Missä mitassa on kalastuksenvalvojien tehtävät Parkanon järvellä?
Järvellä on edelleen isoja mehukanistereita jonkinlaisena merkkeinä. Miksi??
Siksi ettei valvonta toimi tai ollaan muuten vain kalastuksenvalvojia eikä välitetä siitä mitä tehtävään kuuluu. Lieneen yksi syy se,että paikallinen Urhelukalastusseura halusi vallata aikoinaan Kalastuskuntien istumapaikkoja ja päästä vaikuttamaan joka asiaan. Syyt ja seuraukset näkyvät tässä muodossa.
Ei kannata haukata liian suusta kakkua, siihen tukehtuu!
Parkanonjärven kalastuskunta
41
3352
Vastaukset
- Että näin
Alueilla, jossa ei ole vesiliikennettä, kuten pienet järvet tai lahdenpoukamat, riittää pyydysten merkintä koholla.
Kohon tulee ulottua vähintään 15 senttimetriä pinnan yläpuolelle. Rapumerralle riittää 5 senttimetrin korkuinen koho. Koho ei saa olla valmistettu läpinäkyvästä materiaalista. Esimerkiksi mehukanisteri riittää usein tähän.
Iso kanisteri ylittää tuon 15cm- mehu2
Joo olen kalastanut Parkanonjärvellä pikkupojasta asti yli 50.vuotta ja nyt on ollut pari vuotta välipäätä mutta taas kohta aletaan oikein innolla kuhaa tuli viimeksi hyvin.
Ja siellä on melkein kaikki tuttuja keskenään
Alaskyläläiset ja Yliskyläläiset,
Ja mielestäni iso mehukanisteri kyllä riittää täällä merkiksi tietysti verkossa saisi olla molemmissa päissä merkki Olishohan se sitä nostalgiaa mikä sen parempaa.
Terveisin aito alkuperäisasukas - On hyvä tietää
Tässä tietoa ettei tarvitse selitellä!!
kalastusasetuksen 16 §. Eli siihen tarvitaan vähintään vedenpinnasta puolitoistametrinen salko, jossa on 30 cm*30 cm lippu.
§ Jos verkko on merkitty tällaisella em. merkillä ja se on yleisen kulkuväylän ulkopuolella, veneen kuljettaja on vastuussa pyydyksille ja veneelleen aiheutuneista vahingoista. - Mato-onkija
On hyvä tietää kirjoitti:
Tässä tietoa ettei tarvitse selitellä!!
kalastusasetuksen 16 §. Eli siihen tarvitaan vähintään vedenpinnasta puolitoistametrinen salko, jossa on 30 cm*30 cm lippu.
§ Jos verkko on merkitty tällaisella em. merkillä ja se on yleisen kulkuväylän ulkopuolella, veneen kuljettaja on vastuussa pyydyksille ja veneelleen aiheutuneista vahingoista.Just näin.
Täällä jotkut puhuu mutu-pohjalta, ottamatta asioista selvää.
Puhutaan jostain ihme "alueista, joissa ei ole vesiliikennettä". Mitä ne semmoiset alueet ovat? Lähtökohta on, että koko järven alueella voi olla vesiliikennettä, jos vain syvyys riittää.
Toinen sanoo, että "hänen mielestään riittää". Ilmeisesti kuvittelee, että "aidot alkuperäisasukkaat" ovat lain ulkopuolella ja saavat toimia mielensä mukaan.
Hölmöt. - mehu2
Mato-onkija kirjoitti:
Just näin.

Hölmöt.Johonkin muualle onkimaan
kyllä ne merkit riittää mitä on aina käytetty ja on oikeita merkkejä parkanonjärvelle.Ne on meille kelvanneet ja kelpaa edelleen. Emme toimi oman mielemme mukaan vaan sen mukaan mikä on ollut aina yleinen käytäntö ja se riittää meille ja kyllä maanomistajilla on tässä tapauksessa
oikeuksia.omalla järvellä saa kalastaa - Mato-onkija
mehu2 kirjoitti:
Johonkin muualle onkimaan
kyllä ne merkit riittää mitä on aina käytetty ja on oikeita merkkejä parkanonjärvelle.Ne on meille kelvanneet ja kelpaa edelleen. Emme toimi oman mielemme mukaan vaan sen mukaan mikä on ollut aina yleinen käytäntö ja se riittää meille ja kyllä maanomistajilla on tässä tapauksessa
oikeuksia.omalla järvellä saa kalastaa"Emme me toimi oman mielemme mukaan, vaan sen mukaan mikä on ollut aina yleinen käytäntö ja se riittää meille."
Hah, hah. Se on aivan sama mikä teille riittää. Laki sanoo miten pyydykset tulee merkitä Parkanojärvessä ja se koskee kaikkia, riippumatta siitä, omistaako rantaa tai miten kauan on omistanut rantaa.
Toki saat kalastaa Parkanonjärvessä, mutta niin saavat kaikki ihmiset, ihonväriin, etniseen taustaan ja kansallisuuteen katsomatta. - jatsarit vuotaa
Mato-onkija kirjoitti:
"Emme me toimi oman mielemme mukaan, vaan sen mukaan mikä on ollut aina yleinen käytäntö ja se riittää meille."
Hah, hah. Se on aivan sama mikä teille riittää. Laki sanoo miten pyydykset tulee merkitä Parkanojärvessä ja se koskee kaikkia, riippumatta siitä, omistaako rantaa tai miten kauan on omistanut rantaa.
Toki saat kalastaa Parkanonjärvessä, mutta niin saavat kaikki ihmiset, ihonväriin, etniseen taustaan ja kansallisuuteen katsomatta.Haiiii! En mie tuuu onkiiii! Haen marketits saan rosentin taskualuénnuksel kirjoloheen!
- väärässäolet
Mato-onkija kirjoitti:
"Emme me toimi oman mielemme mukaan, vaan sen mukaan mikä on ollut aina yleinen käytäntö ja se riittää meille."
Hah, hah. Se on aivan sama mikä teille riittää. Laki sanoo miten pyydykset tulee merkitä Parkanojärvessä ja se koskee kaikkia, riippumatta siitä, omistaako rantaa tai miten kauan on omistanut rantaa.
Toki saat kalastaa Parkanonjärvessä, mutta niin saavat kaikki ihmiset, ihonväriin, etniseen taustaan ja kansallisuuteen katsomatta.Halkaisijaltaan 15cm oleva merkki veden pinnan yläpuolella riittää.Parkanonjärvellä ei ole säännöllistä vesiliikennettä.Merkki voi olla mehukanisteri jos siitä vaan jää yllämainittu määrä näkyviin.Tuon kokoisessa lutakossa ei ole muuta sääntöä ja piste.Kannattaisi kirjoittajan lukea vähän muitakin pykäliä.kuin sitä ensimmäistä.
- mehu2
väärässäolet kirjoitti:
Halkaisijaltaan 15cm oleva merkki veden pinnan yläpuolella riittää.Parkanonjärvellä ei ole säännöllistä vesiliikennettä.Merkki voi olla mehukanisteri jos siitä vaan jää yllämainittu määrä näkyviin.Tuon kokoisessa lutakossa ei ole muuta sääntöä ja piste.Kannattaisi kirjoittajan lukea vähän muitakin pykäliä.kuin sitä ensimmäistä.
Näin on eli nyt on muutkin todistaneet että kanisteri riittää ja siitä pidetään kiinni ja olkoon tämä laki ja asetus tästä eteenpäinkin terveisin alkuperäisasukas
- Mato-onkija

Missä puhutaan "säännöllisestä" liikenteestä? Ei ainakaan kalastuslaissa:
16 §
Kalastuslain 33 §:ssä tarkoitetut kiinteät ja seisovat pyydykset tulee varustaa:
1) vesiliikenteen käyttämillä vesialueilla vähintään 1,2 metriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan lippusalkoon kiinnitetyllä vähintään 20 senttimetriä korkealla ja leveällä neliön muotoisella lipulla;
2) vesialueilla, joilla vesiliikennettä ei pääsääntöisesti harjoiteta tai muuten on ilmeistä, että pyydykset eivät haittaa vesiliikennettä tai vesistön muuta käyttöä, vähintään 15 senttimetriä veden pinnan yläpuolelle ulottuvalla koholla taikka vähintään 40 senttimetriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan lippusalkoon kiinnitetyllä lipulla, jonka lyhyimmän sivun pituus on vähintään 15 senttimetriä.
Parkanonjärvellä pääsääntöisesti harjoitetaan vesiliikennettä ja on aivan selvää, että pyydykset haittaavat vesiliikennettä. Tämän on voinut todeta jokainen, joka Parkanonjärvellä on veneellä liikkunut. - mehu2
Mato-onkija kirjoitti:
Missä puhutaan "säännöllisestä" liikenteestä? Ei ainakaan kalastuslaissa:
16 §
Kalastuslain 33 §:ssä tarkoitetut kiinteät ja seisovat pyydykset tulee varustaa:
1) vesiliikenteen käyttämillä vesialueilla vähintään 1,2 metriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan lippusalkoon kiinnitetyllä vähintään 20 senttimetriä korkealla ja leveällä neliön muotoisella lipulla;
2) vesialueilla, joilla vesiliikennettä ei pääsääntöisesti harjoiteta tai muuten on ilmeistä, että pyydykset eivät haittaa vesiliikennettä tai vesistön muuta käyttöä, vähintään 15 senttimetriä veden pinnan yläpuolelle ulottuvalla koholla taikka vähintään 40 senttimetriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan lippusalkoon kiinnitetyllä lipulla, jonka lyhyimmän sivun pituus on vähintään 15 senttimetriä.
Parkanonjärvellä pääsääntöisesti harjoitetaan vesiliikennettä ja on aivan selvää, että pyydykset haittaavat vesiliikennettä. Tämän on voinut todeta jokainen, joka Parkanonjärvellä on veneellä liikkunut.Totta mooses Parkanonjärvellä liikkuu veneitä ne on niitä kalastajia jotka käyvät kokemassa niitä pyydyksiään jotka on merkitty kannuilla Jos sinä siellä liikut veneelläsi niin haittaat muiden kalastusta joilla on oikeus siihen meneekö jo perille.
- lol
mehu2 kirjoitti:
Totta mooses Parkanonjärvellä liikkuu veneitä ne on niitä kalastajia jotka käyvät kokemassa niitä pyydyksiään jotka on merkitty kannuilla Jos sinä siellä liikut veneelläsi niin haittaat muiden kalastusta joilla on oikeus siihen meneekö jo perille.
Ei sillä ole vitunkaan väliä kenen veneitä siellä liikkuu. Vesiliikennettä on joka tapauksessa ja siksi kaikkien junttien tulee merkitä pyydyksensä sen mukaisesti.
- uskojo..
Mato-onkija kirjoitti:
Missä puhutaan "säännöllisestä" liikenteestä? Ei ainakaan kalastuslaissa:
16 §
Kalastuslain 33 §:ssä tarkoitetut kiinteät ja seisovat pyydykset tulee varustaa:
1) vesiliikenteen käyttämillä vesialueilla vähintään 1,2 metriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan lippusalkoon kiinnitetyllä vähintään 20 senttimetriä korkealla ja leveällä neliön muotoisella lipulla;
2) vesialueilla, joilla vesiliikennettä ei pääsääntöisesti harjoiteta tai muuten on ilmeistä, että pyydykset eivät haittaa vesiliikennettä tai vesistön muuta käyttöä, vähintään 15 senttimetriä veden pinnan yläpuolelle ulottuvalla koholla taikka vähintään 40 senttimetriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan lippusalkoon kiinnitetyllä lipulla, jonka lyhyimmän sivun pituus on vähintään 15 senttimetriä.
Parkanonjärvellä pääsääntöisesti harjoitetaan vesiliikennettä ja on aivan selvää, että pyydykset haittaavat vesiliikennettä. Tämän on voinut todeta jokainen, joka Parkanonjärvellä on veneellä liikkunut.Niin eli sinun mielestäsi pitäisi kalastaminen kieltää,että saa rauhassa ajella.Parkanonjärvellä ei kyllä harjoiteta säännöllistä vesiliikennettä vaan satunnaista,eli 2 pykälä kyllä pätee siellä.Tämä ei kyllä taida puupäähän upota.
- Mato-onkija
uskojo.. kirjoitti:
Niin eli sinun mielestäsi pitäisi kalastaminen kieltää,että saa rauhassa ajella.Parkanonjärvellä ei kyllä harjoiteta säännöllistä vesiliikennettä vaan satunnaista,eli 2 pykälä kyllä pätee siellä.Tämä ei kyllä taida puupäähän upota.
Miten ihmeessä sinä tuollaisen johtopäätelmän vedit?
Missä minä olen sanallakaan viitannut kalastuksen kieltämiseen? Olen vain tämän keskustelun aloittajan kanssa samaa mieltä siitä. että pyydykset tulee merkitä Parkanonjärvessä siten kuin laki edellyttää.
Eli siis kohdan yksi mukaisesti, koska järvellä harjoitetaan PÄÄSÄÄNTÖISESTI vesiliikennettä ja pyydykset voivat haitata vesiliikennettä. Laissa ei siis missään puhuta SÄÄNNÖLLISESTÄ vesiliikenteestä.
Tätä uutta lakia on odotettu jo pitkään, vielä kun valvonta saataisiin ajantasalle. - pääpuu1
Mato-onkija kirjoitti:
Miten ihmeessä sinä tuollaisen johtopäätelmän vedit?
Missä minä olen sanallakaan viitannut kalastuksen kieltämiseen? Olen vain tämän keskustelun aloittajan kanssa samaa mieltä siitä. että pyydykset tulee merkitä Parkanonjärvessä siten kuin laki edellyttää.
Eli siis kohdan yksi mukaisesti, koska järvellä harjoitetaan PÄÄSÄÄNTÖISESTI vesiliikennettä ja pyydykset voivat haitata vesiliikennettä. Laissa ei siis missään puhuta SÄÄNNÖLLISESTÄ vesiliikenteestä.
Tätä uutta lakia on odotettu jo pitkään, vielä kun valvonta saataisiin ajantasalle.Kuules mato-onkija eikö rupee sunkin kallos meneen jo tämä asia että Parkanonjärvi on meidän kyläläisten ja mökkiläisten käytössä ja pääasiassa kalastelemme ja soutelemme täällä omaksi huviksemme ja nykyinen käytäntö riittää ihan täysin
Sen lakikirjas voit pistää vaikka saunan pesään Et taida tietää tämän järven elämästä ja historiasta mitään Esimerkiksi että vanhat uppotukit joita riittää voivat haitata venettäsi oikein kunnolla kun päästelet sillä laivallasi kai semmoinen on käytössäsi kun niitä merkkejä niin olet seurannut. - vastailijaXXXX
pääpuu1 kirjoitti:
Kuules mato-onkija eikö rupee sunkin kallos meneen jo tämä asia että Parkanonjärvi on meidän kyläläisten ja mökkiläisten käytössä ja pääasiassa kalastelemme ja soutelemme täällä omaksi huviksemme ja nykyinen käytäntö riittää ihan täysin
Sen lakikirjas voit pistää vaikka saunan pesään Et taida tietää tämän järven elämästä ja historiasta mitään Esimerkiksi että vanhat uppotukit joita riittää voivat haitata venettäsi oikein kunnolla kun päästelet sillä laivallasi kai semmoinen on käytössäsi kun niitä merkkejä niin olet seurannut.Kuule pääpuu1!
Tarkoititko että Parkanonjärvi on vain mökkiläisten ja kyläläisten käytössä?
Kalastelette ja soutelette huviksenne, niinkö?
Jos näin olet tulkinnut asian, on syytä ottaa asioista selkoa, ennen kuin vastailet tähän tuohon tapaan! - pääpuu1
vastailijaXXXX kirjoitti:
Kuule pääpuu1!
Tarkoititko että Parkanonjärvi on vain mökkiläisten ja kyläläisten käytössä?
Kalastelette ja soutelette huviksenne, niinkö?
Jos näin olet tulkinnut asian, on syytä ottaa asioista selkoa, ennen kuin vastailet tähän tuohon tapaan!Kuule mato-onkija pikkupojasta lähtien olen Parkanonjärvellä "seilannut" sekä kesällä että myös talvella joskus aikanaan kesäisin melkein päivittäin. Ja taas käyn Kuhan nappaamassa kattilaani kun tästä kerkiän. Kerrohan nyt mikä ei pitänyt paikkaansa
"Tarkoititko että Parkanonjärvi on vain mökkiläisten ja kyläläisten käytössä?
Kalastelette ja soutelette huviksenne, niinkö?"
mikä tuossa edellisessä lauseessa vaatii mielestäsi selkoa
Oli joskus uittomiestenkin käytössä mutta ei varmaan yli 60 vuoteen eikä taida päästä naapurikunnan kylpyläänkään laivalla eli keitä muita käyttäjiä löytyy - Mato-onkija
pääpuu1 kirjoitti:
Kuule mato-onkija pikkupojasta lähtien olen Parkanonjärvellä "seilannut" sekä kesällä että myös talvella joskus aikanaan kesäisin melkein päivittäin. Ja taas käyn Kuhan nappaamassa kattilaani kun tästä kerkiän. Kerrohan nyt mikä ei pitänyt paikkaansa
"Tarkoititko että Parkanonjärvi on vain mökkiläisten ja kyläläisten käytössä?
Kalastelette ja soutelette huviksenne, niinkö?"
mikä tuossa edellisessä lauseessa vaatii mielestäsi selkoa
Oli joskus uittomiestenkin käytössä mutta ei varmaan yli 60 vuoteen eikä taida päästä naapurikunnan kylpyläänkään laivalla eli keitä muita käyttäjiä löytyyEi sillä ole mitään merkitystä ketä siellä järvellä liikkuu ja millä asioilla.
Laissa sanotaan vain, että jos järvellä pääsääntöisesti on vesiliikennettä, niin pyydykset on merkittävä kalastuslain 16§ kohta 1 määrittelyn mukaisesti.
Parkanonjärvellä liikkuu myös enemmän tai vähemmän aktiivisia harrastelija kalastajia, joihin myös allekirjoittanut lukeutuu. - kysyjä-xxxx
pääpuu1 kirjoitti:
Kuule mato-onkija pikkupojasta lähtien olen Parkanonjärvellä "seilannut" sekä kesällä että myös talvella joskus aikanaan kesäisin melkein päivittäin. Ja taas käyn Kuhan nappaamassa kattilaani kun tästä kerkiän. Kerrohan nyt mikä ei pitänyt paikkaansa
"Tarkoititko että Parkanonjärvi on vain mökkiläisten ja kyläläisten käytössä?
Kalastelette ja soutelette huviksenne, niinkö?"
mikä tuossa edellisessä lauseessa vaatii mielestäsi selkoa
Oli joskus uittomiestenkin käytössä mutta ei varmaan yli 60 vuoteen eikä taida päästä naapurikunnan kylpyläänkään laivalla eli keitä muita käyttäjiä löytyyPuupäälle!
Olisiko Parkanonjärveen pitänyt mielestäsi laisinkaan rakentaa veneenlaskupaikkaa? Kerro mielipiteesi rehdisti! - 50-kalastusta
mehu2 kirjoitti:
Näin on eli nyt on muutkin todistaneet että kanisteri riittää ja siitä pidetään kiinni ja olkoon tämä laki ja asetus tästä eteenpäinkin terveisin alkuperäisasukas
Kuules mehu2!
Parkanojärvellä on aivan verkkokalastajien kulttuuri joka on jostain esi-isiemme peruja, eikä sovellu enään tähän nyky käytäntöön millään tavoin!
Pitkänsiimankalastajat merkitsevät välipoijut niin pienillä merkeillä, ettei hieman tuulisemmalla säällä niitä huomaa kuin vasta kohdalla.
Kalastuskunnan pitäisi näihin asioihin ehdottomasti puuttua.
Monilla järvillä on hyvä käytäntö se, ettei pyydyksiä saa pitää esim. 2-viikkoa kauemmin samalla alueella.
Nykyisin siellä on alueet varattu koko kesäksi. Jos on varaa ostaa verkkoja ja pitkiäsiimoja, pitäisi olla varaa ostaa asianmukaiset merkit. Vai laitetaanko järven uudeksi nimeksi, Jerry-kannujärvi! - pääpuu1
Mato-onkija kirjoitti:
Ei sillä ole mitään merkitystä ketä siellä järvellä liikkuu ja millä asioilla.
Laissa sanotaan vain, että jos järvellä pääsääntöisesti on vesiliikennettä, niin pyydykset on merkittävä kalastuslain 16§ kohta 1 määrittelyn mukaisesti.
Parkanonjärvellä liikkuu myös enemmän tai vähemmän aktiivisia harrastelija kalastajia, joihin myös allekirjoittanut lukeutuu.No niin päästiinhän jo yhteisymmärykseen eli myönsit sitten tosiasian että järvellä liikkuu harrastelija kalastajia. Joihin myös minäkin kuulun jo yli 50.vuotta niin pienestä kun isä ensin mukaansa otti. Ja minulle kannut riittää ja kaikille muillekkin laita minun puolestani vaikka 3.metrin merkkejä jos haluat. Anna ihmisten pyydysten olla rauhassa
- pääpuu1
kysyjä-xxxx kirjoitti:
Puupäälle!
Olisiko Parkanonjärveen pitänyt mielestäsi laisinkaan rakentaa veneenlaskupaikkaa? Kerro mielipiteesi rehdisti!Niitähän on Parkanonjärvi täynnä veneenlaskupaikkoja voi olla 50-70 välillä jokaisella vähän omanlaisensa toisilla on laiturin nokassa ja toiset vetää veneen maalle mikä on yleisempi tapa kannattaa myös pistää narulla puuhun tai vastaavaan kiinni ettei nousuvesi vie. Varkaita en ole tavannut vielä täällä joten ei ole lukossa ollut vene
Tekisi joskus vielä mieli tehdä oikein semmoinen hieno venevaja mutta pitäisi miettiä sitä toteutusta pitää ottaa myös huomioon veden korkeuden vaihtelu.Olisiko sinulla antaa jotain vinkkiä. Millainen vene paikka sinulla on onko uisteluun sähkömoottori itse suosin airoja ei siinä kerkiä moottorin kanssa pelaileen kun kalaa nousee. - Mato-onkija
pääpuu1 kirjoitti:
No niin päästiinhän jo yhteisymmärykseen eli myönsit sitten tosiasian että järvellä liikkuu harrastelija kalastajia. Joihin myös minäkin kuulun jo yli 50.vuotta niin pienestä kun isä ensin mukaansa otti. Ja minulle kannut riittää ja kaikille muillekkin laita minun puolestani vaikka 3.metrin merkkejä jos haluat. Anna ihmisten pyydysten olla rauhassa
Öööö...? Nyt täytyy sanoa, että menee hiukan yli. Missä helvetissä minä olen väittänyt, ettei järvellä liiku harrastelija- / urheilukalastajia?
Olen siis sanonut, että pyydykset on merkittävä laissa säädetyllä tavalla, riippumatta siitä, ketä järvellä liikkuu ja millä asioilla.
Voi kiesus, että on vaikeeta, kun ei voi näin netin välityksellä vääntää rautalangastakaan.
Ihan pikku vinkkinä, lukekaa ensin rauhassa mitä minä kirjoitan ja kirjoittakaa vasta sitten oma vastineenne. - pääpuu1
Mato-onkija kirjoitti:
Öööö...? Nyt täytyy sanoa, että menee hiukan yli. Missä helvetissä minä olen väittänyt, ettei järvellä liiku harrastelija- / urheilukalastajia?
Olen siis sanonut, että pyydykset on merkittävä laissa säädetyllä tavalla, riippumatta siitä, ketä järvellä liikkuu ja millä asioilla.
Voi kiesus, että on vaikeeta, kun ei voi näin netin välityksellä vääntää rautalangastakaan.
Ihan pikku vinkkinä, lukekaa ensin rauhassa mitä minä kirjoitan ja kirjoittakaa vasta sitten oma vastineenne.Öö Öö Olet väittänyt tuossa aikaisemmin että järvellä esiintyy pääsääntöisesti vesiliikenettä mutta kun näin ei ole siellä on vain meitä harrastelijoita Koita nyt itse ymmärtää. Että tämä on järvi jossa "suurinpiirtein" kaikki tuntevat toisensa ja jopa tuntevat naapurinsa mehukannun ja täällä ovat ikänsä asuneet ja olleet ja mitä täällä on kesämökkiläisiä niin ovat varmaan ne tontit paikallisilta ostaneet tai ovat paikallisten lapsia niin silloin on jo isännän kanssa sovittu että voi hänen kannuaan käyttää jos on jäänyt rantapuskaan ylimääräinen. Tässä oli puhetta vuosi-kaksi sitten että pitäisi kieltää järvellä ylimääräiset moottorilla kaahailijat jotka ei sinne kuulu tätä kannatan ehdottomasti Ja se on mielestäni paljon isompi kysymysmerkki. Täällä on kaikki paikkansa maksanut ja laittanut joten pitäisi saada olla jonkinlainen rauha edes täällä maaseudulla. Jos on niin suuret laitteet ettei saa kääntymään niin menkäät sinne tampereen "pursiseuraan"
- Mato-onkija
pääpuu1 kirjoitti:
Öö Öö Olet väittänyt tuossa aikaisemmin että järvellä esiintyy pääsääntöisesti vesiliikenettä mutta kun näin ei ole siellä on vain meitä harrastelijoita Koita nyt itse ymmärtää. Että tämä on järvi jossa "suurinpiirtein" kaikki tuntevat toisensa ja jopa tuntevat naapurinsa mehukannun ja täällä ovat ikänsä asuneet ja olleet ja mitä täällä on kesämökkiläisiä niin ovat varmaan ne tontit paikallisilta ostaneet tai ovat paikallisten lapsia niin silloin on jo isännän kanssa sovittu että voi hänen kannuaan käyttää jos on jäänyt rantapuskaan ylimääräinen. Tässä oli puhetta vuosi-kaksi sitten että pitäisi kieltää järvellä ylimääräiset moottorilla kaahailijat jotka ei sinne kuulu tätä kannatan ehdottomasti Ja se on mielestäni paljon isompi kysymysmerkki. Täällä on kaikki paikkansa maksanut ja laittanut joten pitäisi saada olla jonkinlainen rauha edes täällä maaseudulla. Jos on niin suuret laitteet ettei saa kääntymään niin menkäät sinne tampereen "pursiseuraan"
Hah. hah. Olet oikeasti hauska.
Meni vähän pitkään, ennen kuin tajusin trolliksi. - pääpuu1
Mato-onkija kirjoitti:
Hah. hah. Olet oikeasti hauska.
Meni vähän pitkään, ennen kuin tajusin trolliksi.En tiedä sitten mikä trolli olen mulle se on ihan sama kalastan Parkanonjärvellä niinkuin ennenkin. Oliko nekin trolleja jotka pari vuotta sitten oli sitä mieltä että kaahailu moottoroiduilla laitteilla pitäisi kieltää järvellä.Kyllä normaalit kalastajat ne pyydysten merkit näkee ja pystyy siellä ajeleen. Talvellakin kalastetaan mitähän merkkejä sitten käytetään.
- Mato-onkija
pääpuu1 kirjoitti:
En tiedä sitten mikä trolli olen mulle se on ihan sama kalastan Parkanonjärvellä niinkuin ennenkin. Oliko nekin trolleja jotka pari vuotta sitten oli sitä mieltä että kaahailu moottoroiduilla laitteilla pitäisi kieltää järvellä.Kyllä normaalit kalastajat ne pyydysten merkit näkee ja pystyy siellä ajeleen. Talvellakin kalastetaan mitähän merkkejä sitten käytetään.
Tulin vain siihen tulokseen, ettei kukaan voi tuollaisia kirjoitella, kuin provosoidakseen, mutta ilmeisesti olin väärässä?
Tee mitä lystää, sinunhan ne pyydykset on. Huomattavasti halvemmaksi tulisi kuitenkin ostaa pyydyksiin lailliset merkit, kuin ostaa uudet pyydykset niiden valvojien takavarikoimien tilalle.
Entä miten tuo moottorikielto on edennyt? Kovin verkkaiselta tuntuu. Sitä odotellessa Parkanonjärvelläkin saa ajaa moottoriveneellä, myös muut kuin ranta-asukit.
Talvella järvet on yleensä jäässä ja silloin, sattuneesta syystä pyydykset harvemmin haittaavat veneilyä. - mmmm33
höpö,höpö.
- ^^^^
http://www.kivikangas.fi/kalastus/pdf/kalastusasetus_2012.pdf
-alueella vesiliikennettä
-vesiliikenne satunnaista- ällihukas
no jo on kova murhe jollakin jostai verkonmerkistä ,ei muuta ku soitat poliisille tai vaikka ministerille joka sen lain on säätäny että saat mielenrauhan.valvojat ajattelee maalaisjärjellä ,eli ootko joku stadilainen mökkeilijä
- on se kova
ällihukas kirjoitti:
no jo on kova murhe jollakin jostai verkonmerkistä ,ei muuta ku soitat poliisille tai vaikka ministerille joka sen lain on säätäny että saat mielenrauhan.valvojat ajattelee maalaisjärjellä ,eli ootko joku stadilainen mökkeilijä
Tulihan se sieltä!
Tässä viestiketjussa ei vielä ollutkaan tuota "jo on kova murhe"- tyyppiä.
- mehu2
Joo on varmaan joku stadilainen joka on se juntti itse.Ja on peloissaan kun on pudonnut asvaltin reunalta tänne oikeaan elämään, jossa tosiaan käytetään maalaisjärkeä, täällä on tähän asti pärjätty ja ei varmaan kukaan paikallinen joka täällä asuu näe vaivaa moisesta asiasta. Ei muuta kuin ottaa kitaransa kainaloon ja lähtee kolmostien varteen liftaamaan.
