Hesari sekoilee

Demokraattien puoluekokous alkaa Washingtonissa
Julkaistu 9:46

WASHINGTON. Yhdysvaltain itärannikolla Bostonissa alkaa tänään demokraattien nelipäiväinen puoluekokous. Kokouksen päätöspäivänä torstaina senaattori John Kerry valitaan puolueen viralliseksi presidenttiehdokkaaksi. Varapresidenttiehdokkaaksi nousee senaattori John Edwards.

Kokouksen mittakaava on muhkea. Bostonin keskustan messu- ja urheiluhalliin Fleet Centeriin odotetaan 35 000 ihmistä.
Näistä viitisen tuhatta on muodolliset valinnat tekeviä osavaltioiden delegaatteja ja järjestelyihin osallistuvia vapaaehtoisia puolueaktiiveja on lähes 15 000. Myös tiedotusvälineiden edustajia saapuu Bostoniin saman verran.

Puoluekokouksen kustannusarvio on yli 200 miljoonaa dollaria eli 165 miljoonaa euroa. Siitä pieni osa, 14,9 miljoonaa dollaria, tulee liittovaltion kautta veronmaksajien kukkarosta.
Kokousta suojaavat tiukat turvatoimet. Kokouskeskusta ympäröivät korttelit on kokonaan suljettu, ja kaduilla partioi tuhansia poliiseja. Myös rannikkovartiosto on hälytystilassa
0121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Boston kirjoitti:

Demokraattien puoluekokous alkaa Washingtonissa
Julkaistu 9:46

WASHINGTON. Yhdysvaltain itärannikolla Bostonissa alkaa tänään demokraattien nelipäiväinen puoluekokous. Kokouksen päätöspäivänä torstaina senaattori John Kerry valitaan puolueen viralliseksi presidenttiehdokkaaksi. Varapresidenttiehdokkaaksi nousee senaattori John Edwards.

Kokouksen mittakaava on muhkea. Bostonin keskustan messu- ja urheiluhalliin Fleet Centeriin odotetaan 35 000 ihmistä.
Näistä viitisen tuhatta on muodolliset valinnat tekeviä osavaltioiden delegaatteja ja järjestelyihin osallistuvia vapaaehtoisia puolueaktiiveja on lähes 15 000. Myös tiedotusvälineiden edustajia saapuu Bostoniin saman verran.

Puoluekokouksen kustannusarvio on yli 200 miljoonaa dollaria eli 165 miljoonaa euroa. Siitä pieni osa, 14,9 miljoonaa dollaria, tulee liittovaltion kautta veronmaksajien kukkarosta.
Kokousta suojaavat tiukat turvatoimet. Kokouskeskusta ympäröivät korttelit on kokonaan suljettu, ja kaduilla partioi tuhansia poliiseja. Myös rannikkovartiosto on hälytystilassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu