Migraatio

Migraation syyt voivat olla esimerkiksi sietämättömät olot lähdemaassa: poliittinen sorto tai jopa ilmastonmuutoksesta johtuva nälänhätä. Näiden työntävien tekijöiden lisäksi kohdealueen rikkaus voi houkutella. Arvellaan, että pääsyy kansainvaelluksiin on toimeentuloon liittyvä eli taloudellinen.Kansainvaellukset ovat olleet monesti sivistysvaltioiden ryöstelyä. Esimerkiksi ilmaston kylmeneminen tai kuivuminen on ajanut maanviljelijäkansan, paimentolaiskansan tms. liikkeelle. Jos kohteena olevan sivistysvaltion puolustus ei pitänyt, alue vallattiin ja se voi joutua rajujen ryöstelyhjen ja väkivallan kohteeksi. Toisaalta väestönkasvu ajaa kansoja ainakin hitaaseen laajenemiseen.Kun jokin kansa hyökkäsi sivistysvaltioon, se yleensä asettui ylimystöksi valloittamaansa maahan.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomalaiset asettuivat Volvon tehtaalle. Se olikin uusi avaus. Aikaisemmin mentiin havumetsävyöhykkeen korpiin tai tropiikin viidakoihin, kauaksi muista. Mikähän meitä vaivaa? Afrikassakin väljenee mukavasti, kun sieltä väki kaikkoaa. Pitäisiköhän lähteä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kansainvaellus kirjoitti:

Migraation syyt voivat olla esimerkiksi sietämättömät olot lähdemaassa: poliittinen sorto tai jopa ilmastonmuutoksesta johtuva nälänhätä. Näiden työntävien tekijöiden lisäksi kohdealueen rikkaus voi houkutella. Arvellaan, että pääsyy kansainvaelluksiin on toimeentuloon liittyvä eli taloudellinen.Kansainvaellukset ovat olleet monesti sivistysvaltioiden ryöstelyä. Esimerkiksi ilmaston kylmeneminen tai kuivuminen on ajanut maanviljelijäkansan, paimentolaiskansan tms. liikkeelle. Jos kohteena olevan sivistysvaltion puolustus ei pitänyt, alue vallattiin ja se voi joutua rajujen ryöstelyhjen ja väkivallan kohteeksi. Toisaalta väestönkasvu ajaa kansoja ainakin hitaaseen laajenemiseen.Kun jokin kansa hyökkäsi sivistysvaltioon, se yleensä asettui ylimystöksi valloittamaansa maahan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu