Hola. Löytyykö täältä kiinnostuneita lähtemään pienellä panostuksella mukaan vippi businekseen? Osakeyhtiön paperit on vetämässä ja mukana on myös yksi pankkialan ammattilainen lumeeksi myöhempää rekisteripakkoa silmällä pitäen. Tuleva strategia on mietitty eikä pääomaa erityisen paljoa tarvita, mutta tarvitaan kuitenkin. Nyt olis ainutkertainen mahdollisuus päästä mukaan rahantekoon täysin uudella systeemillä ja laajentamaan myös Viron puolelle. Kiinnostuneet voi ilmoittaa yhteystietoja!
Pääomaa ja osakkaita perustettavalle pikavippipuljulle?
Marcus Dominguez
12168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Täsmennetään vielä että kyseessä on nykyisistä markkinoilla olevista vertaislainoista 100 kertaa parempi versio, josta hyötyy kaikki osapuolet ilman riskejä. Yrityksen roolina lähinnä tekniikkan ja alustan toteutus sekä kaupankäynnin toteuttaminen pienillä provikoilla. Päivänselvää on, että palvelu saa mediahuomion kautta mukavasti ilmaista näkyvyyttä ja asiakkaista ei TAATUSTI ole pulaa :)
HYÖTYY KAIKKI OSAPUOLET ILMAN RISKEJÄ
Ok selevä tämä on kusetusta.
Jos olisi riskitön, olisit ottanut pankista tarvitsemasi rahat ja pitänyt rahat itelläsi.
Pyörä on jo keksitty. Kukaan järkevä ei tässä tilanteessa lähde businesta tuolla alalla tekemään. Jotain yhtiöstänne kertoo sekin että pankkialan ammattilainen on mukana lumeeksi myöhempää rekisteripakkoa silmällä pitäen. Ennustan pikaista nurinmenoa. Viron markkibnat eivät ole ollenkaan kiinnostavat koska väkeä on niin vähän. TSemppiä kusetukseen!
100kertaa parempi, joopajoo. KAIKKI osapuolet hyötyvät, JOOPAJOO.. Eli kyllä näyttää että tulossa on taas yksi kusetus firma, toivottavasti viranomaiset ovat tarkkana. Pitääkin ilmoittaa tämä keskustelu eteenpäin.
Poijaat. Pääoma tekee sen tuoton, ei kukaan lainaa korkeariskistä rahaa halvalla.
Vertaislainauksessa tulee olla aivan kipeä pääoma massa jos aikoo tehdä tiliä toiminnan pyörittämisellä.
Voin pistää vaikka 150'000€ aluksi, lupaatteko noin 40% vuodessa vähintään tuottoa?
Lainaaminen ei voi olla riskitöntä kuin 100%:sella vakuuskannalla.
Tälläisellä systeemillä homma menee niin raskaaksi ettei kukaan lainanottaja kykene siihen.
Nykyiset vertaislainathan on käytännössä ilman mitään vakuuksia.
Että ostettaisiin vakuudet tulee sekin niin kalliiksi ettei voi kannattaa.
Toimiminen ilman perintääkin on käytännössä mahdotonta ilman 100% vakuuksia.
Kertokaapa se ansainta logiikka, ilman tuota ei kukaan mitään sijoita.
Kukapa älykääpiö täällä ansaintalogiiggaansa paljastaisi ennen kuin on edes puljuansa avannu. Yhden puljun perässä kun yleensä aukeaa 50 muuta kusetuspuljua!
Logiikka on kaikissa sama:
Pääoma tuottaa, tuottoa sitten jaetaan eri keinoin.
Haluan nähdä kuinka ilman pääomaa tehdään lainaus businesta. Pääoma on aina jossain ja nauttii sen tuotosta, tietenkin saattaa joutua jakamaan osan tuotosta jollekkin insrumentille jolla pääomaa käytetään.
Kiinnostaa huomattavan paljon, laita mailia [email protected], kokemusta lainatoiminnasta on ja jos konsepti on hyvä, rahaa löytyy kyllä.
Joopajoo.... Henkilö kenellä on rahaa ei käy Suomi24 pikavippi palstaa lukemassa. Että sellattis...
Oikeat businesenkelit ovat jossain ihan muualla, kuin tällä palstalla.
Suomi24 businesenkeleiden paratiisi on, koska täälä ne parhaat höynäytettävät on. Lisäksi mainostaminen on täysin ilmaista!