Mario Monti kävi antamassa Suomessa ohjeita vasallilleen Käteiselle parlamentin sivistämisessä. Käteinen on jo tätä ennen aloittanutkin sivistämisen antamalla eduskunnalle tiivistetyn englanninkielisen version Espanjan vakaussopimuksesta. Ei eduskunnan tarvitsekaan olla tietoinen "vastuullisista" päätöksistä, joita Käteinen ja Urpolainen etelä-Euroopan mafian kanssa sopivat. Saa nähdä mitä Montin neuvoista toteutetaan käytännössä tulevaisuudessa.
Käteinen aloittaa kohta vastuullisen sivistämisen
Sivistäjä
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikkia niitä tietenkin koska nahkaessumiehet vain näyttelevät tällä tavalla tämmöistä haukkumisleikkiä!
Eräs EU-sivistyksen keino oli myös pistää väärinäänestänyt Irlannin kansa äänestämään uudestaan.