FORSSA-selitys: Suomen vapaustaistelun aloittaja- siksi vaiettu?

Forssa selitys

Muutamia näkökohtia ja selitysmalleja mahdollisina selityksinä Forssa-operaatio sivustojen kysymyksenasetteluihin:
-Forssa aloitti sosdem-liikkeen 1903, ja myöh 70-luvulla aloitti nykyajan kommunismi-liikkeen eli Vihreän liikkeen Suomessa Koijärvellä. Tuolloin eräs nimitys hipeille olikin 'koijärvi', ja vihreillä oli media-julkinen Koijärvi-liike.
-Forssassa tapahtui ensinmmäinen kansannousu kapitalisti-ruotsalaisvaltaa vastaan, Forssa-tehtailla? Syy: ulkomainen työvoima, ja moraalittomuus, kansanriisto?
Tässä se suurin syy miksi Forssa vaietaan mediassa ja paikka yritetään pitää salaisena, vaikka ennen Forssassa oli suomen ensimmäinen puhelinlinja, sekä raitiovaunu, ym. monta muuta asiaa edelläkävijänä, mm. kuplahalli ennen kuin TPS:n lätkäjoukkueella Turussa edes oli jäähallia? Vain Mika ja Turkka Mali oli 70-luvun avoin forssamedia-pläjäys, mutta alamäki alkoi myöhemmin vai mistä oli kyse? Hitit: Anteeks Nieminen, Tyykikylään takaisin, Runkomäen iltamat, Ronkeli pumpulienkeli, jne.
SDP- ja vasemmisto-enemmistöinen kaupunki, pidetään alhaalla- toisaalta Suomen vasemmistolaiset voimat jotka elää valtion ja kuntien taloudesta, pitävät kuntaa ja vasemmisto-operaatioita toiminnassa?
- Saattaa olla että on monia, jotka tietävät Forssan mahdoliisen salaisuuden.
Forssa-operation sivuilla paljastetaan että Forssa olisi ollut mm. kylmänsodan aikaan tukikohta, ja Neuvostoaikanahan Suomi oli osa itä-länsi-operaatioita, koska olimme tavallaan osa molempia etupiirejä.
-Forssa-sijainti- maapallon sähköinen kenttä eetterissä, maaperässä, ja myös vedenjakajalla= mahdollinen sähkö- tai muusäteily/voimakenttä alue: maapallon energia-virrat, säteily- ja voimakentät on mahdollisesti täysin salattuja sotilassalaisuuksia, kansallissalaisuuksia, ja kansainvälisen tason salaisuuksia, jotka vain ylimmät tahot saa tietää. Onko Forssa joillain näistä voimakentistä? Tuossa seiltksessä saattaisi myös olla Area51 ja Denver lentokenttä- salaliittoteorioihin liittyvää asiaa.
Kuitenkin todennäköisin ja tavanomaisiin selityksiin liittyvä mahdollinen selitys olisi että ruotsalaiseliitin kapitalismivallan, mahdollisesti entisten aatelissukujen rahavallan kosto-operaatiot saattavat olla menossa ja Forssaa on ajettu alas ja estetty laajenemasta. Tässä mm. selitys poliisivalvonnan puuttumisesta- toisaalta saattaa olla kyse rauhan sallimisesta, koska poliisitoimilla ei ärsytetä ihmisiä alueella? Kostosta kertoo myös 600 forssalaisen teloittaminen 1918, vaikka alueella ei juuri kansan-armeijaan kuuluvia ollut? Eli kyse etnisestä puhdistuksesta? Tuo myös saattaisi riittää selitykseksi nykyiseen Forssan alasajoon, esimerkiksi haluna lopettaa kaupunki, sen paljastavan ruotsinvaltarasismin johdosta? Nyt Kokoomus johtaa Suomessa tätä kuntauudistusta pakkoliitoksineen, joka eliitillä on ollut tiedossa jo kauan? - ja ollaanko siinä Forssaa poistettamassa maailmankartalta? ja ihmisten tietoisuudesta ja kansakunnan muistista?
Eli selitys viittaisi tällöin enemmänkin poliittisin selityksiin, edellyttäen että tuo Jokioistarina ei ole peitetarina tai osa peitetarinaa Forssaan liittyen.
http://forssaoperation.suntuubi.com
http://fi.wikipedia.org/wiki/False_flag

8

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MM 33 MaliMarilyn

      Vain paikalliset voivat tietää, onko Forssassa oikeasti koskea tai jokea, tai onko milloinkaan ollut? Tosin se ei ole oleellista , koska tehdas on voinut antaa nimen paikalle sattumana- mutta kun kyseessä on ollut globalisti-juutalainen Wahren, voi olal että hänet olisi lähetetty Pohjolaan tehtävänä juuri Forssan alue. Tässäkin selityksessä nyky-Forssan alueeseen liittyen geologisena selityksenä kumoavana todisteena saattaa olla se että Wahren alunperin halusi tehtaansa Jokioisiin, eli ei nyky-Forssan alueelle. Muinaisten nimien merkitys voi joskus/usein olla todellisuuspohjainen ja siten merkittävä, vaikka se on saatettu unohtaa vuosisatojen saatossa- kuten myös vaakunatkin, joilla aina ilmoitettiin vallasta alueella muinaisina aikoina, vrt. Da Vinci koodi. Forssa sivustoille ajautuminen sattui oireellisesti sivustollakin mainittua mieltenohjailua muistuttaen, nimittäin uutisissa olleen Marilyn Monroen tietoa etsiessä tuli vastaan linkki Forssaoperation-sivustolle, jossa siis vaakuna on yksi elementti keskustelussa. Marilyn oli juutalainen elinaika 1926-62. Hän oli tunnettu maailmantunnetuimpana blondisymbolina- Forssan vaakuna eli symboli on tehty 1962. Forssan perustaja oli juutalainen.
      Myös Boodom-järvitutkimuksiin liitetty KGB-agentti Forssa-sivustolla viittaisi tiedustelupalveluiden asioihin.
      -Forssaoperation sivusto aloitettiin 2007 elokuussa. 3 kuukautta myöhemmin Jokelan ammunnat alkoi kommunismin muistopäivänä ollen ensimmäinen (koulu)ammuntojen sarjasta pohjoismaissa, ja sillä hallitustasolla perusteltiin asekieltolakeja Suomeen.
      - Sivustolla ennustettu alasajo, tapahtui 2008 Finlaysonin lopettaessa Forssan tehtaat, joka on sivuston pääaihe.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Disinformaatio
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Mika_ja_Turkka_Mali
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Salaliittoteoria
      Kysymyksiä Forssaan liitetty nimet Karl Fazer, Gallen kallela, Järnefelt, Mannerheim. Vanhoja rakennuksia tuhoutuu, ja uusia suuria rakennusprojekteja pikkukaupungissa, mm. lentokenttä, valtava kaupunkipuisto, jne.

      Mediapelihuomio
      Samalla havainto että MTV3-(juutalainen yhtiö)- on valinnut Forssan suositeltavaksi kesälomakohteekseen.
      ps
      Oliko Malin veljekset mediapelinä RKP-läis-suomalaisuuteen yhteisyyteen suuntaavaa tuonajan mediapeliä? Konsensuksen ajan mediatuote?

      tuohon aloituksen huomioon tallennetaan tähän lisänä noista merkeistä sun muista viestityksistä mm. mediassa että Suomessa on hyvin kauan ollut Taffel-niminen tuote, joka on takaperinkirjoitusta eli eräs tapa piiloviestittää, täsä tapauksessa vieläpä takaperinkirjoitettu sana on Leffat, eli elokuvat, joka liittyy tuotteeseen siten että sitä usein käytetään elokuvisa tai alokuvia tai tv:tä katsoessa.

      Leffat on myös ruotsinkielisyys-termi sillä se tulee ruotsinkielen sanoista helsingin slangikielien lyhennyksenä sanoista LEVANDE BILD- eli ELÄVÄ KUVA, tai monikko mahdollisesti LEVANDE BILDAR on ELÄVÄT KUVAT? Ja tästä siis väännöse helsingin slangiin on ollut sana LEFFA, esim 'mennään LEFFAAN',' katsotaan leffaa', jne.

      • 04400

        toinenkin huomio että A W Wahrenin kerrotaan perustaneen tehtaan lähes tyhjästä, ollen siis rahaton ja lisäksi juutalainen, aikana jolloin juutalainen ei saanut asua Suomessa muualla kuin Helsingissä. Ei ole tietoa onko tuo laki ollut valvottu yhtään, mutta rahattomuus kuulostaa oudolta, kun kuitenkin tehdas on laajentunut ja kasvanut suriin mittasuhteisiin.
        Tulee mieleen että olisiko juutalainen yhteisö voinut olla rahallisena tekijänä menestyksessä?
        Tässä nyt muutama muuttuja jo siis joissa mahdollissti salailua, joten se tukisi Forssa-tehtaan muitakin mahdollisia salaisia yhteyksiä.

        Yksi tekijä jolla ei ehkä merkitystä muuta kuin poliittisella tasolla, on että Forssa-tehtaat koulutti työntekijöitään, ja perheitä?- tuona aikana se ei ehkä ollut yleistä, tai ehkä ei tapahtunut muualla koko Suomessa. Saattaa jopa olla että tuolloin vasta huomattiin alhaisena pidetyn suomalaisen rodun suuret älynlahjat, joka siitä lähtien on olut ruotsalaiseliitiille uhka Suomenmaassa, ja etenkin tuolloin jolloin kaikki opiskelupaikat ja koko koulutus annettiin ainoastaan ruotsinkieliselle eliitille ja ainoastaan ruotsinkielellä.
        Tässä sis tautatekijä, mahdollisislle mm aloituksen forssaoperation linkin esittämiin väittämiin tai niiden mahdollisiin seurauksiin.
        http://saintpetersbasilica.org/Exterior/Obelisk/Winds/StPetersSquare-Goo...
        forssan vaalkuna
        http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/51/Forssan_vaakuna.svg
        mykkäelokuva festivaali
        EU-kehityksessä framilla on ruoka-ravinto-tuotanto, energia-tuotanto, vesistöt, metsä ja kallioperä ja huipputeknologia, tiedonestotekniikka sekä valvontakoneistot. Noiden piiristä löytyy kaikki vastaukset ja kysymykset.
        Nyt olisi syytä että joku selvittäisi mitkä osat aloituksen linkistä on tosia, ja mitkä sepitettä tai oletusta.
        Paikallisille ehkä kaikki nuo asiat on selviä heti, mutta muu suomi on pihalla.
        Onko esim mitään perää asiassa että Forssassa olisi ollut 1800-luvun puolella ulkomaista työvoimaa, esim romaaneja, kiinalaisia?

        Viitteitä:
        1.Yhteiskunnallisia viitteitä forssaoperation-sivustoon viitaten:
        JFK-elokuva
        Michael Moore: Fahrenheit 11/9
        Vuosi 1962
        26- 62
        Kolmannen asteen yhteys
        4400
        Tie naisen sydämeen
        David Icke
        Juutalaisuus
        Kylmä sota
        Tiedustelupalvelut
        Sotilastiedustelu
        Intelligent design
        Geenimanipuloitu ravinto/ruoka
        Salaliittoteoriat
        Haavi auki – kelmit kiinni, (1987) Elokuva
        V-televisiosarja
        Valtion vihollinen
        Da Vinci koodi
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Michael_Moore
        http://www.seiska.fi/timota/paivakirja2604.html
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Poliittiset_trillerit
        Viitteissä kyse siis kulttuurisillista tai yhteiskunnallisista viitekehyksistä, jossa aloituksen forssaoperation-sivusto toimii.

      • WW 33 EE MM
        04400 kirjoitti:

        kai tehty silleen että alku on asiallista, sitten loppua kohti sekompaa, mutta siinä on myös ihan tosiasioita, ja sentakia olisi hyvä, jos joku asioista tietävä selittäisi mikä on tosiaan totta, kun ainakaan ulkopaikkakuntalaiset ei voi tietää kaikkea historia-tietoja.

        Kloonaus ja ihmisten kloonaus on myytti, mutta se on urbaani legenda ja ihmiskokeita tehtiin mm. jo natsi-Saksassa. Kekkosesta oli jo sen eläessä urbaanilegenda että se oli kaksoisolento, joka on madollisempaa kuin kloonaaminen? Urbaanilegenda että esm USA-presidenteillä olisi kaksoisolennot, ettei sattuisi sala-ampuja-tapauksia.

        Tuo tyyli että asiallisiin seikkoihin sekoitetaan jotain ihan ihmeellistä saattaa olla harkittua, koska melkein kaikissa nk. salaliitto-teorioissa on joku ihmepiirre, esim. ufoja, tms.- ja tuo sivusto voi tietysti olla parodiaa siitä.

        Kuitenkin siinä on paljon asiallista tietoa, joka on todistettvasti totta. ONgelma on että nykymedia on suuren rahan omistuksessa, ja todellisuudessa on niin etä media ei kerro tiettyjä asioita ja hallitukset saattaa salailla asioita. Siksi tällaiset asiat tulisi tutkia tarkemmin, eikä ohittaa ilman muuta huuhaana. Mutta vain ne joilla on tietoa, voi siinä auttaa.

        PS
        Vaikka asia sanotaan olevan huumoria, on kumma että silti keskustelut poistuu aina tästä aiheesta, kuin ei haluttaisi näitä asioita julkisuuteen?

      • Anonyymi
        WW 33 EE MM kirjoitti:

        kokoomus tytteli Grahn-Laasonen on Forssasta

    • Anonyymi

      - taktiikkana kuten kaikissa salaliitto-teorioissa sekottaa totuus ja valetta- joten ne totuudet muuttuu myös arveluttaviksi?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Porvarit vastustivat Suomen itsenäistymistä vuonna 1917

      Yleislakon aikana 15.11.1917 eduskunta julistautui äänin 127-68 korkeimman vallan haltijaksi Suomessa. Puolesta äänestivät maalaisliitto, sosiaalidemokraatit ja osa porvarillisista itsenäisyysmiehistä.

      Tämä päätös merkitsi Suomen ja Venäjän välisen valtioyhteyden purkautumista.

      Uudessa tilanteessa myös hallitusvaihdos oli välttämätön.

      Esillä oli kaksi kilpailevaa hallituslistaa, toinen porvarillisten ryhmien Svinhufvudin ja toinen sosialistien Tokoin lista.

      Eduskunta nimitti Svinhufvudin Senaatin, johon kuuluin yksinomaan
      porvarillisten ryhmien edustajia.

      Kun tapahtumia tarkastelee värittömien lasien läpi, niin päätös itsenäistymisestä tehtiin 15.11.1917. Tuon päätöksen jälkeen nimitetty hallitus alkoi toimia saattaakseen itsenäisyyden käytäntöön.

      Päätöstä itsenäistymisestä kannatti sosiaalidemokraatit, ja vastustajina oli pääosa porvareista.

      Kun 6.12. äänestettiin, ei äänestyksen aiheena ollut itsenäistyminen
      vaan se, millaisella julistuksella siitä kerrotaan. Tässäkään vaiheessa
      vasemmisto ei vastustanut itsenäistymistä. He kannattivat omaa esitystään
      julistukseksi.

      6.12. päätettiin
      itsenäisyyspäiväksi kaksi vuotta myöhemmin. Tuo päivä sopi valkoiselle Suomelle
      selkeästi paremmin kuin 15.11., jolloin todellisuudessa eduskunta päätti
      itsenäisyydestä. 15.11. porvarit vastustivat vallan ottamista Suomen eduskunnan
      käsiin.

      Lähteenä Suomen
      Poliittinen Historia 1809-2003, WSOY 2004

      Porvarit vastustivat Suomen itsenäistymistä

      Ajatus Suomen täydellisestä vapaudesta ja itsenäisyydestä esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti 31. maaliskuuta 1917 Siperiasta palanneen P.E. Svinhufvudin kunniaksi järjestetyssä kansanjuhlassa.

      Tuolloin Suomen eduskunta kokoontui ensimmäistä kertaa vuoden 1916 vaalien tuloksen mukaisena. Sen asemasta syntyi kiistaa sosiaalidemokraattien ja porvaripuolueiden välille.

      Sosialidemokraattien mielestä korkein valta oli siirtynyt Suomen suuriruhtinaana toimineen keisarin erottua eduskunnalle, porvarien mielestä Venäjän hallitukselle. Porvarit siis vastustivat Suomen itsenäistymistä.

      Vasta kun lokakuun vallankumouksessa valta Venäjällä siirtyi kokonaan Pietarin neuvostolle, niin Suomen porvareita alkoi kiinnostaa itsenäisyys.

      Suomen itsenäisyydestä saadaan siis kiittää ensinnäkin Venäjää, joka irrotti nykyisen Suomen alueen Ruotsista, sekä tarjosi kansallistumiskehitykselle mahdollisuudet mm. oman rahayksikön, omien valtiopäivien ja oman virallisen kielen muodossa.

      Toinen ratkaiseva tekijä oli siis Pietarin neuvosto, joka sai Suomen porvarit äänestämään itsenäistymisen puolesta. Eli Suomen itsenäisyydestä saadaan kiittää paitsi keisarillista Venäjää, niin myös Pietarin neuvoston bolsevikkeja ja anarkisteja.

      Tämän jälkeen tarvittiin vielä em. bolsevikkien ja anarkistien tunnustus Suomen itsenäistymiselle, joka heiltä myös saatiinkin:

      "Venäjän hallitus antoi tunnustusesityksen hieman ennen vuodenvaihdetta 31. joulukuuta 1917, jonka yleisvenäläinen toimeenpaneva keskuskomitea hyväksyi 4. tammikuuta 1918. Tämän jälkeen Ranska ja Ruotsi tunnustivat Suomen 4. tammikuuta sekä ja Tanska ja Norja 10. tammikuuta."

      On siis fakta, että porvarit aluksi vastustivat Suomen itsenäistymistä, siis ylimmän päätäntävallan siirtymistä eduskunnalle. Heidän mukaansa ylin valta olisi kuulunut Venäjän hallitukselle. Ääni muuttui kellossa kun Pietarin neuvosto otti Venäjällä ylimmän vallan. Siinä vaiheessa porvarit eivät enää halunneetkaan olla osa Venäjää.

      Venäjä myös mahdollisti sen, että nykyisen Suomen alueelle yleensäkin pääsi muodostumaan kansallisvaltio. Tämäkin on fakta jolle ei voi yhtään mitään.

    • Anonyymi

      porvari on aina ollut sika-

      siksi koska ovat saksalais-ruotsalaisia ja ruotsin alaisia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      123
      3047
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      5
      2976
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      24
      2724
    4. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      45
      2598
    5. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      84
      2474
    6. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      46
      2422
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      10
      2284
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      80
      1942
    9. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      197
      1796
    10. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      134
      1705
    Aihe