Miksi täytyy tuntea pelkoa, kipua, surua ja masennusta?
Jos lähtökohtaisesti mietitään että elämä vain on.
Asiat järjestyvät aina, vaikkakin joskus negatiivisella tavalla.
Periaatteessa kuitenkaan stressillä, pelolla, tai masennuksella ei tee yhtään mitään. Jostain syystä ihmisestä löytyy puoli joka vain haluaa jäädä vellomaan tapahtuneeseen asiaan jonka ihminen kokee negatiiviseksi.
Miksi tuntea edes negatiivisuutta? Kosmisessa mittakaavassa me olemme täällä hyvin lyhyen aikaa, mutta miksi pelkäämme jos mitään kuolemaa kummempaa ei voi kerran tapahtua?
Kaikki tiet vievät kuolemaan, ainakin fyysisellä tasolla, uskonasiat ovatkin sitten ihan eri tarina, mutta se fyysinen kuolemakin kirpaisee vain mitättömän hetken kun asian suhteellistaa, ja joskus ei välttämättä edes kirpaise.
Miksi pitäisi jännittää asioita jos elämä kerran vain rullaa eteenpäin kun istut siinä kyydissä? Jos mietitään arkipäivän pelkoja esim. pelko joutua onnettomuuteen, rikoksen uhriksi, sairastua, myöhästyä töistä jne...
Nuo pelot eivät pohjaudu todellisuudessa mihinkään järkevään.
Pelkotilojen alkulähde on kuoleman pelko, kaikki asiat pyörivät ihmisen primitiivisen pelon ympärillä. Esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko juontaa juurensa siitä, että kun avaat suusi niin muu lauma voi tappaa sinut.
Kaikista pahin asia on kuitenkin ymmärtää, kuinka pelkää järjenvastaisuuksia, ja silti ei pääse eroon peloistaan.
Liiallinen empatia on usein myös täysin järjetön pelko. Monesti kyseessä on pelko mitä tapahtuu itselle jos esimerkiksi läheinen ihminen kuolee.
Joskus kyseessä saattaa olla myötätunto esimerkiksi jossain katastrofissa kuolleita kohtaan, vaikka he eivät direktiivisesti vaikuta mitenkään sinun elämääsi, tai et voi enää auttaa heitä mitenkään.
Ihmisen toiminta perustuu itsekkyyteen, mutta voiko ihminen murtaa tämän toimintaperiaatteen?
Onko evoluutio vielä niin pitkällä, että ihminen voi vain hylätä primitiiviset pelkonsa, toimintaperiaatteensa, tai tarpeensa(tietenkin perustarpeita lukuunottamatta)?
Suuri osa stressistä ja peloista johtuu myös sosiaalisesta ohjelmoinnista eli muiden syöttämistä kaavoista. Miksi on vain pakko stressata opiskelua tai töitä? Miksi ei saa sanoa tiettyjä sanoja? Miksi ei saa nauraa spontaanisti niin että kukaan ei tiedä miksi sinulle nauretaan? Miksi nolostua jos vahingossa pääsee äänekäs pieru?
Voisin jatkaa aika pitkälle, vaikka en ole edes humalassa, mutta miettikää asioita, ja vastatkaa jos tiedätte:Miksi negatiivisista tunteista on vaikea päästä eroon vaikka tietää niiden johtuvan yleensä irrationaalisista asioista?
Jos lähtökohtaisesti mietitään että elämä vain on.
Asiat järjestyvät aina, vaikkakin joskus negatiivisella tavalla.
Periaatteessa kuitenkaan stressillä, pelolla, tai masennuksella ei tee yhtään mitään. Jostain syystä ihmisestä löytyy puoli joka vain haluaa jäädä vellomaan tapahtuneeseen asiaan jonka ihminen kokee negatiiviseksi.
Miksi tuntea edes negatiivisuutta? Kosmisessa mittakaavassa me olemme täällä hyvin lyhyen aikaa, mutta miksi pelkäämme jos mitään kuolemaa kummempaa ei voi kerran tapahtua?
Kaikki tiet vievät kuolemaan, ainakin fyysisellä tasolla, uskonasiat ovatkin sitten ihan eri tarina, mutta se fyysinen kuolemakin kirpaisee vain mitättömän hetken kun asian suhteellistaa, ja joskus ei välttämättä edes kirpaise.
Miksi pitäisi jännittää asioita jos elämä kerran vain rullaa eteenpäin kun istut siinä kyydissä? Jos mietitään arkipäivän pelkoja esim. pelko joutua onnettomuuteen, rikoksen uhriksi, sairastua, myöhästyä töistä jne...
Nuo pelot eivät pohjaudu todellisuudessa mihinkään järkevään.
Pelkotilojen alkulähde on kuoleman pelko, kaikki asiat pyörivät ihmisen primitiivisen pelon ympärillä. Esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko juontaa juurensa siitä, että kun avaat suusi niin muu lauma voi tappaa sinut.
Kaikista pahin asia on kuitenkin ymmärtää, kuinka pelkää järjenvastaisuuksia, ja silti ei pääse eroon peloistaan.
Liiallinen empatia on usein myös täysin järjetön pelko. Monesti kyseessä on pelko mitä tapahtuu itselle jos esimerkiksi läheinen ihminen kuolee.
Joskus kyseessä saattaa olla myötätunto esimerkiksi jossain katastrofissa kuolleita kohtaan, vaikka he eivät direktiivisesti vaikuta mitenkään sinun elämääsi, tai et voi enää auttaa heitä mitenkään.
Ihmisen toiminta perustuu itsekkyyteen, mutta voiko ihminen murtaa tämän toimintaperiaatteen?
Onko evoluutio vielä niin pitkällä, että ihminen voi vain hylätä primitiiviset pelkonsa, toimintaperiaatteensa, tai tarpeensa(tietenkin perustarpeita lukuunottamatta)?
Suuri osa stressistä ja peloista johtuu myös sosiaalisesta ohjelmoinnista eli muiden syöttämistä kaavoista. Miksi on vain pakko stressata opiskelua tai töitä? Miksi ei saa sanoa tiettyjä sanoja? Miksi ei saa nauraa spontaanisti niin että kukaan ei tiedä miksi sinulle nauretaan? Miksi nolostua jos vahingossa pääsee äänekäs pieru?
Voisin jatkaa aika pitkälle, vaikka en ole edes humalassa, mutta miettikää asioita, ja vastatkaa jos tiedätte:Miksi negatiivisista tunteista on vaikea päästä eroon vaikka tietää niiden johtuvan yleensä irrationaalisista asioista?
Vastaukset 9
Vanhimmat
No kun on pakko!! Aina on pakkosaatana!! Jos ei mulla, niin sitten jollain muulla...
Kuulostat sairaalta. Sinulla voi olla masennus, joten piipahda tk-lääkärin tai yksityisen pakeilla. Lue tämä aivan aluksi http://fi.wikipedia.org/wiki/Masennus#Masennus_sairautena
"Masennus ei ole sairastuneen omaa syytä eikä välttämättä kenenkään tai minkään yksittäisen tekijän aiheuttama. Se voi johtua monesta eri seikasta, joista yleisimpiä ovat esimerkiksi heikko sosiaalinen tuki, yhteiskunnan raskailta tuntuvat odotukset ja stressi."
Tähän voisin siteerata videon wayseer manifesto kohtaa:Society's latest way to denie it's of illness by pointing the finger at you.
Myönnän kyllä että olen ns. masentunut. Ollut jo vuosia. Luulen syyn sille olevan se, että minun on vaikea saada kiksejä asioista joita yhteiskunta tarjoaa.
Jos yhteiskunta on se huumediileri jolta olen ostanut kamaa jo vuosia, sitten olen tullut immuuniksi sille kamalle, enkä enää saa samanlaisia kiksejä kuin ennen.
Nykyään sitä osaa arvostaa läsnäoloa, vapaa-aikaa ja ihmissuhteita enemmän kuin tämän yhteiskunnan tarjoamia huumeita.
PS:Minulla ei ole myöskään facebook-tiliä joten olen psykopaatti jolla on jotain salattavaa. ;)
Oikeastihan minulla on tällä hetkellä suht. hauskaa. Rauhallisessa mielentilassa sitä miettiikin eniten, että miksi aina ei voi vain suhtautua kylmän viileästi kaikkeen, kerran se on ilman epäilystä paras tapa suhtautua asiaan kuin asiaan.
*own...*
Ajatus takkuaa näin öisin.
äh, aika inhottavaa vastata tällä tavalla, ap:n viesti ihan asiallinen. On ihan hyviä pohdintoja, jos et ole itse näin kokenut, ei se tarkoita sitä, että toinen on sairas. Sun ajattelutapa on hyvin epäsuvaitsevaista ja heijastaa kaikenlaisia ahdistusoireita, ettei vain olisikin sinun aihetta piipahtaa tohtorille ;)?
on me kaikki ihmiset. Siitä ajatuksesta voi lähteä liikkeelle, siihen voi vaikuttaa tai ainakin uskoa, että voi. Toinen vaihtoehto on välinpitämättömyys ja jonkin sortin vetäytyminen ja syrjäytyminen.
Mä uskon, että ihminen on tehty tekemään asioita, ei pelkästämään filosofoimaan. Kun potkaisee itseään persuksiin joka päivä ja koettaa vaikka pestä lattian tai hoitaa hommansa, niin kai sitä perusjärkevänä pysyy. Eri juttu sitten on, jos on vakavasti masentunut tms. Eilen oli Hesarissa surullinen tarina taas tästä aiheesta.
Yhteiskunnan tukiverkot voi pettää kyllä, mutta silloin tärkeää on pitää omista läheisistä ja naapureista huolta.
Paluu agraariyhteiskuntaan olisi pelastus. Ei tarvitsisi miettiä masennuksen ja negatiivisuuden aiheita netissä, kaatuu vain sänkyyn raskaan työntäyteisen päivän jälkeen. No, ei se silti niin simppeliä olisi :) Edellä olevat analysoinnit viistävät minun ymmärryksen yli, mutta oma selviytymiskeinoni pysyä jotakuinkin onnellisena on repiä ne ilot pienistä asioista ja hiljaa ihmetellä maailmaa ja silloin tällöin punaviinin huuruiset filosofoinnit ystävien kanssa.
Agraariyhteiskunta ;), no ei ainakaan tartteisi miettiä, että mikä musta tulee isona tms.
Suomessa on aika paljon syrjäytyneitä ja jotenkin pidetään meillä aika huono huoli toinen toisistamme. Ollaan aika negatiivista, umpimielistä ja kateellista sakkia. Joskus tuntuu siltä, että olis parempi asua jossain muualla. Köyhemmässä ja kurjemmassakin maassa voi ihmiset voida henkisesti paremmin. No kai täällä on hyvätkin puolensa, esim. tämä pitkä ja vähäluminen kesä ;)
Musta oli ihan hyvää pohdintaa. Ei tullut mieleen että kirjoittaja olis masentunut. Fakta on että kaikki kuolee lopulta. Sehän on ainoa asia joka tiedetään. Kehämäisiä ajatuksia välttääkseen on kuitenkin hyvä katkaista tai pohtia vaihtoehdoksi positiivisten ajatusten voimaa. Pelot voi jollain tasolla "kesyttää". Turvallisuus joka meitä ympäröi on sekin harhaa. Mutta on eri asia elää elämänsä peläten kun luottavaisena toivoen. Voin sairastua tänään tai huomenna. Mutta jos pelkään tänään, olen jo menettänyt huomisen. Tätä neuvoa noudattaen olen kohdannut valtavasti pelkojani. Olen itseni mielestä sankari ja se riittää vaikka tämä minun sankaruuteni ja rohkeuteni ei välttämättä ulospäin niin näy. Negatiiviset ajatukset tulevat ja menevät mutta niihin ei kannata ripustautua kiinni. Jos tuntuu että koko elämä peilautuu negaation läpi. Kyynisyys puskee pintaan niin apua kannattaa hakea silloin. Syksy ahdistanut monesti. Nyt se on VAIN vuodenaika. :)