- Salko
Parkanonjärven verkkokalastajat saisivat painua vi..uun järveltä. Eivät osaa merkitä verkkojaan nykysäännösten mukaan.
- mmmmm333
Kaikille oikeus,pätee verkkoja ja veto uistelijoita.Itse paljon kalastavana on hyvä kun verkot on merkitty hyvin ei tule vedettyä kuvia verkkoon,en ole koskaan kuviani saanut oikein merkattuihin verkkoihin,mutta parhaita verkkoja on ollut ilman kohoa ollut,verkossa eläviä kaloja ilman merkkiä,siis jollain naaralla kokee mökkiläinen,toinen läpinäkyvät mehu kanisterit jotka näkee aallokolla tod hyvin,noi merkkaamattomat otin ylös ja otin kuvani talteen ja verkon poltin,mehukatti pönttöinen sai puukkoa.Näin tapahtuu ja tapahtuu vastakin.Jos on merkattu kyseisillä tavoilla,jos oikein merkattuihin verkkoihin "oma moka"niin verkottaja saa kuvani.En ole kade,enkä ilkeä vaan vaan sanon...MERKATKAA VERKKONNE KUNNON LIPUILLA ;NÄKYVILLÄ JA OIKEAAN KORKEUTEEN;kaikille tasapuolisesti ahti myötä.
- puupääpoopee
mmmmm333 kirjoitti:

Juu, on se pirun vaikeata. Pitäis varmaan mennä niillä samoilla perinteisillä säännöillä kuin mummukin meni, mutta siinä on se pulma että mummulla ei ollut niitä mehukattipurnukoita. Ai niin, taisikin olla niin että se olikin mun oma keksintöni ja ihan ikioma perinteeni. Muut taipukoot minun perinteisiini. Enhän mä nyt viitti maantielläkään ajaa nopeusrajoitusten mukaan, kun ajoin korttini vapaiden nopeuksien aikaan. Turvavyötäkään en käytä kun sitä ei ollu mun Simca tonnissakaan aikoinaan. Kaikki tää uho vaan siksi että mulla on omat periaatteeni ja oon ne jo määritelly perinteiksi jälkipolvillekin.
- Ai jai jai
kun on keskustelut. Kyllähän ne verkot voisi kunnolla merkata, kun ne sinne järveenkin asti saa. Ihme touhua, mutta toisaalta ymmärtäähän sen, että on mennyt pääkin sekaisin vatsasta puhumattakkaan... Kihniöltä asti paskaa pukkaa järveen, missä jo esi-isät onkivat ja verkottivat. Millähän ne silloin ne verkot merkkasi, kun ei ollu mehukanistereitakaan...Ei voi kun hymyillä teidän touhuille ;)
- teks11
On Parkanolaisen opetuksen taso alhainen, kuten myös tietämys jollain. Aivan helkkarin rasittavaa lukea tekstiä, jossa ei käytetä minkäänlaisia välimerkkejä (tosin rasittava taitaa olla kirjoittakin). Terveisiä vaan pääpuulle!
- paikkakunnalle muutt
minkälainen parkanojärvi on pilkkipaikkana saako mateita ja muuta.
- Jerryt-pois
Huomasin mielenkiintoisen keskustelun ja vastaan näin!
Olen kalastanut Linnanjärvellä etupäässä kuhaa ja siellä olen huomannut aina verkot liputettuina. Miksi näin ei Parkanonjärvellä voi tehdä, vai onko vielä asenteissa vikaa.
Pidän siitä mitä nykypäivänä käytetään eikä vaivuta entisaikojen tapoihin jotka ei enää toimi!- kalastusluvalla
Minulle tulee kyllä yleensä erilaisia kaloja kuinka vaan sattuu, kuinkas sitä kuhaa kalastetaan etupäässä
- etukyttä
Joo mutta aina on jokin kyttä joka osaa vetää välistä kuhaa. Se kyttä tietää toistenkin katiskat ja verkot . Kyttä on pitkän naamansa kanssa joka ikisessä paikassa missä jotain etua olis saatavissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315776- 363791
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833323- 122758
- 292222
- 122167
- 1621906
- 181505
- 1051362
- 251233