Juuri niin kuin Helga tuola alempana satiirisesti julisti aikajumalan varanneen kaikki mahdolliset maailmankaikkeuden ihmeet, niin näinhän tämä suorastaan mielipuolisen mielikuvituksellinen aikuisten satu on.
Siis on suorastaan uskomatonta, että uskoa piisaa
noin mielettömän sadun nielemiseen, kunhan ei vain tarvitse millään uskoa meitä suuremman äly-Jumalan olemassaoloon, jonka olemiseen on mielestäni nykyisen tieteenkin valossa paljon helpompi uskoa.
Siksi useimpien tutkijoiden teoriat menevät pieleen, koska he systemaattisesti jättävät alkuoletuksista pois korkeamman älyn/luoja Jumalan.
Ei tietenkään näin voi tehdä, vaan kaikki vähänkin mahdolliset vaihtoehdot täytyy ottaa mukaan, jos halutaan tehdä rehellistä asenteista vapaata tiedettä, kuten tieteen omat peruspilarit
viestittävät.
Tässä on itseasiassa oltu "mattitilanteessa" jo kauan aikaa ja jotkut tiedemiehet ovat turhautuneet ja etsineet pääsyä umpikujasta mm. heittelemällä uusia teorioita muilta planeetoilta
meille meteoriiteissa tuodusta elämästä jne.
Tämä on tietysti vanhoillisten teoriitikkojen joukossa saanut ainoastaan hämmennystä aikaan, ja
jonkin verran myös kannatusta.
Siis mitään ei edelleenkään varmasti tiedetä, mutta aina vahvasti USKOTAAN ja syvällä rintaäänellä julistetaan???
Siis oikeastaan tiivistettynä voitaisiin sanoa, että kun tuossa pihassa customini kromiosat houkuttelevasti kimaltelevat juuri nyt auringon säteiden hyväileminä, niin minun pitäisi uskoa, että tuo kaksipyöräinenkin on sen ihmeellisen elottomasta alkaneen pölyn ja kivenmurikoiden pitkän ajan järjestäytynyt sattuman ja luonnonvalinnan tulos? :)
ps.Saatanallisen mielikuvituksen huippu on se, sanon minä ja lähden tästä ajelemaan oneweytä eteenpäin ylistäen todellista aina ollutta luojaa.
Siis on suorastaan uskomatonta, että uskoa piisaa
noin mielettömän sadun nielemiseen, kunhan ei vain tarvitse millään uskoa meitä suuremman äly-Jumalan olemassaoloon, jonka olemiseen on mielestäni nykyisen tieteenkin valossa paljon helpompi uskoa.
Siksi useimpien tutkijoiden teoriat menevät pieleen, koska he systemaattisesti jättävät alkuoletuksista pois korkeamman älyn/luoja Jumalan.
Ei tietenkään näin voi tehdä, vaan kaikki vähänkin mahdolliset vaihtoehdot täytyy ottaa mukaan, jos halutaan tehdä rehellistä asenteista vapaata tiedettä, kuten tieteen omat peruspilarit
viestittävät.
Tässä on itseasiassa oltu "mattitilanteessa" jo kauan aikaa ja jotkut tiedemiehet ovat turhautuneet ja etsineet pääsyä umpikujasta mm. heittelemällä uusia teorioita muilta planeetoilta
meille meteoriiteissa tuodusta elämästä jne.
Tämä on tietysti vanhoillisten teoriitikkojen joukossa saanut ainoastaan hämmennystä aikaan, ja
jonkin verran myös kannatusta.
Siis mitään ei edelleenkään varmasti tiedetä, mutta aina vahvasti USKOTAAN ja syvällä rintaäänellä julistetaan???
Siis oikeastaan tiivistettynä voitaisiin sanoa, että kun tuossa pihassa customini kromiosat houkuttelevasti kimaltelevat juuri nyt auringon säteiden hyväileminä, niin minun pitäisi uskoa, että tuo kaksipyöräinenkin on sen ihmeellisen elottomasta alkaneen pölyn ja kivenmurikoiden pitkän ajan järjestäytynyt sattuman ja luonnonvalinnan tulos? :)
ps.Saatanallisen mielikuvituksen huippu on se, sanon minä ja lähden tästä ajelemaan oneweytä eteenpäin ylistäen todellista aina ollutta luojaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No jos evoluutioteoria on mielestäsi täyttä paskaa, niin ole hyvä ja kumoa jokainen sitä puolustava todiste. Eihän sen pitäisi olla edes vaikeaa, jos evoluutio on niin typerä ajatus.
Toisten mielipiteitä arvostelemaan voi tulla kuka tahansa. Se ei ole lainkaan vaikeaa. Eri asia onkin sitten perustella oma mielipiteensä muutekin kuin "minusta se on typerää".
" No jos evoluutioteoria on mielestäsi täyttä paskaa, niin ole hyvä ja kumoa jokainen sitä puolustava todiste. Eihän sen pitäisi olla edes vaikeaa, jos evoluutio on niin typerä ajatus. "
---
Itseasiassa en puhunut pelkästään evoluutioteoriasta, koska sen hupaisuus onkin siinä, että se "hyppää vaunuun vauhdissa".
En myöskään väittänyt esim. e-teorian olevan täyttä paskaa, joten olepas hieman tarkempi.
Sillä e-teoriassakin on monia todistettuja asioita,jotka eivät ole ristiriidassa esim. luomisen kanssa.(esim. makroevoluutio on todennettu tieteellisesti)
" Toisten mielipiteitä arvostelemaan voi tulla kuka tahansa. Se ei ole lainkaan vaikeaa. Eri asia onkin sitten perustella oma mielipiteensä muutekin kuin "minusta se on typerää". "
Jos et löytänyt kirjoituksestani perusteluita (kuten monet muut varmaankin löysivät)niin kyllä se on enempi sinun ongelmasi, kuin minun?
Lisäksi ei minulla ole mitään ongelmia tieteellisesti todistettujen faktojen kanssa, sillä ne sopivat aivan hyvin minun maailmankuvaani.
Sensijaan tunnen ahdistusta, kun olen havainnut kuinka olemattoman vähän todellisuudessa on varsinaista tietoa suhteessa oletuksiin.
Ehkäpä sinäkin et sitä vielä nuoruuden kiihkossasi
havaitse, mutta mitä enemmän opiskelet ja vanhenet, niin tulet huomaaman tiedon lisäävän tuskaa ja sen, että kaikki ei aina olekaan niin selvää, kuin on annettu ymmärtää.
Mutta siunausta kuitenkin valitsemallasi etsijän tiellä. Ole myös itsellesi rehellinen!
" Sillä e-teoriassakin on monia todistettuja asioita,jotka eivät ole ristiriidassa esim. luomisen kanssa.(esim. makroevoluutio on todennettu tieteellisesti) "
Siis tässä on tietenkin oltava mikroevoluutio, joka on todennettu ja makroevoluutio on edelleenkin täyttä skeidaa! yess!
mutta ei siksi koska lajit eivät muuttuisi toisiksi lajeiksi ja lopulta erillisiksi suvuiksi, vaan koska ei ole mitään erillistä prosessia joka voitaisiin nimittää makroevoluutioksi. On vain mikroevoluutiota ja paljon mikroevoluutiota.
>>
Siis tässä on tietenkin oltava mikroevoluutio, joka on todennettu ja makroevoluutio on edelleenkin täyttä skeidaa! yess!
>>
Eihän kreationistilla olekaan varaa myöntää makroevoluution olemassaoloa. Tämä johtaa sitten kaikenlaiseen hullunkuriseen toimintaan, jossa esim. matelija väkisinlokeroidaan linnuksi.
Se että makroevoluutio on edelleenkin täyttä skeidaa, johtuu vain yksinkertaisesti siitä, että
sitä ei ole samalla tavalla todennettu kuin esim.
mikroevoluutio.
Heti kun makroevoluutiosta annetaan vastaavat näytöt, niin sen jälkeen sitä sitten on?
Makroevoluutiolle ei ole todistusta, sillä kreationistit siirtävät maalitolppaa aina vain kauemmaksi sitä mukaa kun evoluutiota todistetaan...
Ensin evoluutiota ei ollut, sitten sitä oli, mutta yksikään laji ei voi muuttua toiseksi... Mutta kas sittenhän olikin niin, että Raamatun määritelmä "lajille" onkin niin hämärä, että laji voi muuntua toiseksi, ilman että siinä on kyse mistään makroevoluutiosta...
On se ovela temppu... Kun kreationistit vaativat sellaista, mikä veisi evoluutiolta miljoonia vuosia todistettavaksi "mikroskoopin alla"... Eikä mikään vähempi kelpaa... Mutta sittenkin varmaan miljoonia vuosia vanhat todisteet lajin alkuvaiheista olisivat pilaantuneet ja vanhentuneet... Myöskin ajanmääritys olisi täysin pielessä, eikä laji olisi vieläkään muuttunut miksikään, vaikka sukkulamato-populaatioon olisi ilmaantunut sammakoita...
..olikin tuossa nimimerkki "Empiirikko" joka toi jo esille pääpointin koko kiistassa. Kreationisteilla on ikävä tapa siirrellä maalitolppia ja vaihtaa määritelmiä jotta tämä makroevoluutio pysyy teille sopivan kaukaisena asiana. Välimuoto löydetty? No problemo! Vaaditaan nyt kahta välimuodon välimuotoa! Tai sitten vaihtoehtoisesti sivuutetaan annetut todisteet hissun kissun...
Lajin määritelmäkin muuttuu aika tiuhaan. Tosin kreationistit harvoin kertovat lajin määritelmää suoraan. Joku saattaa etsiä esimerkkitapauksia ja sopertaa alalajeista ja sen semmoisista, mutta puhdasta pelkkää lajin määritelmää ei tule. Siihen ei tarvita todellakaan mitään heidän esittämiä esimerkkitapauksia. Monet kressut tuntuvat myös uskovan, että evolutionistien mielestä uudet lajit syntyvät nimenomaan friikeillä risteyttämisillä (kaksi eri lajia lisääntyisivät ja niiden tulos olisi uusi laji). He myös siis kuvittelevat evolutionistien ajattelevan niin, että lajiutuminen olisi portaallista; heidän kaaliinsa ei mahdu ajatus siitä, että A ja B voisivat olla samaa lajia ja B ja C voisivat olla samaa lajia, mutta A ja C saattavat olla erilajia kuitenkin. Heidän mielestänsä lajin raja on selvä ja terävä ja tuommoinen olisi mahdotonta.
"Ei tietenkään näin voi tehdä, vaan kaikki vähänkin mahdolliset vaihtoehdot täytyy ottaa mukaan, jos halutaan tehdä rehellistä asenteista vapaata tiedettä, kuten tieteen omat peruspilarit
viestittävät."
Tieteen tehtävänä ei ole ottaa kantaa yliluonnolliseen, vain empiirisesti todennetaviin seikkoihin. Uskonnon tehtävänä on ottaa kantaa yliluonnolliseen. Mikähän tässä on niin hirveän vaikea ymmärtää.
Niin ja juuri tällä erottelulla pidetään asennevammaiset jumalhypoteesien esittäjät pois tieteestä. Mitä siitäkin tulisi jos eri uskontokuntien kannattajat pääsisivät kiistelemään tieteellisistä faktoista. Juupas-eipäs väittely olisi sellaiseen verrattuna hienostunutta argumentointia.
Siis mielestäsi tiede voi ottaa kantaa empiirisesti todennettavaan maailmankaikkeuden syntyyn, mutta ei mihinkään meitä suuremman älyn
olemassa olemisen toteamiseen??
Et voi olla tosissasi, vaan pelleilet?(toivottavasti):)
Tiede ei voi ottaa kantaan "meitä suuremman älyn olemassaoloon" koska siitä ole mitään (siis EI MITÄÄN) näyttöä.
Ei tiede varsinaisesti kielläkään "suuremman älyn" olemassaoloa mutta oletuksena on TIETENKIN ettei sellaista ole mistä ei ole minkäänlaista todennettavaa havaintoa.
Juu, mä pelleilin. ;-)
" Tiede ei voi ottaa kantaan "meitä suuremman älyn olemassaoloon" koska siitä ole mitään (siis EI MITÄÄN) näyttöä. "
--
Niin, jos pistää silmänsä kiinni ja ymmärryksen tukkoon, niin ei havaitse ympärillään olevaa yliluonnollista maailmankaikkeutta, vaan näkee sen aivan luonnollisena riippumatta siitä, että tieteellämmekään ei ole siitä oikeastaan minkaanlaista faktalle edes haisevaa mielikuvitus kertomusta, kuinka kaikki on tapahtunut.
Siis jos on älyä, niin osaa edes ihmetellä, ettei voi olla mahdollista ilman älykästä järjestelyä?
" Ei tiede varsinaisesti kielläkään "suuremman älyn" olemassaoloa mutta oletuksena on TIETENKIN ettei sellaista ole mistä ei ole minkäänlaista todennettavaa havaintoa. "
Siis seuraten johdonmukaisesti ajatustasi, niin maailmankaikkeuden syntymisestä(siis kuinka kaikki oikein tapahtui) ei ole mitään todennettavaa havaintoa toistaiseksi olemassa??
Siis maailmankaikkeuden syntymistä ei ole edes tapahtunut, koska meillä ei ole sen syntymisestä mitään todennettavaa havaintoa?
Outoa ja ristiriitaista, koska meillä kuitenkin on silmiemme edessä oleva maailmankaikkeus?
"Siis maailmankaikkeuden syntymistä ei ole edes tapahtunut, koska meillä ei ole sen syntymisestä mitään todennettavaa havaintoa? "
Mitä tarkoitat? Meillä on teoria maailmankaikkeuden synnystä, jota sitä paitsi näyttää tukevan aika paljon empiiristä havaintoainesta.
"Outoa ja ristiriitaista, koska meillä kuitenkin on silmiemme edessä oleva maailmankaikkeus?"
Ristiriitaista?? Tämähän on looginen väite, jossa yritetään väittää, että maailmankaikkeuden olemassaolo ei ole mahdollista ilman sen syntymää. Valitettavasti kyseessä ei kuitenkan ole looginen ristiriita, sillä keksin ainakin yhden mahdollisuuden, jossa maailmankaikkeus on olemassa ilman, että se olisi syntynyt koskaan. Nimittäin maailmankaikkeus on saattanut olla olemassa aina. Tätähän perustelua uskovat käyttävät kovin hanakasti jumalaa perustellessaan. Jumlaahan ei kukaan ole voinut luoda (ei edes itse), niin silloin ainut looginen mahdollisuus on, että jumala on ollut aina. Huomaatko, että kun poistamme yliluonnollisen tekijän selityksestä, niin selityksen selitysvoima ei heikkene lainkaan. Jumalahypoteesin poissulkeminen ei siis johdu siitä, että sitä ei haluttaisi ottaa huomioon vaan siitä, että se on täysin turha. Turha hypoteesi, joka lisää vain yhden selittämättömän tekijän selitykseen, lisäämättä kuitenkaan selityksen selitysvoimaa.
Onko siinä sun houkuttelevassa lempeästi auringonvalossa kiiltelevässä customissa näitä ominaisuuksia:
-siinä näkyy kuin oli pyörä pyörän sisällä
-tuleeko se kovan jyrinän kera
-näkyykö mahdollisia salamoita tai välähdyksiä
jos nämä ominaisuudet ovat niin sulla on jumalien kulkuneuvo...jumalat pystyivät kyllä ajelemaan pilvissäkin
korrostan sanaa jumalat
"-siinä näkyy kuin oli pyörä pyörän sisällä "
joo kyllä, renkaat/vanteet
"-tuleeko se kovan jyrinän kera "
joo kyllä
"-näkyykö mahdollisia salamoita tai välähdyksiä "
ei näy, sillä tässä ei ole turpiinimoottoria :)
Että ei ole jumalien kulkuneuvo vaan omani on!(ei edes pankin osittain, vaan maksettu on velkani mun):)