Evoluutiolla uskottavuusongelmia ja pahoja.

Miten evouskovat selittävät ihmisen unien kehittymisen, siis mehän kaikki näemme unia, joskaan emme niitä kaikkia muista.

Jotkut ovat kautta aikain nähneet myöskin ennustavia unia, jotka ovat toteutuneet.
Meidänkin suvussamme äitini näki aikoinaan unia, jotka toteutuivat aivan käsittämättömällä tavalla.
Toki nykyään hän ei juurikaan muista uniaan, ne enneunet loppuivat n. 10v sitten.
865
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Samalla tavoin kuin esimerkiksi koirien unien.
Kuviteltuja enneunia näkevät ainoastaan taikauskoiset tollot.

Äänestä

Samalla tavoin kuin esimerkiksi koirien unien.
Kuviteltuja enneunia näkevät ainoastaan taikauskoiset tollot.

Sinullahan tulikin sitten täsmällinen evouskovan selvitys, miten unet ovat pala kerrallaan kehittyneet katseltaviksi värielokuviksi.;)
Olikohan sielä alkulätäkössä jo haju negatiiveista ja hikitisseistä? HaH!

Äänestä

Miten unet tekevät evoluutiosta epäuskottavaa? Entä miten ajattelit unien puolustavan kreaatiota?

Mikä on pointtisi?

Äänestä
  • Kettusella on jäänyt sama levy pyörimään. Koettaisit keksiä välillä uusia tölväisyjä.

    Äänestä

  • karvainen apina kirjoitti:

    Kettusella on jäänyt sama levy pyörimään. Koettaisit keksiä välillä uusia tölväisyjä.

    Miksi, kun samatkin tölväisyt saavat kretut epätoivoisine yrityksineen näyttämään naurettavilta?

    Osaatko vastata kysymykseeni, vai lepattaako huulet vain tuulessa?

    Äänestä

Älykäs suunnittelu ei pysty selittämään unia. Syntyy pahoja teologisia kärsimyksen ongelmia, nääs(*).

Unet ovat ilmeisesti kehittyneet:
-ruumiilliseen lepoon
-aivojen kunnostukseen: muistin kiinnitys ym
-vaaroihin varautumiseen: simuloi tulevia uhkakuvia(*)


(*) olisko typerämpää vaarantorjuntaa kuin se, että kaikkitietävä kaikkivoipa keskittyisi itse vaarojen poistamisen sijaan uhraamaan ihmisiä elämän darwinistisessa pellissä, että kellä unet toimii kellä ei...

Äänestä
  • KATin haamu selittää unien funktioita, mutta muutenhan tuo kirjoitus on joutavanpäiväistä lässytystä, eikä hajuakaan siitä miten evoluutioteoria selittäisi unien syntymisen vaiheittain, ei edes satuja kehtaa sepitellä.;)

    Tietämättömyyskin lisää evouskovien tuskaa, mahdottoman edessä yrittävät sinnitellä, että oikein sääliksi käy.

    Äänestä

  • evouskon ongelmat kirjoitti:

    KATin haamu selittää unien funktioita, mutta muutenhan tuo kirjoitus on joutavanpäiväistä lässytystä, eikä hajuakaan siitä miten evoluutioteoria selittäisi unien syntymisen vaiheittain, ei edes satuja kehtaa sepitellä.;)

    Tietämättömyyskin lisää evouskovien tuskaa, mahdottoman edessä yrittävät sinnitellä, että oikein sääliksi käy.

    Eivät unet ole erillisinä kehittyneet

    "..miten evoluutioteoria selittäisi unien syntymisen vaiheittain,.."

    Ihmisen (ja vähemmässä määrin eläinten) tietoinen ajattelu kehittyi vaiheittain aivojen kasvun myötä ja unet sen mukana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aika paha kirjoitti:

Miten evouskovat selittävät ihmisen unien kehittymisen, siis mehän kaikki näemme unia, joskaan emme niitä kaikkia muista.

Jotkut ovat kautta aikain nähneet myöskin ennustavia unia, jotka ovat toteutuneet.
Meidänkin suvussamme äitini näki aikoinaan unia, jotka toteutuivat aivan käsittämättömällä tavalla.
Toki nykyään hän ei juurikaan muista uniaan, ne enneunet loppuivat n. 10v sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu