Mistä löytää lessuja? Miltä te näytätte?

Oulussa kolmisen vuotta asuneena jopa tuhansia ihmisiä tavanneena ihmettelen kun olen vain muutaman kerran törmännyt lestaadiolaiseen tietoisesti. Monilta olen kysynyt että onko hän lestaadiolainen, mutta ei ainakaan myönnä.

Tuntemani lestaadiolaiset joka puolelta Suomea ovat sellaisia jotka ajavat alaikäisinä autoa, haluavat seksiä vain koska se on "tuhmaa", juovat paljon viinaa, mutta siltikin ovat hyvin avoimia ja hyvin mukavia ihmisiä. Tosin he ovat kovia valehtelemaan.

Puhun nyt vain tapaamistani lestaadiolaisista enkä odota että kaikki ovat sellaisia. Ehkä ne kunnolliset lestaadiolaiset eivät sitten tunnusta muille olevansa lessuja.
19327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Et sinä tunnista heitä, Oulussakin iso osa on noita vaan ei mainosta taustaansa.

Äänestä

En ole varma, mikä tämän viestin pointti on. mutta

otsikon kysymykseen: jos ei halua pelkästään nähdä eli näkemisen perusteella oppia erottamaan lessuja muista niin voi olla aika vaikea homma

normaalisti yrittävät nimittäin pitää vakaumuksensa piilossa niin pitkään kuin vain voi. saattaa työpaikallakin olla monta vuotta eikä tuo missään sitä ilmi. jos osaa tiettyjä merkkejä katsoa, niin voi huomata että lessuhan tuo, mutta itse harvoin sitä sanovat.

baareista vähemmän löytää eivätkä ainakaan siellä tunnusta olevansa lessuja.

mutta menepä vaikka cafe biskettiin ilta-aikaan ja katso sieltä porukka nuoria naisia, joilla ei ole korvakoruja eikä kovin paljon meikkiä. siinä he ovat!

Äänestä
  • Kyllä lestan aika helposti tunnistaa..exäni oppi hienosti tunnistamaan nimenomaan ulkonäön perusteella lestat, kun minä vähän opastin.. ;)

    Äänestä

Älä täällä kysele, mene seuroihin. (Varo kuitenkin tartuntaa.)

Äänestä

Täältä löytyy :D Kyllä niitä on ja paljonki, mutta ei niitä baareista ja ravitoloista löydy.
Ja on kyllä totta ettei vakaumustaan mainosteta, tunnustetaan jos on pakko.
Yleisiä tuntomerkkejä: värjäämättömät hiukset, ei korvakoruja, ei juuri meikkiä, asiallinen tavallinen pukeutuminen (ei räväkkä), ei juurikaan kiroile jne.
Onnea etsintöihin :D

Äänestä

Hyvin tavallista on että hoikat tai normaalipainoiset naiset pukevat niin että vartalon muodoista ei voi erehtyä. Voisulan kanssa varmaa pukevat aamuisin vaatteet ylleen :D Korkokenkiä, jotenkin halpa ja tyrkyllä oleva tyyli mutta ilman meikkiä. Siitä tunnistat. Ei mitään klassisuutta, ei klassisia asuja tai hiusmalleja vaan tuperaamista ja halpoja tiukkoja rättejä, kympin kahden kenkiä, ei tyylitajua. Korostavat muita fyysisiä avujaan jotenkin ihan yli kun eivät uskalla kovin rohkeasti meikata eivätkä värjää hiuksiaan. Se on suoraan sanoen tyrkyn näköistä se nuorten lestanaisten meininki. Sitten vanhemmille naisille on se Marimekko- ja Nansotyyli kun on jo muotoa ja muhkuraa. Osa naisista on jatkuvalla dieetillä ja tupakoivat, koska haluavat ettei olisi kuukautisia ja syntyvät lapset olisivat pieniä.

Äänestä
  • ...Sanoi kateellinen läskikasa suttumeikki naamassaan...

    Äänestä

  • ei-vl kirjoitti:

    ...Sanoi kateellinen läskikasa suttumeikki naamassaan...

    Osuvasti sanot ajatukseni "ei-vl
    " helppo siunailla tuo. 0oletko mahdollisesti tuttu tälle uskolle. Minä olen tuttu, työkavereissa on heitä. Ja olen miettinyt, että voisin joskus uskoa halutessa kokeilla lestana oloa.

    Äänestä

  • heini savosta kirjoitti:

    Tunnenhan minä kun olen ent. lesta ja koko suku edelleen.

