Ei voi olla hämmästelemättä kuinka samanlainen poliittinen kartta on Suomessa ja Ruotsissa – muuten on vain näennäisiä eroja, mutta Ruotsissa on vältytty suuren poliittisen viisauden ansiosta suurelta virheeltä joka on tehty muissa pohjoismaissa - on sallittu elintila populistiselle puolueelle. Ruotsin persupuolue Sverigedemokraterna torpattiin päättäväisesti. Mitään jytkyilmiötä ei päässyt syntymään kun puolueen potentiaaliset ehdokkaat kaikkosivat, kun näkivät että tie sitä kautta ylöspäin on ehdottomasti tukossa. Sverigedemokraterna on käytännössä elävä ruumis - ei muuta.
Suomessa ei oltu yhtä viisaita – syynä Kokoomuksen ja SDP:n yhteinen pyrkimys ajaa alas Keskustan kannatus tarkoituksena päästä hallitsemaan pääkaupunkiseudun lisäksi myös muuta Suomea. Sen jälkeen on mm. helpompi toteuttaa kuntauudistus tismalleen Kokoomuksen ja SDP:n haluamalla tavalla. Operaatiossa on käytetty työkaluna Soinia. Soini kuitenkin karkasi lapasesta ja nyt on enää turha rypistellä – Soini ja persut on ja pysyy. Enää ei voida heidän kanssaan yhteistyöstä Ruotsin mallin mukaan kun puolue on kasvanut samaan kokoluokkaan kuin pääpuolueet. Sopii miettiä, onko nyt helpompi junailla asioita Soinin kanssa?
Ennen persupuolueen nousua, Suomen Keskustan kannatus oli ajoittain selvästi suurempi kuin Ruotsin Centerin ja Folketspartietien (lib.) yhteenlaskettu kannatus 15%. Nyt se on tismalleen samaa luokkaa. Ruotsin kokoomus ja SDP ovat 30% luokassa. Varmaankin suomalaisissa veljespuolueissa toivottiin että Keskustan kannatuksen hiipuessa siirtymä tapahtuu suoraan kokoomukseen ja demareihin ja kannatus saadaan Ruotsin lukuihin.
Väärin laskettu!
Nyt ollaan pahemmassa tilanteessa kuin ennen Keskustan alasajo-operaatiota. Ollaan suorastaan hallitsemattomassa tilassa. Keskusta haahuilee heikkoudessaan sinne-tänne, eikä tiedä mitä kannattaa haluta, ettei puolueen tilanne huononisi entisestään. Pari vuotta määrätietoisuutta olisi ehkä (?) pelastanut tilanteen, mutta puolueen vanhan kaartin henkilökohtaiset syyt estivät puolueen edun mukaisen henkilövalinnan.
Nyt ollaan tilanteessa, jossa Suomea on mahdoton viedä siihen suuntaan mikä olisi maan kannalta viisasta pitkällä tähtäimellä. Voi käydä niin, että täysin demokraattisella prosessilla vedetään hirttoköysi kaulaan. Se on aivan varmaa, että vaikka tämä tapahtui Soinin yllytyksestä, hänestä ei ole apua kun köysi on kiristynyt ja hapen tulo keuhkoihin estynyt. Ei, vaan hän on jo löytänyt asiantilaan uuden syyllisen jonka kehnoudesta täyttä päätä mölisee.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.