Kärsin pari vuotta voimakkaasta päänahan karvatupentulehduksesta eli follikuliitista. Söin vaivaan muutaman kuukauden antibioottikuurin ja se ainakin toistaiseksi helpotti (kuuri loppui pari viikkoa sitten). Minulla on runsaasti rasvoittuva päänahka ja ajoittain tulee vielä yksittäisiä näppylöitä. Pesen hiukset päivittäin miedolla shampoolla ja kerran viikkoon syväpuhdistavalla.
Hiukseni ovat harventuneet huomattavasti päälaelta. Kaljua ei ole, mutta päänahka kiiltää ikävästi kirkkaissa valoissa.
Irronneen hiuksen juuressa on ollut sellainen valkoinen pallukka (juuren lisäksi), varmaankin kiteytynyttä talia? Tämä on vähentynyt kun olen tehnyt päänahkaan hapanhoitoja.
Olen 27-vuotias mies ja normaalipainoinen. Liittyykö oireet miestyyppiseen kaljuuntumiseen vai voiko hiusten oheneminen johtua tulehduksesta tai talin tukkimasta päänahasta?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia ja mielipiteitä aiheesta.
Miestyyppisen hiustenlähdön oireet?
20
2396
Vastaukset
- Näin mulla oli
Vaikea sanoa noista oireista että liittyvätkö hiustenlähtöön vaiko eivät. Mutta itselläni alkoi ainakin hirveä kutina otsalla ja ohimoiden alueella, eli just siinä kohtaa jossa sitä tukkaa mullakin alkoi harvenemaan. Tämä jatkuva kutina oli mulla aivan jokapäiväistä ja jatkuisi varmaan edelleenkin, ellen olisi käynyt Nordströmin konsultaatiokäynnillä, josta sain hyvät lääkkeet vaivan hoitamista varten. Eli fina-reseptin ja jonkinlaisen liuoksen jota laittaa kutiseviin kohtiin.
Tämä vaiva onneksi loppui kun käytin jonkin aikaa tota liuosta ja aloitin finan syömisen jota jatkan edelleenkin. Tosin hiustensiirtoon oli pakko mennä, kun oli tota tukkaa ehtinyt harmikseni jo sen verran paljon lähtemään.
Ehdottomasti suosittelen sua menemään lääkäriin noiden vaivojen takia ja mieluiten johonkin ihan oikealle lääkärille, eikä mihinkään terkkarilääkäreille, kun he eivät edes välitä yhtään mitään miesten hiustenlähdöstä.- Kopuli
Ihan by the way... alkaa pikkuhiljaa nyppimään täällä vallalla oleva yleis-/terveyskeskus-lääkäreiden dissaaminen, kun nyt minustakin sellainen tulee. Lähinnä järkyttää tuo asenne että julkisen puolen tk-lääkäri on p***a ja yksityisen puolen erikoislääkäri on ainoa oikea ratkaisu. Huolestuttavaa, HYVIN huolestuttavaa...
- Valitettavasti totta
Kopuli kirjoitti:
Ihan by the way... alkaa pikkuhiljaa nyppimään täällä vallalla oleva yleis-/terveyskeskus-lääkäreiden dissaaminen, kun nyt minustakin sellainen tulee. Lähinnä järkyttää tuo asenne että julkisen puolen tk-lääkäri on p***a ja yksityisen puolen erikoislääkäri on ainoa oikea ratkaisu. Huolestuttavaa, HYVIN huolestuttavaa...
Valitettavaa mutta totta. Yleislääketiedettä opiskellut terveyskeskuslääkäri/yleislääkäri ei yleensä tunne perusteellisesti ihotauteja vain hieman perustietoja, ellei ole itse kiinnostunut asiasta ja etsinyt tietoa. Vastaanottoaikakin on erittäin rajoittunut joten siinä ajassa vaivaan syventymiseen ei ole aikaa. Itselläni on kokemusta toisentyyppisestä sairaudesta josta yleislääketieteen kursseilla ei anneta mitään opetusta ja jos kyseistä sairautta poteva potilas tulee vastaanotolle, lääkäri on "sormi suussa" eikä voi muuta kuin lähettää eteenpäin muualle (joskus täysin väärään paikkaan). Parhaillaan suunnitellaan erään sairaanhoitopiirin hoitohenkilökunnalle lyhyttä lisäkoulutusta kyseisestä sairaudesta jotta henkilökunta edes tietäisi että tällaisia potilaita on olemassa. Todennäköisesti sinäkään et ole saanut kyseisestä sairaudesta mitään opetusta koulutuksessasi. Sama tilanne on tässä hiustenlähtötapauksessa, terveyskeskuslääkärillä ei ilmeisesti ole läheskään samaa tietomäärää kuin ihotautilääkärillä.
- Kopuli
Mikäli tulehdus ei ollut keskittynyt nimenomaan päälaelle niin on hyvin todennäköistä, että päälaen hiusten harveneminen on ihan klassista miestyyppistä kaljuuntumista.
Ja mitä siihen oletukseen tulee, että tali tukkii huokoset ja estää hiusten kasvamisen ulos.... Sanotaanko kauniisti näin että se on lähinnä parturi-kampaamoiden rahastukseen käyttämä teoria.- mistä on kyse
Tosiaan, tulehtuneet alueet olivat pään sivut ja takaosa! Päälaen harventunut alue vaikutti silloin suhteellisen hyväkuntoiselta. Minulla on vaaleat hiukset ja olen huomannut, että ne ovat vaalentuneet entisestään päälaelta. Hilsettä tai kutinaa minulla ei ole havaittavissa.
- mistä on kyse
mistä on kyse kirjoitti:
Tosiaan, tulehtuneet alueet olivat pään sivut ja takaosa! Päälaen harventunut alue vaikutti silloin suhteellisen hyväkuntoiselta. Minulla on vaaleat hiukset ja olen huomannut, että ne ovat vaalentuneet entisestään päälaelta. Hilsettä tai kutinaa minulla ei ole havaittavissa.
Ja niinhän se diagnoosi tuli ihotautilääkäriltä. Miestyyppinen hiustenlähtö, johon liittyy päänahan runsas rasvoittuminen ja tulehdukset. Ja eikun nappia huuleen.
- jani.24v.
onkohan mulla sama kun oon luullut, että mulla akne päänahassa ja nyt on alkanut huomata että päälaelta alkaa kaljuuntumaan ja muutenkin hiukset ovat päältä keskeltä ohentuneet, kuulemma mulla oli pienempänä todella tuuhea ja paksu tukka. olen 24 vuotias mies, eikä sukulaisilla tosin ole mitään kaljuuntumista ollut kun olen kysynyt.
kasvoissa aknea ollut ja sitten myöhemmin alkoi päänahassakin finnejä pukkaamaan hirvittävästi ja todella rasvainen. nyt olen edelleen roaccutania syönyt ja ennenkin monia kuureja sitä myrkkyä ja sen haittavaikutuksiin muuten kuuluu hiustenlähtö, että olisiko se roa joka on ohentanut tukkani ja laukaissut kaljuuntumisen? just yks kaveri sano että sulla on pälvis tulossa, eli kai se totta on joten ehkä lääkärikin sen uskoisi.
mutta ei kai ihotautilääkärille joka kirjottaa reseptejä akneen niin kuulu kaljuuntuminen?? tätä en tiennykkään, enkä ole tajunnu edes mitään kysyä kun olin viimeksi ihotautilääkärillä mehiläisessä ympyrätalossa! - Hesan hemmo
Käypäs Suomen parhaimman ihotautilääkärin vastaanotolla Kampin Terveystalo Oy:ssä, Jaakonkadulla. Niin sinun ei seljälkeen tarvitse kärsiä kummastakaan vaivasta Saat myös kaikki pyytämäsi lääkkeet, niin hiustenlähtöön kuin akneenkin. Sieltä saa myös jokainen hiustenlähdöstä kärsivä avun, sillä hän tietää. Käyty on.
LKT, professori Matti Hannuksela:
http://www.terveystalo.com/References/Specialist/?Specialist=10672&Name=Matti Hannuksela - mistä on kyse
Jos joku muuten tarvitsee Kirklandin minoksidi liuosta, minulta löytyy avaamaton paketti 6kk tarpeeseen. Lähtee erittäin sopuhintaan! Jäi tarpeettomaksi. Ilmoitelkaa tällä palstalla mikäli tarvitsette niin otan yhteyttä.
- Ne taitaa
olla ihan huijausta. Itsekin heitin roskiin, kun ei kenellekään kelvannut edes ilmaiseksi. Rogaine toimii, vaahto parempi.
- epätoivoinen,
Siis onko kaljuuntumiseen paras apu vain suusta otettava lääke? Vai voiko esim. tuo Rogaine auttaa paremmin?
- Näin mulla oli
No mä en suosittele tota rogainea, kun oon kuullut siitä sellaista juttua että se saattaa varsinkin käytön alkuvaiheessa aiheuttaa tosi pahaa hiustenlähtöä ja kaiken lisäksi se on vielä erittäin sitova juttu, että jos sen käytön aloittaa, niin sitä ei välttämättä voi lopettaa, ellei sitten halua hiustenlähdön jatkuvan sen jälkeen.
Rogainen käyttö on myös paljon vaivalloisempaa kun esim. finan käyttö, joka otetaan vaan tabletteina.
Kaikista paras lääke kaljuuntumisen estämiseen on fina-tabletit, sillä niistä on se todellinen apu hiustenlähtöön, mutta niitäkin täytyy sitoutua syömään koko loppuikänsä ajan, ettei hiustenlähtö pääse jatkumaan. Mutta mielestäni tollainen pienen tabun ottaminen aamukahvin kanssa on niin pieni vaiva hiusten päässä pysymisestä, että kyllä siihen kannattaa sitoutua. Joutuuhan monetkin ihmiset ottamaan yhtä tai useampaakin lääkettä päivittäin.
Tota finaa on siis kahta eri lääkettä, eli gefinaa ja propeciaa. Mutta suosittelen ehdottomasti tota gefinaa, koska se on monta kertaa halvempi ja kuitenkin se itse lääke on siinä ihan sama. Gefina-tabut pilkotaan neljään osaan ja näin ollen yksi rasia riittää noin vuoden ajan, eli vuoden kuuri maksaa vain jotain parikymmentä euroa! Kun taas paketti propeciaa maksaa yli 200 euroa! Eikä riitä edes muistaakseni koko vuotta. - epätoivoinen,
Näin mulla oli kirjoitti:
No mä en suosittele tota rogainea, kun oon kuullut siitä sellaista juttua että se saattaa varsinkin käytön alkuvaiheessa aiheuttaa tosi pahaa hiustenlähtöä ja kaiken lisäksi se on vielä erittäin sitova juttu, että jos sen käytön aloittaa, niin sitä ei välttämättä voi lopettaa, ellei sitten halua hiustenlähdön jatkuvan sen jälkeen.
Rogainen käyttö on myös paljon vaivalloisempaa kun esim. finan käyttö, joka otetaan vaan tabletteina.
Kaikista paras lääke kaljuuntumisen estämiseen on fina-tabletit, sillä niistä on se todellinen apu hiustenlähtöön, mutta niitäkin täytyy sitoutua syömään koko loppuikänsä ajan, ettei hiustenlähtö pääse jatkumaan. Mutta mielestäni tollainen pienen tabun ottaminen aamukahvin kanssa on niin pieni vaiva hiusten päässä pysymisestä, että kyllä siihen kannattaa sitoutua. Joutuuhan monetkin ihmiset ottamaan yhtä tai useampaakin lääkettä päivittäin.
Tota finaa on siis kahta eri lääkettä, eli gefinaa ja propeciaa. Mutta suosittelen ehdottomasti tota gefinaa, koska se on monta kertaa halvempi ja kuitenkin se itse lääke on siinä ihan sama. Gefina-tabut pilkotaan neljään osaan ja näin ollen yksi rasia riittää noin vuoden ajan, eli vuoden kuuri maksaa vain jotain parikymmentä euroa! Kun taas paketti propeciaa maksaa yli 200 euroa! Eikä riitä edes muistaakseni koko vuotta.tarviiko tuohon gefinaan lääkäriltä reseptin?
- Molempia
ehdottamasti ja vaahtoa jos tavallinen Rogaine ärsyttää. Minulle ainakin Rogaine finaa tehokkaampi.
- Reseptilääke
Tarviihan siihen. Se on reseptilääke:
http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/tuotteet/pages/product.aspx?catalog=yasalescatalog&productid=616(yabasecatalog)- Resaeptilääke
Reseptilääke kirjoitti:
Reseptilääke:
http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/tuotteet/pages/alphabetproductlist.aspx?letter=g&group=GEFINA
- TOLLO919191
MIKSI JOKU HALUAA SYÖDÄ ETURAUHAS LÄÄKETTÄ ESTÄÄKSEEN KALJUUNTUMISEEN? LOPETTAKAA PASKANJAUHAMINEN!!!!!!!!!!!!!
- Vuosia käyttänyt
Gefina kehitettiin aikanaan eturauhasvaivojen hoitoon ja kun havaittiin että sivuvaikutuksena potilaiden hiukset alkoivat kasvamaan, sitä alettiin tutkimaan sen perusteella. Tutkimuksissa todetiin että hiusten kasvatukseen riittää 1 mg annoskin vuorokaudessa, kehitettiin oma lääke pelkästään hiustenkasvatukseen miehille. Tuloksena tuli markkinoille Propecia ja hinta olikin melkoisen suolainen tutkimuskulujen kattamiseksi. Alkuaan Gefinakin oli kallis, mutta kun sen vahvuus oli suurempi, voitiin pilleri jakaa osiin jolloin vuorokausiannoksen hinta hieman laski. Kun sitten tuli markkinoille myös rinnakkaislääkkeet, hintakilpailu romahdutti hinnat. Propecialle ei saa rinnakkaistuotteita, joten sen hinta ei ole laskenut kilpailun puuttuessa.
Luultavasti moni mies on tyytyväinen että käyttäessään hiusten kasvatukseen finasteridia, torjuu samalla hieman eturauhasen liikakasvuakin.
- Toinen tollo
Onko tämä samaa finasteridiä sisältävä lääke tarkoitettu eturauhaslääkkeeksi. Tuoteselosteessa puhutaan vain hiustenlähdöstä:
http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/humpil/1/725631.pdf
http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/tuotteet/pages/product.aspx?catalog=yasalescatalog&productid=484261(yabasecatalog)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1121681Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181