyyden siirtämisestä Mannerheimille.
Samalla ryhdyttiin vaihtamaan hallitusta.
Kun sota sitten syttyi 30.11. 39, Marski meni yleiseiskuntaan perehtymään tilanteeseen ja ilmoittautui sitten preidentille ylipäällikön tehtävään.
Iltapäivällä presidentti julisti maan sotatilaan ja antoi asetuksen ylipäällikkyyden siirtämisestä Mannerheimille.
Samalla ryhdyttiin vaihtamaan hallitusta.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Minä olin silloin nuori, notkea ja komee poika. Siinä luonahan jälakehen sain käskyn vaseliinata itseni Könlinvaseliinilla ja saisi sellaisen sotaruiskahduksen ahteriini. Niin siinä kävikin ja se lähti varvin jälkeen heti jonnekin Cajanderille.
Tarkoiti varmaan diplomaattisuhteiden katkaisemista 29.11.-39?
Ymmärtäähän tuossa Mannerheimin kiukun, kun hän oli ollut kannattamassa myöntyväisyyspolitiikkaa Neuvostoliiton vaatimuksiin nähden. Hän tiesi lisäksi maan armeijan tilan, eikä käsittänyt sitä, että niistä asetelmista saatettiin kansakunta sotatilaan.
"Ymmärtäähän tuossa Mannerheimin kiukun, kun hän oli ollut kannattamassa myöntyväisyyspolitiikkaa Neuvostoliiton vaatimuksiin nähden."
Mannerheim käsitti, että Neuvostoliiton ehdotukset Suomelle olivat kohtuulliset verrattuna NL:n Baltian maille esittämiin vaatimuksiin. Oli selvää että NL ei suhtautunut Suomeen samalla tavalla kuin Viroon, Latviaan ja Liettuaan. Suomen hallitus toimi rikollisen typerästi, kun ei käyttänyt sitä hyväkseen, tullut Stalinia ja Molotovia puoliväliin vastaan.
"Hän tiesi lisäksi maan armeijan tilan, eikä käsittänyt sitä, että niistä asetelmista saatettiin kansakunta sotatilaan."
Mannerheim tiesi joutuvansa johtamaan sotaa, joka saattaisi päättyä ainoastaan tappioon, mahdollisesti täyteen tuhoon. Katkera pala nieltäväksi. Se että Mannerheim suostui ylipäälliköksi oli suurta uhrautuvaisuutta hänen puoleltaan. Mutta Mannerheim oli velvollisuusihminen, Venäjän keisarikunnan parhaiden perinteiden tuote.
""Marski meni yleiseiskuntaan perehtymään tilanteeseen ja ilmoittautui sitten preidentille ylipäällikön tehtävään""
no mutta eihän se noin ole vaan on todisteita että marski nimenomaan ajatteli että sodanjohto kuuluu sotaväen päällikölle eli österman ko se oli.
on varmaan menny perehtymään ja teki paljon muutakin poika mies kun oli ja lapset euroopas.
"no mutta eihän se noin ole vaan on todisteita että marski nimenomaan ajatteli että sodanjohto kuuluu sotaväen päällikölle eli österman ko se oli."
Kun on nimenomaan vuorenvarmat todisteet siitä, että Marski oli 1931 alkaen ollut nimettynä sodan ajan ylipäälliköksi ja siihen kahdeksan vuotta valmistautunut. Lisäksi hänet oli 17.10. 39 määrätty puolustusvoimain komentajaksi.
Katsohan Osa 1:stä.
Tosin hänelle oli juuri myönnetty anomuksesta ero ja hän oli aikonut aloittaa tehtävien siirron Östermanille. Mutta kun sota alkoi, M. ei voinut sotilaskunniaansa menettämätttä siirtyä eläkkeelle, vaan perui eronsa.
Diplomaattisuhteet tosiaan katkaistiin 29.11. 39.
no ei,, kun h. öhquist kertoo että marski oli mukana mutta österman herra.
MARSKI ITSE KATSOI ETTÄ SODAN JOHTO ON SOTAVÄEN PÄÄLLIKÖN HOMMIA.
tavaa siitä.
Saattaa olla, ettöä Talvisodan alussa joku arvioi Marskin olevan vain keulakuva, mutta näkemykset muuttuivat nopeasti.
Marski osoittautui suvereeniksi ylipäälliköksi, joka antoi nopeat potkut sellaisille kenraaleille, joihin ei ollut tyytyväinen. Sen sai kokea Östermankin sitten myöhemmin.
tällainen "katsominen" on esitetty?
Österman oli sotaväen päällikkö, mutta hän oli Kannaksen Armeijan komentajana ylipäällikön alainen ja sitä hommaa hoiti Marski.
"MARSKI ITSE KATSOI ETTÄ SODAN JOHTO ON SOTAVÄEN PÄÄLLIKÖN HOMMIA."
syntyi kiista jo ennen sotaa. Marski halusi niiden taistelevan tehokkaasti ja sitkeästi. Österman halusi suojajoukot reservikseen Pääaseman taakse. Molemmilla oli perusteita näkemykselleen.
Kun sitten Kannaksen suojajoukot perääntyivät lähes taisteluitta, Marski hirmustui. Joukot perääntyivät niin nopeasti, ettei ylipäällikkö ehtinyt peruuttaa niille annettuja käskyjä.
Marskissa heräsi ensimmäinen epäilys Kannaksen kenraalien taistelunhalusta.
Ylipäällikkö piti Imatralla 4.12. tiukan puhuttelun. Österman sai moitteet omassa esikunnassaan alaisten kuullen. Marski otti tiukan otteen ylipäällikkönä, vaikka menettely olisi voinut olla tahdikkaampi.Österman oli muutenkin vaikeassa asemassa Marskin ja itsetietoisen Öhqvistin välissä.
ei noin,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
vaan, suojajoukot taisteli sodan alussa, ei ennen sotaa. ja muuten luettuani harald öhquistin muistiin panot talvisodasta en sanoisi häntä mitenkään erikoisen itsetietoiseksi.
niin suojajoukkojen päälliköt ja jotkin komentajat ei suinkaan kaikki ajattelivat että miksi tapattaa ukkoja kun armeija on muutaman kymmenen kilsan päässä"en oo ihan varma kilsoista". ja sitten lisäksi kun naapuri kompanja perääntyi niin saattoi vieressä ollut jäädä mottii.
jos tämä siirretään nykyajan prikaateihin niin mitenkähän olisi
Kiista suojajoukkojen käytöstä käytiin siis jo ennen sotaa YH:n aikana.
Öhqvistin itsetietoisuus käy ilmi mm. johtosuhteista tehdyssä tutkimuksessa. Häntä arvostelivat myös muut kenraalit, mm Heinrichs, Österman ja Talvela. Marskia hän onnistui ärsyttämään ehkä enemmän kuin kukaan muu kenraali. Sodan päätyttyä Marski haukkui häntä yli puoli tuntia aivan erikseen. Tosin melko lailla aiheetta.
Suojajoukot perääntyivät monin paikoin lähes ilman taistelua ja mm. yhteys viholliseeen katkesi usein. Monessa tapauksessa irtautuminen johtui väärinkäsityksista ja sodan alkuvaiheen tottumattomuudesta. Aktiivisella toiminnalla olisi aiheutettu tappioita ja nostettu omien joukkojen henkeä. Nyt syntyi muutamin paikoin pakokauhuakin.
"Nyt syntyi muutamin paikoin pakokauhuakin."
Tästä usein vaietaan. Monella lohkolla suomalaisiin iski talvisodan alussa samanlainen paniikki kuin kesäkuussa 1944 Kannaksella. Modernin sodan kurimus, ennen kokematon asia, sai suomalaiset rivimiehet kauhun valtaan, samoin saarrostuksen uhka (vrt. punakaartit Suomen sisällissodassa). Kuri petti, osastot perääntyivät epäjärjestyksessä.
paikalliset tapahtumat ja suhteellisen pienet joukot. Pahimmat olivat P-Karjalassa ja myös Kannaksella.
"Tästä usein vaietaan. Monella lohkolla suomalaisiin iski talvisodan alussa samanlainen paniikki kuin kesäkuussa 1944 Kannaksella."
Kyllä nämä on historioissa kuvattu. Useimmiten syynä oli pst-aseiden puute. Sdodan alussa oli divisioonaa kohti vain muutama tykki.
miten marskista tuli marski, oli kysymys.
vapaussota varmaan vaikutti eniten, talvisodassa hän oli jo ukko ylijumala.
Heiskasen komentama IV AK perääntyi Laatokan pohjoispuolella osittain pakokauhussa.
Ylipäällikkö oli jo ennen sotaa puuttunut Heiskasen suunnitelmiin, Nyt hän määräsi vastahyökkäyksen ilman onnistumisen edellytyksiä. Airo kieltäytyi laatimasta siitä käskyä. Sen kirjoitti yleisesikunnan päällikkö Oesch M:n päätöksen perusteella.
Hyökkäys epäonnistui ja M. määräsi kenraalimajuri J.W Hägglundin Heiskasen tilalle 4.12.
Tapahtumasarja osoitti toisaalta M:n päättäväisyyden, toisaalta hänen varsin heikon käsityksensä taktisesta tilanteesta. IV AKE taisteli kaamoksen pimeydessä, heikoilla viestiyhteyksillä ja vähäteisillä alueilla panssari- ja ilmaylivoimaa vastaan.
Se ei suinkaan ollut vahvuudeltaan melko pieni ja nopealiikkeinen ratsuväkiarmeijakunta, jollaista M. oli oppinut käsittelemään parikymmentä vuotta aiemmin.
Hägglund kyllä pystyi aikanaaan kääntämään tilanteen suomalaisten eduksi.
astui Talvisodan sankarien joukkoon. Marski nimiti hänet 6.12. oman suoraan M:n alaisen ryhmän johtoon Tolvajärvellä. Menestyksekäs hyökkäys alkoi 12.12. ja johti sodan ensimmäiseen suurvoittoon.
Ulkomaiset lehtimiehet alkoigvat hehkuttaa Suomen armeijaa ja Mannerheimia, sillä jatkoa seurasi.
no voi kökkö.
ennen talvisotaa pressa pyysi mannerheimia ylipäälliköksi, mutta m. katsoi että hän ei voi sitä hommaa ottaa. ja että se on ötermanin homma.
m. sanoi pressalle pyytävänsä ö. jutuilleen huomenna, mutta sota kerkesi syttyä joten m. jäi hommaan ja myöhemmin sodan aikana m. jutteli ö. lääkärin kanssa joka pyysi että öö:täh ei rasiteta koska hänen terveys ei kestä, ja tästä johtui miksi ö ei jatkosodas saanu armeijaa tai a.kuntaa.
Mannerheim oli sovittu sodan ajan ylipäälliköksi. Hän jätti kuitenkin eroanomuksen juuri sodan alla. Se hyväksyttiin ja kenraali Österman oli tarkoitus ottaa ensin Marskin avuksi ja sitten seuraajaksi. Vaihtoa ei kuitenkaan ehditty edes aloittaa.
Sodan sytyttyä M. ilmoittautui ylipäälliköksi ja presidentti nimitti hänet tehtävään heti 30.11. 39.
Österman pysyi Kannaksen armeijan komentajana. M. oli häneen tyytymätön ja vapautti hänet tehtävästään 19.2. 40 muodollisesti terveyssyihin vedoten. Sen jälkeen Ö. ei saanut enää komentajatehtäviä pyynnöistään huolimatta.
w.e. tuompo kertoo tästä kirjassaan päämajasta 1941 - 1944.
ja sanoo juurikin niin että koska sota syttyi ennen kuin mannerheim kerkesi kertoa ötermanille niin m jäi tehtävään
ei ehtinyt ottaa Ö:ia apulaisekseen ja ilmoittautui sodan syttyessä presidentille ylipäällikön tehtävään.
Ö:ia oltiin sijoittamassa lähinnä pv-komentajan tehtäviin aluksi.
ei pirä paikkaansa, jauhat paskaa.
Marskin muistelmat ja elämäkerrat sekä esimerkiksi Kari Selenin tutkimus puolustusneuvostosta.
Siilasvuon joukot voittivat Suomussalmella ja Raatten tiellä.
Joutsijärvellä voittivat Lapin Ryhmän joukot.
Petsamon ja Lieksan suunnissa oli menestystä.
Hägglundin armeijakunta Laatokan Karjalassa aloitti kuuluisat mottitaistelut.
Mannerheim oli kunniansa huipulla. Edessä oli kuitenkin vastoinkäymisiä.
kertyä ongelmia. Ensimmäiset hyökkäykset joulukuussa torjuttiin ja ulkomaiset lehtimiehet ristivät Pääaseman Mannerheim-linjaksi. Siitä tehtiin jopa Maginot-linjaa lujempi tekniikan ihme. Sitä se ei ollut.
Tammikuussa puna-armeijan johto uusittiin ja Kannaksella aloitettiin herkeämätön asemien jauhaminen.
Suurhyökkäys alkoi 11.2. 40. Se johti murtoon Summassa ja vetäytymiseen Väli-Asemaan. Ylipäällikkö kävi II AK:n esikunnassa Viipurissa ja antoi ankaran väännön jälkeen luvan. Kenralit olisivat halunneet vetäytyä suoraan Taka-Asemaan, jotta olisi päästy vihollisesta kunnolla irti.
Mannerheim ei halunnut ymmärtää, että myöhäinen irtautuminen johti joukot hyvin vaikeaan tilanteeseen.
nopeasti huonoon suuntaan. M. TOTESI NEUVONPIDOSSA HALLITUKSEN JA PUOLUSTUSNEUVOSTON KANSSA, ETTÄ RAUHAAN OLI PYRITTÄVÄ KAIKIN KEINOIN ENNEN KUIN ARMEIJA ROMAHTAISI.
LÄNSIVALTOJEN AVUN HÄN KATSOI MYÖHÄISEKSI JA RIITTÄMÄTTÖMÄKSI.
Mannerheim totesi 28.2. rauhanteon välttämättömäksi.
raportti".
Ylipäällikkö totesi tilanteen Kannaksella kehittyvän erittäin huonoon suuntaan. Hän käski 9.3.Kannaksen Armeijan komentajan Erik Heinrichsin antamaan virallisen raportin tilanteesta ja liittämään siihen armeijakuntien komentajien näkemykset.
Hcs teki työtä käskettyä. Tuloksena oli raportti, jonka M. lähetti vielä samana iltana Helsinkiin. Se esiteltiin hallitukselle ja lähetettiin rauhanneuvottelijoille Moskovaan.
Se esiteltiin myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle.
Rauhansopimus allekirjoitettiin myöhään yöllä 12.3. 40.
Ehdot olivat raskaat.