Kiista Kankaanpään kirkkoneuvoston enemmistön viimekeväisestä päätöksestä johti fyysiseen nujakkaan, kirjoittaa Satakunnan Kansa.
Lehden mukaan eduskunnan toisen varapuhemiehen Anssi Joutsenlahden (ps) avustaja, pastori Jari Koskela joutui pahoinpidellyksi eilen illalla Kankaanpään kirkkoneuvoston kokouksen päätteeksi.
Koskela sai yhdeltä kirkkoneuvoston varajäsenistä muutaman nyrkiniskun selkäänsä. Suuttumus sai lehden mukaan alkunsa Niinisalon entisen seurakuntatalon toimintaan ja nimeen liittyvän oikaisuvaatimuksen hylkäämisestä.
Kankaanpään seurakunta myi entisen Niinisalon seurakuntatalon yksityiselle taholle pari vuotta sitten. Neuvoston mielestä on harhaanjohtavaa, että rakennusta kutsutaan edelleen seurakuntakodiksi tai kirkoksi, ja siellä järjestetään messuja, joissa kerätään myös kolehtia.
Mikähän lahko sitten nykyisin tuota kiisteltyä paikkaa pitää?
Veikkaisin, että ei kauas tarvitse mennä persuista ja niiden alajärjestöistä.
Hyvä, että rakennus kuitenkin on "hyöty" käytössä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kantelussa mukana olevat pappismiehet näyttivät olevan huolissaan Kankaanpään kirkon messujen rinnalle tulleesta kilpailevasta toiminnasta.
Eli päinvastoin mahdollinen persusiipi oli vastaan jumalanpalvelusriittien
yms. joutumista kilpailijan kitaan.
Kepulaista touhua taas!!
alkaa näkyä, että porukka alkaa tympääntyä persuihin, kun kirkollisten
piirienkin jäsenet käy kuumana. Toki ne on kovin hyvin ole käyttäytyneet
saatanallisine menoineen, niin sitä ymmärtää vähän paremminkin.
Eli hyväkyt väkivallan, kun kepulaiset ym tekee? Jos olisi PS- n porukkaa helvetillinen haloo! Outoa?
Nehän on lyöny kättäpäälle, jos ois toisinpäin niin persu vetäis käräjille
pikku selkääntaputuksesta, herkkää porukkaa.
Melko raukkamaista syyttää jotain kepua, kun persujen henkinen väkivalta
on jatkuvaa ja aiheuttaa pysyviä traumoja monille kansalaisille.
Kepun piirissä tälläisistä ei esiinny..
Mitä tunnen Satakuntaa, että Etelä-Pohjanmaan kepulaisia, niin tuossa porukassa on ollut vuosikymmenten saatolla valtuutetuissakin melkoisia nyrkinheiluttaja öykkäreitä...
Ilta-Sanomien tumma toimittaja teki tästäkin "uutisesta" kahden sivun spektaakkelin lehden sivuille 2 ja 3. Soinistien hurmoksellinen lipominen Ilta-Soini-Sanomissa jatkuu aina vaan.
Lyödyllä tiettävästi kokoomuksen jäsenkirja, lyöjä on ilm,kepu.Syyt muut kuin puoluepoliittiset.