Synnin orja?

Moikka.
Osoittaa jonkinlaista narsismia aloittaa kokonainen uusi keskustelu omasta asiastaan, mutta jospa löytäisin kohtalotovereita? Viestini on pitkä ja sekava, mutta jos joku jaksaa sen kokonaan lukea, olen hyvin otettu.
Sen lopusta voi myös ymmärtää "ongelmani"..

Viikko sitten pysähdyin katsomaan itseäni ja elämääni. En ollut ollenkaan tyytyväinen näkemääni, enkä ollut edes tuntea itseäni..

Vartuin uskovassa kodissa, ja olinkin onnellisessa lapsenuskossa 14-vuotiaaksi asti. Teininä aloitin kaikennäköiset kokeilut, ja opin elämään kaksoiselämää uskon ja viikonloppusekoilujen kesken. Jotenkin kai pidin sitä normaalina ja aloin oppia hyväksyä sen. Välillä taas otin tiukemman otteen elämästä, ja omatuntoni kolkutti pienimmästäkin.

Täytettyäni 18 elämäni muuttui vahvasti huonompaan suuntaan.
Nyt olen 19-vuotias tyttö. Ennen kävin aktiivisesti hengellisissä tapahtumissa, olin uskossa, ja ihmiset tunsivat minut evankelisena kristittynä. Nykyään kuvani on muuttunut. Olen baareissa käyvä, ihmissuhteensa sekoiluilla pilaava, juonitteleva ja muuttunut ihminen. Käytökseni on aiheuttanut ihmetystä, mutta samalla myös suurta tyytyväisyyttä ei-uskovien kavereiseni piirissä; ovathan he saaneet minut vihdoin kiinnostumaan "oikeista kuvioista".
Tuntuu että kaikki mahdolliset synnit kukoistavat elämässäni. Niillä on vahva ote minusta, eikä se irrota ennen kuin Jumala vapauttaa minut.

Tahtoisin tulla uskoon uudestaan. Tahtoisin saada omantunnon ja nähdä tekemieni asioiden todellisen hirveyden. Pahimpana pidän sitä, että muut ihmiset ovat nähneet uskovaisen täydellisen lankeamisen. En voi ikinä antaa anteeksi sitä itselleni.

Olen rukoillut Jumalaa puuttumaan elämääni, mutta tuntuu kuin olisin niin riippuvainen synnistä ja nykyisestä elämäntavastani, etten enää hallitsisi itseäni. Yritin myös lukea Raamattua, mutta kun mitään ei enää liiku sisällä, eikä sydämessä tunnu miltään.
Vaikka päivällä miten itkisin kurjuuttani, lähden illalla nuortenillan sijasta ryyppäämään jonnekin.
Pelkään tehneeni syntiä Pyhää Hnekeä vastaan..

Onko tämä teille jollekin tuttua? Olisin kiitollinen, jos joku jaksaisi kommentoida jotain.
5448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Koitappas olla muutama paiva ihan tavallinen ihminen. Kay lenkilla, kirjastossa, kaupassa, uimassa, elokuvissa, teatterissa tai juttele lasten kanssa pihalla tai ole vain ihan itseksesi. Huomaat miten kivaa se on, eika tarvitse olla sen uskovaisempi tai menna sen huonompaan suuntaan.

Äänestä

Kirjoituksestasi päätellen Jumala kutsuu sinua takaisin yhteyteensä. Silloin on todella toivoa.
Juttele asioistasi jonkun luotettavan sielunhoitajan kanssa tai käy niitten uskovaisten nuorten illoissa, jos koet, että siellä on aito ilmapiiri.
Muista, että lupaus on vielä voimassa: Joh.8:34. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. 35. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. 36. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita."
Lisälukemiseksi voin suositella kirjoituksia linkissä:
http://www.nic.fi/~jlindell

Äänestä
  • jli neuvoo kylla vaarin. Koita vaan itse vaistella sita liikaa ryyppaamista ja liikaa raamatun lukua, niin hyva tulee.

    Äänestä

Moikka! Luin tuon sun juttusi, ja täytyy sanoa, että tuntuu kuin olisin lukenut omaa elämäkertaani.

Olen kohta 20-vuotias tyttö. Itse elin n. 15-vuotiaaksi saakka hyvin säntillisesti, ja usko oli mulle erittäin tärkeä asia, ja pyrin myös aina elämään sen mukaisesti. Kunnioitin vanhempiani, en ryypännyt, en edes kiroillut koskaan. Omatunto rupesi aina kolkuttamaan, ja kaikenlainen synti oli mulle kauhistus. Kavereita mulla oli muutamia, mutta useimmat pitivät mua liian kunnollisena, ja tottakai "uskovaisena".

Sitten kuitenkin elämä alkoi jossain vaiheessa muuttua ihan täysin. Ajattelin, että oon ihan selvästi jäänyt jostain paitsi, kun en ollut ennemmin tajunnut käydä juomassa muiden nuorien tavoin. En nähnyt ryyppäämisessä ollenkaan sitä pahaa, mitä ennen olin nähnyt.
Kun tulin täysi-ikäiseks, aloin käydä baareissa, ja luisua yhä alemmas ja alemmas. Alkoholi, tupakka ja seksi tuntuivat luonnollisilta asioilta, koska ne kuuluivat kaikkien "normaalien" nuorien elämään. Aloin valehdella vanhemmilleni, ja omantunnon ääni heikkeni aina vaan enemmän.

Viime aikoina kuitenkin oon joutunut pysähtymään ja miettimään asioita vakavasti. Jostain syystä omatunto on ruvennut kolkuttelemaan. Tiedän kyllä, että mun pitäisi lopettaa sekoiluni, joita oon jatkanut tähän päivään asti, mutta en osaa irroittautua niistä. Oon tullut laskelmoivaksi ja juonittelevaksi, en oikein osaa olla enää rehellinenkään.

Haluaisin päästä synneistä eroon, ja aloittaa toisenlaisen elämän, mutta se tuntuu niin vaikealta. Tuntuu olevan jollain tavalla helpompaa jatkaa sitä entistä elämää, vaikka tiedän että se on väärin.

Kuitenkin jokin ääni sisälläni sanoo, että toivoa on. Etenkin nyt, kun huomasin että jollain toisellakin on samanlaisia kokemuksia.

Kai niitä eksyneitä lampaita sitten yritetään kutsua takaisin.

Äänestä

Hyvät thelma ja Kohtalotoveri!

Itsekin olen elänyt aivan samanlaisen vaiheen elämässäni n 18-20-vuotiaana. Muutin silloin omilleni ja kaikkea piti kokeilla; ryyppäsin ja harrastin yhden illan juttuja ja sanoin Jumalalle hyvästit elämästäni. Hetken se tuntui kivalta, mutta jossain vaiheessa elämä alkoi tuntua tyhjältä, samoin kuin teillä. Tuntui kuin olisin pudonnut pimeään kuoppaan josta huusin Jumalaa, enkä uskonut Hänen kuulevan. Mutta koskaan ei ole niin syvällä, ettei Jumalan käsi olisi alapuolella. Aina Jumala kuulee ja näkee ja auttaa vaikkei jaksaisikaan rukoilla tai lukea Raamattua. Minuakin Hän auttoi pikkuhiljaa jaloilleni ja ohjasi elämääni ihmisiä, jotka auttoivat. Olen nyt 23-vuotias, naimisissa uskovan miehen kanssa ja odotan esikoistani. Rukoileminen ja raamatun lukeminen on vieläkin vaikeaa mutta tärkeintä on sisäinen rauha.

Suosittelisin, että menisitte joku päivä tai ilta kirkkoon ihan vaan hiljentymään. Pyytäkää apua ja Hän kyllä auttaa. Jumala rakastaa teitä ja haluaa teidät kotiin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


thelma kirjoitti:

Moikka.
Osoittaa jonkinlaista narsismia aloittaa kokonainen uusi keskustelu omasta asiastaan, mutta jospa löytäisin kohtalotovereita? Viestini on pitkä ja sekava, mutta jos joku jaksaa sen kokonaan lukea, olen hyvin otettu.
Sen lopusta voi myös ymmärtää "ongelmani"..

Viikko sitten pysähdyin katsomaan itseäni ja elämääni. En ollut ollenkaan tyytyväinen näkemääni, enkä ollut edes tuntea itseäni..

Vartuin uskovassa kodissa, ja olinkin onnellisessa lapsenuskossa 14-vuotiaaksi asti. Teininä aloitin kaikennäköiset kokeilut, ja opin elämään kaksoiselämää uskon ja viikonloppusekoilujen kesken. Jotenkin kai pidin sitä normaalina ja aloin oppia hyväksyä sen. Välillä taas otin tiukemman otteen elämästä, ja omatuntoni kolkutti pienimmästäkin.

Täytettyäni 18 elämäni muuttui vahvasti huonompaan suuntaan.
Nyt olen 19-vuotias tyttö. Ennen kävin aktiivisesti hengellisissä tapahtumissa, olin uskossa, ja ihmiset tunsivat minut evankelisena kristittynä. Nykyään kuvani on muuttunut. Olen baareissa käyvä, ihmissuhteensa sekoiluilla pilaava, juonitteleva ja muuttunut ihminen. Käytökseni on aiheuttanut ihmetystä, mutta samalla myös suurta tyytyväisyyttä ei-uskovien kavereiseni piirissä; ovathan he saaneet minut vihdoin kiinnostumaan "oikeista kuvioista".
Tuntuu että kaikki mahdolliset synnit kukoistavat elämässäni. Niillä on vahva ote minusta, eikä se irrota ennen kuin Jumala vapauttaa minut.

Tahtoisin tulla uskoon uudestaan. Tahtoisin saada omantunnon ja nähdä tekemieni asioiden todellisen hirveyden. Pahimpana pidän sitä, että muut ihmiset ovat nähneet uskovaisen täydellisen lankeamisen. En voi ikinä antaa anteeksi sitä itselleni.

Olen rukoillut Jumalaa puuttumaan elämääni, mutta tuntuu kuin olisin niin riippuvainen synnistä ja nykyisestä elämäntavastani, etten enää hallitsisi itseäni. Yritin myös lukea Raamattua, mutta kun mitään ei enää liiku sisällä, eikä sydämessä tunnu miltään.
Vaikka päivällä miten itkisin kurjuuttani, lähden illalla nuortenillan sijasta ryyppäämään jonnekin.
Pelkään tehneeni syntiä Pyhää Hnekeä vastaan..

Onko tämä teille jollekin tuttua? Olisin kiitollinen, jos joku jaksaisi kommentoida jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu