Mikä meillä on ollessa,seurataan uutisia ja nähdään kun presidentti murhaa omaa kanssa Syyriassa. On kamalaa ,maailma yrittää auttaa, mutta on olemassa PAHAN AKSELI , NEUVOSTOLIITTO ja KIINA, nämä kaksi ovat estäneet maailman avun Syyrian kansalle. Putin on pahuudessaan niin pitkällä että kukaan valtio johtaja ei ennen ole ollut. Se että tuhoaa omaa kansaa ei hänelle riitä,hän tekee kaikkensa tuhotakseen vieraan kansan.Mikään maa ei tarvitse tallaisia johtajia.Mikä sitten tekee kiinasta tällaisen hirviön,sitä sietää ihmetellä. Toivottavasti Syyrian kansa voittaa !!
syyria
nemo
550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Al qaida voittaa!
Kofi Annan eroaa Syyrian rauhanvälittäjän tehtävästä, koska ei näe mitään rauhaa välitettäväksi. Hän syytti siitä YK:n turvaneuvostoa, ja minä olen jykevästi samaa mieltä. Tuomiojakin sanoi olevansa pettynyt mokomaan mukamas rauhanpitoon. Vetäisi Erkki johtopäätökset, tulisi kotiin, ja pesettäisi maastokenkänsä! Suomalaisia siellä on enää puoli tusinaa, mutta siinä on juuri se määrä liikaa!
Antakoot tapella. mitä se suomalaislle kuuluu, onko ihan jokapaikkaan pakko laittaa näitä ns. rauhanturvaajia koska sitä rauhaa ei näissä maissa saada aikaiseksi jos eivät itse halua ja nehän eivät halua, Kiina ja Venäjä kyllä pitävät huolen siitä että diktaattorit ovat aina vallassa jossain maailmankolkassa, lopettakoon koko Yk toimintansa, ainakaan Haloskaa siellä ei enää tarvita ja kaikki muut on jo nähty.
Enää ei tarvita kuin USA saastuttamaan maa köyhdytetyllä uraanilla niin kuin Irakissa. Tai agent orangella niin kuin Vietnamissa.
Venäjä ja Kiina on siinä mielessä oikeassa että "kansainvälisen yhteisön" (NATO) väliintulon jälkeen Syyria on totaalisesti hajalla ja ilman johtoa.
Katsopa mitä kuuluu nykyään:
-Somalialle
-Afganistanille
-Irakille
-Libyalle
Kaikkia näitä on "maailma" auttanut USA- tai NATO johtoisesti ja jäljellä on vain raunioita ja sekasortoa.
Venäjä haluaa mahtailla ja Kiina haluaa lebensraumia. Kiina on sijoittanut Afrikkaan valtavia summia, että se saisi raaka-aineita.
Venäjä on vienyt aseita kaikille kapinallisille kuka vain on halunnut. Sitä vain ei ole pidetty sen kummallisempana, koska se diktatuuri yhä edelleen, eikä kukaan oletakaan, että se toimisi minkään lakien mukaan tai edes fiksusti. Kuka osaisi sanoa, että montako kalashnikovia maailmalla liikkuu?
Kaikkialla missä rähistään niin, että se päätyy uutisfilmeihin, niin lähes aina roiskitaan juuri kalashnikovilla minne sattuu.