Viranomaistyön yksi monista varjopuolista se, että he turvaavat eriarvoisen yhteiskuntamme sairaan rakennejärjestelmän: näin tervehdyttävää muutosta ei pääse syntymään.
Kansa marmattaa mutta alistuu... syrjäytetty, hyväksikäytetty ja sorrettu Kansan puolisko ei uskalla pitää puoliaan.
Ennen oli toisin: demokratia toimi, Kansa oli aktiivinen ja valvoi etujaan.
Nyt rahalla saa ja mainoksilla pääsee: näin demokratia ei toimi alkuunkaan ja valta on siten ostettavissa.
Julkisen eli punaisen sektorin saneeraamisella Suomen valtion velkaantuminen loppuisi ja demokratia hengittäisi paremmin.
Valtion menoja, erityisesti palkkamenoja sekä ankaraa verotusta leikkaamalla yrittäminen olisi jälleen kannattavempaa ja näin syntyisi oikeita, tuottavia työpaikkoja nykyisten valtion velkarahan turvin luotujen "suojatyöpaikkojen" sijaan.
Kansa marmattaa mutta alistuu... syrjäytetty, hyväksikäytetty ja sorrettu Kansan puolisko ei uskalla pitää puoliaan.
Ennen oli toisin: demokratia toimi, Kansa oli aktiivinen ja valvoi etujaan.
Nyt rahalla saa ja mainoksilla pääsee: näin demokratia ei toimi alkuunkaan ja valta on siten ostettavissa.
Julkisen eli punaisen sektorin saneeraamisella Suomen valtion velkaantuminen loppuisi ja demokratia hengittäisi paremmin.
Valtion menoja, erityisesti palkkamenoja sekä ankaraa verotusta leikkaamalla yrittäminen olisi jälleen kannattavempaa ja näin syntyisi oikeita, tuottavia työpaikkoja nykyisten valtion velkarahan turvin luotujen "suojatyöpaikkojen" sijaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kadunvaltauksesta Tampereella on aloitettu esitutkinta. Tilanne kärjistyi, kun poliisi yritti sammuttaa kadulla soittaneen bändin aggregaatin.
Poliisin mukaan tutkintanimikkeitä ovat esitutkinnan alkuvaiheessa virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, vahingonteko, haitanteko virkamiehelle, niskoittelu poliisia vastaan, järjestysrikkomus sekä laiton naamioituminen.
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/poliisi-turvautui-pippurikaasuun-kadunvaltaus-riistaytyi-kasista/2012/07/1586791
Kyllä minä ainakin menisin vetämään turpaan niitä jotka valtaa kadun ja estää minua pääsemästä kotiin!
Oletko niin onneton että et pääse kotiin, jos kadulla on muita ihmisiä? Pelottaako liikkua ihmisten joukossa? Sittenhän voit mennä vaikka viereistä katua sinne kotiin jos on jännäkakka housuissa.
suomi virastot on kommunistien suojatyöpaikkoja. (näkyy käytännössä tässä forssa-jutussa, joka on Suomen ainoa sosiaalidemokraattien johtama paikkakunta...:)
http://forssaoperation.suntuubi.com/
kansalaispalkka vapauttaisi Suomen tästä, mutta neuvosto-valta on yhä toiminnassa- samat RKP-vasemmisto-porukat määräävät miten suomalaisia kohdellaan, ja pitävät kansan kurissa ja nuhteessa.
Muita kommunismi-menetelmiä on mm.
-terveydenhuolto
-ympäristövalvonta
-pankit
-EU
-nykyajan viihde= tv,media
-lehdistö, eli tiedonvälitys
Viranomaisten 1.tehtävä= verottaa kansaa. 2.tehtävä on turvata OMAT EDUT.
Muut tehtävät ovat silmän lumetta.
on ratkaisu. Kansalaispalkka lopettaa turhat sosiaali-puna-armeijavirastot, joissa suomalainen alempikansa RKP-läis-sosialistien johdolla alistetaan ja pidetään köyhäkistönä.
Virkamiehet ovat juuri niitä veroilla elätettyjä kansalaispalkkaisia.
Voivittuettäosaatollapaskaloinen.
Suomi velkaantuu vauhdilla ja yritykset putsataan liian ankaralla verotuksella että byrokratialla: päättäjät eivät reagoi mitenkään.
Saavutetuista eduista ei luovuta?! Vai...
Eliitin pahin vihollinen on omilla aivoillaan ajatteleva nuori!
-Poliisi on eliitin palveluskoira, jonka tarkoitus on kontrollin ylläpitäminen, tavallisen kansan jahtaaminen pikkurikkeistä antaa kansalle elitiltä selvän singnaalin "Te ette saa tehdä mitään, me voimme tehdä mitä vaan"
-Poliisi menee sinne minne käskytetään ja eliitti käskyttää, tuskin suurimmalla osalla poliiseista on riittävää älyä tai tahtoa jäsennellä mikä on rikoksentorjunnassa pientä ja mikä suurta.
Suurin osa poliiseista on ihan tyytyväisiä, kun saavat jahdata palaneita parkkilamppuja ja punaisia päin käveleviä mummoja, valkokaulusrikollisten jahtaaminen vain rasittaa turhaan aivosoluja ja urakehityskin voi katketa kun astuu liian suurille lakerikengille.
-Seuraavakin kuva todistaa poliisin eliitin palveluskoiraksi, aseeton omia mielipiteitä omaava nuori on eliitin pahin vihollinen, sitä vastaan eliitti lähettää lauman palveluskoiriaan.
http://cache.daylife.com/imageserve/06yzfKR3Z9ba3/610x.jpg
Jos muutamakin noista hyvin varustelluista palveluskoirista tulisi öisin ihmisiä vastaan kadulla niin monet varmaan tuntisivat olonsa turvallisemmaksi, myös ryöstöjä ja raiskauksia olisi vähemmän, mutta katuja tallomalla ei poliisin palkkakassa kartu, siksi on järkevämpää esim. ratsata teillä autoja, koska monilla autoilijoilla on paksu lompakko.