Sydäntäsärkevää tekstiä entiseltä lessuperheen lapselta...halusin tämän linkittää niille jotka ei tuolla suurperhepalstalla tai perhepalstoilla muuten vieraile:
"Olen itse lestadilaisperheen aikuinen lapsi. Meitä oli lapsuuden kodissamme 12. Ikäero nuorimman ja vanhimman välillä on hieman alle 16 vuotta eli olemme todella melkein vuoden välein kaikki. Nyt olemme kaikki aikuisia.. nuorin 28 ja vanhin 44 vuotta. Lapsuudestamme voi kerrata seuraavanlaisia asioita:
En muista koskaan olleeni kummankaan vanhemman sylissä. En muista myöskään koskaan saaneeni kuulla olevani kaunis, ihana, suloinen, taitava tai hyvä jossakin asiassa.
Meillä oli kotona aina kauhea huutoa ja meteli. Isommat lapset kohtelivat kaltoin nuorempia fyysisesti ja henkisesti. Myös lievää seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtui. Äitillä oli aina kädet täynnä töitä ja isä ei välittänyt. VAnhin veli piti kuria kovin keinoin.. antamalla turpiin, jos häntä ei totellut. Toisaalta äiti oli hänelle kiitollinen, että hän sai kuria laumaan ja laittoi porukan esimerkiksi siivoamaan.
Meillä ei joutunut vastaamaan teoistaan. Jos jotain tapahtui, niin kukaan ei ollut syyllinen ja asioitten annettiin olla. Opittiin että valehtelemalla selviää vaikeistakin tilanteista. Anteeksi meidän perheessä ei pyydetty.. ei vanhemmat lapsilta, eikä toisiltaan, eikä myös lapset toisiltaan.
Ulospäin näytettiin uskovaista perhettä, mutta perheen sisällä ei ollut mitään rauhaa ja tasapainoa. Ahkera ja aikaansaava äiti piti huolen siitä, että ruokaa oli ja perusasiat rullasi kotona.
Murrosikään tullessa osa lapsista teki ikäviä asioita.varasteli kaupasta, aloitti tupakanpolton ja juomisen, oli poissa kotonta.
Isäni kuoli nuorimman ollessa 11, äidin padot murtuivat.. kaikki se näennäinen vahvuus tippui pois ja äidistä tuli pieni lapsi, joka kaipaa jatkuvaa huomiota, kannustusta ja vahvistusta omalle arvolleen. Isän kuolemasta on 17 vuotta ja äitini on katkera ja myrkyttynyt 7 kymppinen ihminen. Äiti on katkera jumalalle ja elämälle. Kun ihminen uhrautuu ja antaa kaikkensa, niin seuraukset kyllä tulee sitten näkyviin viimeistään vanhana.
Äiti on aika terve. HÄnellä on oma asunto, autu ja rahallisesti pärjää hyvin. Hän on vain täysin kiinni menneisyytensä kärsimyksissä ja ei sen vuoksi näe kuinka paljon hänen elämässään on hyvää..Terveet aikuiset lapset ja 16 lastenlasta.. ja kukaan meistä ei seuraa lestadiolaista suuntaa. Me kaikki olemme löytäneet ihanat kumppanit "maailmasta". Minun kumppani omaa terveet syvälliset arvot ja on henkisempi kuin yksikään lestadiolaismies, joka minä tiedän. MInä uskon jumalaan, mutta lestadiolaisoppi ei ole minua varten, koska siinä on liikaa ristiriitaisuuksia, joita en pysty sulattamaan."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10368153
"Olen itse lestadilaisperheen aikuinen lapsi. Meitä oli lapsuuden kodissamme 12. Ikäero nuorimman ja vanhimman välillä on hieman alle 16 vuotta eli olemme todella melkein vuoden välein kaikki. Nyt olemme kaikki aikuisia.. nuorin 28 ja vanhin 44 vuotta. Lapsuudestamme voi kerrata seuraavanlaisia asioita:
En muista koskaan olleeni kummankaan vanhemman sylissä. En muista myöskään koskaan saaneeni kuulla olevani kaunis, ihana, suloinen, taitava tai hyvä jossakin asiassa.
Meillä oli kotona aina kauhea huutoa ja meteli. Isommat lapset kohtelivat kaltoin nuorempia fyysisesti ja henkisesti. Myös lievää seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtui. Äitillä oli aina kädet täynnä töitä ja isä ei välittänyt. VAnhin veli piti kuria kovin keinoin.. antamalla turpiin, jos häntä ei totellut. Toisaalta äiti oli hänelle kiitollinen, että hän sai kuria laumaan ja laittoi porukan esimerkiksi siivoamaan.
Meillä ei joutunut vastaamaan teoistaan. Jos jotain tapahtui, niin kukaan ei ollut syyllinen ja asioitten annettiin olla. Opittiin että valehtelemalla selviää vaikeistakin tilanteista. Anteeksi meidän perheessä ei pyydetty.. ei vanhemmat lapsilta, eikä toisiltaan, eikä myös lapset toisiltaan.
Ulospäin näytettiin uskovaista perhettä, mutta perheen sisällä ei ollut mitään rauhaa ja tasapainoa. Ahkera ja aikaansaava äiti piti huolen siitä, että ruokaa oli ja perusasiat rullasi kotona.
Murrosikään tullessa osa lapsista teki ikäviä asioita.varasteli kaupasta, aloitti tupakanpolton ja juomisen, oli poissa kotonta.
Isäni kuoli nuorimman ollessa 11, äidin padot murtuivat.. kaikki se näennäinen vahvuus tippui pois ja äidistä tuli pieni lapsi, joka kaipaa jatkuvaa huomiota, kannustusta ja vahvistusta omalle arvolleen. Isän kuolemasta on 17 vuotta ja äitini on katkera ja myrkyttynyt 7 kymppinen ihminen. Äiti on katkera jumalalle ja elämälle. Kun ihminen uhrautuu ja antaa kaikkensa, niin seuraukset kyllä tulee sitten näkyviin viimeistään vanhana.
Äiti on aika terve. HÄnellä on oma asunto, autu ja rahallisesti pärjää hyvin. Hän on vain täysin kiinni menneisyytensä kärsimyksissä ja ei sen vuoksi näe kuinka paljon hänen elämässään on hyvää..Terveet aikuiset lapset ja 16 lastenlasta.. ja kukaan meistä ei seuraa lestadiolaista suuntaa. Me kaikki olemme löytäneet ihanat kumppanit "maailmasta". Minun kumppani omaa terveet syvälliset arvot ja on henkisempi kuin yksikään lestadiolaismies, joka minä tiedän. MInä uskon jumalaan, mutta lestadiolaisoppi ei ole minua varten, koska siinä on liikaa ristiriitaisuuksia, joita en pysty sulattamaan."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10368153
Vastaukset 1
Vanhimmat
En minäkään ollut monesti äitini sylissä. Lapsia oli vain kolme ja äiti oli kotona isän käydessä töissä. Kyllä mökin aklaa olisi ollut aikaa pitää enemmän lapisa sylissä. En nyt liitä tähän äitini vakaumusta vaikka hän omien sanojensa mukaan ateisti olikin.