    Äänestä

  • ei-vl kirjoitti:

    ...Sanoi kateellinen läskikasa suttumeikki naamassaan...

    Olen kyllä oululainen mies, mutta ihan miten vain :D Tais käyä kipiää? Noin se kuitenkin on. Minkä minä voin sille että totuus on tuo. Jokainen täältä kotoisin oleva sen tietää. Olis paljon muutakin sanottavaa, vaan ei taida kannattaa.

    Äänestä

  • 2012 kirjoitti:

    Hyvinpä tunnut tietävän nansot ja marimekot, tupeeraamiset, kenkien hinnat, klassikkovaatteet, kuukautiset, synnytykset jne jne. Tuskin poika olet. Ettet vain olisi sittenkin nainen tai vähintään kuitenkin h..o?

    Äänestä

  • heini savosta kirjoitti:

    Osuvasti sanot ajatukseni "ei-vl
    " helppo siunailla tuo. 0oletko mahdollisesti tuttu tälle uskolle. Minä olen tuttu, työkavereissa on heitä. Ja olen miettinyt, että voisin joskus uskoa halutessa kokeilla lestana oloa.

    Hei, Heini Savosta! Ei sitä uskoa oteta niin vain kuin kaupn hyllyltä.Kyllä siinä tulee oikea hätä oman kuolemattoman sielun tilasta ja synnin tunto.VAikka nykyäänhän ei saisi synnistä puhuakaan.Sehän ajatellaan kuuluvan menneeseen aikaan.
    No,onhan heitä,jotka itse sanovat kuuluvansa kulttuurillisesti "lestoihin",mutta elävät omien,itsekkäiden ja maailmallisten tapojen mukaan,mistä sydämen usko on kaukana.Ja sitä elämää voisipitää jopa uskon pilkkana.

    Äänestä

Kysy aina vanhoista tv-sarjoista aivan yksinkertaisia kysymyksiä, jollei tiedä takuulla on. Esim. 70-luvulla syntynyt lestadiolainen ei tiedä mitään esim. Dallas tv- sarjasta.

Äänestä
  • Helppo tunnistaa. Seisova katse ja suu auki kun lapsukaiset kyttää naapurin Ali-ihmistä (epäuskoista).

    Äänestä

Tämähän on kuin juutalaisvihan aikaan 30-luvulla :o

Äänestä
  • Tässä on nyt ainakin se ero, että juutalaiset pakotettiin ulkopuolelta käyttämään keltaist tähtee, mut lestat pakottaa ite ittiään.

    Äänestä

  • kokokomikko kirjoitti:

    Tässä on nyt ainakin se ero, että juutalaiset pakotettiin ulkopuolelta käyttämään keltaist tähtee, mut lestat pakottaa ite ittiään.

    Ulkopuolelta ryöstetään nyt rahaa myös niiltä, jotka eivät ylen televisiota katso. Toisin sanoen pääosin uskovaisilta on päätetty ottaa rahaa riistämällä, kun ei muuten saada.

    Mutta se on vain maailman mammonaan, jonka he palkakseen tulevatkin saamaan. Riistäjät siis.

    Äänestä

Katelepa ympärillesi,kun näät nuorten porukan luonnollisen näköisiä kauniita naisia joit ehkä monet sutturat kadehtivat.Tekisi varmaan mieli laittaa "pulloon" jos olet mies.Jos olet nainen voit itsekin olla yhtä kaunis.Nainen on kuulema 2 tuntia saunan jälkeen kauneimillaan.

Äänestä

Ei kuvaamasi nuoret ole minkään sortin uskovaisia,juovat viinaa,etsivät seksiä,miten aloittaja kehtaat tuollaista keksiä sehän on pahamaineisen naisen hommaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-Nuorimies- kirjoitti:

Oulussa kolmisen vuotta asuneena jopa tuhansia ihmisiä tavanneena ihmettelen kun olen vain muutaman kerran törmännyt lestaadiolaiseen tietoisesti. Monilta olen kysynyt että onko hän lestaadiolainen, mutta ei ainakaan myönnä.

Tuntemani lestaadiolaiset joka puolelta Suomea ovat sellaisia jotka ajavat alaikäisinä autoa, haluavat seksiä vain koska se on "tuhmaa", juovat paljon viinaa, mutta siltikin ovat hyvin avoimia ja hyvin mukavia ihmisiä. Tosin he ovat kovia valehtelemaan.

Puhun nyt vain tapaamistani lestaadiolaisista enkä odota että kaikki ovat sellaisia. Ehkä ne kunnolliset lestaadiolaiset eivät sitten tunnusta muille olevansa lessuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu