huijausta

23227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat
  • Tosiaan "nenästävedetyevo" osuit naulan kantaan kirjoituksellasi. Aamen.

    Äänestä

Mitähän avaukseen sanookaan palstan ainoa tiedemies, Apo?

Ei sitten yhtään mitään, sillä hän haluaa olla nenästävedetty . Siis mieluummin nenästävedetty jumalaansa loukkaantunut kuin totuuden hyväksyjä.

Apolla on ongelmana se että hän onkokenut jonkin traumaattisen asian jonka hän virheellisesti laskee Jumalan syyksi. Ja syyttää Jumalaa kaiken aikaa.

Oikeuidenmukainen tuomari kuuntelisi ensin syytettyä ja kysyisi häneltä sen että miksi sallit minulle tapahtua kamalia? Ja sitten kuuntelisi huolella vastausta. Ja tuomitsisi sitten jos aihetta on.

Muistutan tässä Apoa siitä että nykyiset huonot olosuhteet johtuvat Aadamin synnistä ja sen seurauksista saavat kärsiä kaikki, tavalla tai toisella. Hyvikset kärsivät hiukan vähemmän koska he osaavat välttää omasta syystään aihutettuja kolhuja muita paremmin.
Ja toiseksi Raamattu lupaa että hyviksille korvataan kaikki tässä maailmanajassa tapahtuneet ikävät asiat tavalla joka saa nykyisset kärsimykset tuntumaan hyvin merkityksettömiltä. Jopa kuolleetkin luvataan herättää ja siitä malliksi Jeesus ja muutama muu herättivät joukon kuolleita todisteeksi tästä.

Niin että ei sinulla Apo ole mitään oikeaa syytä kirota jumalaasi.
Kiittäisit mieluummin sillä sinulle voisi olla luvassa paljon tosi hyviä päivä.

Äänestä
  • Phah, mytomaanimultinikkimme on taas kilahtanut. Puuttuu enää hirvinauta ja Moskovan ydinvoimalat. Ja mitä niitä taas olikaan ...

    Äänestä

  • Jos on oikeudenmukaista, että jälkipolvi kärsii edeltäjiensä teoista, niin eikö sinua yhtään huolestuta mitä mahdolliset lapsenlapsesi joutuvat kokemaan?

    Eipä tietenkään, kretut ovat niin itsekkäitä, että vähän välittävät muista. Tärkeintä heille on oma perse.

    Äänestä

  • UPDATE_9786595 kirjoitti:

    Phah, mytomaanimultinikkimme on taas kilahtanut. Puuttuu enää hirvinauta ja Moskovan ydinvoimalat. Ja mitä niitä taas olikaan ...

    On se tosi outoa että kun Jumala sanoo ihmiselle että sinut on luotu älykkääksi ajattelevaksi olennoksi ihan vain sen takia että sinut on tarkoitettu elämään ikuisesti ja käyttämään kaikkia sinussa olevia kykyjä ihastuttavalla tavalla kauniin maapallon päällä, niin pitää alkaa riitelemään vastaan kuten Aadam aikoinaan. Sitäpaitsi kerroin vain sen mitä Raamattu lupaa. Ja hyväähän tuo lupaa, joten mitäs minulle irvistelet?

    Jos tekisin jotain pahaa niin ottaisin moitteet vastaan, mutta kun kerron hyvän uutisen niin millä oikeudella olet kimpussani, toope?

    Äänestä

  • kr kirjoitti:

    Jaa miksi olen kimpussasi ja millä oikeudella? Kysyy tuo vilunkiveijari jonka puheet ovat ristiriidassa tekojen kanssa.

    Kuules nyt mytomaanimultinikki - sinun kirjoitushistoriasi on ihan täynnäänsä omahyväisyyttäsi ja tuubantyrkkyä.

    Ja siksi olen kimpussasi. Pussaa hirvinautaasi, olet huonoa mainosta oikeista uskovista.

    Äänestä

  • kr kirjoitti:

    On se tosi outoa että kun Jumala sanoo ihmiselle että sinut on luotu älykkääksi ajattelevaksi olennoksi ihan vain sen takia että sinut on tarkoitettu elämään ikuisesti ja käyttämään kaikkia sinussa olevia kykyjä ihastuttavalla tavalla kauniin maapallon päällä, niin pitää alkaa riitelemään vastaan kuten Aadam aikoinaan. Sitäpaitsi kerroin vain sen mitä Raamattu lupaa. Ja hyväähän tuo lupaa, joten mitäs minulle irvistelet?

    Jos tekisin jotain pahaa niin ottaisin moitteet vastaan, mutta kun kerron hyvän uutisen niin millä oikeudella olet kimpussani, toope?

    >niin pitää alkaa riitelemään vastaan kuten Aadam aikoinaan

    Aatami onkin malliesimerkki loistavasta luomisesta. Jumala loi ensimmäisen ihmisen, joka alkoi oitis riidellä jumalan kanssa. Sitten jumala kirosi koko ihmiskunnan, vaikka vika oli hänessä itsessään. Paatuneena narsistina raamatun kretujumala ei kuitenkaan osaa nähdä virheitä kuin toisissa.

    Äänestä

Mitä kettu ulisee?
Minun lapsenlapseni ovat jon yt ylpeitä minusta. Olenhan opettanut heille sen että varovat kaikenlaisia huijauksia eivätkä olisi yhtä herkkäuskoisia kuin hikitissikettunen.

Hikitissikettunen näkee kaksi tyystin erilaista mallinetta samasta otsattomasta kallosta ja uskoo että molemmat kuvaavat todelliuutta koska ne ovat evokkien tekemiä.
Haiskahtaa aivopierulta jälleen kerran.

Äänestä
  • »Minun lapsenlapseni ovat jon yt ylpeitä minusta.»

    Sitä useat luulevat pienenä että vaari on aina oikeassa vaikka puhuisi mitä lööperiä.
    Toivokaamme, että he joskus ymmärtäisivät VALHEESI (sillä tyypillisenä kreationistinahan sinä et voi koskaan olla valehtelematta).

    Valehtelu on rumaa ja syntiäkin, vaikka sen tekisi vain puolustaakseen epätoivoisesti omia perusteettomia uskomuksiaan..

    Äänestä

  • ҡϵҭҭʋɲϵɳ kirjoitti:

    »Minun lapsenlapseni ovat jon yt ylpeitä minusta.»

    Sitä useat luulevat pienenä että vaari on aina oikeassa vaikka puhuisi mitä lööperiä.
    Toivokaamme, että he joskus ymmärtäisivät VALHEESI (sillä tyypillisenä kreationistinahan sinä et voi koskaan olla valehtelematta).

    Valehtelu on rumaa ja syntiäkin, vaikka sen tekisi vain puolustaakseen epätoivoisesti omia perusteettomia uskomuksiaan..

    Hitsi, meninpäs lankaan.
    Koska kreationistit valehtelevat aina, Sinäkin vain valehtelit, että lapsenlapsesi ovat ylpeitä ukistaan.

    Äänestä

  • Minun lapsenlapseni kirjoitti:

    Hitsi, meninpäs lankaan.
    Koska kreationistit valehtelevat aina, Sinäkin vain valehtelit, että lapsenlapsesi ovat ylpeitä ukistaan.

    Lapsenlapseni ovat nuoria aikuisia kunnon kristittyjä ja olen ylpeä heistä, ja he minusta. Ja he naureskelevat sitä että evokit ovat niin kertakaikkisen typeriä että uskovat ihan tosissaan hikitisseihin ja ufoihin.

    Ajattele, miten voisitkaan auttaa heitä vähän vähemmän kiveen kirjoitetuilla totuuksilla. Sitten joskus se todellisuuden myöntäminen ei olisi niin raskasta ja ylivoimaista. Sisivat pitää itsetuntonsa ja tietäisivät, että ukki rakastaa heitä silti.

    Äänestä

  • UPDATE_9683153 kirjoitti:

    Kykeneekö kreationisti rakastamaan muita kuin itseään ja satuolentoja?

    Äänestä

  • UPDATE_9683153 kirjoitti:

    Ajattele, miten voisitkaan auttaa heitä vähän vähemmän kiveen kirjoitetuilla totuuksilla. Sitten joskus se todellisuuden myöntäminen ei olisi niin raskasta ja ylivoimaista. Sisivat pitää itsetuntonsa ja tietäisivät, että ukki rakastaa heitä silti.

    Tuu sanomaan, kun olet valmis irroittamaan pääsi tuosta evoluutikoiden saastuttamasta paskaläjästä, niin kenties me uskovat voimme sitten sinua siinä tiellä auttaa.

    Äänestä

  • kr kirjoitti:

    Lapsenlapseni ovat nuoria aikuisia kunnon kristittyjä ja olen ylpeä heistä, ja he minusta. Ja he naureskelevat sitä että evokit ovat niin kertakaikkisen typeriä että uskovat ihan tosissaan hikitisseihin ja ufoihin.

    Uskoisko moista? Taannoin sinulla oli navetassasi hirvinauta. Tuosta ei ole kaukana se ajatus, että lapsenlapsesi ovat samanlaisia mielikuvitusolentoja kuin hirvinautasikin.

    Turha syyttää peiliä, jos naama näyttää vinolta. Nahkasi luomalla olet yrittänyt karistaa vanhan maineesi niskoiltasi, mutta minä pidän huolen siitä, että menneisyytesi saa sinut myös kiinni.

    Äänestä

  • Uskovainen Uskis kirjoitti:

    Tuu sanomaan, kun olet valmis irroittamaan pääsi tuosta evoluutikoiden saastuttamasta paskaläjästä, niin kenties me uskovat voimme sitten sinua siinä tiellä auttaa.

    Kuules nyt. Mikäli et ole taas lainatulla nikillä liikkeellä ja olet se sama jannu, jolla maapallon pyöriminen on edelleenkin hiukan epäselvä asia, niin sinulta on todellisuus lievästi sanottuna hiukan hakusessa.

    Joten se paskaläjä taitaa olla sinun pääsi ympärillä. Voit auttaa itse itseäsi, me muut emme voi sinua enää auttaa tämän enempää.

    Äänestä

  • Uskovainen Uskis kirjoitti:

    Tuu sanomaan, kun olet valmis irroittamaan pääsi tuosta evoluutikoiden saastuttamasta paskaläjästä, niin kenties me uskovat voimme sitten sinua siinä tiellä auttaa.

    Kuinkas nyt, kun mun mielestä kreationismissä ei ole mitään saastaista tai ulosteperäistä, se vaan ei ole yhteydessä todelliseen maailmaan. Tulee käsitys, että todellisuudessa on jotakin sinulle vastenmielistä...tunnereaktiot ovat vaan tunnereaktioita.

    Äänestä

  • UPDATE_9683153 kirjoitti:

    Kuinkas nyt, kun mun mielestä kreationismissä ei ole mitään saastaista tai ulosteperäistä, se vaan ei ole yhteydessä todelliseen maailmaan. Tulee käsitys, että todellisuudessa on jotakin sinulle vastenmielistä...tunnereaktiot ovat vaan tunnereaktioita.

    Millä oikeudella hiktissi-ufouskova iksu-tep puhuu yhtään mitäään todellisuuksissa elämisestä?

    Äänestä

  • UPDATE_9786595 kirjoitti:

    Uskoisko moista? Taannoin sinulla oli navetassasi hirvinauta. Tuosta ei ole kaukana se ajatus, että lapsenlapsesi ovat samanlaisia mielikuvitusolentoja kuin hirvinautasikin.

    Turha syyttää peiliä, jos naama näyttää vinolta. Nahkasi luomalla olet yrittänyt karistaa vanhan maineesi niskoiltasi, mutta minä pidän huolen siitä, että menneisyytesi saa sinut myös kiinni.

    >Turha syyttää peiliä, jos naama näyttää vinolta.

    No mutta tuossahan kretuhan käyttäytyy vain omaksi kuvakseen luomansa narsistisen kretujumalan tapaan.

    Äänestä

  • kr kirjoitti:

    Millä oikeudella hiktissi-ufouskova iksu-tep puhuu yhtään mitäään todellisuuksissa elämisestä?

    Kukin omassa, todellisuudessaan, mistä kukin palasensa poimii ja niiden luotettavuuden tutkii. Ja toisille riittää todellisuudeksi se vaihtoehto, joka on mukava ja tyydyttää tarpeita. Toisille se, jolle on pätevimmät perustelut. Joillekuille taas ihan juku muu,vaikka jännin..
    Ja sulta löytyi nyt taas uskomus. se että luulet mun uskovan ufoihin...:) Tai siis uskonhan minä, että on tunnistamattomia lentäviä kappaleita, mutta se ei tarkoita, että joku voisi keksiä mitä ne ovat. Kerran heitin lautasen ilmaan niin vikkelästi, että ei millään olisi arvannut mikä se oli.

    Äänestä

HYahhahaha rpeesin niin täydellisen totaalisesti tuohon ekaan, siis aivan kymppi plussaa.

Äänestä

Olen kuullut zoofiliasta, pedofiliasta, hebefiliasta, gerontofiliasta ja paljosta muusta, mutta kr on ensimmäinen eteeni osunut fossilofiili ja kraniofiili.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

khkhåiåååb kirjoitti:

Taas evokkeja viedään.

http://www.google.fi/imgres?q=rudolfensis habilis&hl=fi&sa=X&rlz=1G1ACEW_FIFI492&biw=805&bih=376&tbm=isch&prmd=imvns&tbnid=knmObjxVvvaftM:&imgrefurl=http://shadowness.com/Akela/homo-ergaster&docid=drfm5ap_KxQQOM&imgurl=http://shadowness.com/file/item3/57519/image_t6.jpg&w=601&h=880&ei=ehInUOC8GaeE4gSdyoCgBA&zoom=1&iact=hc&vpx=336&vpy=-21&dur=1316&hovh=272&hovw=185&tx=120&ty=193&sig=111675200964175351234&page=1&tbnh=93&tbnw=64&start=0&ndsp=12&ved=1t:429,r:2,s:0,i:77

Koskaaan ei ole löytynyt kalloa josta voitaisiin tehdä noin korkeaotsainen apina.

Tässä hiukan realistisempi kuva joka on tehty saman kallon perusteella.

http://www.google.fi/imgres?q=ergaster&hl=fi&sa=X&rlz=1G1ACEW_FIFI491&biw=1366&bih=639&tbm=isch&prmd=imvns&tbnid=4aHG2AmBHrQxTM:&imgrefurl=http://www.democraticunderground.com/discuss/duboard.php?az=show_mesg&forum=102&topic_id=4788883&mesg_id=4788993&docid=8xOQtEmYOA4TMM&imgurl=http://www.femininebeauty.info/f/homo.ergaster.m.jpg&w=688&h=800&ei=RRYnUMvVM-vV4QTsroCAAQ&zoom=1&iact=hc&vpx=113&vpy=270&dur=10878&hovh=242&hovw=208&tx=149&ty=160&sig=113379903633909211711&page=1&tbnh=136&tbnw=117&start=0&ndsp=20&ved=1t:429,r:6,s:0,i:90

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu