mitä kuuluu?

kukkuluuruu.

tulinpahan vain kertomaan, että palstataukoni on päätöksessään, luvassa on siis sekä uusia asiakirjoituksia että ankaraa kritiikkiä!
2957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

No anna paukkua.

Äänestä
  • valitettavasti nyt ei juurikaan mitään ajankohtaista ole mielessä.

    pride-vestivaalitkin alkavat olla niin suosittuja, että osa marsseille pyrkijöistä joudutaan sulkemaan ulkopuolelle. ennen oli toista, sovinistit haukkuivat prideä homojen ja lesbofeministien huuhailuksi. mitä asennetta minunkin oli helpohko kritisoida.

    a-studiossa esitettiin äskettäin raiskaustilastoja, joiden mukaan neljäsosa vankilassa istuvista ja kolmasosa tuomituista olisi ulkomaalaisia. eli merkittävä osa siis.

    tämä on mielestäni hyvä keskustelunaihe, omana kantanani esitän ilmiön johtuvan kulttuurieroista. seksuaalirikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset miehet tulevat suomeen jyrkkää sukupuolierottelua harjoittavista kulttuureista ja etenkin turvapaikan hakijat sotatoimialueilta, jolloin heidän käytöksensä voi olla valmiiksi hiukan stressaantunutta, mikä johtaa kontrolli- ja harkintakyvyn heikentymiseen.

    ulkomaalaisten miesten tekemiä seksuaalirikoksia selittäisi parhaiten kommunikaatio-ongelmat ja matala stressikynnys yhdessä nopean hormonivasteen kanssa sekä ns. kunniakulttuuriin sosiaalistuminen.

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    valitettavasti nyt ei juurikaan mitään ajankohtaista ole mielessä.

    Jos et ole huomannut, on jälleen kerran tapetilla vanha kunnon seksinoston (vaan ei myynnin) kielto. Lain sukupuolivaikutusten arviointi on tainnut jäädä tekemättä?

    Äänestä

  • Anna paukkua, manna kirjoitti:

    Jos et ole huomannut, on jälleen kerran tapetilla vanha kunnon seksinoston (vaan ei myynnin) kielto. Lain sukupuolivaikutusten arviointi on tainnut jäädä tekemättä?

    oikeusministerin kannanotot eivät heijastele ihan täydellisesti kansalaisten eikä edes feministien näkemystä oikeudenmukaisuudesta ja laillisuudesta.

    ostokieltoa ei voi perustella ruotsin tai norjan kokemuksilla, luotettavien lähteiden mukaan esimerkiksi juurikin ruotsissa ostokielto on heikentänyt oleellisesti prostituoitujen asemaa ja oloja. oikeusministeriin lakiehdotus siis tuskin toteutuu.

    viimeisen kuukaiuden aikana olen kirjoittanut aiheesta useammankin kommentin ja yleissävy keskusteluissa on se, että nykylakia voi täsmentää siten, että parituksen tai ihmiskaupan uhrilta seksiä ostanut tuomittaisiin aina lain mukaiseen rangaistukseen riippumatta siitä, tiesikö asiakas seksin myyjän olleen parituksen tai ihmiskaupan uhri.

    seksin ostajaa siis vastuutettaisiin sen verran, että tämä tarkistaa prostituoidun omaehtoisuuden.

    Ehkä hyvää tarkoittava ajatus, mutta miten tämä vapaaehtoisuus tarkistetaan? Kysyttäessä asiaa prostituoitu tietenkin vakuuttaa olevansa itsenäisesti ja omasta halustaan hommissa. Asiahan ei muutu, vaikka ostaja saisi asiasta kirjallisen vakuutuksen.

    Pitääkö nyt rasistisesti alkaa epäillä kaikkia ulkomaalaisittain puhuvia ihmiskaupan uhreiksi?

    Sehän edellyttää sitä, että prostituoitu rekisteröityy ja joku asiantuntijataho myöntää hänelle kuvallisen henkilökortin, josta asian voi helposti tarkistaa.

    Vähän epäilen, että prostituoitu ei pidä ajatuksesta ja vielä jää ongelmaksi se, että kaikenlaisia kortteja voidaan väärentää.

    Äänestä

  • Ei täsmenny kirjoitti:

    ihmiskaupan vastainen työ edellyttää ihan oikeita toimia, eikä pelkästään "ammatin laillistaminen" vielä poista harmaata taloutta. rakennusbisneksessäkin ihmiskauppaa tai vähintään kiskonnan kaltaista työsyrjintää, vaikka rakentaminen on laillista yrittämistä.

    asiakkaalla tulee mielestäni olla tuo "tilaajavastuu", mikä taas edellyttää seksikaupan muuttamista lisensoiduksi yrittämiseksi.

    Äänestä

  • Licence to sell kirjoitti:

    Sehän edellyttää sitä, että prostituoitu rekisteröityy ja joku asiantuntijataho myöntää hänelle kuvallisen henkilökortin, josta asian voi helposti tarkistaa.

    Vähän epäilen, että prostituoitu ei pidä ajatuksesta ja vielä jää ongelmaksi se, että kaikenlaisia kortteja voidaan väärentää.

    niin, asia ei ihan mutkaton olekaan. siksi seksipalveluitten käyttöä tulisi boikotoida niin kauan, että alalle saadaan reilut pelisäännöt kuluttajasuojineen.

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    ihmiskaupan vastainen työ edellyttää ihan oikeita toimia, eikä pelkästään "ammatin laillistaminen" vielä poista harmaata taloutta. rakennusbisneksessäkin ihmiskauppaa tai vähintään kiskonnan kaltaista työsyrjintää, vaikka rakentaminen on laillista yrittämistä.

    asiakkaalla tulee mielestäni olla tuo "tilaajavastuu", mikä taas edellyttää seksikaupan muuttamista lisensoiduksi yrittämiseksi.

    Ne toimet kuuluvat poliisille, joka asiantuntijana pystyy erottamaan ihmiskaupan. Tavallinen tallaaja ei siihen kykene. Prostituoitu on ainoa henkilö, jonka asiakas tapaa ja jos taustalla toimiikin parittaja, ei sitä voi mistään päätellä. Mikä on ostajan oikeusturva, jos prostituoitu houkuttelee rikokseen ja erehdyttää asiakastaan antamalla vääriä tietoja?

    Äänestä

  • Hyvässä uskossa kirjoitti:

    poliisilla ei tunnetusti ole aikaa, varoja eikä kiinnostustakaan tunnistaa ihmiskaupan uhreja. ihmiskaupparaportoija on tästä moneen kertaan huomauttanut, kuten monet kansalaisjärjestötkin.

    ihmiskaupan uhrien suojelu on suomessa retuperällä, siihen oikeusministerin sekä sosiaaliministereiden olisi syytä keskittyä.

    alue on tosiaan kompleksinen eikä nuokaan asiakkaan oikeusturva- ja kuluttajansuojakysymykset helpolla ratkea, oli laki mikä tahansa.

    ruotsissahan muuten tuon ostokieltolain tulkinta on saanut entistä hullumpia muotja, sillä paikallinen verottaja sekä sairasvakuutuskassa ovat alkaneet tulkita seksityön lailliseksi yrittämiseksi, jolloin myyjä maksaa yrittäjänveroa ja saa vähentää asialliset kulut tulonhankkimiskuluina sekä saa sosiaaliturvan sairauspäivärahoineen. näin, vaikka liiketoiminnasta kertyvä ansio koostuukin rikollisilta asiakkailta perityistä palvelumaksuista!!!!

    Poliisihan tekee mitä käsketään ja jos kiinnostus puuttuu, vihjaa se siitä, että "ihmiskauppa" ei ihan kamalaa olekaan. Ovathan useimmat uhrit kuitenkin ihan vapaaehtoisesti asialla, juuri kuten etnisten ravintoloiden ihmiskauppatapauksissakin.

    Varoja poliisi saa sieltä, missä näitä lakeja suunnitellaan ja ei ole ollenkaan mahdoton ajatus perustaa kokonaan ihmiskauppaan keskittyvää poliisiyksikköä, jos se oikeusministerin mielestä on tärkeää.

    Aika erikoinen on ajatuksesi siirtää poliisille kuuluvaa valvontaa kansalaisten tehtäväksi sillä perusteella, ettei poliisilla ole aikaa ja varoja. Ehkä siirrymme itsepalveluun muissakin asioissa ja sakotamme itse kadulle kuseksijaa?

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    niin, asia ei ihan mutkaton olekaan. siksi seksipalveluitten käyttöä tulisi boikotoida niin kauan, että alalle saadaan reilut pelisäännöt kuluttajasuojineen.

    Alalla on niin monia erilaisia toimijoita, ettei taida pelisääntöjä syntyä. Oikea ammattilainen toimii eri tavalla kuin tilapäistä keikkaa etelänmatkaa varten heittävä opiskelija.

    Äänestä

  • Hyvässä uskossa kirjoitti:

    Poliisihan tekee mitä käsketään ja jos kiinnostus puuttuu, vihjaa se siitä, että "ihmiskauppa" ei ihan kamalaa olekaan. Ovathan useimmat uhrit kuitenkin ihan vapaaehtoisesti asialla, juuri kuten etnisten ravintoloiden ihmiskauppatapauksissakin.

    Varoja poliisi saa sieltä, missä näitä lakeja suunnitellaan ja ei ole ollenkaan mahdoton ajatus perustaa kokonaan ihmiskauppaan keskittyvää poliisiyksikköä, jos se oikeusministerin mielestä on tärkeää.

    Aika erikoinen on ajatuksesi siirtää poliisille kuuluvaa valvontaa kansalaisten tehtäväksi sillä perusteella, ettei poliisilla ole aikaa ja varoja. Ehkä siirrymme itsepalveluun muissakin asioissa ja sakotamme itse kadulle kuseksijaa?

    kyllä kyllä, aihe on kompleksinen ja tarttumapintoja useita. yhden lain (moraaliperusteisella) muotoilulla seksikaupan kaikkia osapuolia ei saada lain suojiin eikä toisia vastuuseen rikoksista. silti mielestäni lakia ja tukitoimia pitää edelleen kehittää sekä jakaa ajanmukaista tietoutta myös niillekin, joita seksikauppa ei välittömästi kosketa :

    http://www.pro-tukipiste.fi/blogi/blogi-kirjoitus/article/vailla-oikeuksia-ilman-apua/

    ihmiskauppaa ei siis poliisikaan sattuneesta syystä tunnista kovin tehokkaasti eikä lakikaan suojaa ihmiskaupan uhreja sen paremmin.

    Äänestä

  • ikuinen boikotti kirjoitti:

    Alalla on niin monia erilaisia toimijoita, ettei taida pelisääntöjä syntyä. Oikea ammattilainen toimii eri tavalla kuin tilapäistä keikkaa etelänmatkaa varten heittävä opiskelija.

    niinpä. alue on heteroyhtenäinen :)

    Äänestä

  • Hyvässä uskossa kirjoitti:

    Poliisihan tekee mitä käsketään ja jos kiinnostus puuttuu, vihjaa se siitä, että "ihmiskauppa" ei ihan kamalaa olekaan. Ovathan useimmat uhrit kuitenkin ihan vapaaehtoisesti asialla, juuri kuten etnisten ravintoloiden ihmiskauppatapauksissakin.

    Varoja poliisi saa sieltä, missä näitä lakeja suunnitellaan ja ei ole ollenkaan mahdoton ajatus perustaa kokonaan ihmiskauppaan keskittyvää poliisiyksikköä, jos se oikeusministerin mielestä on tärkeää.

    Aika erikoinen on ajatuksesi siirtää poliisille kuuluvaa valvontaa kansalaisten tehtäväksi sillä perusteella, ettei poliisilla ole aikaa ja varoja. Ehkä siirrymme itsepalveluun muissakin asioissa ja sakotamme itse kadulle kuseksijaa?

    "Aika erikoinen on ajatuksesi siirtää poliisille kuuluvaa valvontaa kansalaisten tehtäväksi sillä perusteella, ettei poliisilla ole aikaa ja varoja."

    Feministit ovat varmaan naapurikyttäyksen keksijöitä. Silti en kannattaisi poliisin uusien yksiköiden perustamista. Se ei näytä osaavan nykyisiäkään hoitaa kunnolla.

    Äänestä

Mitä tästä tykkäät?

manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn manna gryn

Äänestä
  • kiitos tästä muistamisesta.

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    kiitos tästä muistamisesta.

    Guess who's back?!

    Arvaa.

    Äänestä

  • Manna! kirjoitti:

    Guess who's back?!

    Arvaa.

    kalle 6vuori?

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    kalle 6vuori?

    Ehei. Uusi arvaus, new guess?

    Manna Gryn -vintturipyörä, runksis runksis runksis ronksis!!!

    Äänestä

  • manna__gryn kirjoitti:

    I'm back!!!

  • Tässä. Onko ok? kirjoitti:

    manna gryn, muistatko tämän edellä olevan?

    manna, jos huomaat niin nämä kaksi rimpsua ovat hieman visuaalisesti hieman erilaiset keskenään?

    Äänestä

  • manna__gryn kirjoitti:

    manna, jos huomaat niin nämä kaksi rimpsua ovat hieman visuaalisesti hieman erilaiset keskenään?

    ensimmäinen hieman pois, sitten hyvä ja ok.

    Äänestä

  • manna__gryn kirjoitti:

    Ehei. Uusi arvaus, new guess?

    Manna Gryn -vintturipyörä, runksis runksis runksis ronksis!!!

    hähä.

    olet panu hööglund, suoraan pimeyden ytimestä.

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    hähä.

    olet panu hööglund, suoraan pimeyden ytimestä.

    Olet hullu, olet fasisti olet fasisti olet fasisti olet fasisti olet fasisti olet fasisti
    olet fasisti olet fasisti olet fasisti olet fasisti olet fasisti olet fasisti olet fasisti

    Naapurin levoton hurtta, tuo siivoton snautseri Jeppe, on jo pitkään pohtinut punnertavansa Humangin odottavaan nieluun miellyttävänlämpöisen ja höyryävän, mutta kuitupitoisen herkkupötkylän. Sitten tanssitaan ja loikitaan Jepen kanssa ringissä nuotion ympärillä seppeleet päässä ja samalla heitellään tulppaaneja ilmaan ja virtsataan vampyyriapinan onttoon kalloon. Olisiko se ookoo? Olisiko? Ok? Olisiko se ookoo? Ookoo? Ok? Ok? Ok?

    fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti fasisti

    Äänestä

  • Herkulespyörä kirjoitti:

    manna gryn, huomaatko? kaikissa noissa kappaleissa on suurinpiirtein saman verran tekstiä, vaikka ovatkin jaoteltu eri tavalla.

    Äänestä

  • manna gryn kirjoitti:

    hähä.

    olet panu hööglund, suoraan pimeyden ytimestä.

    khhhhhhh. olen demoni.

    Äänestä

"luvassa on siis sekä uusia asiakirjoituksia"

Aijaa! Keneltä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

manna gryn kirjoitti:

kukkuluuruu.

tulinpahan vain kertomaan, että palstataukoni on päätöksessään, luvassa on siis sekä uusia asiakirjoituksia että ankaraa kritiikkiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu