Kotkan työkkäri on turhaa byrokratiaa

Sitä kautta ei kukaan saa töitä, eikä kukaan saa oikeasti hyödyllistä koulutusta.

(Olen itse asioinut ko. byroossa muutamia kertoja työnantajapuolella.)
13198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olet niin helvetin oikeassa. Siell merkitään vain tilastoja kuka uusii työnhakukortin ja ketkä jättää sen tekemättä. Eniten sieltä pukataan töihin yhdeksän euron päiväpalkkatehtaisiin ja kun tietty aika on mennyt umpeen, työkkärin tädit merkkaavat tiastoihin. Työtön työllistetty ja lupa myönnetty 500 päivän lorvimiseen itse kukin miten haluaa.

Äänestä

Koko laitos on turha. Eliittiakkojen suojatyöpaikka.

Kun töitä ei ole niin niitä ei voi jakaa. Mikäli jokin yhtiö tarvitsee,niin hakukanavat on toiset.

Kela voisi ja pitäisi hoitaa työttömyyskorvaukset.

Työvoimatoimistot pois koko maasta. Täysin turha ihmisten kyykytyslaitos.

Äänestä
  • Kelle on kelle ei. Vaatii myös itseltä hieman aktiivisuutta. Hain ja pääsin työvoimapoliittiselle kurssille. Tutkinnot suoritettuani sain töitä ja nyt olen vakipestissä. Olen yli nelikymppinen ja kolmas ammatti jo menossa. Joten en ole enää ronkeli töiden suhteen. Mulle tärkeintä on se, että saan tehdä töitä, sillä ei sitä kotisohvalla olemista kauaa jaksa. Ja kunhan palkalla tulee toimeen, se riittää mulle. On se kuitenkin hieman suurempi kuin ansiosidonnainen. Myös työkkärit painottavat omaa aktiivisuutta. Mutta Kotkassa ei hirveästi ole töitä joten tyhjästä on paha nyhjästä. Mutta tsemppiä kaikille ja toivon menestystä työn etsintään! Siis sellaiselle joka sitä todella etsii...

    Äänestä

kyll ne o tärkeit, mullkii tulee taas leima paperiis ett taas vuosi lisää vapaata

Äänestä
  • Oishan kelan ihmiset voinnu leimailla.

    On meinaan leimalla hintaa kun aatellaan minkälainen kolossi tuo laitos

    Äänestä

  • postikin leimaa halv kirjoitti:

    Oishan kelan ihmiset voinnu leimailla.

    On meinaan leimalla hintaa kun aatellaan minkälainen kolossi tuo laitos

    ei kuulu kelalle ku o ansiosidoonnasta ja vielä putkesa.

    Äänestä

Minä olen saanut (en löytänyt vaan todellakin saanut, kuin palkinnon) kaksi ensiluokkaista työntyöntekijää Kotkan Työvoimatoimiston kautta.

Palvelu on minusta toiminut hyvin.

Vika ei siis kenties olekaan byrokratiasta vaan siinä ettei Kotkassa ole töitä tarjolla.

Äänestä
  • Mutta mihin sinä työkkäriä tarvitset?

    Netti korvaa työkkärin 100 prosenttisesti. Ihan turhaan niille akoille maksetaan perseen levittämisestä.

    Minäkin olen työllistänyt vuosien mittaan ehkä parikymmentä henkilöä. Mutta työkkärin palveluksia en ole koskaan tarvinnut, enkä kaivannut.

    Äänestä

  • siis saitko kaksi työntekijää 9 euron työhön? (palkattomaan)

    Äänestä

  • Orjuutta on kirjoitti:

    siis saitko kaksi työntekijää 9 euron työhön? (palkattomaan)

    Palkka, jota maksan ylittää reilusti alan sopimuksen. Työntekijät ovat viihtyneet kanssani jo nelisen vuotta, ja meistä on tullut todella arvostettu tiimi.

    Kunnon palkka motivoi, mutta yhteispeli ratkaisee viihtyvyyden.

    Äänestä

  • haalariduunari kirjoitti:

    Palkka, jota maksan ylittää reilusti alan sopimuksen. Työntekijät ovat viihtyneet kanssani jo nelisen vuotta, ja meistä on tullut todella arvostettu tiimi.

    Kunnon palkka motivoi, mutta yhteispeli ratkaisee viihtyvyyden.

    Voisin tulla sinne firmaan jokapaikanduunariksi. Nytkin puuhailen sata asiaa samanaikaisesti. Voisin tulla hajoittamaan vanhoja seiniä sorkkaraudalla tai sitten rapsia vanhoja ikkunan pokia maalista. Muutaman kerran on tipahtanut ikkunoita alas kun ei ole olukkaan saranoita.

    Äänestä

No nytkin mollin sivuilla Kotkan kaupunki hakee rahoituspäällikköä, jonka ensisijaisena tehtävänä kaupungin rahoituksen suunnittelu. Haastetta kerrakseen ;D

Äänestä
  • Nyt olen eläkkeellä. Ei koskaan tyvoimatoimisto kohdallani toiminut. Täydellinen huuhaa toimisto oli. Sieltä ei koskaan saanut mitään järkevää. Itse hankin kaikki työpaikat ja hyvin pärjäsin. Se paikka on täysin turha. Aikoinaan kävin siellä asioimassa ja kirosin koko paikan ja sanoin siellä, että nyt mä lähden täältä js ikinä en tule sinne ja jos tulen, niin muitaka se, että ajaka heti minut pihalle ja muistaka minut siinä mielessä ja ei ollut koskaan tarvis mennä sinne. Sellainen järjetön paikka se on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Sitä kautta ei kukaan saa töitä, eikä kukaan saa oikeasti hyödyllistä koulutusta.

(Olen itse asioinut ko. byroossa muutamia kertoja työnantajapuolella.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu