Ateistit vinoilee, pilkkaa ja halveksii aina kun niitä kohtaa vaikkei itse sanoisi mitään. Jatkunut jo vuosia, lapsuudessa, koulussa, harrastuksissa ja työpaikalla. Aina saa pelätä, että mitä saa kuulla seuraavaksi. Olen jo vuosikymmeniä saanut elää pelon vallassa.
Ateistit ahdistaa
Ateismin uhri
30388
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Lisäys edelliseen: Onko kenelläkään muulla ollut vastaavia kokemuksia?
No ei ole.
Alkuperäinen kysymys ei ollut tarkoitettu ensiksi päivystäville ateisteille.
Muotoile ensi kerralla kysymyksesi tarkemmin: kerro ketkä saavat vastata.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Kyllä olet saanut kokea ateistien taholta vihjailevaa nälväilyä ja jopa että olisin jotenkin lapsellinen ja vajaaälyinen uskoessani Jumalaa. Asia ei kyllä itseäni mitenkään masenna koska tiedän, että ateisti itse huutaa herjojaan hukkuvasta laivasta ja itse seison jämäkästi rannalla.
Tuohan on juuri se perinteinen uskovien asenne. Eihän se voi mitenkään olla oikea. Ei ihmisiä saa herjata!
Olet todellakin kulttuurisesti rannalle jäänyt, jämähtynyt!
Pitäisi olla mahdollisimman monikulttuurinen!
homoseksuaali.
Tulipahan mieleen aloittajan tekstistä, että se olisi varmaan ihan sama, mikä ihmisryhmä olisi kyseenalaistamassa hänen uskoaan. Ahdistuksen tunne tulee aina, kun joku toinen asettaa sinun maailmankuvasi ja uskomuksesi koetukselle tai koettaa "käännyttää" sinua uskomaan samalla tavalla. Näinhän monet uskovaisetkin tekevät.
Mitäpä jos annettaisiin kaikkien uskoa ihan sillä tavalla kuin haluavat tai olla vaikka uskomatta?
Kaikkein parasta olisi ajatella ihan niillä omilla aivoillaan eikä mennä mukaan minkään yhden ajatusideologian alla olevaan ryhmittymään.
Voi hitsi.
Aloittaja kuitenkin terorisoi ateismi-palstaa surutta.
Kaksoismoraali loistaa taas.
palstalla ei saa esittää eriäviä mielipiteitä. Pitää myötäillä valtavirtaa.
Ja sitten uskovaiset tekevät tuhat aloitusta päivässä siitä miten ateistit ovat syntyneet kamelin per*seestä.
Väittävät ateisteja kommunisteiksi.
Sanovat että ateistit pitäisi viedä saunan taakse.
sanovat että kaikki ateisti naiset ovat huoria ja miehet homoja.
te krisselistit olette todella mukavia keskustelukumppaneita.
Ja sitten uskovaiset tekevät tuhat aloitusta päivässä siitä miten ateistit ovat syntyneet kamelin per*seestä.
No kenellä sellainen perse sitten on?
Itsellä ei ole ollut kokemusta henkilökohtaisesti, mutta tunnen hekilöitä, jotka harjoittavat uskoaa jopa salaa omalta puolisolta avioeron uhalla. Eräs mies, melkoisen suuren, jopa pörriyhtiön kärkijoukoissa vaikuttava, kertoi että hänellä vaimo vihaa hänen uskoa. Miehellä olisi armoitusta toimia jopa puhujana mutta vaimon kanssa on jakuva sota, että koko perheen maine menee. Nainen on ateisti.
Kumma vaan että teillä hihhuleilla on aina "tunnen yhden joka sitä sun tätä..." tilanne.
No ei kai näillä palstoilla voi kenenkään nimiä, oitteita ja sostunnuksia kirjoitella. Ette tee sitä itsekkään, eikä me uskovaiset niin hulluja olla että sellaista teiltäkään vaadimme. Pienellä paikkakunnalla saa olla anonyyminäkin varovainen ettei joku tunnistaa siitä itsensä ja kirjoittajan.
No johan on jotakin jos aletaisiin täällä ihmisiä ihan hekilökohtaiseti paljastella. Jos olet itse välttämättä niin avoin, please, anna sähköpostiosoitteesi ja nimesi ja myös postiosoite tänne. Jos olet itse tähän valmis, niin jatketaan keskustelua? Aika anonyymi tuo nimimerrkis nytkin on?
Niin voi voi..
Voi joku sinun uskonveljesi tuomita sinut vaikkapa ateistiksi ja sitten rupeavat ahdistelemaan sinua.
Olen samaan törmännyt sekä ateistien että "uskovaisten" puolelta. Nämä uskovaiset eivät luonnollisestikaan ole uskoneet oman kirjan oppeihin tai eivät ole niitä ymmärtäneet pätkääkään koska he ovat toimineet hyvin räikeästi oman uskontonsa oppien vastaisesti. Ateisti voi hyvinkin kuulua kirkkoon ihan vain käyttääkseen tyhmiä uskovaisia hyväkseen ja yleensä valtaa hakevat ateistit pyrkivätkin sellaiseen asemaan missä harva uskaltaa toimia heitä vastaan. He haluavat Jumalan asemaan missä heitä palvotaan ateisteina, mutta tätä he eivät ikinä myönnä. Jos he olisivat ateisteina kiinnostuneita tieteestä tai tiedosta, eivät he estelisi uskovaisia opiskelemasta ja oppimasta uutta koska tällöin he saisivat uutta tietoa uskovaisilta. Sen sijaan nämä tietyt ateistit pyrkivät estämään uskovaisia oppimasta mitään uutta ja häiritsevät heidän opiskelua.
En siis tarkoita että kuka hyvänsä ateisti toimisi näin, mutta jokainen joka toimii näin, häntä ei voida luokitella ainakaan uskovaiseksi vaikka hän kuuluisi kirkkoon. Harva valtauskonto kehoittaa piinaamaan toista ihmistä sen vuoksi että hänellä on eriävät näkemykset elämästä. Tosin ateismi on hyvää vauhtia yleistymässä ja tämän piinan saa kokea ihan päivittäin ateistina toimiessaan toisen ateistin kanssa. Ateisteilla kun ei ole mitään muita sääntöjä kuin valtion lait. Nämäkin lait pätevät ainoastaan oman maan sisällä joten ne eivät välttämättä toimi enää ulkomailla. Harva ateisti edes jaksaa tai ehtii tutkia lakikirjoja kun kilpailu opiskeluelämässä on muutenkin liian kovaa. Useat ateistit luottavatkin siihen että toinen ateisti ei tunne lakeja jolloin kiusaaminen ja häiriköinti on sallittua. Saisi tulla jokin Jumala mikä rankaisisi näitä harhauskoisia, vaikka eihän sitä yläkerran kaveria olekaan olemassa. No ehkä poliitikot jossain vaiheessa järjestävät sodan jolla saadaan puhdistettua tämä ihmiskunnan saasta taas hetkeksi pois.
Ite olen ateisti ja vinoilen uskovaisille aika kun siihen tulee tilaisuus. Miksikö?
Yhdestäkään, siis ei edes yhdestä ainoasta yliluonnollisesta jumalolennosta ole koskaan saatu mitään todisteita. On vain ihmisiä, jotka subjektiivisten kokemustensa perusteella uskovat näihin mielikuvituksen tuotteisiin. He perustelevat uskomuksiaan ihmisten kirjoittamalla kirjalla mutta samaan aikaan eivät itse usko Harry Potteriin vaikka sekin on ihmisten kirjoittama ja kertoo jännittävistä ihmeteoista.
Pidän siis uskovaisia lähinnä erehtyneinä. Toivon, että pieni humoristinen vinoilu toimisi vähän niikuin rokote. Se kirvelee hetken, mutta saattaa pelastaa loppuelämän.
"Toivon, että pieni humoristinen vinoilu toimisi vähän niikuin rokote."
Olisiko sellainen hauskaa huumoria missä oikeus määräisi sinun luovuttavan kaiken omaisuutesi köyhille ja lähtevän vankilaan? Entä jos sinulle annettaisiin vaikkapa 15 vuoden kakku siitä huolimatta että olet täysin syytön, suhtautuisitko huumorilla siihen kun sinulle vinoiltaisiin siitä että sait tämän 15 vuoden kakun juuri ennen kuin olet vapautumassa? Mitä kuvittelet että entinen vanki tekisi siinä vaiheessa kun hän vapautuu ja hänelle on juuri ennen vapautumista vinoiltu siitä kun hän istui syyttömänä 15 vuotta vankilassa?
Kai ymmärrät että uskovaiset ovat uskonnon uhreja joille on valehdeltu siitä että he saavat ikuisen elämän jos he luovuttavat omaisuutensa ja seuraavat Jeesusta? He ovat tällöin täysin turhaan luopuneet rahoistaan ja ovat kuvitelleet tämän tuovan heille ikuisen elämän. Jos he ovat pyrkineet noudattamaan Raamatun tai Uuden testamentin sanaa 15 vuotta, on heillä mennyt 15 vuotta hukkaan ja he ovat ajautuneet erittäin heikkoon yhteiskunnalliseen asemaan tämän uskonnon vuoksi.
"Se kirvelee hetken, mutta saattaa pelastaa loppuelämän."
Jos elät onnellisesti vankilan sisällä ja uskot olevasi tällöin vapaa, etkö ole silloin onnellisempi kuin vapaana jolloin olet yhteiskunnan vanki siinä määrin että yhteiskunta asettaa sinulle jatkuvasti kaikenlaisia paineita sen suhteen että sinun tulisi elää kuten muut etkä saa olla lainkaan erilainen? Jos sinulla on erilainen tausta, kuten vaikkapa se että olet ollut uskovainen, tulevat useat ihmiset pitämään sinua erilaisena, aivan kuten sinäkin pidät nyt uskovaisia erilaisina. Sinun näkemys on se että pelastat heidät jos vapautat heidät uskonnon kahleista, mutta käytännössä sinä tällöin tuot heille vastuun jolloin heidän tulee olla äärimmäisen tarkkoja siitä mitä te ateistit haluatte. Uskovaiset ovat vastuussa sanoistaan ja teoistaan Jumalalle, kun taas ateistit ovat vastuussa toisille ateisteille. Jos ihminen on entinen uskovainen, on ihminen tällöin ali-ihminen ateistin silmissä. Se on jo kertaalleen nähty mitä ali-ihmisille tehdään. Se ei todellakaan pelastanut ihmistä jos ihminen myönsi olevansa muita ihmisiä heikompi. Heikot vietiin kylmästi kaasukammioon.
Mutta siis joo.. kannattaa vaan heittää suolaa haavoihin, etenkin jos ei itse tajua sitä mitä uskonto tekee ihmiselle. Uskovaiset saattavat näyttää iloisilta, käyttäytyä mukavasti ja vaikuttaa ihmisiltä joilla menee hyvin, mutta tämä johtuu siitä että Uusi testamentti käskee heitä toimimaan näin vaikka he olisivat kuoleman kielissä ja suurissa talousvaikeuksissa. Mutta toivonkin että te ateistit pelastatte heidät sitten kun olette heittäneet suolaa heidän haavoihin ja he tajuavat ettei heillä ole mitään syytä olla iloisia ateisteja kohtaan koska Jumalaa ei ole olemassa. Jos se maailma pelastuu humoristisella vinoilulla niin vinoilkaa ihmeessä. Uskon vankasti siihen että ateistit tulevat ateismilla pelastamaan uskovaisten loppuelämän. Ateisteilla kun on tapana maksaa paha takaisin pahalla sekä heittää suolaa haavoihin silloinkin kun toinen on haavoittunut eikä ole tehnyt mitään pahaa toiselle. Sitten kun uskovainen muuttuu ateistiksi, on uskovaisella oikeus kostaa siinä missä ateistit hyväksyvät koston oikeudenmukaisuutena.
Yhdestäkään, siis ei edes yhdestä ainoasta yliluonnollisesta jumalolennosta ole koskaan saatu mitään todisteita.
Ehkä joku on ja toinen ei ole?
Ei minua kiinnosta mihin kukakin uskoo kunhan ei äärimmäisiä tekoja uskonsa eteen tee. mm, uhraukset ja lasten raiskaamiset, pakkonaittamiset tai kunniamurhat saa veren kiehumaan. Mutta tollaset perus uskikset ei ärsytä, jokainen uskoo mihin tahtoo, kunhan ei väheksy toisen uskoa. mm ystäväni on hiljattain kääntynyt hindiksi, ja itse en usko korkeampiin jumalaolentoihin, mutta karmanlakiin sekä hyvän ja pahan tasapainoon uskon ( en henkisellä, vaan jokapäiväisen elämän tasolla)
Pakko on kyllä vielä laittaa että ihan turhaan uskovaiset huutelee tästä aiheesta kun ateistit saa lokaa niskaan näillä palstoilla paljon enemmän.. eikä teidän argumentiksi ole muuta kuin usko... jos heittää väittelyssä takaisin evoluution niin tulee että jumala on tehnyt evoluution.. varmasti on.. henki liiteli vetten yllä, vaikka maa syntyessään oli kelvoton elää eikä vettä ollut.. sellaisen pienehkön pamauksen takia..
Onhan täällä suomi24:lla monta ärsyttävää ateistia, monta ärsyttävää uskovaista ja kaikkia siltä väliltä. En kyllä koe olevani heidän uhrinsa mitenkään.
Jos ateisti vinoilee, se on tiedon levittämistä.
Jos uskovainen sanoo jotakin,se on hyökkäys kansaryhmää vastaan.
Kuten yksi kova ateisti sanoi yhdessä tilaisuudessa:
Olen ateisti niin kauan kuin Luoja suo.
Jutta
Kuoleman hetkellä ei ole enää yhtään ateistia.
Mutta muista kristitty että Jumalasi rakastaa sinua koska Sillä hän on suuressa rakkaudessaan luoneet teille kiusauksen,helvetin ja synnin.
Hän on antanut teille vapaan tahdon mutta suuressa rakkaudessa kieltää teidän käyttämästä sitä passiivi agressiivisesti.
Hän on suuressa rakkaudessaan puhunut suvaitsevaisuudesta ja neuvonut seuraajiensa syrjimään ja vihaamaan ihmisiä epäselvillä teksteillänsä.
Hän on suuressa viisaudessaan vahvistanut paavalin viha sanomat jota ihmiset seuraavat mielummin kuin omia oppejansa.
Hän on suuressa armossaan vieläkin kiduttamassa naisia synnytyksessä jostain millä hän rankaisi Evaa 6000 vuotta sitten.
Jeesus rakastaa kaikkia niin paljon että aiheuttaa leukemiaa ja tappavia syöpiä syyttömissä pikkulapsissa koska tunsi sen olevan oikeutettua.
Hän on suuressa rakkaudessaan opettanut lapsensa siihen ajatusmalliin että homous on väärä valinta mutta ylipaino perinnöllistä.
Jeesus on suuressa rakkaudessaan huomauttanut että homous on se ainoa suuri synti raamatussa nykyään eikä ne muut ole enää mitään koska kristityt harrastavat niitä syntejä surutta, kuten esim.tappaminen,tatuoinnit,prostituutio,esiaviollinen seksi,pedofilia,juopottelu,siansyönti ja kaikenkarvainen rikkauksien haaliminen ja Jeesuksen oppien täydellinen unohtaminen!
"Kuoleman hetkellä ei ole enää yhtään ateistia. "
Miten tuon lauseen todistat???
Samalla tavalla voi sanoa että kuoleman hetkellä ei ole yhtään kristityä!
Taivaassa ei ole uskontoja.