Kysymyksiä Jumalan teoista

Epäuskoako

Miksi Jumala teki avaruudesta äärettömän kokoisen, mutta asutti meidät ihmiset näin mitättömän pienelle planeetalle sen rinnalla ja eki siitäkin vain murto-osan ihmiselle soveltuvaksi? Suurin osa maapallosta on suolavettä, aavikkoa tai jäätikköä? Elinkelpoisesta alastakin käytössä on vain pieni kaistale ympäri vuoden, kun muualla on puolet ajasta talvi.

Kun vedenpaisumuksessa Nooa pelasti arkkiinsa eläimiä niin miksi kaikki kasvit ja puut eivät kuolleet tulvassa? Miksi maapallolla on silti edelleen miljoonittain erilaisia kasveja ja hyönteisiä? Mikä fiksaatio Jumalalla oli luoda niin paljon
erilaisia hyönteisiä ja muita pikkueliöitä? Miksi ihminenkin tarvtsee elimistöönsä n. 1,5 kg painosta satoja erilaisia bakteereita elääkseen?

3

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Brina

      Ilmeisesti luojajumalat suunnittelivat maapallon riittävän kokoiseksi ihmiskunnan ja koko sen moninaisten elämänmuotojen tarpeisiin sopivaksi joka suhteessa. Nykyisten tiedemiestenkin arvelujen mukaan tässä omassa galaksissamme saattaisi olla jopa miljoonia maapallomme tapaisia elämälle suotuisia planeettoja, joten elämisen paikkoja löytynee varmasti kaikille tarvitseville. :)

      Uskotsä ihan tosissasi, että maapallolla olisi ollut joskus koko planeetan peittävä tulva???

      Elimistömme on erilaisten solujen yhteisö joista jokaisella on oma 'elämänsä' ja tarkoituksensa...myös bakteereilla.

    • Ei jumala ole tehnyt mitään, sillä kaikki mitä maailmankaikkeudessa tapahtuu on ajattoman syyn ja seurauksen lain seurausta
      Se on automaatti, joka tulee jokaiseen elinkelpoiseen , kehityksen seurauksena olevaan elämän mahdollisuuteen
      Ihmisen mieli ei ajattomalta perustaltaan ole syyn ja seurauksen lain alainen, vaan kehityksen kautta materiasta syntynyt ego sielu on joutunut lain alaiseksi, ja sen seurausta on tämä nykyinen ihmiskunta
      Kun on luultu tapahtunutta toimintaa ulkopuolisen olennon jumalan aikaansaannokseksi, niin kehitys ihmisen henkisellä alueella on mennyt pieleen ja yhteys kaiken perustaan on katkennut ( ulos paratiisista).

      • 'Ei jumala ole tehnyt mitään'

        Tämän mukaan 'kaikki' olevainen on tavallaan harhakuvaa, jossa ei ole mitään todellista??


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      72
      1160
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      822
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      635
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      29
      608
    Aihe