Laitoin tämän aiheen tänne ja pariin muuhun kategoriaan, koska en todellakaan tiedä mihin se kuuluu. Ongelmani ovat kuitenkin harakat :
Asun omakotitalossa perheeni kanssa, meillä on suuri piha, ja vanhempani käyvät meillä melko usein. Harakat ovat kiusanneet meitä kuitenkin koko elämämme : Kun olin pieni, ne tappoivat minun ja siskoni kissanpennut, kaikki oravat, mitkä pihalla ovat olleet on harakka tappanut, ne ovat tappaneet pihastamme pikkulintuja, syövät kissan ruoat rappusilta, ja ovat jopa käyneet yhden kissan kimppuun. Varmasti olisi kissan tappanut, ellei tyttöni olisi ehtinyt väliin. Saan niitä myös pelätä lasteni puolesta, ja harakoita on pihassamme vielä niin monta ! Viimeinen pisara oli, kun ne tappoivat kaksi pääskystä. Kävin aamulla koirien kanssa lenkillä, ja maassa oli kaksi kuollutta pääskyä. Isäni sanoi, että oli nähnyt ikkunasta, kun harakat nokkivat ne kuoliaiksi. Jopa repivät sisuskalut ulos. Valitettavasti hän ei ehtinyt väliin.
Eihän ole laillista ampua harakkaa? En kyllä mitenkään jaksa itse aina harakoita pihasta pois hätyttää, eikä ongelma sillä ratkeaisikaan. Mitään linnunpelätintä en pihaani laita ! Ideoita?
Harakat
hermostunut..
1
205
Vastaukset
- Tikkua ristiin
Viestisi kuuluu nimenomaan tähän "risut" kategoriaan!
Harakat laittaa risuista pesän, oon seurannut monena keväänä kun niitä risujansa nokassaan kanniskelevat pesänlaittopuuhissa, ne penteleen höpsöttäjät...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851549
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2001411Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431129Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43833- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30711Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20646Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617