Kun olin nuori, niin minua kiinnosti valtavasti politiikka, ja erityisesti vasemmistolaisesti ajattelevat ihmiset olivat ajatukselta mieluisia, kuten ovat nykyäänkin. Mutta se minua kummasti ihmetyttää, miksi lestadiolaiset ihmiset eivät voi äänestää vasemmisolaista politiikkaa, koska jos ajattelee, niin vasemmistohan on rakentanut tämän hyvinvointi yhteiskunnan, jossa on ilmainen koulutus ja terveydenhuolto. Ja kyllä nämä arvot ovat aika tärkeitä erityisesti suur-perheille.
Haluaisinkin kysyä teiltä, miksi yleensä ette pidä vasemmistolaisesta politiikasta, koska onhan esim teidänkin piireissä paljon vasemmistolaisen politiikan eduista nauttivia ihmisiä. kesälomat, pekkaset, ylityökorvaukset, 8-h työpäivä, lauantait vapaapäiviä...
Vasemmistolla tarkoitan yleisesti SDP tä ja VAS.
Mikä saa kaiken edellämainituista eduista nauttivan ihmisen äänestämään kokoomusta tai keskustaa, jotka ovat jopa väläytelleet ylityökorvauksien poistamisia ja pekkasten poistamisia. Eí voida poissulkea myös korkekouluja, Englannissa yliopistojen lukukausi maksu on 11 000€
Tälläisen yhteiskunnan te ilmeisesti haluatte rakentaa.
Haluaisinkin kysyä teiltä, miksi yleensä ette pidä vasemmistolaisesta politiikasta, koska onhan esim teidänkin piireissä paljon vasemmistolaisen politiikan eduista nauttivia ihmisiä. kesälomat, pekkaset, ylityökorvaukset, 8-h työpäivä, lauantait vapaapäiviä...
Vasemmistolla tarkoitan yleisesti SDP tä ja VAS.
Mikä saa kaiken edellämainituista eduista nauttivan ihmisen äänestämään kokoomusta tai keskustaa, jotka ovat jopa väläytelleet ylityökorvauksien poistamisia ja pekkasten poistamisia. Eí voida poissulkea myös korkekouluja, Englannissa yliopistojen lukukausi maksu on 11 000€
Tälläisen yhteiskunnan te ilmeisesti haluatte rakentaa.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Vasemmistolaisuuteen on liitetty sekä radikalismi että ateismi, jotka ovat negatiivisia asioita uskoville. Radikaalisuus tuo tullessaan muutosta ja uutta. Monia pelottaa kaikki muutos ja uusi. Tällaisia on perinteisesti ollut herätysliikkeittten jäseninä. Konservatiivisuus antaa tietynlaista turvallisuuden tunnetta.
Lestadiolaisuuden juuret ovat Pohjois-Suomen maaseudulla, josta liike on myös ammentanut arvomaailmansa. Vielä reilu parikymmentä vuotta sitten maanomistajat ja yrittäjät pelkäsivät, että vasemmiston saadessa lisää valtaa heidän omaisuutensa otetaan yhteiskunnan haltuun tai sitä ainakin ruvetaan verottamaan ankarasti. Siksi on herätysliikkeeseen ajettu vasemmistolaisvastainen ilmapiiri. Toisaalta on kerrottu menneinä vuosikymmeninä tapahtuneen usein pohjoisessa, että kunnallispolitiikan kuvioissa ovat sekä kommunistit(SKDL) että lestadiolaiset olleet samoilla linjoilla. Eräänlaisia äärimmäisyyksiä siis kumpikin ovat omalla tavallaan.
Lestadiolaisuutta ymmärtää paljon paremmin, jos tietää, millaista oli elämä Pohjois-Suomessa yli 60 vuotta sitten. Esimerkiksi kielteinen suhtautuminen kilpaurheiluun juontaa juurensa sieltä. Ei harrastettu kilpaurheilua, koska oli pitkät välimatkat ja asutus harvaa ja työnä oli raskaat maatalous- ja metsätyöt. Ei olisi ollut aikaa eikä voimiakaan. Aika hyvän kuvan silloisesta elämänmenosta voi saada vaikkapa Kalle Päätalon kirjoja lukemalla.
Valtaosa vl-uskovaisista oli pientilallisia, joiden olisi kannattanut aikoinaan äänestää SMP:tä eikä suurtilallisia puolustavaa Maalaisliittoa, mutta SRK keksi asiaan lopullisen ratkaisun julistamalla SMP:n synniksi!
Jokainen meistä, vl-perheessä eläneistä tuntee vl-sanonnan: "Tyhjän perässä juokseminen", joka tarkoittaa kaikkea urheilua. Uhreilusynti juontaa juurensa juuri siitä, että lasten kaikki voimavarat haluttiin valjastaa orjatyöhön kotona.
eiköhän taloudellinen uusliberalismi ja pankki ja osakekekeinottelu ja veroparatiisit ole paljon enemmän radikalismia perinteisiä arvoja vastaan
VL-uskovaiset on niin aivopestyjä, että sosiaalitukien varassa elävä vl-pariskuntakin äänestää kokoomuslaista presidenttiehdokasta...
Eiköhän presidentinvaali, silloin kun on kyse kahdeta jäljellä olevasta ehdokkaasta, ole vähän huono mittari tälle asialle. Eihän perisidentti päätä eikä ohjaa Suomen sosiaalipolitiikan sisältöä ja lainsäädäntöä. Kyllä Niinistö yhden työryhmän peustaa mutta kuitenkin ovat eduskunta ja kuntavaalit se foorumi missä nämä asiat linjataan ja siellä on enemmän kuin kaksi ehdokasta valittavissa.
Sitäpaitsi kaupungeissa toisi kuin "takahikiän" pikkukylissä on oikeasti olemassa vaalisalaisuus. Liian pienissä äänestysalueissa, jotka pitäsi "lailla kieltää", tiedetään uuden tulokkaan äänestyslippu kutakuinkin aiempien vaalien tulokseen verrattuna. On tuhannen asukkaan kunnat siinäkin mielessä "elinkevottomia".
Kukaan ei täällä etelässä ole tullut minun selkäni taakse kurkkimaan vaalikoppiin eikä sen puoleen mitään äänestysohjeita antamaan tai kieltämään tai suosittelemaan jäsenyyksiäkään missään. Mielenkiinto taitaa olla toista kohtaan enempi sitä luokkaa, mitä tänne johonkin ketjuun linkitetyssä oho siionin "onko sisar uskomassa " kuvassa on esitetty.
Olet todellakin melkoinen untuvikko vl-uskonnossa. Kyllä aikanaan SRK laittoi lähetyspuhujat pitämään "vaaliseuroja" ympäri maata. Muistan hyvin, kuinka nämä SRK-KePu:n lähetyssaarnaajat kertoivat seurasaarnoissaan selväsanaisesti, kuinka "uskovainen äänestää".
SMP:n kannattajat erotettiin vl-jumalan valtakunnasta kokonaan ja heitettiin saa.tanalle. Vasemmistosta ei uskaltanut edes puhua kuin pilkkaavaan sävyyn.
Luehan Juhani Suomen "Umpeutuva latu" tai "Kirjeitä myllärille", niin tiedät, kuinka SRK muina miehinä MYI vl-äänet Kekkoselle! Mitä sai vastalahjaksi?
Elätkö sinä sitten menneisyydessä siinä mistä ehkä lähdit 1970-luvulla. Nyt on 2010-luku menossa.
Onko syntilistojanne päivitetty?
Saako vl-uskovainen äänestää nykyään vasemmistoa?
Saa. Raamatussa ei ole ohjeita ja luterilaisen uskon mukaan kyseessä on maallisen regimen piiriin kuuluva asia. Kaupunkilaiselle ei "maalaisliitto" ja alkiolaisuus voi olla (ainoa) vaihtoehto koskapa esim. pääkaupunkiseudun kunnissa sillä ei mitään roolia asioiden hoidossa. Entistä kaupunkilaiskeskustaahan ei ole ollut siten liberaalisen kansanpuolueen. Tosin rkp taitaa sitä muistuttaa. Onko se kokoomus, rkp keskusta tai mikä tahansa muu on jokaisen oma asia siitä minkä oikeaksi tuntee. Nimittäin sellasita puoluetta ei ole olemassakaan missä oli vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden tulkinnat 1:1 eikä mitään "där till". Aina otat mukaan kokoelman sellaista mihin et voi mielestäsi yhtyä olipa sitten kyseessä mikä tahansa puolue. Esimerkiksi sukupuolineutraali avioliittolaki on oikealta vasemmalle puolueiden ohjelmissa, ei siinä eroa ole siinäkään.
Jospa annettaisiin keisarille se mikä keisarin on.
Vielä sen verran siitä keskustapuolueesta tai paemminkin maalaisliitosta täällä etelässä. Sipoon ja Kirkkonummen maanviljelijät ovat ruotsinkielisiä ja niin olivat Espoossakin 1950-60 luvulla ja ovat vieläkin siltä osin kuin maanviljelyä ylipäätään on. Ei tämä pääkaupunkiseutu ole koskaan ollut suomenkielisten maanviljelijöiden valtakuntaa. Samoin lienee pitkin Suomen rannikoita.
Ei siis millään pahalla puolueita kohtaan mutta maantiede ja tilastotiede tuottaa tällaista tulosta ja tietoa.
On hienoa, että vl-piireissä on kaltaisiasi omilla aivoillaan ajatteleviakin. Mutta valtaosa vl-uskovaisista kuitenkin pitää vasemmistoa ja Perussuomalaisia syntinä, kuten heille on vuosikymmeniä opetettu ja seuroissa saarnattu.
Ruotsinkielisillä alueilla on kovin vähän vl-uskovaisia. Tämänkin tilastot todistavat...
Ovat niitä kuntea, jotka silloin aikoinaan muodostivat Rauhan sanana ja sen ruotsinkielisen osan joka käsittääkseni on suurempi kuin suomenkielinen. Lestadiolaisuutta siis on rannikolla mutta ei haaraa.
E-kauppa joutui syntilistalle, onko päätös poliittinen....
Poliittinen nimenomaan. E-kaupat olivat läheisessä sidoksessa vasemmistolaiseen työväenliikkeeseen. Tradekan Siwt ja Euromarketit jatkavat E-liikkeen perinnettä, vaikka ovat sanoutuneet irti vasemmistolaisuudesta, mutta vl-porukka ainakin meilläpäi karttaa yhä Siwoja, vaikka jotkut kyllä käyvät sielläkin aivan avoimesti, eikä siitä mitään sanomista ilmeisesti tule.
Katsokaa nyt sitten vaikka HOK/Elannon poliittisten puoluiden edustajien määriä.
Keitä sieltä listalta sitten löytykään. Ainakin keskustaa ja vähän muutakin.
http://www.hok-elanto.fi/?id=7723
Aika oli ja meni ja täällä pasltalla vain eletään mennyttä aikaa jotakin 60-lukua.
Vielä pitäisäti sanoa, elannon lisäksi, että punainen pääoma ylipäätään teki konskurssin mm Haka ja sekä eräät pankit. Viimeisin asia on valtionomaisuuskin eli Wahlroosin syliin pudonnut ja pois myyty postisäästöpankki. Ei mitään huolta siitä että vanhoillislestadiolainen törmäisi mihinkään "sopimattomaan" enää 2010-luvulla.
Päivitäppä sinä "syntilistasi" tälle vuosituhennelle ja vuosikymmenelle.
Syntiä tai ei, niin meillä päin vl:t eivät oikein käy Siwassa. (Pohjanmaalla)
Kyllä Euromarketeiksi muuttuneiksi entisissä Centrumeissa eivät uskovaiset käy.
Ilmaista koulutusta ei ole olemassakaan, ei ilmaista terveydenhuoltoa eikä ilmaisia palveluja muutoinkaan. Kysymys on siitä, millä tavalla maksetaan. Esim. päiväkotipaikka maksaa veronmaksajalle noin 14 000€/vuosi/lapsi. Vasemmistolainen harha siis.
Vasemmisto on ollut aktiivinen purkamaan perhekäsitystä, joka konservatiivisen ajattelun mukaan on yhteiskunnan perusyksikkö. Perheen tarjoamaa kasvatusta ja hoivaa ei sen ajattelun mukaan voi yhteiskunnan palveluilla tuottaa. Vasemmiston mukaan perhe on lujin porvarillista yhteiskuntaa ylläpitävä tekijä ja perhearvoja on vasemmiston taholta pyritty murentamaan.
Vasemmiston ajatteluun kuuluu, että yhteiskunnan tulee kasvattaa lapset. Siksi meillä on nyt erittäin kallis ja kattava päivähoitojärjestelmä sekä Euroopan totalitaristisin peruskoulu, jolle ei juuri vaihtoehtoja sallita.
Vasemmisto ei ole rakentanut hyvinvointiyhteiskuntaa. Se on yhteisen toiminnan tulos. Työväestö ei ole ollut uudistava voima, vaan se on keskittynyt edunvalvontaan. Alkiolainen yhteisöllisyys, pienyrittäjyys ja yhteiskunnan aktiivinen toiminta teollistamisvaiheessa nostivat Suomen taloudelliset resurssit siihen mittaan, että ns. hyvinvointiyhteiskunta rakentui.
Kannattaa tutustua esim aate- ja oppihistoriaan.
Tämä ei ole poliittine palsta mutta esität nyt kyllä ihan omiasi kirne7.
Päiväkotipaikka maksaa noin 3-4 kertaa enemmän kuussa kuin mikä on maksimi kuukausimaksu ylimmässä luokassa kunnallisen taulukon mukaan. Olen sen yksityisen päväkodin johtokunnassa aikoinaan pakostakin todennut.
Koululaitoksen edeltäjinä on tullut kolmesta eri suunnasta. Kinkerit kirkon puolelta eli kirjoitustaidon edellyttäminen Nummisuutarien malliin. Valistuneiden humanistisiin armoihin kiinnityneiden vanhan ajan tehtaan patruunoiden halusta panostaa työväestön oloihin. Kolmantena sitten vasemmiitolainen poliittinen arvomaailma ja tavoitteet köyhyyden positamisesta sekä tehdasväestöä että torppareita koskien Suomessakin 1900-luvun alkuvuosista lähtien järjestäytyneenä puoluetoimintana.
Missään ei vasemmistolaiseen arvomaailmaan ole kuulunut, että yhteiskunnan tulee kasvattaa lapset. Siinä olet harhassa. Eikä lasten vieminen päivähoitoon ole nyt sekään akselilla vasemmisto oikeisto. Nimittäin ne korkeastikoulutetut uranaiset, jotka tarvitsevat päivähoitopalveluita taitavat tilastollisesti enemmän kannataa kokoomusta. Aluperin päivähoito on ollut taloudellinen pakko yksinhuotajille ja taloudellisesti ahtaalla olleille perheille. Nyt lienee niin että pohjoismaonen nainen haluaa sekä uran että lapsia eikä tämä ole oikeisto vasemmisto linjan kysymys ollenkaan.
Alkiolaisuuden ja pienyrittäjyyden merkityksestä en sitä aliarvioi mutta ei se nokaiakaan ole. On niitä suuria tehtaita ollut jo 1900 -luvulla ja on edelleen eikä niitä ole alkiolaisuus perustanut. Sitä paitsi Suoemssa on jo keskiajasta lähtien ollut myös käsityöläsiten kaupunkilaisten ryhmä joka ie alkioilaisuutta ole kannattanut tai ymmärtänyt koskaan.
Kuinka paljon maksaa yhteiskunnalle se, että vl-äidit ovat koko ikänsä kotona yhteiskunnan elätteinä?
Onko sekin "vasemmistolainen harha"?
Perhepäivähoitajia ei nykyään enää tahdo löytyä, siksi yhteiskunnan pitää lisätä päiväkotipaikkoja. Mutta vl ei taida viedä koskaan lastaan päiväkotiin.
Ei vl-uskovaisen tarvitse viedä lapsiaan päiväkotiin, koska vl-äiti on kotona koko aikuisikänsä yhteiskunnan elätettävänä.
kirne7 viesti on kokonaisuudessaan täysin valheellista oikeistopropagandaa.
>> Vasemmiston ajatteluun kuuluu, että yhteiskunnan tulee kasvattaa lapset. Siksi meillä on nyt erittäin kallis ja kattava päivähoitojärjestelmä...
KUMI RAHOTTAA TÄTÄ HYVINVOINTIVALTIOTA , NORMAALI 4 HENKINEN VASEMMISTODUUNARIPERHE VAIKO LESTADIOLAINEN OIKEISTOLAINEN SUURPERHE
JA SITTE VOIT ESIMERKINOMAISESTI LAITTAA TIETOA KUINA ALJON TULEE LASLISÄÄ VAIKKA 12 TENAVASTA
EI NE SYNNYTYKSET JA NEUVOLAKÄYNNITKÄÄN TAIDA RAHAA TUODA YHTEISKUNTAAN....
Kyllä sunki työntekos tietää. Yhen päivän olit mansikkapellolla ja se riitti. Nyt oot kokopäivänen kengänkiillottaja.
Väärin. Olen raskaana ja odotan kymmenettä lastamme. Olen koko ikäni ollut sosiaaliavustuksilla kotona, koska olemme uskomassa ja haluamme synnyttää mahdollisimman paljon. Ehdin hyvässä lapslykyssä synnyttää vielä viisi-seitsemän lasta tähän auvoiseen vl-jumalan ikiomaan valtakuntaan. Aamen.
Kysymykseen...
Kannatta lukea Hjalmar Siilasvuon kirjoittama kirja talvisodasta. Siinä käsitellään ennenkaikkea Suomussalmen taisteluja (myös Kuhmon taisteluja).
Hän kertoo erikoista juttua ennen sotaa Suomussalmen rajakylistä. Korpikommunismi ja lestadiolaisuus löivät siellä veljen kättä. Samassa tilaisuudessa saattoi puhua kommunistiagitaattori ja saarnamies. Seurapuheessa mainittiin usein, että punainen ratsastaja tulee idästä ja vapauttaa köyhän rajanasukin kapitalistin ikeestä. Antaa mannaa ja hunjaa.
Samalla aikaa lestadiolaisuus oli Pohjanmaalla hyvinkin oikeistolaista.
Eikö olekin mielenkiintoista.
Itäsuomalaiset ovat rentoa porukkaa. Tuskin siellä lestadiolaisetkaan ovat saaneet suurta jalansijaa. Pohjanmaalla on aina ollut jonkinlaista oikeassa olemisen kiihkoa.
Totuushan on että jos työväenluokka olisi taistellut meille 8 t työpäivää ym. etuja, näännyttäisiin vieläkin nälän rajoilla.
Näin se aina ollut:paha ei anna paljostakaan.
Onhan useissa länsimaissa useamipuolue, eli se on sitä ns. demokratiaa, jota ei Euroopassakaan kaikissa maissa ole, ja on sekin väärin jos ja kun sanotaa ketä pitää
Jeesus oli aikansa vasemmistolainen ja radikaali.
Matt. 19:21
Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".
VL-uskovainen on monessakin suhteessa vapaamatkustaja. Runsaista, vasemmiston ajamista sosiaaliavustuksista kyllä mielellään nautitaan, mutta kostoksi syöttävälle kädelle äänestetään Kokoomusta.
Nautitaan työväenliikkeen aikaansaannoksista työelämässä, mutta samalla seuroissa saarnataan ammattiyhdistysliike synniksi...
Jotenkin ohjailtua tai jotkut merkit kirottuja, meilläpäin oli ennen oikeastaan 2 merkkiä joilla aatteen väki ajeli
Aatteen väki ajeli muita enemmän itäeurooppalaisilla autoilla: Moskvitsh, Lada, Volga, Skoda, Wartburg. Mutta samoja merkkejä oli joskus uskovaisillakin. Värikin saattoi olla autossa punainen. Mitään automerkkiä ei pidetty kiellettynä.